”Mikä ihme tuolla tuijottaa? Onko se supikoira?”, Make kysyi. Ei sittenkään. ”Kentien susi? Niitäkin kun tällä seudulla on näkynyt.” Siellä se tosiaan kökötti mökin portin takana, kuin eksynyt sudenpoikanen.
”Tule tänne pikkukaveri, tule tule”, minä kutsun. Karvainenotus kuitenkin arastelee aluksi hieman, kääntyy takaisin, kipittää poispäin ja istahtaa lopulta suoraan keskelle autotietä.
Sydän pomppaa kurkkuun ja samassa Make ampaisee juoksuun, ja nappaa välittömästi pienen pörröisen palleron kainaloonsa, juuri ennen kuin mutkan takaa kurvaa auto.
Se pelastui, tämä pieni harmaa suloinen pörrö pelastui. Huokaisemme helpotuksesta. Seuraava kysymys kuuluukin, mistä se on oikein ilmestynyt? Naapurimökkejä ei lähistöllä juurikaan ole, ja nekin jotka ovat, paljastuvat tyhjiksi meidän ”pelastuspartiomme” tarkastuskierroksella. Mhmm kummallista. Hassuinta oli, ettei tämä ollut ensimmäinen kerta, kun juuri tälle kyseiselle mökille ilmestyy mysteerinen koirakarkuri.
Päätimme ajaa kauemmas, josko pieni uusi ystävämme olisikin seikkaillut pidemmän matkan. Pihoilta löytyykin hauvakuvin varusteltuja ”täällä vartioin minä” -kylttejä, mutta rodut eivät täsmää meidän pikku löytökoiraamme. Koputtelemme lukuisiin oviin, mutta kukaan ei tunnusta koiraa omakseen. Soitettuamme lähimpiin löytöeläintaloihin, sekä koirahoitoloihin, jonne matkaa kuitenkin riittää, kaikkialla neuvotaan pitämään koiraystävämme toistaiseksi meillä ja sehän toki sopii.
Pieni kaverimme oli ilmeisen väsynyt reissattuaan, koska nukahti vettä saatuaan syliini. Voi toista.
”Sinä pieni hurmaava kiltti viaton kaveri, joka annat aimo annoksen pusuja, kenen sinä mahdat oikein olla?”, me tuumimme.
Jätämme kiertämiimme taloihin yhteistietoja, jotta mahdollisesta omistajasta kuullessaan, he tietävät mistä koiran löytää. Lopulta viemme vielä kylän lähikauppaan ilmoituksen ja alamme selvittää, josko netissä kadonneiden eläinten ryhmissä, joku etsisi lemmikkiään.
Samassa puhelin soi, huolestunut perhe kertoo, että he olivat saaneet yhteystietomme kaupasta, ja heidän koiransa oli tosiaan karkuteillä. Kysymme tarkemmat rotutiedot ja tuntomerkit, jotta voimme varmistua, että kyseessä on varmasti oikea omistaja. Nyt selviää vihdoin mistä herttainen uusi ystävämme on peräisin. Kaveri tosissaan on retkeillyt jo pidemmän matkan.
Lähdemme viemään koiraa oikeille omistajilleen. Vastassa on helpottunut perhe ja ikionnelliset lapset, jotka toteavat koiraa sylissään paijatessaan, että kaulapanta ja nimikyltti yhteystietoineen on pakko pitää jatkossa lähes aina päällä. Kiitollinen perhe ymmärtää, että nyt oli todella onnea matkassa, kun pieni karkuri selvisi ehjin nahoin.
Operaatiomme ”pelastakaamme sudenpentu” päättyi onnellisesti ja karkulainen pääsi turvallisesti kotiin. Minähän ehdin jo miettiä mielessäni, että olen valmis adoptoidaan Mulanille sisaruksen, mikäli oikeaa perhettä ei löydy, mutta onneksi kuitenkin löytyi. Siispä loppu hyvin kaikki hyvin.
