”Moi, mä oon Venla!” Kaikki muut ringissä vastaa: ”Moi Venla.” 😀
No huh huh aikamoista, nyt kun alkaa tässä ihan itsekin ajattelemaan asiaa. Tasan vuosi sitten tosiaan meikäläinen teki viisaan päätöksen. Aloitin alkoholilakon. Eka lähettiin liikkeelle muutaman kuukauden tipaton tähtäimessä, mutta hupsista vaan ja katos, vuosihan tuossa vierähtikin. Enkä ole juonut pisaraakaan, en edes lasillista ruoan kanssa. Vaikeinta oli varmasti aloitus, kun tuntu, että tuli kaiken maailman kissanristiäisiä koko ajan vastaan, missä joku tuputti lasia käteen. Pikkuhiljaa siihen kuitenkin varmaan turtu, koska kyllä sitä joka kerta edelleen, melkein joku uusi ihminen juhlissa tarjoo drinkkiä, mutta ei se enää ole häirinnyt. Varsinkin jos on tutulla pienellä porukalla viihteellä, niin kaikille on jo automatisoitunut, ettei Venla juo muuta kuin vettä.
Oon sitä mieltä, ettei kukaan muu baarissa edes huomaa, ettet ole humalassa, ainakaan ne, jotka itse ovat. Mä sain aluksi paljonkin kommentteja siitä, että ”Joo varmaa, iha ku et ois muka juonu” tai ”Ei hitto Venla on kännissä” mutta ei ne vaan hoksannu, että se oli tää meikän syntymähumala. Toisin kuin monelle, mulle ei tuota ongelmia tanssia selvinpäin. Paljon olen saanut, myös kritisointia ” Mitä hitsiä, miks vitsissä et juo?” ”Sulla on ongelma, kun et juo” ”Jospa tänään lopettaisit sen lakon” kaikilla oli aina mulle millon mikäkin juhlapäivä tai toinen toistaan parempi syy lopettaa lakko. Enpä kuitenkaan sortunut, eikä tehnyt edes tiukkaa. Jos jotain päätetään, niin siinä sitten pysytään. Mun alkoholilakko on tuntunut toisinaan olevan enemmän ongelma aivan muille kun mulle. Mikä on mielestäni hassua ja aika surullista. Mulla ei ainakaan ole itsellä tarvetta arvostella kenenkään juomista, kaikki saa juoda ihan rauhassa, kunhan siitä ei sivullisille aiheudu ongelmia.
Olen siis käynyt ulkona ja juhlimassa muiden kanssa ja tottunut jo siihen, etten itse juo. Kun selvisin suomalaisten pahimmista ryyppyjuhlista: vapusta, juhannuksesta ja kamujen synttäreistä, niin ei enää vuoden loputkaan juhlapyhät: joulu tai uusi vuosi tuottaneet ongelmia. Aika paljon on elämäni muuttunut tässä vuoden alkoholilakon aikana. Ja pelkästään positiiviseen suuntaan. Tätä olotilaa on vaikea selittää. Työkaverini, joka ei itsekään juo, sanoi mulle hyvin: ei sitä muut voi ymmärtää, ennen kuin itse kokeilevat. Ja se on kyllä niin totta. Olo on virkeämpi, freshimpi, alkoholiturvotus tipo tiessään, treenaaminen sujuu, olen saanut tuloksia,nukun paremmin, ei tee enää mieli rasvaista ja epäterveellistä pikaruokaa, kun ei ole niitä krapulapäiviäkään. Tai minkäänlaista humaladraamaa saati morkkiksia. Lisäksi olen muuttanut, meillä on ihana uusi koti ja olen kaikin puolin onnellinen. 🙂
Älkääkä nyt ymmärtäkö mua väärin, tarkoituksenani ei ole tuputtaa suinkaan omia ajatuksiani teille. Musta tää homma, niin kuin melkein kaikki muukin, lähtee omasta itsestään. Mulle tää on vaan sopinut todella hyvin, ja aluksi tää testasikin samalla mun mielen lujuutta, jota kyllä löytyy. Se on sitä kamppailua itsensä kanssa, ja oma minä: sehän se on se paras ja pahin vastus. Halleluja miltä valaistuneelta höpsöltä kuulostan. Mut ei se mitään. Tässä näkyy taas tää mun kohtuus kaikessa..not. Sellasta käsitettä ei meillä päin tunneta, vedetään aina ääripään kautta. 😉
