Minä olen oppinut pienestä pitäen, että työn tekeminen on etuoikeus ja hienoa. Edellytyksellä, että töitä on edes saatavilla. Myöskin käsite ”raha ei kasva puussa” on tullut tutuksi jo nuorena, ja hyvä niin. Olen sisäistänyt, että mahdollisia rahaa vaativia haaveita toteuttaakseni on ensin itse tehtävä töitä, ja paljon, sen lisäksi on myös säästettävä.
Minun (vielä suhteellisen lyhyen) elämäni aikana on lankapuhelimen käyttö ja kaverin oven taakse käveleminen
ystävän tavoittaakseen vaihtunut älypuhelimiin, sijaintipalveluihin ja jatkuvaan tavoitettavana olemiseen. Lisäksi elokuvien katselussa VHS on muuttunut DVD:n ja Blu-rayn kautta Netflixiin. On todettava, että moni muukin asia on luonnollisesti ehtinyt muuttua sitten minun kultaisien nuoruusvuosieni. En olisi voinut joskus kuvitellakaan, että jo 24-vuotiaana voisin sanoa näin.
Meillä ei ollut nuoruudessa paineita siitä, että tarvitsisi osata meikata samoin kuin Youtuben meikki-tutorialin vloggaajat, saati käyttää meikkiä ollenkaan. Tai pukeutua yhtä muodikkaasti kuin Hollywoodin teinitähdet. Toki muotivirtaukset ovat eläneet kautta aikojen, ja mm. Mic Macit oli kova sana aikoinaan, mutta vasta siinä vaiheessa, kun yläkoulu lähestyi. Tuohon aikaan kukaan pieni lapsi tai nuori ei olisi voinut kuvitellakaan käyttävänsä päivästään runsaasti aikaa ulkonäön tuunamiseen. Emme olleet pikkukopioita aikuisistamme, sillä kaikki se pinnallinen tietotulva aikuisten maailmasta pysyi jokseenkin ulottumattomissamme. Eihän meillä ollut silloin edes kännyköitä ja sitten kun oli, ei niissä suinkaan ollut nettiä, ja samalla sitä kaikkea sieltä löytyvää informaatiota, joka liian nuorena nähtynä saattaa järkyttää mieltä ja aiheuttaa mielettömästi paineita.
Sen sijaan, että meidän olisi aikoinaan tarvinnut keskittyä näyttämään netissä ja sosiaalisessa mediassa, kuinka täydellistä elämämme muka oli, saati maalata naamojamme useita tunteja päivässä, vain ottaaksemme hyvän selfien; minä ja ikätoverini keskityimme olemaan lapsia. Murehdimme siitä, kuinka ehtisimme tehdä kotiläksyt tarpeeksi sutjakasti, jotta ennättäisimme pihalle leikkimään ja näkemään ystäviämme. Elämässämme ei ollut sosiaalisen median mukanaan tuomaa jopa yllättävää seikkaa: yksinäisyyttä.
Meillä ei ollut älypuhelimia, joista lukea median syöttämää kuvaa siitä, että pinnalliset seikat olisivat ihailtavia, tai että julkkiksena olo olisi sitä mitä tulisi tavoitella. Meidän ulottumattomissamme olivat myös kaikki ne viihdeuutisten otsikot, joiden tilan valtaa lähes täysin pinnalliset ulkonäköön tai julkisuuden tavoitteluun keskittyvät asiat, ja vain siksi, koska seksi, paljas pinta ja ihmisten yksityiselämän ruotiminen myy.
Kun minä olin peruskoulussa oli huippua jos onnistui nappaamaan itselleen jonkin kesäduunin tai duunin koulun ohella, oli sitten kyse jäätelökioskin myyjän paikasta, hautausmaan haravoimisesta, kukkien kastelusta, tai roskien siivoamisesta ojanpientareilta. Hienointa oli saada työ kuin työ tuolla pienellä paikkakunnalla. Se jos mikä oli arvostettavaa, ja siitä osasi myös olla kiitollinen.
Koska joillekin ihmisille minäkin olen vain yksi julkisuudenhenkilö, koen tärkeäksi avata hieman taustojani, etten itse juuri toimisi samalla tavoin ja antaisi sitä kuvaa, että tämä työni tuoma (itse) julkisuus olisi se, mitä tulisi tai kannattaisi kenenkään tavoitella.
Minä kävin itse yläkouluikäisenä Mannerheimin lastensuojeluliiton lastenhoitokurssin, jonka jälkeen tein – sen mitä koululta ja harrastuksiltani ehdin – lastenhoitajan töitä (tuohon aikaan) muutaman euron tuntipalkalla. Siitä alkoi minun työurani. Sama työntäyteinen linja jatkui, kun harrastamisen jälkeen ja Kallion ilmaisutaidon lukiossa järjestetyn castingin kautta päädyin tekemään näyttelijän työtä, ensin koulun ohella ja sitten täysipäiväisesti.
On hassua kuinka moni nuori vastaa nykypäivänä kysyttäessä mikä hän haluaisi olla isona, että julkkis. Vuoden 2014 suosituimmissa Google-hauissakin listan kärkipäässä komeili lause: ”Kuinka päästä televisioon?” Mikä ammatti se semmoinen julkkis oikein on? En ole kuullutkaan. Minä kun en haaveillut julkisuudesta, se sattui tulemaan näyttelijän töiden ohella.