Muistetaan huolehtia toisistamme ja auttaa mahdollisia eksyneitä kamujamme. Ollaan kiitollisia karvaisista parhaista ystävistämme ja annetaan ekstrapaljon rapsutuksia pörröisille otuksillemme.
PS. Onko teille koskaan käynyt samoin? Oletteko löytänyt eksynyttä lemmikkiä?
<3:Venla
Sun blogi on niin ihana! Aina kun sitä lukee herää sisällä mussa semmonen valtava elämänhalu päästä tekemään kaikkea! 😀
Oi kiitos, onpa ihana kuulla Roosa<3 🙂
Luin tätä sydänkurkussa, mkten sattukaan että koira meni juuri teidän mökin pihaan eikä ennen sitä nököttämään autotielle.. Teitte kyllä tosi hyvän työn ja uskoisin että jokainen olisi tehnyt tai olisi ainakin pitänyt tehdä, ihanaa että koira löysi perille<3
Niinpä, luojan kiitos koira tuli ensin meidän pihalle, eikä jäänyt kauemmas itsekseen autotielle. Onneksi pikkukamu pääsi turvallisesti kotiin<3
Ihanan onnellinen loppu tarinalla 🙂 Tosin sydän pompahti kurkkuun kun näin pikkuisen kuvan, näyttää tismalleen meidän karvapallolta! Onneksi hän ei kuitenkaan koskaan vielä ole päässyt karkuteille. Ihanaa että löytyy vielä sydämellisiä ihmisiä, jotka eivät pelkää auttaa muita! Kiitos <3 Mukavaa syksyä 🙂
No sanos muuta, onneksi kaikki päättyi hyvin<3 Ihanaa syksyä sulle Laura! 🙂
Oi että!! Tuli niin hyvä fiilis tästä tarinasta. Onneks löytyy vielä empaattisia ja sydämellisiä ihmisiä <3 Itsellenikin on käynyt parisen kertaa samanlailla. Löysin kissan poikaystäväni pihalta ja otettiin se sitten kiinni. Siinä ihmeteltiin pitkän aikaa minneköhän hän kuuluu ja onko edes omistajaa? Olimme lähdössä seuraavana päivänä ulkomaanmatkalle, joten päädyimme viemään Viikkiin löytöeläintaloon kissan. Rakastuin niin kovin kattiin, että lupasin tulla hakemaan kissan meille kotiin jos omistajaa ei ole löytynyt meidän matkan aikana. Koko viikon odotin innoissani ja toki toivoin että oikea omistaja löytyisi. Soitin heti kotiin päästyäni löytöeläintaloon ja kisun onneksi omistaja oli tullut hakemaan hänet kotiin 🙂 Ihanaa syksyä!
Oi, ihanaa, että teidänkin löytämä kissa pääsi turvallisesti kotiin<3 Kiitos, mahtavaa syksyä sulle Linnea! 🙂
Voi mikä ihana cairni<3 Voisin kuvitella meidän cairni herran ihan samanlaiselle retkelle, itseluottamus taivaassa eikä pelkää mitään, korvat on usein kadoksissa ja on muutenki kovapäinen. Hienoa että löysi kotiin, on varmasti kaivattu!
Oi no sanos muuta Noora, tärkeintä, että pääsi turvallisesti kotiin, oli kyllä varmasti kaivattu<3 Mahtavia pikkukamuja! 🙂
Kyyneleet silmissä tätä tekstiä luin… onneksi tarinalla oli onnellinen loppu ja koiruli pääsi turvalisesti kotiin 🙂 Isäni löysi kerran ulisevan jackrusselin kiinnitettynä puhuun keskellä metsää ja tunnisti sen heti erään ”laitapuolen kulkijan” -näköisen miehen koiraksi. Koiralla ei ollut yhteystietoja pannassa, joten isäni otti sen heidän luokseen ja antoi sille vettä ja ruokaa. Ruoka olikin maistunut erittäin hyvin pikkukaverille 🙂 Samana iltana isäni vei koiran Viikin löytöeläintaloon ja tiedusteli pari päivää myöhemmin, onko koiran omistaja löytynyt ja olihan se. Isäni näki kyseisen miehen koiran kanssa myöhemmin ja olisi kuulemma tehnyt mieli vähän ”ripittää” omistajaa ja kertoa, että hän oli koiran pelastanut, mutta ajatteli vain, että toivottavasti ei tule toistumaan.