Ymmärrän kyllä miksi jengi haluu ottaa huikkaa, yksi ystävänikin sanoi, ettei luopuisi alkoholista, koska on vaan niin pirun hauskaa olla jurrissa. Olin vielä kahdeksantoista vuotiaana alkoholin ilon löytäneenä samaa mieltä ja varmasti vielä vuosi sittenkin, mutta enpä enää. Nykyään olen löytänyt niiiiiiiiiiiiiin paljon mulle sopivampia ilon aiheita.
Tää oli tällänen ”entinen alkoholisti” avautuu -päivitys. Ahahaha ei vaiteskaan, vitsivitsi. Vaikka minut tuntevat kyllä tietävätkin, että punaviini oli ennen sitä mun suurinta herkkua, varsinkin hyvän ruoan kanssa. Ehkä mä vielä tässä joku päivä morjestan punkkua. Mut tällä hetkellä vielä vain vilkutan sille. Ja meikäläisen lakko jatkuu.. toistaiseksi voimassa olevana.
Mahtavaa viikkoa ihmiset ihanaiset!
<3 :Venla
Heei toihan on ihan mahtavaa!! Todellakin nostan hattua sulle. Mulla itsellä ei ole koskaan myöskään ollut minkäänlaista ”pakkopakkoa” juoda alkoholia ja veikkaan, että pystyisin myös olemaan vuoden juomatta. Ja ah, mihin ihanaan laukkuun sä käytitkään sen rahan, mikä olisi mennyt alkoholiin. Fiksu sijoitus! 😉
No sanos muuta! Hienoa kuulla! Nyt hyvää yötä ja unia sulle 🙂
Nostan sulle hattua!! Hyvin kirjotit! Ite en myöskää juo alkoholia. Mulla ei sen kans oo mitään ongelmaa enkä mitään päätöstä oo tehny että en sais juua. Alkoholi ei vaan tunnu omalta jutulta ja pärjään ilman sitä ja mulla on varmasti yhtä hauskaa, kuin niiläki ihmisillä joiden bilettämiseen kuuluu alkoholi. Mutta en tarkota sitä, että olisin jotenki parempi ihminen. Jokaisen henk.koht asia, kuhan ei satuta sillä läheisiä niinku kirjotitki. Menipä tää jaaritteluksi.. 😀 Hyvää kevättä sinulle!
Aivan, puhut täyttä asiaa. Ihanaa kevättä myös sulle! 🙂
Mikä siinä on, että ihmiset ”pelkää” tyyppiä, joka ei juo? Sitä tuntee olevansa kuin ruttopotilas aina välillä, kun porukka katsoo kieroon sua ”hei miks toi ei juo”. Vakiokommentti on yleensä ”sä oot raskaana” – mukava kiertoilmaisu sille että oon lihonu vai neroka älynväläys ainoaksi selitykseksi? Ei ole ikävä krapula-aamuja, ne suorastaan pelottaa. En ole täyslakossa, mutta niin vähän käytän, että sama olisi jättää se viimeinenkin saunasiideri pois 😉 Tsemppiä sulle, upeita reenikuvia ja tulosta on tullu 🙂
Toi kavereiden ”painostus” on juuri pahinta lopettamisessa. Se on älytöntä miten kaikki on yhtäkkiä valmiita tarjoomaan jopa puolet omista juotavistaan jotta raasu kuivasuinen saadaan kunnon känniin, ja drinkkejä sekotellaan valmiiks vaikka monet kerrat on jo kieltäytynyt.. Iteppä en oo saanu siis kokonaan lopetettua alkoholin käyttöä mutta huomattavasti oon vähentänyt. Pilkkuhiljaa täysraittiuteen 🙂 tämmönen postaus motivoi hyvin, kun kuulee että muut on samoissa kengissä ja silti pitää pintansa!
Ite kanssa olen alkanut pikkuhiljaa tajuamaan että alkoholiton elämä kannattaa. Itse olen vielä juonut isommissa pirskeissä mutta niitäkään ei montaa vuodessa ole. Ehkä vielä joskus kokonaan pois…
Se tässä suomalaisuudessa pännii että jos et juo olet automaattisesti jotenkin sairas. Kukaan ei tunnu tajuavan että lopettaa voi myös ilman että alkoholi on ongelma. Lopettaa voi koska haluaa elää terveellistä elämää.
AAMEN 😀
WORD!! AIVAN:D
Ite lopetin alokoholin juomisen mun 18v- synttäreiden jälkeen heti 😀 aiemmin nuorempana sen kanssa on tullut läträttyä ja arvaas mitä – en _koskaan_ muista ajatteelni illan aikana että ”jes täällä on kivaa olla kännissä”. Aamuisin mulla on aina krapula ja ihan kauhea morkkis. Nyt ollaan kans reilu vuosi oltu juomatta ja kummasti on parempi mieli ku ei tarvi aina hävetä että mitä sitä tekikään viime bileissä 🙂