Kannustan toki, että unelmiaan pitää tavoitella, mutta vaikka kyseinen tarjolla oleva työ ei olisi ehkä suoraan se haaveammattisi, niin työtä kuin työtä tulee tehdä voidakseen tavoitella niitä omia unelmiaan. Avopuolisoni on yhtälailla ahertanut nuoresta pitäen (jo ennen näyttelijän töitä) erilaisten töiden parissa, aloittaen golfkentällä pallonkerääjänä ja työskennellyt sen jälkeen mm. raksalla, sekä pitkää päivää satamassa rahtialusten ja konttien parissa, voidakseen eräs kaunis päivä todeta, että hänellä oli vihdoin riittävästi pesämunaa unelmiensa yrityksen perustamiseen. Ja se aherrus todella kannatti, kaikki se työ on tuonut hedelmää, vaikkakin vasta paljon myöhemmin. Vaaditaan siis myös kärsivällisyyttä, ei voi olettaa kaiken tapahtuvan yhdessä yössä.
Blogien lisääntyessä kuin sienien sateella, on hyvä kertoa, ettei myöskään ammattibloggaajan työtä tulisi tarkastella liian vaaleanpunaisten linssien läpi. Kaikissa töissä kun on ne hyvät ja huonot puolensa. Blogilla elantonsa tienaaminen tuntuu herättävän monissa suunnatonta närkästystä, mutta aivan turhaan. Moni kun ei tunnu alkuunkaan ymmärtävän kuinka paljon työtä sen taakse kätkeytyy. Lukijahan näkee vain valmiin postauksen, mikä on murto-osa siitä kaikesta duunista sen takana. Ainakin mitä ammattimaisemmasta bloggauksesta on kyse. Tuskin kukaan vähättelee toimittajan tai valokuvaajan työmäärääkään. Ammattimainen bloggaus kun on jonkin sortin modernimpi yhdistelmä edellämainituista. Useita vuosia sitä saa tehdä harrastuksekseen ja täysin ilmaiseksi, löytääkseen ja vakiinnuttaakseen lukijakuntansa.
Myös julkisuus voi olla pidemmän päälle hyvin kuluttavaa. En yhtään ihmettele miksi niin moni työn kautta julkisuuteen tullut henkilö pitää taukoa, ottaa etäisyyttä, kaipaa rauhaa, tai lähtee ulkomaille reissuun. Mielestäni jokaisen vähänkään julkisuutta haluavan tulisi katsoa Amy Winehousesta tehty dokumenttielokuva. Siinä kuvastuu surullisesti myös julkisuuden julma puoli ja se, kuinka meistä jokainen toivoisi oman yksityisyytensä kunnioittamista. Toisinaan, kun olet itse surullisella tuulella, sinulla on huono päivä tai olet nälkäinen tai muuten vaan väsynyt, et ehkä jaksaisi aina olla kovin sosiaalinen.
Minä haluan käyttää omia julkisia kanaviani myös hyviin ja hyödyllisiin tarkoituksiin niin paljon kuin mahdollista.
-Joka ikinen kerta, kun saan palautetta syömishäiriötä sairastavilta ihmisiltä, joiden paranemista olen voinut edesauttaa…
-Joka kerta, kun saan viestin, että kotitreeni- ja hyvinvointipostausteni ansiosta joku vakavasti ylipainoinen ihminen on inspiroitunut liikunnasta ja terveellisistä elämäntavoista…
-Joka ikinen kerta, kun olen voinut valaa lapsiin ja nuoriin itseluottamusta, rohkaista olemaan erilaisia ja vähentämään ulkonäköpaineita…
-Joka kerta, kun saan palautetta siitä, että kirjoitukseni herättivät ajatuksia ja pistivät ajattelemaan…
-Ja joka kerta, kun joku kertoo, että olen onnistunut muuten vaan ilahduttamaan hänen päiväänsä ihan
yksinkertaisilla asioilla ja positiivinen asenteeni on tarttunut…
JUURI TUOLLAISINA HETKINÄ minä koen tekeväni (yhtä) työtä, jolla
on tarkoitus. Silloin koen onnistuneeni.
Minä haluan inspiroida ihmisiä liikkumaan oman hyvinvointinsa takia siksi, että olen itse huomannut liikunnan, sekä säännöllisen ja monipuolisen syömisen parantavan elämänlaatuani huomattavasti. Olen iloisempi ja energisempi, nukun paremmin, stressaan vähemmän ja saan mielihyvää, lisäksi kehoni voi hyvin ja ruokahaluni on kunnossa. En kannusta ihmisiä liikkumaan sitä ”täydellistä vartaloa” tavoitellakseen, jota ei oikeasti ole edes olemassakaan, se kun on vaan siellä jokaisen korvien välissä. Erilaisuus on kaunista.
Sen sijaan, että keskittyisimme keksimään mitä meissä itsessämme on median syöttämän muotin mukaan vikana, saati alkaisimme harkita kauneusleikkauksia, ja keksisimme vain lisää turhia keinoja pärjätä ulkoisin avuin, kehottaisin meitä keskittymään käyttämään voimavarojamme tärkeämpiin asioihin, kuten kehittämään sitä mitä on siellä pään sisällä.
Mietteliästä alkanutta viikkoa!
<3:Venla
Nyt mun on pakko tulla kommentoimaan. Mä oon tavoitellut tervettä suhdetta liikuntaan ja ravintoon monen vuoden ajan. Oon ollut äärirajoilla niin täydellisen kropan tavoittelussa syömättömyyskuureilla kun taas täysin passivoituneena ihmisenä jolle ruoka toi lohtua. Kumpikaan ei vaikuttanut älyttömästi ulkomuotooni, mutta henkinen hyvinvointi on kärsinyt tästä hurjasti. Olen ollut jatkuvasti väsynyt, allapäin ja stressaantunut. Kuitenkin aina väsyneimpinä päivinä olen tullut lukemaan blogiasi ja imemään positiivista energiaa itseeni ja toteamaan että liikunta voi oikeasti olla kivaa. Tällä hetkellä tahtoisin löytää sen kultaisen keskitien ja voida hyvin niin sisäisesti kuin ulkoisestikkin. Minä aion tästä päivästä lähtien tehdä kaikkeni oppiakseni kuuntelemaan kehoani, nauttiakseni liikunnasta ja löytääkseni tasapainon. Aion palata monta kertaa tänne motivoidakseni itseäni. Olet upea persoona Venla, ihanaa syksyä sinulle♥
Kylläpä oli hieno kirjoitus <3
Vau, todella hyvä ja hieno kirjoitus. Muuta ei tarvitse sanoa. Olet upea esikuva!
