Tällä kertaa emme ole lähdössä kirjaimellisesti reppureissaamaan, vaikka useampi mesta ajeleteltiinkin koluta läpi yhdellä kertaa. Vanha rinkkani saa siis suosiolla jäädä himaan, koska varsinaista patikointia ei ole sunnitelmissa.
Minulla oli edessäni probleema, johon täytyi löytyä ratkaisu. Mihin ihmeeseen pakkaan kaikki tavarani, sillä tajusin, etten omista kunnollista matkalaukkua, tai onhan mulla yksi vanha, liian pieni, jonka päälle saa istua koko perheen voimin, että se menisi kiinni. (Ei ollu vitsi, näin on tosiaan tehty:D) Tällaisten kyseisten operaatioiden seurauksena, on vetoketju luonnollisesti paukahtanut rikki.
Oon aina fiilistellyt äidin nuoruudessaan hankkimaa matkalaukkua, joka on nähnyt reissun jos toisenkin, ja sitkeästi sinnitellyt ehjänä läpi kaikki ne vuodet. Siisteintä siinä laukussa on ne lukuisat tarrat ja kolhut, jotka on tarttunu matkan varrelta laukun kylkeä koristamaan, eri maissa reissatessa.
Tästä inspiroituneena päätin, että nyt on meikäläisellä seuraavaksi etsinnässä laukku ja satsaus, joka todella kannattaa. Haku tuntomerkit: ajaton, kestävä, laadukas.
Mistä sellaisen sitten löytäisi?
Useamman myymälän laukkuosastot läpi tsekattuani, totesin, että ehdottomasti paras valikoima löytyi Beliziasta. En tajunnut, että laukkubrändien kirjo on niin valtava ja seuraavaksi pulmaksi muodostuikin valinnanvaikeus. Onneksi joku ihana asiantunteva myyjä huomasi, kuinka hukassa olen ja sainkin siinä ohessa sivistävän ja hauskan koulutuksen matkalaukkujen historiasta. Aina voi siis oppia jotain uutta, jopa shoppailureissulla! 😉
Meinasin kallistua Samsoniteen, sen keveyden ja kestävyyden ansiosta, mutta kun katseeni osui tähän kyseiseen yksilöön, oli se rakkautta ensisilmäyksellä. Sytyin niin vahvasti Rimowan klassiseen malliin, jonka materiaalina toimii ”lentokoneen alumiini”, lisäksi laukun ulkonäkö on pysynyt suunnilleen muuttumattomana vuosikymmenet, sillä miksi muuttaakaan toimivaksi todettua? Olen valmis antamaan anteeksi laukulle, muutaman sen rakenteesta johtuvan lisäkilon, sillä uskon, että tämä laukku kestää mulla läpi elämän, ja kulkee matkassani lukuisat seikkailut. Tässä laukussa oli sitä jotain, myönnettäköön, että ostos oli tunneperäinen, olenhan aina ihaillut sitä monissa vanhoissa leffoissa, fiilispohjalla mentiin siis tässäkin hankinnassa.
Jos joku vielä miettii, että mitä järkeä on panostaa kunnolliseen matkalaukkuun, eikö sen sisältö ja matkatuliaiset vie voiton? mutta kun tuumaat kuinka monet lennot se kulkee kanssasi ehjänä ja ongelmitta, hinta jääkin hyvin minimaaliseksi, vaikka se ensin kerta ostolla saattaisi tuntua kirpaisevalta. Huomattavasti mukavampi, kun tavarat kulkevat ehjänä perille ja säästyy siltä vaivalta, että keräilee kentällä irrallisia alusvaatteitaan, tai muuta auenneen matkalaukun sisältöä hihnalta:D
Jos jollain muullakin on matkalaukku etsinnässä, eikä fyysistä liikettä ole lähimailla, niin laukkuja voi tilailla myös netistä TÄÄLTÄ!
Onko teillä joku ehdoton lempparilaukku, joka on kulkenut matkassanne monet reissut? Tai sellaisen hankinta mahdollisesti vielä kiikarissa?
Ihanaa viikonloppua tyypit!
