Instagram-seuraajani tietävätkin jo, että saimme perheenlisäystä tämän viikon keskiviikkona. Haimme maailman suloisimman ja rakkaimman palleromme kotiin.
Tyttö sai rohkean, jopa ”äijämäisen” ja vauhdikkaan luonteensa myötä nimen Mulan, Disney-elokuvan inspiroimana. <3
Karvainen pikkukaveri on sopeutunut mainiosti.
Ensimmäiset päivät ovat olleet niin kutkuttavan jännittäviä. Vaikka pentu- ja koirankasvatus-oppaita on luettu jo etukäteen. Niin tietenkin silti sitä vasta käytännössä näkee millainen luonne tällä meidän tapauksella on ja minkälainen veijari yksilö hän on. Hahah, minussakin heräsi jopa jonkinlainen äidin vaisto, kun koko ajan on hirveä huoli, että sillä on kaikki varmasti hyvin. On tämä niin ihmeellistä. Ne, jotka ovat eläinrakkaita, ymmärtävät varmasti. Minulle lemmikit ovat aina olleet perheenjäseniä, ja rakkaimpia maailmassa. Koiraa minulla ei koskaan ole ollut, mutta rakkaita kaneja sen sijaan. Kun kanit nukkuivat pois vanhuuteen, ajattelin etten enää koskaan halua lemmikkejä, sillä niiden lähdettyä lemmikkien taivaaseen, oli suru ja ikävä niin suuri. Aika kuitenkin tekee tehtävänsä ja nykyään osaa miettiä asioita eri kantilta. Tällöin sitä muistaa, että ihmisten on ymmärrettävä, että luonnollisesti lemmikit ovat lyhytikäisempiä kuin ihmiset, ja meidän tehtävä on huolehtia niistä parhaamme mukaan. Antaa niille paras mahdollinen koti ja elämä. Sillä myös luonnollisesti suru kuuluu elämään, ja ilman surua, ei olisi myöskään niitä upeita yhteisiä vuosia ja muistoja rikastuttamaan tätä elämän taivalta.
Tällainenkin treenihirmu niinkuin minä, on suosiolla skipannut aamusalit tässä alkuvaiheessa, ja herännyt ennemmin Mulanin kanssa leikkimään ja harjoittelemaan tarpeiden tekoa pihalle. Asiat aina tärkeysjärjestykseen. Perhe on ykkönen, kyllä sitä treenata pian ehtii, kunhan kaveri vähän kasvaa. Sittenhän me mennäänkin jo yhdessä aamulenkille, siitä tulee vallan mainio lenkkikamu. Toki nytkin ehtii treenailemaan jonkun verran eri aikoihin, kunhan asioita vähän organisoi. Mutta vielä en ole edes malttanut. Hän on niin hurmaavaa seuraa. Se on niin antoisaa, kun näen koko ajan kuinka Mulan suorastaan imuroi itseensä kaikkea uutta ja oppii koko ajan. Hän selkeästi hyväksyi jo meidät vanhemmikseen, niin syvää kiintymystä ja rakkautta hän osaa jo osoittaa.
Löytyykö lukijoistani muita, jotka ovat myös vastikään saaneet uuden perheenjäsenen? Ja käyvät läpi näitä samoja jänniä upeita fiiliksiä kuin minä?
Veera ja Mulan.
Onnellisuutta on, kun pikkuinen karvapallero tuhisee, kuorsaa vieressä, maiskuttaa makoisasti, välillä pienen pennun suloiset isot tassut liikkuu ees taas, toinen taitaa nähdä vauhdikasta unta. Sitten pieni pallero herää unestaan ja vikisee pikkuisen, kunnes huomaa, että uusi mamma makaakin tässä sohvalla hänen vieressään. Hän kaivautuu syvemmälle mamman kainaloon ja nukahtaa uudelleen tyytyväisenä. Kaikki on hyvin. Kun uni on maistunut, onkin aika lähteä kiireen vilkkaa ulos leikkimään ja temmeltämään. Ja silloin sitä energiaa onkin vaikka muille jakaa. Mielettömiä spurtteja. Mainio kaveri. <3
Muutamalta tulikin jo kysymyksiä, että mistä tuo pirtsakka vaaleanpunainen paita on, joka minulla on päällä tuossa ensimmäisessä kuvassa, jossa Mulan on sylissäni. Se on House of Brandonilta.