Hienoa Venla (miten mä meinasinki kurjottaa Heidi..)!! Fiksu päätös ja elämänsuunta! Itse oon n. vuoden ollu juomatta. Joskus otan yhden kermalikööridrinkin, koska se on niin namia ja tekee terää jos on vaikka kova yskä. Tai just röhäsenä juon sitruunateetä jossa korkillinen hunajarommia – lämmittää ihanasti rintaa ja maistuu hyvältä. 🙂
Kiitti kivasta blogista ja terkkuja Kotkasta!!
Kiitoksia, paljon terkkuja takaisin!!<3
Vautsi! nyt on kyllä pakko sanoa, että ooot todella toodella inspiroiva nainen! etkä pelkästään tän asian suhteen. listaan vois lisätä mm. treenaamisen ja näyttelemisen! Stemppii kaikkeen, oot huippu!:)
Kiitokset!! 🙂

Mahtavaa! Mä ite en oo ikinä juonut alkoholia, en oo vaa tuntenu minkään laista kiinnostusta sitä hommaa kohtaan. En oo mitenkää uskonnollinen tai edes en kutsu itseäni absolutistiksi. Ei vaan oo vielä ollu mitään kiinnostusta alkoholia kohtaan. Jos joskus tekee mieli kokeilla niin en nää estettä miks en kokeilis, mutta vielä ei ainakaan oo tullu.
Aika paljon saanu kritiikkiä kavereilta että ”miks sä et juo” ja ”et sä voi pitää hauskaa ilman alkoholia”. Mulla ittelläni ei oo ollu mitään ongelmaa siinä että meen baariin mukaan tanssimaan kavereiden kanssa, mun mielestä se on tosi hauskaa. Muutenki illanvietoissa ei mulle oo ongelma olla selvinpäin. Mullakin on sellanen ”syntymähumala” 😉 Asia on oikeestaan just niinku säkin totesit, muille se mun juomattomuus on suurempi ongelma… 😉 Mutta kyllä lähipiiri ja vanhemmat kaverit on jo tottunut siihen. Uudet ihmiset jaksaa vielä ihmetellä mutta senkus ihmettelevät 🙂
Oikein hyvää kevättä sulle ja tsemppiä treenaamiseen! Su blogis on saanu muhun ainaki treeni intoa aina kun se meinaa lopahtaa! 🙂
Kiitokset suuret täältä ja tsemppi sekä iloa treeneihin 🙂

jee ihailtava asenne 🙂 ite en oo koskaa ollu sellanen et joisin paljon, siis maksimissaa 5kertaa vuodessa jos sitäkää! eli vuosi ilman alkoholii onnistuis täälläki varmast 🙂 varsinki ku miettii kuinka just kaikki paskat olot ja nukkumisee käytetyt sunnuntait jää kokonaa pois

Kiitos tästä postauksesta !
Oon ite ollut tipattomalla vuoden alusta ja vuoden ois tarkotus kestää. Uskomatonta oikeesti miten kovasti kaverit painostaa juomaan, yhdyn niin tuohon tunteeseen.. tosin toivottavasti munkin kaverit alkas vaan vähitellen tottuu siihen, nyt on jäänyt monet kissanristiäiset väliin just sen takia. :/
Ja kyllä muuten terveelliset elämäntavat tuntuu hyvältä ja ihmeen paljon ruvennut treenaus entistä sohvaperunabilehilettä kiinnostaa.. ;D ei voi ku suositella!