Pakkailuterkuin,
<3:Venla
Sain oman Samsoniten valmistujaislahjaksi ja se on kyllä osottautunut todella kestäväksi ja hyväksi matkalaukuksi. Vähän naarmuja ja semmoista pientä se on saanut, mutta ei haittaa menoa! Voin lämmöllä suositella Samsonitea!:)
Se on varmasti myös hyvä! Naarmut kuuluu asiaan, ne kertoo tarinoita ihanista menneistä reissuista! 🙂
Hesarin kuukausiliitteessä tässä kuussa Sami Sykkö just kirjoitti hauskasti siitä, miten trenditietoiset panostavat nyt matkalaukkuun, matkalaukun merkityksestä sekä just tästä Rimowa-merkistä (jota myös kirjoittajan oma, elämän kolhima matkalaukku sattuu olemaan). Tuli vaan mieleen, kun vasta eilen lukaisin sen 🙂
Itselläkin hyvä, kestävä matkalaukku hankintalistalla ja onhan sen valinta tavallaan ”iso” päätös. Toi Rimowa on kyllä huippu nimenomaan sen ajattomuuden vuoksi!
Hahaa hauska sattuma! Niinpä, oon samaa mieltä 🙂
Mun porukoille kävi sillee häämatkalla et laukku oli levinny siihe hihnalle ja siitä ne keräili likasia alusvaatteitansa yms muitten naureskellessa vieressä! Eli ihan hyvä joo panostaa kunnon laukkuun 😀
ahaha ! Totta! 😀
Lempilaukkuni oli pitkään rinkka, kunnes yhteen kertaan se jäi matkan varrella jälkeen ja silloin päätin matkustaa vain repulla, se on 40 litrainen osprey ja on kulkenut mukanani jo kolmatta vuotta. Mä en tykkää vedettävistä laukuista, paras on reppu selässä! Aina! Tähän reppuun mahtuu viikonlopun tavarat tai 2 viikon kamat, reissuillani vaatteet voi aina pesty hyvin ja edullisesti niin en koe tarvitsevasi isompaa, nesteidenkin kanssa oppii puljaamaan, kun tajuaa ettei maailma ole sen parempi jos roudaa mukaan koko omaisuuden ja reissusta voi aina ostaa uutta, kun kengät tms. Ja reissussa ei enää ekana tartte juosta majapaikkaan viemään matkalaukkua/rinkkaa, reppu kulkee hetken aikaa siinä selässä. Mutta näin minä; hyviä reissuja kaikille!
Reppu on toki myös kätsy! Kiitos 🙂
Todella hieno matkalaukku, ja varmasti myös kestävä! Hyviä pakkailu hetkiä <3
Kiitos <3
Hei noita useamman vuoden myyneenä pikku vinkki jonka aaatoit jo myyjältäsi kuullakkin. Säilyttäessä kannattaa varoa ettei lukon numerot vahingossa vaihdu ja jos tulee jtn tummia tahroja laukkuun niin ne lähtee parhaiten ihan vaikka tarjoustalosta saatavalla ”ihme sienellä”. Mahtavaan laukkuun päädyit!
Kiitos paljon vinkeistä! 🙂
Milloin oot lähössä reissuun? 🙂 itsekin helmikuun puolessa välissä lähden lomailemaan
Lähdin edellisenä maanantaina! 🙂 Oi ihanaa, nauti säkin!
Huh, en uskonut että tuo laukku voisi olla noin kallis 😮 aattelin, että kyllä parilla sadalla saa kestävän laukun, mutta ei näköjään saakaan 😀
😀
siis niin hyvännäköiset nuo hiukset! 🙂
Voi kiitos, mäkin tykkään kyllä kovasti! 🙂
Kaksi kesää sitten vierailin poikaystäväni perheen luona Brasiliassa. Vanha matkalaukkuni meni sopivasti rikki lennolla, yksi pyörä ja kantokahva vähemmän tepastelin lentokentältä ulos. Poikaystävän isoäiti ei tietenkään puhun englantia, mutta ymmärsi tuskani. Minäkään en puhunut portugalia, että olisin voinut kertoa tapahtuneesta. Hän sitten päätti, että hän vie minut laukkuostoksille ja sanoi haluavansa ostaa sen minulle. Laukkujoen hinnat kun ovat kalliita, yritin kieltäytyä ja sanoin, että voin ostaa sen itse. No eihän se käynyt päinsä, joten hän soi ”En tiedä kuinka usein ehdin sinua enää näkemään, joten haluan ostaa sen sinulle lahjana.” Mitä siihen voi enää sanoa.. Laukku mentiin ostamaan ja hinta jäi jokseenkin arvoitukseksi, mutta Samsoniten kanssa sitä on viimeiset pari vuotta lennetty ja olen ihan rakastunut.