KAIKKI MUN BLOGIN LUKIJAT SAA -20% ALENNUKSEN House of Brandonin -TILAUKSISTA KOODILLA:
VENLA
<3:Venla
Onnea ihanasta uudesta perheenjäsenestä:) onnea ovat lemmikit <3 Minkä rotuinen Mulan on?:)
Kiitokset, oi niin ovat<3 Mulan on amstaffi 🙂
Minkäs rotuinen tämä pieni söpöläinen on? 🙂
Hän on amstaffi 🙂 <3
Minulla oli viime vuonna samat meiningit kun sain ensimmäisen kauan haaveillun pennun. <3 Koiria on ollut ennenkin, mutta kaikki aiemmat kodinvaihtajia. Pikkuinen pentuseni täyttää vajaan kuukauden päästä jo vuoden, en voi käsittää tätä ajan juoksua. Nautihan pentuajasta! Kaikkea hyvää teille koira-arkeen. <3 Koirat on parhautta. 🙂
Oi, niin se aika vaan menee nopsaan. 🙂 Kiitoksia paljon<3 Onnea sinun pikku 1-vuotiaalle, sitten kun synttäripäivä koittaa!
saatiin noin 8kk sitten pentu se oli sitä ihanaa aikaa!! Aina piti herätä aamu seitsemältä, koska pentu ei malttanut odottaa, että leikittäisiin vähän myöhemimin 😀 Nyt on kasvanut ja yleensä odottaa portin takana (huoneitten välinen portti) ja välillä vinkuu välillä tuhisee välillä haukkuu hiljaa :3 Se on ihanaa herätä ja sitten kun portti avataan tulee koiralta iloinen hyökkäys hän vain hyppäisee sängylle ja nuolee naamaa 😀
Sinun pentusi on aivan suloinen! Vitsi jos saisin tuntea taas ne fiilikset kun se asteli ulos sen kopasta mietti kaikenlaista. Nauti joka hetkestä kun se on pieni :D!! Ja nauti aina!!
On se kyllä ihmeellistä aikaa, kiitoksia paljon:) Ihania hetkiä sinulle oman koirasi kanssa!
Voi ei mikä ihan pallo teille on tullut! 🙂 Meillä käydään läpi tuota samaa mahtavaa tunnetta, meidän pentu on kylläkin jo 6kk, mutta sama ihana tunne on joka aamu kun herää ja huomaa että toinen on niin onnellinen kun joku alkaa touhuamaan sen kanssa! 🙂
Voiii On ne kyllä ihania 🙂
Eikä! Onnea söpöläisestä! 🙂 Omalla kohdalla ensi viikon launtaina tulee kaksivuotta täyteen kun oma pentu haettiin, ja vielä muistan sen pentu ajan ihanuuden, sekä ”rasittavuudeen” kun pikkuinen oli koko ajan vauhdissa 😀
Oiiii, kuinka suloinen tapaus ! Rakastuin ihan totaalisesti kuvien perusteella. 🙂 Muistan, kun omani sain pienen palleron ja se oli niiin ihanaa aikaa, tosin nyt ollaan jo 4-vuotias iso poika jo. 😀 Minkä rotuinen Mulan on? 🙂
Oi, on se kyllä ikimuistoista aikaa. Mulan on amstaffi 🙂
Meille tuli vajaa kuukausi sitten amstaffi-vauva nimeltään Wilho <3 Ihan tutulta kuulostaa tuo kainaloon käpertyminen ja unien näkeminen: D Sekä hurjan korvat spurtit ja riehuleikit! Sisäsiistejä jo ollaan, mutta on vielä opittava, että kissoja ei saa jaahdata eikä ihmisiä näykkiä 🙂
Meille muutti eilen kanssa 7 viikkonen pieni karvapallo, joten samoja fiiliksiä ja leikkihetkiä täälläkin 😀 <3 Kaikkea hyvää teidän koiranpentu-arkeen!