Nyt puhut Venla todellakin asiaa! Lasten kuuluisi saada olla lapsia. Mietin myös mistä sekin johtuu, että valitettavasti yhä useammin törmää myös todella huonosti käyttäytyviin ja KIROILEVIIN lapsiin (joiden minun mielestä kuuluisi kyllä ihan aikuisten oikeasti leikkiä vielä lastenleikkejä…)! Johtuuko se juuri siitä, että väkivaltaa, seksiä ja muuta lapsille kuulumatonta informaatiota näkee nykyään ihan mistä tuutista tahansa. Välillä olen meinannut vetää kahvit väärään kurkkuun bussissa kuullessani nykyajan lapsien menon ja puheenaiheet, kielenkäytöstä nyt puhumattakaan. Voi kunpa maailman meno vähän rauhoittuisi ja lapset saisivat oikeasti olla lapsia. :’)
En nyt tiedä osuiko ajatukseni vähän ohi lopullisesta pointistasi, mutta näitä ajatuksia ainakin tuo postauksen alku minussa herätti. 🙂
Suuri kiitos sinulle vielä siitä, että annat ajattelemisen aihetta postauksillasi, sinulla on ihan valtavasti maalaisjärkeä jaettavaksi meille muille ja jaksat olla aina niin positiivinen ihminen, satoi tai paistoi! <3
Aivan loistava teksti! Oot niin ihana ja inspiroiva ihminen,kiitos siitä! Onnittelut sulle Nuori lähettis -palkinnosta ja tsemppiä jatkoon <3!
Todella hyvä postaus, Venla! Ja erityisesti ajatellen sitä nuorempaa lukijakuntaa…
Kiitos! Ihan mahtavaa! Maailmankatsomuksesi on niin ihailtavan terve ja kunnioitettava. Paljon samoja ajatuksia on mullakin pyörinyt mielessä. Asenteesi erilaisuutta kohtaan on aito ja koskettava, kiitos siitä! Terveen ajattelutapasi ansiosta olen vähemmän ankara itselleni katsoessani peiliin. Saat minut ymmärtämään, ettei tärkeintä ole ulkonäkö vaan oma kokonaisvaltainen hyvinvointi ja elämästä nauttiminen. Kiitos!
Osui ja upposi!
Sun postauksia on aina niin ihana lukea ja niistä inspiroituu aina niin kovin paljon. Olet aito esimerkki siitä, että voi olla hyvässä kunnossa ja voida hyvin, vaikka ei otakkaan syömisestä jne. Niin suurta stressiä!
Internet on nykypäivänä täynnä jos jonkinlaista materiaalia siitä, kuinka voi näyttää hyvältä ja vinkkejä: ”mitä voit tehdä paremmin, jotta voit saavuttaa jotain”. Ja nämä jos mitkä niitä paineita aiheuttaa.
Jatka samalla linjalla! Positiivinen energiasi ja upea elämän asenteesi huokuu tänne ruudun toisellekkin puolelle! Jos jostaki pitäisi ottaa esimerkkiä niin vinkkaisin lukemaan blogiasi!
Kiitos 🙂
Tää teksti pisti miettimään asioita, ihana teksti kokonaisuudessaan. Kiitos Venla ja hyvää syksyä ❤️
Heippa Venla! En yleensä kommentoi, mutta nyt oli ihan pakko! Siis sä olet niin upea esimerkki kaikille ihmisille.. ❤️❤️ Kaikkea hyvää teille ja ihanaa alkanutta viikkoa! terv. Vakkarilukija
Aivan ihana teksti! 🙂
Olet Venla ihan mahtava nainen! Olen seurannut sun blogia säännöllisen epäsäännöllisesti, sillä olen tosi huono seuraamaan blogeja ylipäätään. Sun ajatuksista ja kirjoituksista on kuitenkin ollut niin paljon apua, että päätin nyt viimeinkin uskaltautua kommentoimaan.
Aloitin muutama vuosi sitten terveellisemmät elämäntavat, painoakin alkoi putoamaan ja olo tuntui aivan mahtavalta. Kuitenkin jossain vaiheessa, aivan huomaamatta, liikunnasta ja ruoasta rupesi tulemaan pakkomielle. Liikunta oli toki kivaa, mutta lähinnä mielessä kalvoi koko ajan oma ulkonäkö ja vaa’an lukema, ja suuri osa ajasta meni sen murehtimiseen, mitä voi syödä, sillä moni tavallinen ruoka siirtyi ”kielletylle listalle”. Moni vihjasi, että tarkka ruoan vahtaaminen ei ollut normaalia, mutta lihominen tuntui kovin pelottavalta ajatukselta, ja sama meininki jatkui. Lopulta, tilanteen todellisen vakavuuden tajuttuani lakkasin vähättelemästä asiaa, ja päätin puhua asiasta, ennen kuin tilanne karkaa liikaa käsistä. Pikkuhiljaa ruokavalioon palasi jälleen ruokia, myös niitä herkkuja, jotka aiemmin olivat suorastaan kirosana. Jossain vaiheessa liikunta muuttui pakosta iloksi, kunnes vasen polvi sanoi sopimuksensa irti. Liikunnan pakollinen vähentäminen ja ajoittainen lopettaminen ahdisti, ja ruoka alkoi taas mietityttämään, etenkin kun bikinifitness-villitys alkoi valtaamaan mediaa, ja itse ei vain pystynyt vaikuttamaan kehoonsa. Kaiken tämän myllerryksen keskellä oli rauhoittavaa palata sun blogiin, missä ei jaettu vinkkejä rasvaa polttaviin ruokavalioihin tai hehkutettu täydellistä, herkkuvapaata ruokavaliota.