Onneksi isäsi kuitenkin auttoi pikkukaveria<3
Ihana tarina ja onneksi oli onnellinen loppu! <3 Oma kissani oli karkuteillä muutaman päivän pari vuotta sitten sen ollessa hoidossa eksälläni. Olin kyllä huolesta soikeana vai miten sitä sanotaankaan, mutta onneksi kissa löytyi! 🙁 <3
Oi no luojan kiitos sinunkin kissasi löytyi<3
Voi mikä suloisuus, ihana kun autoitette hänet kotiin! <3 Joskus vuosi sitten entisen poikaystävän kanssa pelastettii mäyräkoira autotieltä. Se juoksenteli keskellä tietä, jossa meni paljon autoja, mutta kukaan ei pysähtynyt. Pysäytettiin auto bussipysäkille ja saatiin koira onneksi kiinni kun koitti kokoajan karkuun. Oli myös hyvä, että koiralla oli kaulapanta, jossa oli omistajan tiedot. Koira oli karannut omistajaltaan ja se tuli sitten hakemaan koiran takasi kotiin. Oli kyllä kiitollinen ja iloinen ja itsekki oli iloinen kun sai auttaa.. 🙂
Onneksi pysähdyitte ja autoitte mäyräkoiran kotiin, omistaja oli varmasti todella kiitollinen teille, on ne niin rakkaimpia otuksia nuo karvaturrit, niiden auttamisesta tulee niin hyvä mieli<3
Sait mulle kyyneleet silmiin tarinallasi ❤. Yksin ulkona vaeltavat avuttomat kotieläimet tarvitsevat juuri tälläistä toimintaa. Mallikkaasti toimittu! Hyvä te.
<3
Onneksi pikku kaveri löysi takaisin kotiin! 🙂
No sanos muuta Tuija 🙂
Onneksi juuri te löysitte hänet 🙂 ei kaikki sellaista vaivaa näkisi auttaakseen
<3
Hauskasti kirjoitettu 🙂
🙂
Pisimmillään on vanhempi ollut retkillään vuorokauden, ja huoli oli kyllä hirmuinen. Asutaan sen verran pienellä paikkakunnalla että koiratkin ”tunnetaan” mutta siitä huolimatta pyrin pitämään koirilla pantoja joissa on puhelinnumero. Molemmat on myös sirutettu jos pannat sattuisivat hukkumaan. 🙂
Ihanaa että pikkukoiran koti löytyi, vaikka kyllä kahdessa karvakaverissa on omat hyvät puolensa. 😀
Luojan kiitos sinunkin karvaturrit ovat lopulta löytyneet, varmasti ihan suunnattoman hirveä huoli. :´( <3
Ihana tarina! Minun tarinassani kävi myös hyvin. Mökkinaapurimme soitti, että kotimme lähellä olevassa mutkassa oli näkynyt kissanpentu ja oli ollut vaarassa jäädä auton alle jo pariin kertaan. Pentu ei kuitenkaan antanut ottaa itseään kiinni ja pakeni aina yleisroskiksen alle. Äitini, siskoni ja minä yritimme saada sitä kiinni, annoimme ruokaa ja pyysimme luo. Aluksi pentu katosi, mutta tulimme myöhemmin uudestaan, n. Klo 21 uuden ruuan ja supiloukun kanssa. Kissa löytyi taas, mutta pakeni aina. Puolen yön aikaan viritimme supiloukun ja ruokaa sinne ja menimme kotiin nukkumaan. Aamulla vein siskoni töihin ja kävin sen jälkeen tuolla mutkassa. Sydän oli pakahtua ja helpotuksen itku pääsi, kun pieni kaunis tyttökissa oli loukussa, oli syönyt kaiken ruuan nälissään ja huusi täyttä huutoa kun menin lähemmäs. Nappasin supiloukun mukaan autoon ja yritin pienelle huutajalle selittää koko matkan, että ei enää mitään hätää, nyt on turvassa. Kotona herätin äidin (joka myös purskahti itkuun, niin pieni ja avuton, mutta silti niin sisukas pikkukissa oli saatu pelastettua eikä paleltunut pakkaseen tai jäänyt auton alle), ja veimme kissan tyhjän naapuritalon eteiseen. Annoimme hänen rauhoittua yksin, mutta iltapäivällä menimme tarjoamaan lisää ruokaa ja vettä, ja vaihtamaan