Oii, kiitos samoin sinne! 🙂
Aaawww!
Löytyy myös amstaffipentu, reippaat 4 kk ikää 🙂 Huippu tyyppi on, vaikka koko ajan saa katsoa perään ku härvää menemään 🙂
oi ihanaa ! meidän Masa ( Tanskalais-Ruotsalainen pihakoira ) täyttää tänä vuonna ”jo” 3 vuotta mutta silti on tuollainen ns vauva 🙂 <3 tuli ihana tunne kun luki noita sun fiiliksiä uudesta koiruudesta ja heräsi taas ihan omat vanhat muistot tuosta ajasta ! nautikkaa nyt vielä kunnolla kun tuota pentuaikaa riittää, sekin kiitää nopeasti ohi 🙂
Onnea perheenjäsenestä! Hän on niin lutusen näköinen <3 Muistan vielä, kun meidän perheeseen tuli ensimmäinen koira. Oli se kyllä ihana pieni pallero ja sen kasvamista on ollut niin mahtavaa seurata. On oppinut koiran luonteen jokaisen puolen. Nyt herra lähentelee jo 10 ikävuotta, mutta toivotaan, että elää vielä pitkään 🙂 Ihan järjetöntä, kuinka rakas omasta koirasta voi tulla. En osaa yhtään ajatella elämää ilman tuota karvakaveria! Riemun täyteisiä hetkiä teille Mulanin kanssa, toivottavasti tulet päivittelemään usein pikkuisen kuulumisia! 🙂
Ihana pentu! Minullakin on 12-viikkoinen kultainennoutaja ja on ollut tohinaa päivisin. 😀 instasta löytyy kuvia samalla nimimerkillä 😉
Amstaffi on kyl mainio lenkkikaveri 😀 vaikka koira on alunperin kasvatettu taistelukoiraksi, niin se on kyllä lojaalein koirarotu minkä tiedän! (Toki kaikki koirat ovat lojaaleja, mutta ymmärrät varmaan mitä tarkoitin tuolla) Staffin kanssa kun on lenkillä niin saa kyllä miettiä kumpi vie: omistaja vai koira? 😀
Amstaffi ja staffi ovat eri rotu 😉
Varmaan myös tiiät että staffilla voidaan viitataan molempiin rotuihin? 😉
Oivoi…
Haha staffilla ei kyllä ikinä viitata ”kumpaan tahansa rotuun”. Staffi on ihan staffi ja amstaffi amstaffi, ja niissä on todella paljon eroa vaikka myös paljon samaakin!
Amstaffi on alunperin jalostettu työ- ja seurakoiraksi, ei missään nimessä taistelukoiraksi. Mikä tahansa lujatahtoinen ja vahva rotu ”sopii” koiratappeluihin, mutta yhtään rotua ei ole siihen jalostettu. Amstaffi polveutuu pitistä, mikä on alkujaan maatilojen työkoira.
Mitä tuohon lenkillä viemiseen tulee, itse ainakin näen sata kertaa enemmän niitä pieniä fifejä jotka pompottelevat ja vievät ulkoiluttajaansa, kuin isot koirat.
Voiiiiih! Ihana pallero 😀 itse oon jo vuosia haaveillut sfattista ja nyt viime aikoina ehkä vielä enemmän amstaffista. Ja sitten löydän täältä tällaisia kuvia! Oih. Mistä päin kaveri tuli? 🙂 onnea vielä pennusta!
Meille muutti 30.3 pieni corgi-poika Jerome, iloahan noista karvakasoista on vaikka välillä meinaa uhmailuun mennä hermo. Onneksi meidän kolmevuotias kissaherra on anteeksiantavampaa sorttia joten koirallakin on silmät vielä tallella! Onnea perheenlisäyksestä ja rapsutuksia Mulanille 🙂
Oih mikä suloisuus !!! 🙂 Onnea uudesta perheenjäsenestä. 🙂
Kyllä olisi minullakin tuollainen lenkkikaveri, jos tuo rakas mieheni ei olisi allerginen noille suloisuuksille 🙁 .
