02.11.2014 | 28 Kommentit

Funny dogs, Amstaff, Mulan the dog

Olen juuri saanut ripustettua pyykit kuivumaan, suljen kodinhoitohuoneen oven,

ja mitä seuraavaksi näenkään olohuoneessa tapahtuvan.

No ihan perus keissi, Mulan dataa. Toiset koirat harrastaa agilityä, mut eihän meidän Mulan sellasesta piittaa. Se diggaa enemmän tosta aivotyöskentelystä. Ei meille siis suotta sanottu, ennen amstaffin hankkimista: ”se on sitten sellainen rotu, joka tarvitsee paljon aivojumppaa. ” Tällä kertaa se varmaan ajatteli laittaa oman blogin pystyyn, tai kenties se oli menossa etsimään komeita uroskoiria deittisivustoilta.

Sen lisäksi, että meidän perheenjäsenten mielestä tämän dogin ääntely kuulostaa ajoittain hyvinkin paljon pikkulapsen kiukuttelulta (silloin kun se ei saa tahtoaan läpi), on Mulanissa paljon muitakin inhimillisiä piirteitä.

Uusin tempaus oli se, kun vessasta tullessani huomasin, ettei puhelimeni olekaan enää työpöydälläni. Huhuilen  Mulania, joka kurkkaa makuuhuoneesta puhelin suussaan. Sen jälkeen alkaa ajojahti keittiönpöydän ympäri. Kun vihdoin saan kännykkäni takaisin, huomaan, että Mulan on ehtinyt soittaa kampaajalle ja ”puhua” puhelimessa n. 20 sekuntia. Ehkä hän ajatteli, että turkki kaipais trimmausta, tai sitten sille tuli muuten vaan tylsää, ja kaipas juttuseuraa.

Kyllä mä jo ymmärsin, että onhan tän oltava fiksu rotu, mutta en mä nyt kelannu, että ihan näin nopeesti tarvis sille oma Macbook tai iPhone hankkia.

Venataan sitä päivää, kun tullaan töistä kotiin ja se on kokannu meille ruokaa. 😉

On se kyllä semmonen epeli. Seuraavia konnuuksia odotellessa.

Leppoisaa sunnuntaita karvaiset ja vähemmän karvaiset kaverit!

<3:Venla

28 Kommentit

      • iins

        Moikka! Hankitteko Mulanin Suomesta vai ulkomailta? Voisitko laittaa oheen kennelten nimet? 🙂 jatka samaan malliin girl❤ mukavaa päivää!

  1. Daniela

    Oi että se on ihana, niin kuin sinäkin! Sun blogipostaukset piristää mua aina ja tekee päivästä paremman!

    • Venla Savikuja

      Voii, mielettömän mukava kuulla! Kiitos tsempeistä ja mahtavaa viikonloppua sulle <3

  2. tinde

    Ooiijjj, mä en kestä! Tää on niin ylisöpöä! <3 Kunpa mäki jonain päivänä saisin koissun. Mutta onhan ne kissatkin söpöjä. 😉

  3. Sofia

    Hahaa, ihana! Mut hei osaatko sanoa miks sun postaukset ei päivity Bloglovin’iin nyt ollenkaan? Oon ihmetellyt et miksei sulta tule uusia kirjoituksia ja nyt vasta älysin tulla tarkistamaan täältä!

    • Venla Savikuja

      Voi ei, mutta kiitos kun ilmoitit, useammalta onkin tullut viestiä samasta asiasta. Yritin eilen fiksata tota Bloglovin-asiaa. Toivottavasti homma korjaantui. Ilmotelkaa jos näin ei kuitenkaan käynyt 🙂

  4. heippu

    Oon lukenu amstaffeista niin paljon ja vaikuttaa ihan huippukoirilta! Tiedätkö lähteekö niistä karvaa minkäverran aikuisena ja entä tolleen pentuna? haaveena ois joskus oma koira mut vihaan sitä ainaista karvojen teippiharjaamista sohvista ja vaatteista, räyh ;D

    • Venla Savikuja

      Meidän Mulanilla ei ainakaan ole ollut karvanlähtö mitenkään häiritsevän runsasta 😀

  5. Noora

    Hei 🙂 mitä vinkkejä antaisit nuorelle joka haluaisi näyttelijäksi? Miten pääsit salkkareihin ja näyttelitkö jossain muualla sitä ennne? 🙂

    • Venla Savikuja

      Oon harrastanut pienestä asti näyttelemistä, yläkoulun jälkeen hain Kallion ilmaisutaidon lukioon, jossa osallistuin kaikille näyttämöilmaisun kursseille ja suoritin teatteritaiteen lukiodiplomin. Kallion Lukioon tultiin joskus koekuvaamaan, ja niiden koekuvausten kautta päädyin työhöni. 🙂

  6. Sanna

    Noilla energiaa vastaa riittääkin 😀 kerran testasin niin 9tunnin ulkoilu oli neidille tarpeeksi:D aktivointi lelut toimii meillä ja pyörällä/juosten saa nopeasti energian kulutettua kuin pelkällä kävelyllä, oma kroppakin kiittää. Ihania otuksia<3

    • Venla Savikuja

      No nimenomaan, energiaa kyllä näillä pikkukavereilla riittää! 😀 On ne kyllä mahtavia<3

  7. Laura

    Moi, Mulan-koirasi on niitä suloisimpia amstaffeja, joita olen nähnyt. Olen itsekin harkinnut amstaffin hankkimista ja mietin jos pystyt kertomaan miltä kasvattajalta olet koirasi hankkinut? Kiitos 🙂

  8. viivipa

    Heij! Olisko mahollista saada postausta sun kodista. Olis tosi mielenkiintosta nähä sun sisustus silmää 😉

    • Venla Savikuja

      Tällaisia postauksia on itse asiassa pyydetty useamman kerran aikaisemminkin, ja oonkin tehnyt postauksia kodistamme home-details muodossa, mutta koko kodin esittelemistä oon pitkään puntaroinut, enkä ole sellaista postausta vielä toistaiseksi tehnyt, kun olen miettinyt yksityisyysjuttuja. Mutta ehkä vieläpä joku päivä jonkinlainen sisustuspostaus! Kiitos kuitenkin vinkistä! 🙂

  9. Kiira

    Ihana Mulan! Ootko kuullut sellaisesta lajista kuin dobo? Vois sopia teille 🙂 itsellä on nuori collie, jolle tuo laji on selvästi sopiva, kun joutuu keskittymään ja samalla syvät lihakset ja tasapaino kehittyy, kuluttaa hyvin ylimääräiset energiat ja samalla saa omistajakin treenin. Mun blogista löytyy siitä vähän juttua tai ihan googlettamallakin saa selville.

Lähetä kommentti