Nyt, ruoan kanssa lähes sinut olevana ja kuntoutuvan polven kanssa, halusin kertoa, kuinka tärkeää sanomaa levität varsinkin nuoremmille lukijoillesi. Vaikka on hyvä, että ihmisillä on motivaatiota ja tavoitteita, on kaiken tämän fitnessbuumin keskeltä lohduttavaa löytää joku, joka tuntuu olevan täysin sinut itsensä kanssa, ja ei jatkuvasti hehkuta täydellisen dieetin tuomia tuloksia. Sun rento asenne liikuntaa, ruokaa, ja niistä aiheutuvaa stressiä kohtaan on jotain niin mahtavaa. Monesti, kun ruoan ja minäkuvan suhteen on tuntunut tosi toivottomalta, instagramissa ponnahtanut kuva ja linkki sun blogiin on luonut sellaisen tunteen, että tästä kaikesta noustaan vielä. Ensimmäistä kertaa elämässä tuntuu pikkuhiljaa siltä, että peilikuva kelpaa ihan näin, eikä koko ajan tarvitse murehtia kilojen pudottamista. Olet oikea hyvän mielen ja tahdon lähettiläs, ja odotan innolla, mitä sulla on vielä maailmalle tarjota! Olet aivan mahtava, kiitos! ❤
Tämä postaus on kyllä täyttä asiaa (kuten myös monet muutkin sun juttusi)! Inspiroit mua joka päivä Venla, kiitos siitä! <3
Olipas taas todella hyvä postaus 🙂 Tää pisti kyllä todella miettimään että kuinka pinnallisessa maailmassa me todella eletään. Minäkin, vaikka olenkin vasta 17 vuotias, muistan kuinka pienenä lapsena ei ollut niin väliä millaiset vaatteet oli päällä. Mulla oli joskus esim. sellaset raidalliset ”lökäpöksyt” ja puuhamaasta saatu paita päällä. Ei siis mitään todella tyylikästä mutta ei se ollut silloin tarpeenkaan. Sait kyllä todella miettimään sitä, kuinka tärkeässä roolissa nykyään ovat tyylikkäät vaatteet, uusimmat puhelimet ja hienot meikit. Minun mielestäni tavallaan aiemmin oli helpompaa, kun ei ollut sosiaalisen median tuomaa painetta, vaikka en ihan hirveästi siitä ajasta muistakkaan. Tämä postaus sai kyllä todella pohtimaan mikä itselle oikeasti on tärkeää. Kiitos kun jaoit tämän pohdinnan, toit tällä tärkeitä asioita esille 🙂
Kiitos postauksestasi. Oli isku vasten kasvoja kirjoituksesi alku, jossa puhut työnteosta. Itse nuoresta saakka töitä tehnyt ja paljon, mutta nyt äitiysloman jälkeen kadottanut sen työn tekemisen mahdollisuuden ja avaimen omien unelmien saavuttamiseksi. Avasi omat silmäni jälleen, eikä voi kun itse katsoa peiliin ja todeta, että työtä tekevä palkitaan.
Olen ajatellut täysin samoin lapsena olemisesta kun kirjoititkin ja täytyy sanoa, että hieman tulevaisuus myös pelottaa kun oma lapseni kasvaa ja löytää kavereita, että toivoisi että lapset saisivat olla lapsia ja leikkisivät metsässä eikä somettelisi seitsemänvuotiaana tai pelaisi pelikonsoleita päivät pitkät.
Ihanaa asiaa Venlalla!
Laittoi kyllä mietityttämään taas kerran tämän maailman pinnallisuus, se on niin surullista… Menee yöunet vielä pilalle, jos liiaksi alan nyt miettimään. :/
Kuvat ovat superkauniit, ihanat värit ja ihana tyttö 🙂 Hauskaa viikkoa sinullekin!
Mielettömän hieno kirjoitus! 🙂 Olet yksi inspiroivimmista ihmisistä ja tavallaan myös roolimallini vaikka sanasta itsessään en tykkääkkään 😀 Blogiasi olen lukenut jo pitemmän aikaa ja olen sinulta oppinut itsevarmuutta ja terveempää suhtautumista syömiseen ja urheiluun. En ole aikaisemmin kommentoinut kirjoituksiisi mutta nyt oli pakko kommentoida ja tulla kiittämään siitä mitä teet! Joten kiitos!❤ Olet mielettömän ihana, positiivinen ja energinen ihminen! 🙂
Koskaan en oo sulle jättänyt kommenttia, mutta nyt on pakko. Venla nää oot ihan pirun upea ihminen!
Venla olet upea esimerkki niin nuorille kuin iäkkäämmillekin! Jatka samaan malliin, sun juttuja on tosi mukava lukea kun oon niin jalat maassa- tyyppi 🙂 Ihanaa syksyä sulle!