hiekkalaatikosta hiekat. Ensin pieni sihisi, mutta heti kun ensimmäistä kertaa kosketti pehmeää turkkia, alkoi pieni kehräämään ja pian saimme hänet syliimmekin. Pieni ei painanut mitään, turkki ihan pentukarvaa. Meillä itsellämme oli jo kaksi kissaa, joten aloimme etsimään heti pienelle kotia. Neljä päivää vietimme hänen kanssaan, niin kiintyi pieneen harmaaseen, että kun tuttavaperheemme tuli hakemaan uutta perheenjäsentään, luopuminen oli ihan kamalaa. Mutta, pieni tyttö sai ihanan kodin, perheen ja kissakaverin, ja onkin kuulemma ihana pieni kissa, koko ajan ihmisten lähellä,kehrää, puskee, pussaa. Ehkä yksi parhaimmista onnistumisen hetkistä elämässä, sai pelastettua avuttoman hengen. Epäillään, että joku oli hylännyt roskikseen, josta kissa oli päässy pois, mutta koskaan emme voi tietää. Kuitenkin, loppu hyvin! 🙂
Oi onneksi autoitte ja pelastitte kissan, ihanan onnellinen loppu teidänkin pelastustarinalla<3
Mulla on tarinoita kaksikin kappaletta 🙂 Ensimmäinen tapaus ei oikeastaan ole pelastus tarina, mutta hyvä mieli kuitenkin tuli. Huomattiin kaverin kanssa meidän kerrostalon pihassa musta kissa ja kutsuttiin se meidän parvekkeelle 1 kerroksessa kun asutaan. Pannasta otettiin numero, soitettiin ja saatiin selville että naapurin kissa, joka saa kulkea vapaana mutta pyysivät silti pitämään kiinni että ottavat samalla sisälle. Nykyään kuuluu parvekkeelta meteliä sillon tällön ja naapurin Väinöhän se siellä 😀 Kesällä kirjaa parvekkeella lukiessa tulee Väinö aina moikkailemaan ja monesti naapurit kyseleeki että oonko nähnyt kun ois kotiintulo aika pojalla 😀 Toinen tarina onkin meidän nykyisestä kissasta Öllistä. Se oli sijoituksessa poikaystävän siskolla, jossa sillä oli kaksi kaveriakin tai no…yksi kaveri, sillä toinen kissoista ei voinut meidän Ölliä sietää ja siksi kiusasikin sitä, jonka vuoksi Ölli oli tosi arka. Kun menin Ölliä sitten meille hakemaan meni meillä tunti saada se ensin kiinni, koska raukka pelkäsi kaikkea niin hirveästi. Kotiin päästyä jouduttiin ystäväni kanssa viemään kissa parka pesulle kun oli hätäkakan matkalla boxiinsa tehnyt 😀 Onneksi Öllilllä kasvoi siinä sitten luottamus muhun ja kaveriini, mutta poikaystävääni karttoi 2päivää ennenkuin uskalsi lähellekkään. Nyt on Ölli mitä rohkein tyttö ja välillä vähän liikaakin kaikkien kaveri, eikä onneksi ole siitä samasta pelokkaasta pikkusesta jälkeäkään 🙂 Äidilläni on myös 3 kissaa, joista vanhin pelastettiin pihalta, kun oli sinne hylätty. Keskimmäinen oli löydetty tien varresta ja kolmannen kohdalla oli jo kahdesti tullut takaisin perheelle kissasta johtumattomista syistä 🙂
Oi ihanaa, että Ölli sai rakastavan kodin<3 ja teidän äidin kissat myös:)
Hyvä etten alkanut itkeskelemään, ihana onnellinen loppu ja IHANAT sinä ja avomiehesi. Mua pelottaa välillä joidenkin ihmisten välinpitämättömyys muita kohtaan, (vaikka se ei varmastikaan ole aina tahallista vaan silkkaa ajattelemattomuutta), joten teidän kaltaisenne ihmiset saa uskon ihmiskuntaan palaamaan, ootte mielettömiä! Varsinkin tuo Makeampaisijuoksuun kohta oli liikuttava ja kaikki vaiva mitä näitte pikkukaverin tulevaisuuden turvaamisen eteen oli niin äärettömän hyväsydämistä ja vilpitöntä auttamista että en kestä.