Aivan mahtava motivaation nostatus tämä sun blogis! 🙂 Odotan aina innolla uutta postausta! Tämä uusin postaus herätti itsessä pienen haastajan. Haastan itseni kokeilemaan miten kauan minä pystyn sanomaan ei alkoholille. En todellakaan ole mikään suurkuluttaja myöskään, mutta nekin vähät rahat, mitä minulla siihen menee, voisin todellakin käyttää paremmin. !! Päätin etten tee asiasta minkäänlaista ”ilmoitusta” muille niin eivätpä pääse ihmettelemään. 😛
Hyvä idea!! 🙂 Tsemppiä!
Hellouuu! Voisitko tehdä videopostauksen ja vaikka meikkipostauksen sun arkimeikistä tai vaikka vaan luottotuotteista?:)

Olen vasta alkanut seuraamaan blogiasi ja erittäin positiivisia ja itseänikin motivoivia päivityksiä olet julkaissut! Alkoholiton vuosi on ehdottomasti hehkutuksen arvoinen juttu , Hienoa työtä!! =)

Mulla on ollut puolittain pakosta se tilanne kanssa, etten oo voinut juoda alkoholia ja puolet asiasta on etten halua juoda. Ja musta tuntuu kanssa, että se on muille paljon vaikeampi asia, kun itselle. Mulle ei oo tuottanut mitään ongelmia olla juomatta. Varsinkin kun kyse on omasta terveydestä!
Mulla tulee kanssa kohta vuosi täyteen täysin alkoholitonta elämää ja sitä edeltävänä vuonna join ehkä kaksi kertaa jotain. Ja kyllä on kivaa, kun voi aina tulla bileistä autolla kotiin omaan sänkyyn nukkumaan ja seuraavana aamuna herätä ilman mitään olotiloja jne. 🙂
Emmi L.
http://happyfeetingblogi.blogspot.com

Oolalaa! Onnea paljon 🙂 ei tää kuulostanu yhtään miltään hörhöily tai tuputanteillenyttätänäintässä- päivitykseltä, hyvä vaan että joku voi ihan julkisesti kertoa omalla naamalla että viina ei maistu, ja on onnellinen siitä 🙂
Mullakin on nyt takana kolme vuotta ilman minkäänlaista alkoholia, tosin siihen nyt viimisen puoltoista vuotta on sisältynut yksi pieni tyttö, odotus ja imetys 🙂 mutta eka puoltoista vuotta oli oma valinta! 🙂 joten i feel you!
Oiiii ihana kuulla! Hienoa! 🙂

Vau! Sähän olet todella hyvässä kunnossa ja todella hienoa että et alkoholia käytä. Itsekkin olen kohta 18 täyttävä tyttö ja nyt olen kohta ollut selvänä 4 kuukautta. Olen todella ylpeä itsestäni ja olen alkanut kuntoilemaan ja muuttamaan elämän tapojani. Jossain vaiheessa suuntana olisi fittnes kisat (toivottavasti). Alkoholi oli joskus pienoinen ongelma jopa, joten hienoa että huomaa muidenkin olevan sillä kannalla ettei sitä tarvitse nauttia pitääkseen hauskaa. Kavereiden painostus on kyllä jonkinmoinen, mutta teen sen itseäni en heitä varten! Tsemppiä sulle!
Hyvä päätös!! Tsemppiä ja treeni iloa sulle:)
Itsekkin ollut pitkään juomatta ihan treenaamisen ja hyvänolon takia. En halua tuhlata seuraavia päiviä huonoon oloon ja turvotukseen. Hirveesti joutunut selittelemään ja hokemaan ”en ole raskaana, en vain halua juoda”