Harvemmin tulee kommentoitua, mutta nyt on kyllä pakko. Tää postaus oli vaan yksinkertaisesti niin loistava, enkä voi kuin allekirjoittaa itsekin näkemyksesi. Itseltä löytyy ikää vasta piirun verran vaille 17 vuotta, mutta tää postaus sai kyllä ajatukset liikkeelle. Pikkuveljen (11v) elämää seuraillessa tulee juttuja helposti verrattua omaan lapsuuteen ja vaikkei ikäeroa loppujen lopuksi kauheasti olekaan, niin sosiaalisen median verran ainakin. On hullua, kuinka paljon ja millaiseen suuntaan se ihmisiä muuttaa. Onneksi maailmasta löytyy vielä sun kaltaisia selväjärkisiä ihmisiä, sä oot huippu esimerkki, niin nuorille, kuin vanhoillekin! 🙂
Mahtavaa! Ei mitään lisättävää.
musta on niiiin käsittämätöntä että nykynuoriso ei tiedä mikä on VHS !!
kaveri just kerto nähneesä jossain videon missä joku nuori yritti kasettisoittimeen tunkea iPhoneaan ja ihmetteli miksei se lataudu…
On ihanaa, että otit kantaa tähän asiaan, joka on itseänikin mietityttänyt monesti. Nuorinta sisarusta seuratessa on ihanaa nähdä, että hän ei onneksi vielä yritä olla liian aikuinen, yläaste on kuitenkin vasta aluillaan. Järkytyin kuitenkin siitä, miten aikuisia monet hänen luokkatovereistaan olivat olevinaan. Omastakaan yläasteesta ei toki ihan hirveän montaa vuotta ole ja meilläkin oli monia, jotka meikkasivat ja yrittivät kaikin tavoin elää ”aikuista” elämää. Tuntuu, että määrät vain kasvavat jatkuvasti.
Olet ehdottomasti yksi suosikkiblogaajistani. Elämäntapabloggaajana et ehkä koe poliittisia aiheita ihan omaksesi, mutta olen pistänyt merkille, että esimerkiksi luonto vaikuttaa olevan sinulle hyvinkin tärkeä ja tuovan voimavaroja. Minusta olisi mahtavaa jos joskus ottaisit hieman enemmän kantaa johonkin ympäristönsuojeluun liittyvään asiaan. Tuntuu, että nykynuoriso ei enää arvosta luontoa, sen hiljaisuutta tai kauneutta saati sitten sen toimimista hiilinieluna, geenipankkina, luonnonvarojen lähteenä…
Heippa!
En yleensä satu näihin kommentoimaan, mutta taas tuli kyyneleet silmiin sun tekstiä lukiessas. Vakkarilukijana ja silmät lautasina tuijottanut fittnespäiväkirjaa kun siellä olit, oot jättäny ihan mahtavan ja AIDON(mikä ei tänä päivänä ole enää niin yleistä tai helppoa kuin ennen) kuvan itsestäni niin yksityis- kuin työelämässäs. Toivon ja uskonkin, että pystyt vaikuttamaan monen nuoren elämään ja kannustamaan olemaan aito. Minulle ainakin olet esimerkkinä rehellisestä ihmisestä, niin urheilijana kuin ihmisenäkin.
Halusin kommentoida, jotta muistat että suurin osa jotka eivät uskalla kommentoida niin katsovat sua todellakin arvostaen ja ottavat oppia.
Hyvää syksyä sulle Venla, oot huippu <3
Olet upea esikuva! Toivon sydämeni pohjasta että asiat kääntyisivät taas sitä kohti, mitä oli minunkin lapsuudessa 90-luvulla: lapset ja nuoret ulkoilisivat, leikkisivät ja pelaisivat muillakin kuin tietokoneilla ja älylaitteilla. Eivätkä huolehtisi ulkoisista asioista ja materiasta niin paljon. Yritän näyttää nimenomaan tätä esimerkkiä myös pienille kummilapsillenikin ja koen että se on kummina tärkein tehtäväni.
Aivan loistava postaus Venla!!!! Itse samat asiat myös oivaltaneena toivon todella.. että näin mahtavista postauksista joku löytäisi elämäänsä oikeanlaista kipinää. Teet hienoa työtä. Sisältä kultaa…olet mielettömän fiksu!!!
Google tuntuu heittävän mut tänne sun blogiin, vaikka hakisin mitä ja millä tahansa hakusanoilla.
Tosi hyvä ja fiksu kirjoitus. Mielestäni jokaisella (nuorella) ihmisellä olisi lisäksi hyvä olla elämässä joku pitkän ajan tavoite, kuten itsensä kehittäminen tai jotain päämäärää kohti kulkeminen. Se opettaa tiettyjä lainalaisuuksia elämästä. Viitaten siis postauksen alkupuoleen.
Kiitos tästä <3
Hieno teksti! Pisti kyllä miettimään omaa suhtautumista liikuntaan ja ruokavalioon. Itse olen yläaste iästä lähtien ollut enemmän tai vähemmän ylipainoinen ja vielä nyt 28 vuotiaana, kamppaillen tunteideni kanssa jotka liittyvät painooni. En voi sanoa, että nauttisin liikunnasta ja rupesin miettimään mistä se johtuu. Varmaan osittain sen takia,että näen liikunnan osana painonpudotusprosessia, eli toisin sanoen jonkinlaista suorittamista. Toinen syy voi olla se, että minulla ei juurikaan ole positiivisia kokemuksia liikunnasta nuoruudestani. Yläasteliikuntatunnit olivat kerta kaikkiaan kamalia. Luokallani vallitsi huono yhteishenki ja liikuntatunteja domnoi luonteeltaan aggressiiviset oppilaat, jotka halusivat loistaa tunneilla. Itse osallistuin rauhallisella luonteellani niin paljon kun uskallsin ja kuitenkin joka todistuksessa oli ja pysyi sama seiskan arvosana, joka sitten lopulta sai kiinostukseni kokonaan sammumaan. Toivoisin, että koulujen liikuntatunnit olisivat oppilailleen antoisia ja että koulussa saisi hieman valinnanvaraa liikunnan suhteen, jotta oppilaat löytäisivät sen liikunnan ilon. Nuoruudessa on hyvä luoda nuo liikunta tottumukset, jota sitten aikuisena jatkaa. Minä saan nyt aikuisena vasta etsiä liikunnan tietäni. Minusta on hienoa, että toimit roolimallina nuorille ja kaltaiselleni aikuiselle, että liikunnasta voi tosiaan nauttia ilman suorittamista.Kiitos siitä.