Olkaa ylpeitä itsestänne, ootte mahtavia <3
<3
Hui mikä tarina, mutta onneksi suloinen karvakorva pääsi kotiinsa 🙂 Itselle on tosiaan käynyt kerran niin että oma koira katosi kesämökillä. Keskiyöllä oli ollut kamala myrsky ja koirani sekä toinen koira karkasivat metsään. Toinen koira tuli kotiin myöhemmin aamuyöllä, mutta omaa koiraani ei näy eikä kuulu missään. Isovanhemmat etsivät koiraa lähiseudulta autolla ja kävellen, mutta ei vaan koiraa löydy. Koira on kateissa vielä seuraavan päivän aamuna ja lopulta isovanhemmat tekevät ilmoituksen paikalliseen radioon.
Tällä välin taas minä menin käymään lapsuudenkodissa ja äiti sai puhelun, että nyt on koira kadoksissa ja ei löydy mistään. Sydän pomppasi kurkkuun ja mietin jo kaikki vaihtoehdot villieläimen hyökkäyksestä vihaiseen naapuriin aseen kanssa. Noh ei voitu auttaa etsinnöissä, kun matkaa mökin ja kodin välillä on 5h.
Lopulta tulee soitto alkuillasta, että koira on löytynyt. Läheiseltä talolta oli kuultu koiran haukuntaa, joka jatkuu monta tuntia. Lopulta he olivat menneet katsomaan mikä on hätänä niin he löysivät koiran supikoiran koloon juuttuneena kivilohkareiden väliin. Heiltä meni tunti saada koira irti ja sitten he olivat antaneet vettä sekä ruokaa koirallemme. He olivat kai kuulleet radioilmoituksen klo 15 jälkeen ja toivat koiran mökille. Koira oli todella väsynyt, märkä ja poikki mutta onneksi löytyi!
Koira oli tapahtuman aikaan n. 11 vuotta vanha, joten aikamoinen supersankari on kun selvisi yön ja vielä melkein kokonaisen päivänkin metsässä. Meillä oli todellakin onnea matkassa, että koira saatiin irti ja että ylipäätään joku kuili sen haukkumisen. Koira olisi voitu pelastaa aiemminkin, jos talon ihmiset olisivat aiemmin menneet tarkistamaan mikä koira siellä haukkuu. Lopulta koira siis oli n. klo 00 alkaen seuraavan päivän klo 15-16 asti karkuteillä..
Onneksi rakas koira löytyi 🙂
Onneksi teidänkin karkulainen löytyi lopulta ja pääsi turvallisesti kotiin! On ne vaan niin rakkaita otuksia!<3
Suloinen cairni. Omalla perheellänikin on kyseistä rotua edustava karvatassu, joten sydän syrjällään luin tarinaa. Onneksi loppu hyvin kaikki hyvin! ♥ Itsekin olen kerran tien poskesta napannut kiinni irrallaan juoksevan koiran. Pähkäilimme siinä miehen kanssa, mitä oikein karvatassulle teemme. Siinä pohtiessamme paikalle kaarsi kuitenkin koiran omistaja autonsa kanssa, ja kiitteli vuolaasti kun olimme ottaneet hänen lemmikkinsä kiinni. Toinen oli karannut auton takakontista, kun omistaja oli avannut luukun. Sillä kertaa kävi tuuri.
