Treeniä treeniä!
Lupaan jatkossa treeniposekuvien ja kaiken muun lisäksi, kertoa myös enemmän treenieni sisällöstä. Helpottaisi jos saisin vaikka Maken messiin salille kuvaamaan sarjoja, jotta voisin havainnollistaa paremmin esim. vatsatreenini kuvien kera. Tähän aiheeseen liittyen on tulossa kyllä mielenkiintoinen proggis myöhemmin keväällä ammattivalokuvaaja tuttuni Ollin kanssa. Siitä lisää myöhemmin.;)
Arkistojen kätköistä löyty kuva viime elo-syyskuun vaihteelta 2012, olinpas vielä aika rimpulalaiha ja pihviä vailla 😀
3 ENNEN KUVAA: (kuvat pari kuukautta leffan kuvausten jälkeen, leffassa pieni risteilyturvotus 🙂
(JÄLKEEN KUVIA)
Tässä nyt näitä perus tuloskuvia:
Tässä oiva ruokavinkki:
Ostin Lidlistä ison lohen, 1kg makso 9,90€, ja siitä ollaan nyt syöty jo monta päivää. Jauhelihakin on nykyään kalliimpaa, kun sitä ostelee 400g erissä. Ja vitsi mitä herkkulohta ja terveellisiä omega-3-rasvahappoja saa ihan luonnollisinkin keinoin.
Viikonloppuna starttasin pyöräilykauden. Ei muuta kun fillari alle ja aurinkoon tsygäilee! Haastetta kyllä riitti, kun tiet oli vielä paikoitellen niin jään ja hiekkasohjon peitossa, että meinasin pannuttaa aika huolella 😀 Vähänkään kun oli kohtia, missä oli silee asfaltti alla, niin johan alko homma rullaa. Nyt vaan niitä päiviä odotellessa, kun lakaisukoneet on käyny puhdistaa kaikki kadut. En malta odottaa!
Viikonloppuna ehdin ulkoilun, treenin ja herkuttelun lisäksi myös viettää laatuaikaa mun ihanien tyttöjen kanssa.
Päivän tyyli-osio:
Tässä on tavotetta! On nää fitnessmimmit vaan tehnyt kovaa duunia, vitsi mitkä lihakset! WAU! Ja vieläpä älyttömän taitavia akrobatiassa.
Tsekatkaapa vaikka tää video:
Videota katsellessa huomasin, että Lauantaina 13.4 on Helsingin kulttuuritalolla Fitness messut. www.fitnessclassic.fi
Nyt kun fitness on ollut paljon mediassa esillä, niin ajattelin että tänävuonna vois mennä tsekkaa meiningit. Varmaan ainakin hyviä alennuksia tuotteista saa, jos paikanpäälle eksyy. Fitnessmessut ovat nettisivujen mukaan ilmaiset, mikä on tosi jees! Meinaatteko itse mennä messuille?
Nyt kun on itekin saanu edes vähän lihasmassaa kartutettua, niin tuli semmonen fiilis, että ois kiva kehittää myös tota akrobaattista puolta lisää. Viimeksi akrobatiaa on treenannu Kallion lukion tanssikurssilla, se oli kyllä hulvatonta. Olen osannut heittää hienojakin hyppyjä,spagaatteja ja käsillä seisontaa harjottaa, sillon kun vielä harrastin disco- ja showtanssia. Nyt on tainnu kaikki unohtua. Kehonhallinta kyllä kiinnostaa, jospa sitä alottais vaikka kuperkeikalla näin ens alkuun hahaha 😀 Millasia ajatuksia teillä herää? Kiinnostaako yhtään?
KIITOKSET edellisen postauksen kyselyyn osallistuneille. Ne jotka eivät ole vielä kerenneet osallistua, niin ei muuta kun rastia ruutuun. Tällä hetkellä on tullut toiveita siitä, että jatkaisin samaan malliin, ensisijaisesti: treeniä, ystäviä,ruokia,reseptejä,lifestyleä, pohdiskeluja,tyyliä&muotia ja enemmän kuvia. Ehkä se on vaan hyvä niin. Jokaiselle jotain;)
<3 :Venla
Mitä mieltä sä oot tuosta fitness jutusta, haluisiks itekki tollasen kropan?