Mahtava kirjoitus ja upea koko blogi ja sun elämän tyyli ja asenne. Sinunlaisia esikuvia nuoret todella tarvitsee, tervettä ja järkevää asennetta elämään 🙂
Tosi upee teksti ja upee nainen! Laittoi todella ajatukset liikkeelle ja tuli tosi haikee fiilis,kun rupes miettii omia lapsuusvuosia verrattuna nykypäivään. Vaikka ikää ei olekaan vasta kuin 16 vuotta, ero on niin selkeä.
Itse olen kilpaurheilija ja lähiaikoina kiinnostunut erityisesti fitneksestä. Kuitenkin joka kerta kun luen blogiasi, palaan ns. reaalimaailmaan ja alan ajatella järkevästi; elämässä on niin paljon muutakin hienoa kuin se miltä näyttää, onko lihaksikas , litteävatsainen tai pyöreä takapuoli. Tervettä ja aktiivista elämää voi elää ilman, että jatkuvasti tuijottaa itseään peilistä ja vertailee muihin. Arvostan sinua suuresti ja toivon, että kirjoitat tällaisia tekstejä jatkossakin ! Uskon,että pystyt vaikuttamaan monien nuorten ajatuksiin ja saamaan heidät jättämään turhat ulkonäköpaineet!
<3 Kiitos, Venla!
Venla! Sä olet niin huikea! 🙂 Mahtavaa, että olet olemassa ja vaikuttamassa ihmisten elämiin mm. noilla itse listaamillasi tavoilla 🙂 Vähän hurjaa, kun oikein pysähtyy ajattelemaan, mutta sä oikeasti Parannat Maailmaa..! Aika huikea saavutus yksittäiselle ihmiselle 🙂
Tässä ihan lyhyessä ajassa on tapahtunut ihan valtavia muutoksia. Kuuntelen aina monttu auki, kun lapset kertovat käyttävänsä koulussa iPadeja, kun meillä taas oli luokassa aikanaan yksi tietokone, eikä sitäkään saanut käyttää kukaan muu kuin opettaja. On myös järkyttävää, kun pieni sukulaistyttöni latailee omia videoitaan youtubeen, eikä hänelle kerrota netin vaaroista tai vaikkapa siitä, että ne videot löytyvät vielä vuosienkin päästä. Itse aikanaan kuvailin kavereiden kanssa myös videoita ja ne ovat vieläkin tallessa, vain omaan käyttöön tosin. Varmaan silloin pienenä olisi tuntunut hauskalta idealta ladata ne muiden nähtäville, mutta luojan kiitos semmosta mahdollisuutta ei siihen aikaan ollut!
Ja toisekseen, minä uskon kans tuohon, että pitää tehdä kovasti töitä saavuttaakseen jotain. Oikein ärsyttää ne ipanat, jotka kävelevät vain vanhempien lompakolle eivätkä halua mennä töihin. Heti ei välttämättä pääse elämässä tekemään niitä mieluisimpia töitä, mutta ei se tarkoita sitä, että ”hajottaviin” hommiin tarvitsisi tyytyä. Aikanaan kuvittelin, että sama se mitä työtä tekee, kunhan saa palkkaa. Sitten olin eräässä työpaikassa, jossa oli todella stressaavaa ja ahdistavaa. Töiden loppumisen jälkeen meni useampi kuukausi ennen kuin ”toivuin” tuosta kokemuksesta. Sen jälkeen ajatuksena on ollut, että pitää tehdä niitä töitä, mitkä ei hajota sisältä aivan palasiksi ja hiljalleen vain siirtyä lähemmäs niiden omien unelmien saavuttamista.
No, anyway… Kiitos Venla, kun toit ajankohtaisen aiheen esille! Toivottavasti mahdollisimman moni näkisi tekstisi! 🙂
Heippa! Mun on jo pidemmän aikaa pitänyt tulla kommentoimaan sun blogiin jotakin, koska ihailen ihan älyttömän paljon tuota sun tervettä suhtautumista treenaamiseen ja syömiseen ja muutenkin tuota positiivista asennetta mitä jokaisesta sun postauksesta välittyy 🙂
Mä oon ite vihannu liikuntaa koko lapsuuteni ja nuoruuteni ja oon nyt vasta parin vuoden sisään, kun ikää on jo yli 20, tajunnu että liikunta voi olla myös hauskaa. Suurin syy mun liikuntainhoon oli se, että mä olin aina koulun liikuntatunneilla se huonoin ja aina mut valittiin viimeisenä joukkueeseen. Lisäksi pienellä paikkakunnalla asuessa oli hirveät paineet yrittää olla niin kuin muut ja yleinen asenne oli, ettet sä ole yhtään mitään jos et pärjää urheilussa.
Jos mulle olis joskus 16 vuotiaana joku tullu sanomaan, että jonakin päivänä käyn kuntosalilla tai ryhmäliikuntatunneilla 5-6 kertaa viikossa, olisin kyllä varmasti nauranut päin naamaa. Mutta hirveä kynnys se oli ensin lähteä liikkeelle, kun sulle oli pienestä pitäen tehty selväksi, että sä et ikinä ole tarpeeksi hyvä, kun kyse on liikunnasta.