Onneksi ehditte napata karkulaisen kiinni, omistaja oli varmasti todella kiitollinen<3
Minulle kävi kerran niin kun olin kaverini kanssa kävelemässä kaverini luokse niin metsästä kuului surkeaa vinkumista.Mentiin katsomaan ja sitten löydettiin pieni jotain 12 vko ikäinen sekarotuinen koiranpentu.Käveltiin sitten koiranpentu sylissä kaverin luokse ja sitten vietiin koira löytöeläintaloon.Nyt koira asustelee onnellisena uudella omistajallaan♥
Oi ihanaa, että autoitte pikkukaveria<3
<3
<3
Ihana teksti venl, tosi mahtavaa että koira kaverille löytyi se oma koti. Itsekkin olen löytänyt koiran isäni pihamaalta, joka oli tullut loppujen lopuksi järven toiselta puolelta (järvi oli sillon jäässä). Eksynyt koira oli tullut, kun oli kuullut oman koirani haukunnan ulkoa, haukkui linnuille 😀 laitoin eksyneelle koiralle oman koiran flexin ja lähettiin kiertää lähimökkejä. Tunnin päästä suunnilleen isäni soitti ja kertoi että koiran omistaja on tullut etsimään koiraa. Onneks ei oltu kaukana ja oltiin jo tulossa kotio. Tässäkin meni kaikki si lopulta hyvin.
Onneksi teidänkin tarinassa kaikki päättyi onnellisesti ja koira pääsi kotiin<3
Meillä kaksi saman merkkistä kaveria ovat molemmat käyneet karkuteillä. Ensimmäisellä kerralla olivat seikkailleet pihan metsikössä, jolloin nuorempi veijari eksyi. Vastaan oli sitten tullut nainen noutajansa kanssa ja meidän turri oli lähtenyt sitten heidän perään seuraten ihan kotiovelle asti. Me tietenki kotona ihan huolesta kipeenä nökötettiin. Seuraavana aamuna äitini älysi soittaa paikalliseen löytöeläinkotiin ja kysyi olisiko sinne tuotu pientä punaista cairinia, tottelee nimeä Eemeli? No olihan siellä. Sekunnissa istuttiin autossa ja kun paikalle saavuttiin, reppana istu häkissä ja tuijotteli varpaitaan ihan masentuneena. Jälleen näkemisen riemu oli pikkukoiralla aika suunnaton.
Toisella kerralla vanhempi cairinimme törmäsi seikkailumatkallaan poliiseihin, jotka hänet kiikuttivat sitten samaiseen paikkaan. Kotiin päästyään herra näytti ennemminkin siltä että perhane kun poliisi keskeytti hyvät tutkimukset 😀
Luojan kiitos kaikki päättyi hyvin ja teidänkin karkulaiset pääsivät turvallisesti kotiin! On ne vaan niin rakkaimpia otuksia<3
Itselläni on kans tuollainen cairni kuin kuvissa ja se on melkein 16-vuotta. Nuorempana oli erittäin kova karkailemaan, mutta onneksi saimme sen aina lopulta kiinni 🙂 Ja ihana tarina, piristi ankeaa päivääni todella paljon!
Paljon rapsutuksia teidän rakkaalle cairnille<3
Ihana tarina, ihan silmät kostu lukiessa <3 mahtavaa, että vielä on olemassa ihmisiä jotka auttavat niitä, jotka apua tarvitsevat. Itsekkin olen yhden kissan ”pelastanut” pari vuotta taaksepäin. Tää kyseinen kisu oli naukumassa parvekkeeni alapuolella kylmänä ja sateisena iltana niin surkean näköisenä, että päätin ottaa sen asuntooni. Tarjottiin ruokaa ja vettä ja laitettiin talon rappuihin lappuja kadonneesta kisusta ja pian tulikin kissan omistaja samasta talosta hakemaan eläimensä takaisin 🙂
<3
Voi niin ihanan näkönen koira 🙂 Onneks saitte pelastettua sen ja oikeet omistajat löyty.