Itse ainakin tällä hetkellä haluan olla ennen kaikkea hyvä vointinen, terveen näköinen, kiinteä ja lihaksikas, tähtään toki huippu kuntoon! Aina pitää olla tavoitteita. Mutta en suuntaa tällä hetkellä mihinkää kisoihin, tai huikeisiin muskeleihin. Toki monella on vääristynyt kuva noista kisojenkin tytöistä, ihan kun he olisivat jotenkin muka miehekkäitä tai kookkaita, vaikka todellisuudessa kisojen aikaan he ovat todella kuivassa ja rasvattomassa kunnossa ja monet livenä erittäinkin siroja ja pieniä, mutta silti lihaksikkaita. Lavalla pumpissa olevat lihakset rusketuksen kera saattavat antaa hämäävän kuvan. Ihanne kropan rakenteesta on muutenkin jokaisella omanlainen käsitys ja oikeus siihen. Mutta itse ennen kaikkea ymmärrän, että fitnesstytöt ovat tehneet hiton kovaa duunia, ei sinne kuka vaan voi mennä keikistelemään, nostan hattua!
onko sulla instagramia? jos on, niin mikä sun nimi on siellä? :–) sun blogi on huippu ja oot tosi hyvä näyttelemään!
VENLASAVIKUJA -nimellä löytyy! 🙂 Kiitoksia paljon!
Tosi kiva toi lippis 🙂
Emmi L.
http://happyfeetingblogi.blogspot.com
Tämmösiä postauksia lisää! ennen-jälkeen kuvat on parhaimpia ja inspiroi ainakin mua 😀
En tiiä annatko yleensä lukijoille mitään vinkkejä, mut ajattelin et osaisit varmaan auttaa. Oon nyt treenannu salilla aika kauan mutta suurimmaks osaks vaan aerobista. Vielä on vatsan seudulla ylimäärästä mut ei kuitenkaan kovin paljoa, ehkä muutaka kilo. Oon nyt alkanu treenata enemmän painoilla ja tavoitteena kasvattaa lihasmassaa. Kannattaisko mun lihastreenien ohessa tehä myös aerobista et noi vatsa/jenkkakahvat lähtis? Kiitos paljon jo etukäteen 🙂 Oot mun ykkösmotivaattori!
Jos haluat myös polttaa rasvaa, nii voit aivan hyvin tehdä myös aerobista, mutta muista huolehtia riittävästä ravinnon saannista, ettei rasvanpolttamisen sijaan lihakset kuihdu. 🙂 Tsemppiä!
Mielettömän hyvin sopii sulle nuo vihreät housut 🙂 Tuollaisia jalkoja kelpaakin esitellä!
Itsellä on kans ollut pieni hinku päästä mielenkiinnosta katselemaan noita messuja viikonloppuna, kun yksi tuttu ihminen täältä Vaasastakin kisailee ja hänen matkaansa on blogin välityksellä tullut seurattua 🙂 Ja salillakin joskus törmännyt. Mutta taitaa nyt jäädä kuitenkin välistä tällä erää kun välimatka on vähän liian pitkä ja jäi niin viime tippaan tämä suunnitteleminen. Tuleehan näitä tilaisuuksia vielä varmasti 🙂 Kerrohan sitten kokemuksista!
Olen superlaiska kommentoimaan blogeja, mutta nyt on pakko kommentoida koska annat mulle ihan mielettömästi motivaatiota 🙂 Olen aina ollut rapakuntoinen eikä terveellinen ruokavalio saati liikunta ole kiinnostanut pätkän vertaa..Painoakin on kertynyt vähän turhan paljon. Nyt olen tehnyt totaalisen elämäntaparemontin, koska tavoitteena on poliisikoulun pääsykokeet joihin vaaditaan melko hyvää kuntoa. Olen saanut sun blogista hurjan paljon vinkkejä ja motivaatiota, kiitos siitä 🙂 Sain jätettyä kaikki herkut ja roskaruoat ruokavaliostani pois ja korvattua ne terveellisillä valinnoilla (kasvikset, hedelmät, liha jne.). Itsekurini on aina ollut surkea, mutta nyt kun olen huomannut miten ruokavalion muutos on vaikuttanut yleiseen jaksamiseeni niin en todellakaan halua lopettaa tätä! Tätä muutosta on nyt vasta takana nelisen viikkoa eli pitkällä vielä en ole, mutta alku se on tämäkin. Vaaka näyttää nyt -4kg. Mitään ylimääräistä moskaa ei tee enää edes mieli, koska tästä ruokavaliosta tulee niin hyvä olo enkä ole enää niin väsynyt.