Jaan siis ihan täysin sun ajatusmaailman, että tärkeintä ei ole se suorittaminen, vaan se, että voi hyvin ja saa hyvää fiilistä siitä liikunnasta. Toivon tosiaan, että mahdollisimman moni nuori ottaa mallia susta! Hyvä kroppa on toki plussaa ja se lisää treenimotivaatiota, mutta kyllä mulle itelle on ainaki ollu kaikista hienointa huomata, miten pirteä ja energinen mä nykyään olen, kun syön säännöllisesti ja liikun paljon. Ja ne onnistumisen kokemukset, jota mä en ikinä niillä koulun liikuntatunneilla tuntenu, on kyllä tsempannu jatkamaan tän elämäntavan parissa 🙂
Mahtava kirjoitus Venla!! Olen sanaton… 🙂
Tällä hetkellä oma kiinnostukseni henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin on valtava. Koen, että olen ymmärtänyt paljon asioita viimeisen vuoden aikana, mutta vielä enemmän on opittavaa. Haluan löytää itseni ja haluan elää tätä elämää niin, että voin hyvin. En halua etsiä itseäni enää nelikymppisenä enkä myöskään halua rakentaa omaa onneani kenenkään toisen ihmisen varaan.
Liikunnan suhteen olen aikuisiällä löytänyt ja ymmärtänyt monipuolisen liikunnan tuoman ilon. Nuorempana tykkäsin ainoastaan tanssia, muita liikuntamuotoja vihasin. Nyt tykkään tanssista, salitreenistä, pilateksesta, joogasta ja lenkkeilystä.
Mikä on ongelmani.. Olen todella armoton itselleni ulkonäön suhteen.. 🙁 Vaadin ulkonäöltäni paljon ja minun on vaikea hyväksyä omaa kroppaani. Tässäkin suhteessa olen oppinut paljon, mutta matkaa on vielä. Tällaiset kirjoitukset ovat omiaan lisäämään sitä järkeä omassa päässä ja nimenomaan sitä henkistä hyvinvointia.
Kiitos Venla, että annat ajattelemisen aihetta! Mahtavaa päivän jatkoa!
Julkisuudesta haaveilevat ei taida oikein ymmärtää, ettei julkisuus itsessään elätä. Sillä ei voi maksaa vuokraa, eikä ostaa ruokaa.
Kiitos! 🙂
Aivan mahtava teksti! Olen täysin samaa mieltä kanssasi! 🙂
Olipa tyhjentävä ja hyvä kirjoitus (:
On todella mukava lukea blogiasi, kiitos jälleen kerran fiksusta ja ajatuksia herättävästä kirjoituksestasi. Olet hyvä roolimalli nuorille ja lapsille korostaessasi terveitä arvoja, ahkeruutta ja aitoutta.
Pelkkään ulkonäköön keskittyvä elämäntapa ja julkisuuspyrkyryys ei kauas kanna, sillä kukaan meistä ei ole nuori ikuisesti. Kauneusleikkauksiin sijoittamisen sijaan olisi monessa tapauksessa järkevämpää sijoittaa hyvään terapeuttiin ja terveellisiin elämäntapoihin. Toki esim. onnettomuustapauksissa ymmärrän kosmeettisen kirurgian. Kuitenkin perusterveestä vartalostaan epävarman naisen (ja miehen) pitäisi aina muissa tapauksissa kysyä, ketä varten ja miksi pitäisi näyttää tietynlaiselta. Miksi ihminen ei riitä sellaisenaan, vaan tarvii jotakin ulkoista ja keinotekoista nahkansa alle tullakseen muiden hyväksymäksi?
Muiden miellyttäminen on maailman typerämpiä syitä uhrata oma terveytensä. Parasta keskittyä kauneuskirurgian sijasta henkiseen ja fyysiseen hyvinvointiin, sillä sitä kautta saavuttaa kokonaisvaltaista onnea ja kestäviä, aitoon hyväksyntään ja rakkauteen perustuvia ihmissuhteita. Lihaan leikattu kauneus on aina ulkoista, pinnallista ja katoavaista.
Venla! Parhain ja ajatuksia herättävin kirjoitus mitä olen pitkään aikaan lukenut! olet todella taitava kirjoittaja ja ajattelet elämää ihanasta näkökulmasta! tsemppiä tulevaan 🙂 <3
Ihana teksti! Tyttö sinä olet tähti, kovin kaunis sisältä ja ulkoa!:)
aivan mahtava kirjoitus, pistit 16-vuotiaankin ajattelemaan ja syvästi! 🙂 kiitos!
Olet Venla upea ihminen 🙂
Tää teksti on aivan mahtava! Vaikka mulla on ikää vasta 17, niin silti oon ajatellu ihan samoja asioita! Nykyajan kakarat käyttäytyy kauheen töykeesti ja ne ulkonäköpaineet on aivan uskomattomat, mä vaan pyörittelen silmiäni kun kaikki käy peilin edessä poseeraamassa 😀 Nyt yli vuoteen en oo kouluunkaan meikannut, ei oo enää mun juttu vaan kuljen nykyään joka paikassa ihan natural elovenana :’D Tää on ensimmäinen kerta kun tuun kommentoimaan, ja nyt muistan sen sanoo että musta oot ihan älyttömän tärkee ja mahtava esimerkki nuorisolle! Itekkin oon hyötynyt sun tekstien lukemisesta, ja oon sitä mieltä että kaikkien pitäis lukee näitä!(:
Mutta sitten, oisko sulla antaa hyviä vinkkejä mulle! Oon siis lukion toisella ja tää kokoaikainen stressi on ihan kauhee, ja mulla se heijastuu välittömästi uneen :/ Mulla on muutenki nukkuminen huonontunu tässä alle vuoden aikana, ja nyt koulun aikaan tää on ihan kauheeta ku heräilen tosi usein ja oon koko ajan tosi väsynyt. Nyt alkaa koeviikko ja huonompaan mennään ja stressaan jo tulevia jaksojakin jotka on ihan itsemurhaiskuja D: + kiloja vaan kertyy, ekana vuonna keräsin tähän vyötärön ympärille yli 10 kiloo lisää kun ennestäänkin olin jo pyöree nii nyt ollaan jo reilusti lihavuuden puolella, eikä nää tunnu sulavan tästä millään :/ (ihan ymmärrettävästi kun koko ajan stressi päällä) Nyt siis tarvittais ihmettä että tuun selviimään tän vuoden, ekan vuoden viimeset kuukaudet olin ihan loppuun palanut 🙁
Voi että voin samastua lapsuuden aikaisiin pihaleikkeihin, lankapuhelimeen ja ovelle koputteluun.. 🙂 nykylapset ja nuoret todellakin elävät ihan eri maailmassa kuin itse joskus. Voi niitä hyviä aikoja :’)
Oot kyllä ihana!