Hei millä saat pidettyä ittes noin tasasen ruskeena? Käytkö solkussa vai mikä on se salaisuus? 🙂 ja olisi kiva tietää muitakin ihon hoito vinkkejäsi/ tuotteitasi 🙂 itsellä ainakin kovan treenamisen sivuvaikutuksena olen saanut todella kukkivan ihon milloin finnejä ja muita näppyjä täynnä ja milloin rutikuiva.
Kiitos vaustauksestasi ! (:
-Heidi

Toi on hyvä idea, hienoa! Tosin itse juo niin vähän, että mun rahat olisivat riittäneet ehkä maksimissaan satasen laukkuun! Uusivuosi meni hienosti Pommacilla, ihan vapaaehtoisesti. Tuli mieleen,että onko moni pitänyt lakkoa selityksenä raskaudelle tms. Ihan kuin ei saisi omasta tahdosta tehdä mitä huvittaa..:D

Ihan mahtavaa! Itse oon vähentänyt juomista, mutta silti tulee käytyä kerran kuussa jossain kissanristiäisissä. Näilläkin kerroilla juon kuitenkin kohtuullisesti eli muutaman.
Mua on aina ärsyttänyt tuo muiden suhtautuminen mun alkoholinkäyttöön. Yleensä baarissa ei tee mieli enää juoda kun enintään yksi ja muutenkin mun juomista estää se, että mulla tulee tosi helposti huono olo eli ei vaan mee alas. Kavereiden ja tuntemattomienki kommentit on sitten, että miks et juo, mä voin ostaa sulle, ota nyt ees yks, juo juo juo juo!
Hyvä ku oot pysyny lujana vaikka kaverit onkin kommentoineet. 🙂 Monilla varmaan meneeki sen takia juominen yli, kun ne ei voi vastustaa sitä sosiaalista painetta.

Venla, ihan mahtavaa! Itsekkin ennen juhlin paljon ja alkoholi kuului osana juhlimiseen. Nyt olen 3kk ollut ilman alkoholia, ja ei ole kyllä ollenkaan ikävä krapuloita jne, ja pystyn pitämään hauskaa selvinpäinkin ! 🙂 Voin samaistua tosi helposti sun ajatuksiin ja fiiliksiin, treenimotivaatio on huipussaan kun energiaa on uskomattoman paljon enemmän. Mukavaa kevään jatkoa! 🙂
Mahtavaa!! Ihanaa kevättä myös sulle 🙂
Venla, ihan mahtavaa! Itsekkin ennen juhlin paljon ja alkoholi kuului osana juhlimiseen. Nyt olen 3kk ollut ilman alkoholia, ja ei ole kyllä ollenkaan ikävä krapuloita jne, ja pystyn pitämään hauskaa selvinpäinkin ! 🙂 Voin samaistua tosi helposti sun ajatuksiin ja fiiliksiin, treenimotivaatio on huipussaan kun energiaa on uskomattoman paljon enemmän. Mukavaa kevään jatkoa! 🙂
tervetuloa jengiin! ittellä viides vuosi ilman alkoholia 🙂 nopeesti kaverit tottuu siihen ettei juo alkoholia, ja ulkopuolisille ei tarvi kertoakaan kun ne luulee tosiaan että on kännissä 😀
OHO nostan hattua! NO NIINPÄ!! 🙂
Mä kanssa päätin uudenvuoden krapulan jälkeen, että alkoholia en juo ennen synttäreitäni, kun täytän 20! (29.5) Olin sitä ennen jo vähentänyt paljon juomista. Nyt olen kuitenkin ollut kohta 3kk ilman pisaraakaan, eikä oo tehnyt ees tiukkaa! Mä kans keskityn täysillä treenaamiseen, ja uskon että parempia tuloksia tulee kun jättää alkoholin kokonaan pois. Luulen kuitenkin, että kun 20 täytän, voin juoda muutaman, mutta kuitenkin kohtuudella. Sitten taas voikin paahtaa menemään ilman alkoholia täysillä treenaten 🙂 Tai eihän sitä kyllä tiedä, jos mieli vielä muuttuu, enkä haluakaan synttäreinäni juoda 😀
Ps. Oot toiminu ihan tajuttoman hyvänä motivaattorina mulle, sun kroppa on ihan unelma <3
ihana kuulla, kiitokset!:)!