Paria neuvoa vielä kuitenkin kysäisisin sinulta, toivottavasti ehdit vastaamaan 🙂 Eli olen ottanut reippaat kävelylenkit nyt tavaksi (4krt/vko) ja välillä teen jo pieniä pätkiä hölkkäämällä. Tavoitteena on siis pystyä juoksemaan joku kaunis päivä ihan kokonaisia lenkkejä. Mikä sun mielestä on paras tapa harjoitella juoksemista, kun peruskunto on huono: salin juoksumatolla missä vauhdin pystyy säätämään vaiko ulkona? Mulla tuntuu olevan se ongelma, että alan juoksemaan turhan kovaa ja väsyn nopeasti..Ja toinen kysymys, suositteletko palautusjuomia tällaisten kävely/hölkkälenkkien jälkeen?
Kiitos jos ehdit vastaamaan ja toivottavasti jatkat näiden upeiden postausten kirjoittamista 🙂 Ihanaa kesän odotusta!
Mahtava kuulla ja kiitokset kommentistasi, puhut täyttä asiaa. Nimenomaan kun saa perusasiat kuntoon ruokavaliossa ja liikunnassa, niin huomaa vireystilan ja olon paranevan, mikä auttaa tsemppaamaan lisää. Ja saahan sitä välillä herkutellakin, mutta tottakai siihen asti kannattaa pitää tiukka linja, jos on joku tietty tavoite. Suosittelisin ostamaan sykemittarin, jos et vielä sellaista omista, siitä pystyt katsomaan että syke pysyy oikeissa lukemissa, eikä nouse liian korkeaksi ja jaksat lenkkeillä pidempään. Välillä voi myös tehä intervallitreenejä jossa tekee spurtteja tai juoksee eka pieniä matkoja korkeemmalla sykkeellä 🙂 Tsemppiä paljon sulle!
Kiitos muistutuksesta, onhan mulla jossain sykemittari pölyttymässä, täytyykin ottaa käyttöön..ja ihan totaalikieltäytyjäksi en aio herkkujen suhteen ryhtyä, pitäähän sitä kesällä välillä yks jäde saada 😉
Nimenomaan 😉
Ihan huikeen kiva blogi sulla, löysin pari viikko sitten tän sattumalta ja jäin ihan koukkuun! Tsemppaa omassa projektissa tosi paljon, kun näkee miten muut saa muutosta aikaan 🙂 JES! Tsemppiä!
looduannica.blogspot.fi
KIITOS, paljon tsemppiä ja treeni-iloa sulle 🙂
ihana lippis ja ihanii kuvii, kyllä oot muuttunu!! 😀 hyvään suuntaan vaan 😉 enemmän kuvia päivän vaatteista ? 🙂 on kiva seurailla blogias ja millasii vaatteita käytät 😀 ♥
Kiva kuulla, kiitoksia! 🙂
aloit yhdessä vaiheessa näyttää todella huonokuntoiselta ja liiankin hoikalta, mutta nyt voin sanoa että nyt näytät ihan todella terveeltä ja hyväkuntoiselta! 🙂
Kiva kuulla!!!:) KIITOS
Olisi tosi kiva jos laittaisit sun jalkatreenistä infoa. Koska oon tosi kade! Haluan samanlaiset.
+ mahtava blogi
Hei nyt on kyl pakko kysyy et laitatko noi tagit ite vai tuleeks ne automaattisesti, vai miten?
nimimerkillä: aloitteleva bloggaaja 🙂
Oioi en malta odottaa tulevia treenipostauksia!! Vuoden alussa hankin salikortin ja siitä lähtien oon siellä ahkerasti käynyt joka viikko (lepopäivää tietysti unohtamatta). Kyllä se on ihan parasta kun oikeesti alkaa niitä tuloksia näkyä! Itselläni on juurikin tällä hetkellä ongelmana tuo ruokavalio; aamupala jää usein kiireen takia syömättä, päivällä koulussa tulee syötyä vähän miten sattuu, vaikka yrittääkin syödä oikein ja illalla sitten ruoka kummasti maittaa, mutta tottakai tulee syötyä ihan liikaa. Tuon kun sais kondikseen! Mutta vautsi vau, ihailen sua todella paljon. Kiitos tästä blogista! Jos motivaation puute uhkaa, ei kun tänne vaan niin johan alkaa intoa treenaamiseen ja oikein syömiseen löytyä:)
Hei ehdottomasti treenisisältöä kehiin! Ite olin syksyllä kuvien perusteella melko samassa lähtötilanteessa ku teitsi, mut mun kädet/hartiat ei näytä YHTÄÄN tolta vaik oon ajatellu et ne on kehityny eniten koko kropassa! 😀 Vinkkejä kehiin!!