Asiaa joka sana, onneksi kirjotit ne.
Ärsyttää suunnattomasti kaikki sellaset hömpänpömppä-julkkikset, jotka menee johonkin hottiksiin puhumaan sellasta pskaa ettei mitään järkeä. Ärsyttää siis siksi, että sellasista asioista kuin kuinka isot huulet/tissit omistat, tehdään tärkeitä, ja sitten jotkut pikkuset kasvaa osittain sellaseen ajatusmalliin. Hrrrr.
Moikka! Eksyin sattumalta blogiisi ja täytyy sanoa, että huippupostaus! Olen itse tehnyt elämäni aikana yhteensä 6 vuotta blogeja, enkä tällä silti satunnaisia tuotelahjoituksia enempää ole itseäni elättänyt, vaikka aikaa kuluu välillä jopa 3-6h päivässä, kun ottaa huomioon kaiken suunnittelusta, kuvien käsittelyyn, verkostoitumiseen, jne. Ihana harrastus, mutta ei helppo tie, jos tätä elääkseen tekee. Tsemppiä bloggailuun! 🙂
Oikein, oikein hyvä postaus taas ja todella tärkeitä aiheita nykypäivänä! 🙂
Itse olen 22-vuotias nuori nainen, joka on aloittanut kesätyöt 14-vuotiaana. Olen myös ylpeä asiasta, että olen nuorena aloittanut töitä tekemään ja oppinut sen, että asioiden onnistumisen eteen täytyy tehdä paljon töitä, mutta se myös palkitaan. Myös työnantajat arvostavat sitä, että on tullut töitä tehtyä jo nuorena.
Olen myöskin ehkä hieman oman tien kulkija enkä ehkä se ihan ”tavallinen 22-vuotias”. En meikkaa melkein koskaan, en polta enkä juo alkoholia. Toki nuoruudessani on tullut kokeiltua kaikenlaista, mutta huomattuani ettei se sovi minulle eikä luonteeseeni lopetin sellaisten asioiden tekemisen mistä en tullut iloiseksi ja onnelliseksi.
Minullekkin tulee välillä ajatuksia siitä pitäisikö meikata niinkuin muut ikäiseni tekevät. Olen kuitenkin huomannut, että meikittömänä ihoni pysyy erittäin hyvänä, tupakoimattomana keuhkot pysyvät terveinä ja ilman alkoholia maksa pysyy kunnossa eikä tarvitse kärsiä seuraavan päivän pahaa oloa ja oksennusta.
Loppuenlopuksi itsestähän se on vain kiinni ja siitä mikä tekee onnelliseksi. Mihinkään muottiin ei tarvitse kuulua vaan antaa kaikkien kukkien kukkia. Näistä asioista kuitenkin olen itsessäni ylpeä ja meikata ehtii sitten 40-vuotiaanakin 😉
Minun kohdalle on myös sattunut todenmoinen onni, sillä avopuolisoni arvostaa mm. juuri näitä asioita minussa. Hänestä olen kauneimmillani ilman mitään meikkiä, luonnollisen näköisenä eli ihan omana itsenäni 🙂
Olen myöskin erittäin onnellinen siitä, että lapsuudessani ei ollut tekniikka näin suurena osana elämää kuin nykyään.
Sai olla lapsi, leikkiä ja kasvaa rauhassa. Sillä lapsuus ja huoleton elämä ei kestä ikuisesti, aikuinen ehtii kyllä olemaan. Lapsena olosta pitäisi nauttia niin kauan kuin mahdollista.
Ihanaa syksyä sinulle! 🙂
Moi,
tosi kiva kirjotus jälleen! Erityisesti kolahti toi tekstin loppupuoli ettei täydellistä kroppaa oo olemassakaan ja kuinka kannattaa kehittää sisäistä itseään. Pisti harkitteen asioita mitä nyt teen et kannattaako ne että oonko niitten myötä onnellisempi… Ihana tsemppipostaus tälläselle teinille 😉 Aurinkoista syksyä sulle!!
Erittäin fiksu teksti! Tyyli jolla kirjoitat tekee sinusta erittäin samaistuttavan ja siksi onnistut varmasti vaikuttamaan moniin. 🙂
Hei!
On ilo lukea sinun JÄRKEVIÄ kirjoituksia 🙂
Aina täyttä asiaa!
Ihana kirjoitus:)
En ole yleensä kommentoinut blogeja mutta ajattelin nyt kerranki sanoa jotakin. Olet jotenkin niin hyvä kirjoittamaan näitä ajatuksia blogiisi ja sulla on arvomaailma kohdallaan. Olet oikeasti hyvä roolihahmo nuorille ja sulla on todella järkeviä ajatuksia. Jatka samaan rataan, ja oot ihana 🙂
WORD <3
Aivan totta joka sana! Ilahduin taas ihanasta ja loistavan järkevästä postauksesta!
Kiitos siitä Venla