No sanos muuta Henriikka<3
Ihanaa, että omistaja löytyi! <3
Me asuttiin teini-iässä kerrostalossa, 3.kerroksessa. Yhtenä iltana sitten kuului kissan maukumista ja ihmeteltiin mistä se tulee. No asia jäi. Ja maukuminen jatkui yön ja seuraavaan aamuun. Sitten tajuttiin kurkata parvekkeelle niin siellä oli semmonen iso pitkäkarvanen kissa värjöttelemässä. Oltiin ihan ällikällä kissan seikkailusta, kun asuttiin tosiaan 3.kerroksessa 😀 No kissa oli kolmen rapun parvekkeiden kaiteita pitkin tallustellut meidän parvekkeelle, joka oli sitten ollut viimeinen rivissä 😀 Ei onneks tippunut matkalla.. Onnellinen omistaja otti kissan takaisin 🙂
Oho aikamoinen kiipeilijä kaveri eksynyt teidän parvekkeelle, onneksi selvisi ehjin nahoin ja pääsi turvallsesti kotiin<3
Sulla on kyllä niiiin samanlainen ajatusmaailma kuin minulla! Välillä tuntuu että olen ihan yksin tämän eläintenhoivaamisviettini kanssa, mutta ihanaa kun on muitakin jotka välittää. Monta harhailevaa koiraa on tullut otettua kiinni ja etsittyä niille koti. Ihan ärsyttää ihmiset jotka eivät tee mitään näille karkureille, antavat vaan vaeltaa.
Ois muuten kiva jos kirjottaisit lisää eläinaiheisia postauksia, pystyt kuitenkin vaikuttamaan niin paljon ihmisten ajatuksiin, etenkin nuorten. Esimerkiksi mielipidettä koirien jalostuksesta, tuotantoeläinten kohtelusta, tai vaikka vinkkejä ”eläinystävällisempiin” valintoihin.
Ootte mahtavia! 🙂
Oi ihanaa, että olet auttanut karvaturreja, on ne vaan niin rakkaimpia, älä huoli, onneksi et ole yksin<3
Tolla koiralla oli kyllä onnea, että juuri te löysitte sen ja autoitte sitä! 🙂 itse asiassa kerran klo 23 aikaan illalla äitin kanssa ajettiin autolla kotiin päin ja huomattiin koiran juoksentelevan aika vilkkaalla autotiellä (onneksi illalla ei niin vilkas). Pysähdyttiin ja otettiin kiinni ja soitettiin poliisille. Sanoivat, ettei ole heidän asiansa. Löytöeläinkodit olivat kiinni, joten veimme tämän kotiimme yöksi. Koira oli eloisa saksanpaimenkoira ja selvästi vielä pentu. Onneksi seuraavana päivänä löytöeläinkodissa olikin jo vastassa koiran itkuiset omistajat! 🙂
Luojan kiitos otitte pikkukaverin teille ja autoitte häntä, omistajat olivat varmasti todella kiitollisia<3
Ihanaa, onnellinen loppu. Vaikka olisihan se varmaan kivaa Mulanin saada sisaruskin ja teiltä varmasti saisi rakastavan kodin. Meille aikoinaan syksyllä tuli kissanpentu pihaan. Kyselimme lapsien koulukavereilta ja kyläläisiltä, mutta kellään ei ollut tietoa kenen kissa oli. Emme antaneet hänelle ruokaa, että hän lähtisi takaisin kotiinsa. Kissa kuitenkin sinnikkäästi vain pysyi pihassamme. Kylmän yön tullessa hellyimme ja otimme kissan sisään ja pitihän hänelle antaa ruokaakin. Niinpä hänestä tulikin sitten meidän kissamme.