VAU ! Siis ootko n. puolessa vuodessa kehittynyt nuin paljon ? Respect !! : )
Oon itse treenannut nyt muutaman kuukauden ja tähtäimessä samanlaiset lihakset, kuin sulla nyt ! Olis kiva tosiaankin saada jotain vinkkejä ! : )
Ihania ruokakuvia! Ja vau mikä kehitys! 🙂
http://katerinaalezandra.blogspot.com
Wuhuu, lisää reeniä vaan tänne! :–) Siun kehitys on ollut kyllä tosi upea, näytät nykyään paaljon paremmalta mitä olit aikaisemmin. Itselläni on tilanne päinvastainen: lihasta löytyy, mutta sit on rasvaa sen verta päällä et ei oikei erotu ne muskulat sieltä. Pikkuhiljaa tässä yritetään ruokavaliota muutella oikeanlaiseksi, että sitten lähtisi paino tippumaan. Ja tietysti pitää aerobista lisätä, että rasvaa palaa :–D.
Fitness jutut kiinnostaa kyllä ja paljon, sillä veli on menossa kisoihin syksyllä. Itteäni kiinnostaa niista lajeista just tuo fitness sekä figure. Omaa ruumiinrakennetta ajatellen soveltuisin parhaiten kuitenkin kenties bodyfitnekseen, ja fitneksessä se akrobatia tuottais kyllä hankaluuksia, vaikka sitä oppimaan olisikin halu kova… Mutta ei miulla se kilpaileminen ole nyt tällä hetkellä ainakaan tähtäimessä, kunhan itse olisi jonkin verran tyytyväisempi kuin nyt :–).
Aivan!! 🙂 Hyviltä kuulostaa sun suunnitelmat. Tosi hienoa, jos sulla on jo hyvin lihasmassaa, siitä on huomattavasti helpompi lähteä rasvaa polttamaan. Nimenomaan tärkeintä, että voi hyvin ja on hyvä fiilis itsellä. Paljon tsemppiä sinulle! 🙂
Heippa! Laitoit tuohon että treenasit aerobistatreeniä liikaa niin mikä on mielestäsi liikaa? Esim montako kertaa vaikka ryhmäliikuntatunteja viikossa tai lenkkeilyä yms? Montako kertaa käyt itse salilla? 🙂
En enää muista paljonko tunti määrällisesti treenasin, eikä se oikeestaan ole olennaista. Kulutuksemme on yksilöllinen ja se mikä mulle oli liikaa, ei ehkä ole sitä toiselle. Pointti on, että muistaa nukkua sen 7-8h ja ne oikeat tunnit ja pitää 1-2 lepopäivää viikossa ja saa riittävästi ravintoa, siitä se kaikki koostuu. 🙂
On kyllä ihan mieletön muutos tapahtunut!! Ja ehdottomasti parempaan suuntaan! Oot paljon paremman ja terveemmän näköinen nyt! 🙂 Kivaa, kun oot postaillu nyt niin ahkeraan! Tää on ehdottomasti yks lempiblogeista ja mieletön motivaation lähde! 🙂
Voisitko tehdä videopostausta? Olisi niin kiva, jos voisit! Sekä kuvia asunnostasi olisi kans kova nähdä(: mukavaa kevään jatkoa sinulle!!(: terveisin: kaimasi Venla
Aurinkoista kevättä sulle kaimani! 🙂
Oi kiitos, ihana kuulla! 🙂
Mä yritän epätoivosesti opetella uudestaan ees käsilläseisonnan.
Se oli joskus sillon nuorena niin helppoo ja hauskaa, nyt se on vähän pelottavaa. 😀
Sama täällä 😀
Olet kyllä uskomattoman pienessä ajassa saanut kasvatettua nuo olkapäät jos nuo ennen kuvat elo-syyskuulta. Joten yhdyn muihin, että treenien sisällöstä enemmän meille tietoa. 🙂
Loppujen lopuksi tosi yksinkertaista: säännöllinen syöminen (ei siis pitkiä taukoja) about 3h välein, proteiinia:lihaa,rahkaa, kasviksia,marjoja jne. ja treeniohjelmaan muistaa lisätä säännöllisesti lisää painoja ja vaihtaa ohjelmaa 🙂
Oot niin paljon paremman näkönen noissa jälkeen kuvissa! Ja tosi nopeesti tapahtunu muutos! Voi että ku pääsiski tonne messuille, mutta asun täällä kaukana….