Onnea! Upea homma! 🙂 Kaverit osaa kyllä painostaa,,,se on koettu itsekin sellaisina iltoina, kun on halunnut lopettaa juomisen ajoissa tai pitäytyä pelkässä vedessä. Sama homma laihdutuksen kanssa … ”kyllähän sä nyt voit yhden pullan syödä”. Ei vaan voi käsittää, miksi tukea on niin vaikea saada tällaisiin asioihin!

Vautsi! Ite oon just pari kuukautta sitten 18 vuotta täyttäny ja sinä synttäri viikonloppuna olin baarissa ja join. Ennen sitä en ollut juonut puoleen vuoteen muuta kuin ehkä saunan jälkeen yhden tai ruuan yhteydessä lasillisen. Ja voin sanoa että se seuraava aamu, krapula ja kaikki draama ym. mitä yleensä alkoholi tuo tullessaan ei ole sen väärtiä. Nyt olen ihan tyytyväisenä taas ns. ”nykteristi”, ei vaan oo tarvetta juoda. Kyllä mä mielellään tanssimaan lähden mutta that’s it. 🙂
Harmillista on se että paljon niitä negatiivisia kommentteja kavereilta tulee kun ei juo :/ Onneksi ihana poikaystäväni ja pari muuta ystävää ovat samoilla linjoilla kun minä <3
Ihana kuulla että sä kanssa oot ilman! Just kaikkea muuta kivaa ja kallista saa sillä rahalla osteltua 😉
Haleja sulle Veera! Ja jatka samaan malliin!
Haleja!! 🙂

Moi 🙂 kuullostaa hyvältä 🙂 mä en tajuu miks teini-ikäset juo ku ei sii oo mitään järkee, ite lupauduin äitil et juon vast 18 vuotiaana ja saan silt rahaa 🙂 enkä kyl sillonkaan aijo juoda paljon 🙂
Hyvä !! 🙂
Pystyn samaistumaan! Aloitin loppusyksynä elämänmuutosprosessin eli dieetti+treenaus ja päätin olla 3kk tipattomalla vuoden alusta alkaen, mutta nyt tekisi mieli olla kauemminkin, sen verran hyvä päätös oli. 🙂 Ainoa este on kavereiden painostus (!!), sillä tuntuvat odottavan enemmän kuin minä sitä, että tämä suunnittelemani 3kk tipaton päättyy. En täysin edes tiedä, miksi annan sosiaalisen paineen vaikuttaa tähän päätökseen, ihan älyttömältähän se kuulostaa… Näillä näkymin tipaton kyllä päättyy huhtikuuhun jo ennalta sovitun juhlistamisen vuoksi, mutta ainakin pidän kiinni sitten siitä harvoin juomisesta ja tiedän voivani kieltäytyä alkoholista kaikissa kissanristiäisissä nyt helpommin. 🙂 … Ja sitä morkkista ja krapulaa pelkään nyt enemmän kuin mitään muuta. 😀

Wau onneks olkoon! Ja siis mullekin on käynyt montakertaa noin, kun oon baarissa selvin päin, että muut luulee että oon humalassa! Esimerkiks oon pari kertaa kaatunut baarin rappusissa selvin päin ja siitähän muut saa aina huvia ja jotkut alkaa hyssytellä että: Nyt sitten Ines… Vähän rauha….