OI ihana tarina sun matkalaukulla! Sen kanssa reissaa varmasti hyvin pitkään mielellään, kun liittyy vielä tuollaisia muistoja <3
Ei liity postaukseen, mutta aivan aivan ihanat hiukset!!
Oi kiitos Juuli! 🙂
Hyvännäköisen laukun olet löytänyt! Ei muuta kun pakkaamaan! Toivotan hyvää ja turvallista matkaa! Ja aivan super ihanaa ja rentouttavaa lomaa teille! Olette sen ansainneet!
Oi kiitos Paula! 🙂
Oot kyllä niin sievä ja hiuksetki sopii ihan täydellisesti! 🙂
Voi kiitos ihana Julia! 🙂
Mistä noi ihanat mustat farkut on? 🙂
Bik Bokista 🙂
Oletko koskaan valkaissut hampaitasi ja jos olet niin millä menetelmällä? Tai osaatko suositella jotain joka varmasti toisi tuloksia? Olettaisi, että näyttelijäpiireissäkin monet valkaisevat hampaitaan.:) kiitos jo etukäteen! Blogisi on parhautta <3
Olen hampaissut hampaani vain kerran täällä: http://www.studioserenity.fi/Etusivu.html
Olin tosi tyytyväinen luonnolliseen lopputulokseen. 🙂
Upeat hiukset! Mikä tuon hiusvärillä nimi on? Olen miettinyt värjäämistä vaalean ruskeaksi ja toi on nätti väri, joku tommonen hiustenväri olisi hakusessa. 🙂 Kiitollinen vastauksesta <3
Jaiks, en tiedä mikä värin nimi on 😀 mutta kävin ystäväni kampaamossa Sörnäisten HD Hairissa. Oon kyllä tosi tyytyväinen, hän on todella taitava! 🙂
Itse ostin oman matkalaukkuni 2007 ja edelleen hyvä ja toimiva. Väri on limenvihreä, ei ilmeisesti kovin suosittu väri matkalaukuissa, mutta ainakin tunnistan omani samantien 🙂
http://veeramatilda.blogspot.fi/2015/01/elaman-siivet.html?m=1
Kuulostaa mainiolta ja nimenomaan helpolta tunnistaa! 😀
Tyylikäs ja varmasti kestävä laukku, hyvä valinta! Joku muukin taisi jo ehtiä miettimään, mutta mistä noi sun housut on? Näyttäis aika lailla just sellasilta jota allekirjoittanut parhaillaan metsästää 😀
Kiitos! Housut on Bik Bokista 🙂
En harrasta lentomatkustelua enkä tykkää kun muut harrastavat sitä.
Kannattaa laittaa joku värikäs matkalaukkutägi/tuntomerkki laukkuun, nimittäin tuntuu että kaikilla on tuo kyseinen matkalaukku!:D itse joudun aina metästämään omaani liukuhihnalla:D
Upeat hiukset nuo vaaleammat, sopii tosi hyvin!!
Hahaa kiitos! 😀
Heip!
Mistä toi sun ihana paitasi on? Ja kiitos kaikista resepteistäsi, olisi kiva saada jatkossa vielä enemmän kaikkia hyviä ruokaohjeita! 🙂 ihanaa lomaa teille!
Paita on H&M:stä. Joo sellaisia reseptipostauksia on tulossa varmasti lisää! Kiitos 🙂
Ihanat hiukset! Paljonko maksoi hiusten värjäys? Mistä tuo ihana paita on?
Kiitos! Paita on H&M:stä 🙂
Hei, ihana blogi sinulla! Tähän postaukseen palatakseni, muistatko minkä kokoinen laukkusi on (litraa)? 🙂 Aurinkoista kevättä!