Moi! Millä jalkatreenillä saat jalkasi noin hyvään kuosiin? Voisitko kertoa minulle myös,kun olisin kiinnostunut? Ja saako sen tehtyä kotikonstein?:)
Huhhuh, mikä ero ennen ja jälkeen kuvissa! Tosiaan treenihommista olisi kiva saada hurjasti lisätietoa (siitäkin, miten saa tuommoiset käsivarret, kun on pelkkää luuta ja nahkaa…) sekä ruoka/ravintovinkkejä, mitä liikkujan kannattaa syödä. 🙂
Blogisi on tärkein inspiraation lähde, mitä ulkopuolelta tulee liikuntaharrastukseeni, joka on kasvanut yhdeksi elämäni kulmakivistä, kiitos siitä! 🙂
Elävää kuvaa olisi myös kiva saada vaikka treeneistä 🙂
Sun blogis on tosi inspiroiva. Ja tykkään kyllä kans noista tyylipostauksista 😉 En malta seuraavaa postausta odottaa!
P.s. Hyvää kevättä 🙂
Todella mahtava kuulla kiitokset, aurinkoista kevättä sulle! 🙂
Mahtia kevättä myös sulle! Kiitokset!!:)
Sun tyyli on ihana sekoitus sporttia ja chiciä, joten asukuvia vois olla enemmänkin…
Kiitos, yritän jatkossa ottaa myös enemmän asukuvia 🙂
Äääääh ihana lippis! Mistä se on? Mä oon ettiny lippistä iät ja ajat! :))
Sulla on mahtava blogi. Ja motivoiva.
Cubukselta 🙂
Tää on kyllä nykyään niin ihana blogi kun aiheet on just kiinnostavia ja postailet tiuhemmin kuin silloin aikaisemmin. 🙂 Oot tosi kaunis ja ihanan positiivinen (ja lemppari salkkareista :D)! 🙂 Jatka samaan malliin! Oikein ihanaa kevättä 🙂
Kuin paljon harrastit syksyllä aerobista kun ei tullu tulosta? Mä käyn 3 kertaa viikossa salilla, ja lenkillä 4-5krt (treenaan maratonille), ja ainakin tähän asti on tullu tuloksia,vaikka aerobistaki tulee harrastettua. Pitää vaan muistaa syyö paljo 🙂
En pitäny tarpeeks lepopäiviä, tai saanu riittävästi ravintoa. 1-2 lepopäivää viikossa pitää olla. Ja NIMENOMAAN SYÖDÄ TARPEEKSI.
Hei onko noi sun punaset juoksukengät ne uudet Asicsen Gel-Kayanot (19)? Jos on, niin mitä mieltä oot ollu – tukeeko ne hyvin vai liikaa ja jaksaako niillä juosta hyvin? 🙂
Mikä oli ”liikaa” aerobista treeniä ja kuinka usein teet sitä nykyään?
Viikossa pitää olla 1-2 lepopäivää vähintään ja pitää ymmärtää, että kroppa palautuu parhaiten levossa tai kevyttä liikuntaa harrastaen. Jos jokapäivä vaan rehkii rankan treenin, niin se ei oo hyväksi, pahimmillaan iskee ylikunto ja kehitys pysähtyy. Aerobisen treenin määrä oli väärä suhteessa siihen mitä söin, siitä johtuen palautuminen oli hidasta ja olin aika väsynyt.
Jauheliha tosiaan on ihan älyttömän kallista, varsinkin kun se paketti pitää tehä heti kerralla. Toki sitä voi laittaa pakkaseen, mutta ei se mun mielestä ole niin hyvää enää. Opiskeluaikoina ostin aina soijarouhetta, kun pussi oli halvempaa kuin jauheliha ja siitä pussista sai tosi monta annosta.
Lohta tulee toisinaan ostettua, mutta välillä sekin on aika kallista. Tosin ei tästä oo kauaa, kun löysin kaupasta pari lohta n. 4-6e hintaan.
kyllä tosiaa on motivoiva blogi , tänne tulee selailee 5 minuutiks ni löytääki jo ittensä pakkaamasta sali kamoja kasaan (:!! mistä muuten toi vikan kuvan takki ? (:
Kelpaa kyllä katella ,)
Heippa ihana Venla! Haluaisin tietää, että nyt kun reenaat paljon ja oot noin hyvässä kunnossa niin syötkö koskaan herkkuja: karkkia, sipsiä, hampurilaisia, ranskalaisia yms.. Tai juotko alkoholia/limonadia?