Ite oon ollut juomatta alkoholia kohta 3 vuotta ja tuo on mulle niin käsittämätöntä, kun ihmiset yrittää tuputtaa viinaa, ”no heeeei, ota ny.. yks vaan!” ok, mut MIKS? Jos mää en itte halua juoda ja oon sen lopettanut täysin siitä syystä, etten tykkää alkoholin mausta (en missään muodossa) ja ettei se oo hyvästä mulle ja koska en voi sietää morkkista, joten miks ihmeessä ihmiset ei vaan voi hyväksyä sitä ja ymmärtää. Oon tullu siihen tulokseen, et nää jotka sitä tuputtaa, on vaan itte nolona käyttäytymisestään kännissä tms. Miks muuten ne puuttuis mun juomattomuuteen? En määkään niille koskaan sano, että ovat liian kännissä tms. vaan bailaan niiden kanssa syntymähumalan voimalla. Mulla on paljon hauskempaa selvinpäin!
No joo, ja se kans, että pitää kysellä, miks mää en juo, miks en halua olla kännissä.. Hmm, siks koska en halua. Eikö se riitä? Ilmeisesti ei. Mut aion silti jatkaa hamaan tulevaisuuteen ja olo on aivan mahtava. Vielä kun muutkin sen tajuais 🙂 Onnea sulle hyvästä ratkaisusta. Ne vuodet vaan vierii huomaamatta 😉
ASIAA!! 🙂 HYVÄ SINÄ!

Mulla oli pari vuotta sitten sama tilanne, olin yhteensä 3-vuotta juomatta, eikä siihen oikein edes ollut mitään erityistä syytä. Osasin myös pitää hauskaa ilman herra alkoholia eikä se tuottanut mulle laisinkaan ongelmia. Loppua myöden mulle tuli kuitenkin ”oon ollu näin kauan juomatta ja nyt meinaan rikkoa sen” -tunne ja päätin että jos tekee mieli juoda niin juo ja taas jos ei niin kukaan ei myöskään sua siihen pakota. Nykyään juon, mutta en niin paljoa kuin ystäväni. Joskus vielä aloitan pidemmän jakson ajan taas, että en juo. Muistan vieläkin sen mahtavan tunteen 🙂 tsemppiä hirveästi sulle, mutta älä ikinä k
kiellä itseltäsi mitään 🙂
Ymmärrän hyvin mistä puhut. Kiitokset kommentista 🙂 Kivaa kevättä!
Ketkä me? Onks sull joku poikaystävä vai kämppis? :))
Ymmärrän kyllä jos et halu sanoa jos sulla on.. koska se on sun oma asia 🙂
Mutta täytyy kyllä nostaa hattua sulle kun oot ollu vuoden juomatta itse en ole vielä täysi ikäinen mutta en ole juonut ja teen sen päätöksen etten aiokkaan juoda koska sain susta sellasen fiiliksen et hei tartteeko sitä alkoholia ollenkaan hauskanpitoon?
Joten kiitän sinua syvästi siitä että sait mut innostumaan kuntoilun ja muutenkin terveelliseen elämään! <3
No eikö tuo ole jo blogin kautta selvinnyt, että Venla seurustelee maken kanssa :D?
Oii todella mahtava kuulla! Ja varmasti hyvä päätös :)<3

Ihanat kengät!
Kiitos! 🙂
Se on kyl jännä, miten oma juomattomuus on muille suurempi ongelma kuin itselle 😀 itsekin hyvin harvoin juon ja jos juon, saatan ottaa vain muutaman. Heti muut on ”miksi et juo?” ”Mitä mamoilet,anna ny mennä ja ota iisisti” 😀

Joo täällä samalla meiningillä mennään!! Mä en ole missään lakossa koskaan ollut, mutta mulle vaan ei maistu alkoholi! Just sillon 18 vuotiaana sitä tykkäs kyllä rällätä, mut nykyään en juo oikeastaan koskaan mitään. Mulla kun aina iski jäätävä krapula+morkkis ja sen lisäksi se tuhlaa vaan rahaa sekä terveyttä niin turhaa sitä kittaa itseensä!! Ja en oo tähän päivään mennessä löytänyt yhtäkään alkoholijuomaa joka maistuis oikeasti hyvältä. Mielummin syön jotain herkkua mielummin kun vedän nesteenä alkoholimuodossa 😀 ja tuo on tosi jännä kuinka kaverit painostaa siihen juomiseen! Mua on sanottu varmaan 5032 kertaa tylsäksi ihmiseksi sen takia kun en oo juonut muiden seurana 😀 ite vastaan aina että ei mulla oo mitään syytä juoda ja pilata terveyttä kun en siinä hommassa oikein mitään positiivista näe 😉 mutta onneks siis en ole ainoa ”tylsimys” :D! heheh
Nimenomaan, mäkin ennemmin herkuttelen ruoalla, paljon kivempaa ja nautinnollisempaa! 🙂