<3
Moi, kiva postaus! Tänne saapumassa muutaman viikon päästä amstaff pentu, jota on harkittu tarkkaan ja pitkään. Olisi kiva saada lisää Mulan postauksia, vaikka niitä paljon jo löytyy 🙂
Oi onnea uudesta perheenjäsenestä. Mulan postauksia tulee lisää varmasti jatkossakin! On ne vaan niiin maailman rakkaimpia otuksia<3
Moikka Venla! Onneksi pieni pääsi turvallisesti omaan kotiin! Mukavaa kun näitäkin ihmisiä aiheutuvasta vaivasta huolimatta, jotka jaksavat auttaa. Itse omistan myös saman rodun edustajan ja ainut karkureissu hänen osalta päättyi niinkin turvallisesti kuin naapurintädin takapihan ovesta sisään ja keittiöön kerjäämään. 😀
Toinen hassu sattuma on, että kun löysin koulumatkalla itse koirakarkurin niin hän oli myös cairnterrieri! Mahtaako olla rodun ominaisuus tämä seikkaileminen omin päin? 😀 luistinkassin kera koira kantoon ja oli kyllä raskas kävelyreissu, mutta tämäkin herra pääsi huojentuneen omistajan luo vahingoitta. Täysin vaivan arvoista!
Ensimmäistä kertaa tässä siis itsekkin oli pakko kommentoida kun oli kerrankin muutakin asiaa kuin että superi blogi!
Onneksi sinunkin löytämäsi karkuri pääsi turvallisesti kotiin, todellakin vaivan arvoista, on ne vaan niin rakkaimpia otuksia nuo karvaturrit<3
Moikka Venla! Onneksi pieni pääsi turvallisesti omaan kotiin! Mukavaa kun näitäkin ihmisiä aiheutuvasta vaivasta huolimatta löytyy, jotka jaksavat auttaa. Itse omistan myös saman rodun edustajan ja ainut karkureissu hänen osalta päättyi niinkin turvallisesti kuin naapurintädin takapihan ovesta sisään ja keittiöön kerjäämään. 😀
Toinen hassu sattuma on, että kun löysin koulumatkalla itse koirakarkurin niin hän oli myös cairnterrieri! Mahtaako olla rodun ominaisuus tämä seikkaileminen omin päin? 😀 luistinkassin kera koira kantoon ja oli kyllä raskas kävelyreissu, mutta tämäkin herra pääsi huojentuneen omistajan luo vahingoitta. Täysin vaivan arvoista!
Ensimmäistä kertaa tässä siis itsekkin oli pakko kommentoida kun oli kerrankin muutakin asiaa kuin että superi blogi!
Hyvä että karvaturri pääsi onnellisesti kotiin <3 Kerran vein veljeni kouluun ja huomasin koiran muutaman lapsen ympäröimänä koulun pihalla, menin kyselemään että tietääkö kukaan mistä tämä kaveri on tullut, mutta kukaan ei myöntänyt kaveria omakseen. Otin karvaturrin autoon ja mukaani töihin jossa tein lappusia kuvan kera, töiden jälkeen kiinnittelin näitä koulun lähistölle ja muutaman tunnin päästä puhelin soikin ja mies lupasi tulla hakemaan kaverin kotiin. Kun häntä tultiin hakemaan sanoi tämä mies että ei ole ensimmäinen kerta kun lapset välillä sulkevat oven huonosti kouluun lähtiessä, hieman jäi kyllä sellainen olo ettei asiaa otettu tarpeeksi vakavasti.. 🙁 Mutta toivon että perhe ymmärsi käydä keskustelua tästä kotona lasten kanssa.
Onneksi sinä autoit pikkukarkulaista<3 Toivotaan todella, että perhe tajusi olla kiitollinen, että kaverilla kävi onni kun sinä löysit hänet, ja että jatkossa ymmärsivät myös keskustella asiasta lastensa kanssa. 🙂