Aivan ihana ”””
Mistä keksitte ottaa juuri amstaffin? Olitteko tutustuneet rotuun ennestään (löytyykö esim. tuttavapiiristä), vai otitteko sen ”umpimähkään”? 🙂 Olen itse koittanut juuri etsiä sopivaa koirarotua joten siksi mietin.. Olisi kiva jos ehtisit vastata! :>
Oi miten ihana! Kyllä tuomloisetvkarvapallrrot rikastuttaa elämää:) itse sain kuukausi sitten kaksi kääpiöluppiskania niin mukava seurata teidänkin ”vauvaelämää” 🙂
Ja sitten vaan tilaileen Staffi paitaa itsellesi 🙂
Tuolta: http://www.valkeakoskensilkkipaino.fi/tuotteet/10-staffituotteet
Onpa kyllä älyttömän suloinen pentu ♡
Voi että onpa teidän uusi tulokas kyllä aikamoinen söpöliini! Itse hankin koiran vuosi sitten ja se alku oli kyllä niin jännittävää, tuntui että koko elämä vaan aluksi pyöri pikkuisen ympärillä ja sitä ei varmaan mistään muusta puhuttukaan kun tyyliin siitä että onko monet pissat ja kakat tehty tänään 😀 Kun tuo pikkukaveri tuosta kasvaa niin siitä saa kyllä varmasti hyvän lenkkikaverin ja oman koiran kanssa teemmekkin lenkkejä juoksuvyön ja valjaiden kanssa, itse siis ainakin suosittelen niitä lämpimästi. Tsemppiä teille pennun kanssa ja nautikkaa tuosta pentuajasta (vaikka se ei aina niin ihanaa olekkaan) 🙂
Oi ihania te. Ja onnea perheen lisäyksestä.♡ Itsellä on ollut monta vuotta haaveena koira mutta ei käy:(
Onneksi olkoon uudesta perheenjäsenestä! Pikkutyttö on aivan älyttömän suloinen
Oi mikä söpöliini! <3
Nauti noista pentuajoista, ne menee niin äkkiä ohi! Tuntuu, että minunkin koirani oli ihan vasta pieni pallero mutta tuossa tuo jo 2,5-vuotias kaveri tuhisee sohvalla. Meidän pentu oli niin rasavilli ja ylienerginen että muistan kuinka toivoin että se olisi jo aikuinen.. 😀 Aika kultaa muistot, nyt on nimittäin hirveä toisen koiran kuume, olisi kiva saada koiralle kaveri.
Mukavia pennunpehmoisia hetkiä! 🙂
Voi ei mikä suloisuus ja onnea uudesta tulokkaasta,itselläni ollut kaksi koiraa toinen pyreneittenmastiffi ja toinen laumanvartija sekoitus,kyllä niiden poikien kanssa puuhaa riitti.Ystäviltäni löytyy amstaffi ja toiselta staffi aivan upeita koiria ja ihmisrakkaita.Ovat yleistyneet jonkin verran,ihmiset pakkaavat olemaan vaan turhan ennakkoluuloisia tiettyjä rotuja kohtaa,olen itsekin sen joutunut huomaamaan kun kahden jätin kanssa eleli ja tosiaan amstaffista saa upean harrastus ja lenkkikaverin.
Moikka Venla ! 🙂 Ihana pentu teillä on 🙂 Mä hain oman koiranpentuni 13 pv kesäkuut ja oivoi mikä ihana riiviö hän on, haukkuu, pureskelee kaikkea ja syö kaikkea mikä tulee vastaan 😀 ulkona kun ollaan pitää koko ajan vaan katsoa koiraa, ettei vaan syö kiviä tai muita ikäviä juttuja ja pitää kans koko ajan seurata ympäristöä ettei vaan yhtäkkii tuu joku toinen koira ( oon niin tarkka kun en halua minkäälaist tautii ) , toki saa rokotettuja ja tuttuja koiria tavata mutta ei muita 🙂 Öisin tyttö nukkuu ihan hyvin mutta viideltä hän herää ja silloin saa vaa unohtaa ne unet siihen, viim. seiskalt pitää antaa ruokaa ja mennä ulos 😀 hyvää kesää teille:)
Meille tuli 2 kuukautta sitten pieni shelttityttö <3 aivan mahtava hauva: viisas mutta hölmökin, rauhallinen mutta virtaa riittää! Tämä pentu on ensimmäinen karvainen perheenjäsen. Voisin hehkuttaa mun iloa koko ajan ja kaikille! Ihania hetkiä teille 🙂
Jos tekstissä ei ois kuvia ja nopeasti lukisi, niin voisi ajatella että puhut ihan ihmisvauvasta 🙂 onnea teille teidän ihanasta vauvasta! <3
Oi miten suloinen!!! Onnittelut uudesta perheenjäsenestä 🙂
Täällä koetaan samanlaisia tuntemuksia, kun haettiin meidän pikkuinen kotiin viime viikon perjantaina <3
Myös meidän perheeseen tuli kuukausi sitten perheenlisäystä, pieni 7 viikon ikäinen koiranpentu. Kovin tutulta kuulosti päivärytminne – myös mitä treenaamiseen tulee. 🙂 On ihana huomata, miten pentu oppii jatkuvasti uusia asioita ja osoittaa kiintymystä omistajaansa kohtaan. Vaikka pentu on suloinen, ovat totaaliset väsymyksen hetket kuitenkin välillä iskeneet, kun pentu hyppii, näykkii ja jyrsii, eikä mikään tunnu tehoavan. Ennen pennun hankintaa tuli luettua paljon kasvatukseen ja koulutukseen liittyviä oppaita, mutta loppujen lopuksi pennun kasvatus on hyvin yksilöllistä ja ”äidin vaistojen ohjaamana” mennään pitkälti myös täällä. <3
Ihanaa kesää teille! 🙂
Lapsuudenperheessäni ollut koira kuoli tänä keväänä ja se tyhjyys on hirveätä kun on 14 vuotta ollut koira vastassa iloisena rappusella ja nyt ei ole ketään. Mutta kirjoitit niin kauniisti, että ”ilman surua, ei olisi myöskään niitä upeita yhteisiä vuosia ja muistoja rikastuttamaan tätä elämän taivalta!”
Teille lukuisia ihania vuosia Mulanin kanssa! 🙂
Voi! <3 meiltä löytyy 11kk staffi ja kuulostaa kovinkin tutulta tuo vauva-aika. Muistakaa nauttia (myös niistä pissoista ja kakoista matolla!), koska aika menee aivan liian nopeaa! 🙂 Muistakaa myös heti alussa olla jämynä ja asettaa tiukat rajat. Vaikka se vielä onki pieni ja ihana, kohta se on iso ja muiden mielestä pelottava. Tuolloin hyvä käytös edes pikkuisen auttaa ihmisten ennakkoluuloihin. Tsemppiä ja pitkää pinnaa amerikan serkun kasvatukseen! 🙂
Ihana pieni pallero!! <3 Onnea perheenlisäyksestä 🙂 Tännekkin tulossa ensimmäinen oma koira, aina ollut kissoja kylläkin! Pikkanen Aada-staffi olis luovutusikänen sitten syksymmällä! Itse kanssa ihan innoissani 🙂
Oi kun hän on sulonen! Itelläkin on ihan hirvee pentukuume, niin monelle tutulle on tullu pentu tässä pienen ajan sisällä. Etenkin kun oma koira alkaa olla jo niin vanha, että ei se paria vuotta kauempaa tuossa enää pyöri, niin ois ihanaa, kun ois nuorempi versio täyttämässä ees osittain sitä tyhjää tilaa, jonka vanhempi taakseen jättää.
Onnea uudesta perheenjäsenestä! Tuli melkein itku silmään kun muistelin oman pikkuisen alkutaipaletta 🙂 Siitä tulee syksyllä jo viisi vuotta, enkä voi uskoa kuinka nopeasti aika menee!
Emmi L.
http://happyfeetingblogi.blogspot.com
oi onnea teille uudesta perheenjäsenestä!
Täällä vietetään pian 11kk rajapyykkiä ja tuntuu että koiruus on kasvanut niiiiiin nopeasti siitä suloisesta pienestä karvapallosta mikä se oli meille tullessaan. Henkisesti se on silti täys kersa : D
Milloin olet ostanut tuon pinkin paidan kun koitin etsiä sitä sieltä sivuilta mutta ei löytynyt
Heippa!
Mistäs kennelistä pikkuinen on? Meillä on kohta kolmivuotias amstaffi. Suosittelen lämpimästi pennun rauhottumusen opettelya alusta asti. Riehuminen on kivaa, mutta rauhoittumisen oppiminen todella tärkeää. Onnea pentusesta! Amsut on ihania!
Moikka Emilia!
Venlan päällä näkyvä paita on Superdry Athletique Burnout Top Pink :
http://www.houseofbrandon.com/naiset/ylaosat/paidat/athletique-burnout-t…
Paita löytyy vielä koossa S (1kpl) ja valitettavasti täydennystä tuotteeseen ei ole saatavissa, joten ole nopea!
Mukavaa kesän jatkoa!
Terveisin
Katja/ House of Brandon
Voi että mikä suloisuus!<3 Ei voi Mulan saada muualta parempaa kotia 🙂 Oma koiranpentuni on jo pian 8kk, hurjaa miten nopeaa vauhtia aika on mennyt. Katsoin juuri pari päivää sitten kännykästä videoita, kuinka pieni karvapallero se onkaan ollut ja ai että kun tuli pentukuume 😀 Maailman rakkain otus, en vaihtaisi mihinkään! Olen kanssasi samaa mieltä kaikesta, siinä jäi treenit sun muut kun ei karvavauvaa halunnut ja raaskinnut yksin jättää 😉
Paljon onnea perheenlisäyksestä, ihanaa kesää ja tsemppiä arkeen!<3
Isot onnittelut pennusta! 🙂 Meilläkin eletään paraikaa pentuaikaa nelikuisen bordercollien kanssa, mutta sinänsä tilanne ei ole uusi, kun meillä on koiria ollut aiemminkin. Nauti joka päivästä, penska on aikuinen ennen kuin huomaatkaan! …ja usko pois, tulee myös hetkiä, jolloin toivot, että se olisikin jo kasvanut isoksi! 😀
Voihan amstaffi. Itsellänikin on yksi reilun 2vanha uros. Tuli aikoinaan hoitoon eikä koskaan lähtenyt. Jos saanen udella, Keltä kasvattajalta mulan on? Itsellä haaveissa toinen amsu ja kasvattajia vähän etsiskelly.
Vitsit että tulin iloiseks tän postauksen myötä! 🙂 ihanaa kun puhut Mulanista että ”hän”, etkä ”se” ! Tätä minä arvostan koska eläimet ovat niin lähellä sydäntäni 🙂
Voi ei minä ihanuus
Meidän perheeseen saapui muutama kuukausi sitten ihana sekarotuinen Lili. On ollut mahtavaa seurata hänen kasvuaan ja kehitystään . Olemme käyneet pennun kanssa pentukoulussa täällä Tampereella, ja suosittelen ehdottomasti Mulanin viemistä teidän mielestänne sopivaan pentukouluun. Koulussa he pääsevät tutustamaan toinen toisiinsa ja oppivat sosiaalisuutta ja muita elämässä tarvittavia asioita. Ihania hetkiä teille ja onnea tulevaisuuteen. Ps. Mulan ei olisi voinut saada rakastavampaa kotia. <3
Voi kiitokset, upeita hetkiä hauvan kanssa myös sinne suunnalle 🙂
Todella kaunis amstaffi teillä <3 paljonko sillä on nyt ikää? Olen seurannut pitkään sinun hyvää blogia, mikä inspiroi liikkumaan 🙂 myös minulla on tänään 12 viikkoa täyttävä ruskea staffi 😀 pentuaika on ihanaa ja on kyllä urheilut jäänyt vähän vähemmälle, kun ei malta olla pois kotoa…
Ompas sulone! Ja tosi paljon samaa näköä meijä pitbullin kaa ku oli pien, naamassa samanlaine tollane valkone viiva..
Heippa!
Meille tuli noin kuukautta myöhemmin myös amstaffivauva ja nyt toivoisin uutta postausta sulta miten teillä on Mulanin kanssa menny? 🙂