Mahtavaa! Hyvä Venla:) Mä olen myös vähentänyt tai lähes lopettanut juomisen, tämän vuoden puolella olen juonut kokonaisuudessaan kolme siideriä ja puolikkaan lasin skumppaa. Mä en myöskään kaipaa niitä krapulapäiviä, morkkiksia, rahanmenoa tai darramättöjä. Hyi!
Aivan; hyvä sinä! 🙂
Hienoa! 🙂
Itse olin jokin aika sitten myös vuoden juomatta, jonka jälkeen join vain silloin tällöin ja sitä seurasi vielä 9kk ilman alkoholia.
Nyt oon taas juonut, mutta tulin lopputulokseen, että kyllä niille rahoille löytys parempaakin käyttöä.
Itselläni ei kuitenkaan rahaa jäänyt sen koommin juomattomuus-kautenani, mutta huomasin viimeks, että kyl mulla uppoo vähintään 50e baari-iltaan (alottelujuomat, taksit, baari sisäänpääsymaksut +juomat) jollei jopa enemmänkin. Täytys laittaa joka viikonloppu toiselle tilille vaikka 50e säästöön ja kattoo vuoden päästä paljo ois säästössä. 🙂
Alkoholi on kyllä niin yliarvostettua: tulee krapula ja itselläni oli lähes aina morkkis..Ei niinkään tekemisistäni vaan siitä, kuinka paljon rahaa taas meni TÄYSIN hukkaan.
Sama täällä, usein sitä on tullu mietittyä just sitä rahan menoa ja että oliko ees niin hauskaa, kun mitä on selvinkin päin. 🙂

Ja pakko vielä lisätä perinteiset utelut ajalta, jollen juonut alkoholia: ”Ootko raskaana?” ja ”Onks sulla joku alkoholiongelma, ku et juo?” 😀

Oot varmasti mahtavaa seuraa selvinpäin ja ”syntymähumalassa” niinkun sanoit…toi on just hyvä juttu. Itse voin myös selvinpäin tanssia ja en eroa mielestäni känniminästä juurikaan…:D Sen takia en kovin montaa illassa otakkaan/olen selvinpäin. Parasta kun voi mennä omalla autolla kotiin eikä tarvitse odotella busseja/olla taksijonoissa 🙂 Mutta tuttavapiirissäni jolla käydään yleensä ulkona, ne jotka eivät käytä alkoa/juovat yhden illan aikana ovat valitettavasti tylsää seuraa… Ehkä tylykin sanoa näin mutta monikaan suomalainen ei tunnu ilman alkoa osaavan pitää hauskaa, vaan esim bile-ehtoot on pelkkää haukottelua ja nurkassa istumista..ei puhettakaan että voisi selvinpäin tulla esim tanssimaan. Myönnän, että välillä tulee sanottua että ”juo lisää” 😀 koska ei ole kiva katella sitä jurotusta. muuten minua ei haittaa kuka porukassamme juo tai jättää juomatta, mutta olisi se kiva että useampi osais pitää selvinpäinkin sitä hauskaa! PS. Ihanan kevätlaukun oot ostanu 🙂
Ymmärrän kyllä hyvinkin mitä tarkoitat. Se on surullista, että valitettavan monella se menee juuri niin. Ihmisten pitäs vaan päästä estoistaan ilman alkoholiakin, renotua ja pitää hauskaa. Jotkut vaan saattavat olla sulkeutuneempia ja ei niin avoimia tai sosiaalisia kun taas toiset. Ja silloin turvaudutaan alkoholiin ja johan ne äänihuulet alkaa laulamaan ja pitämään mekkalaa. Harmi. Kiitokset kommentista! ihanaa loppuviikkoa sulle 🙂

Mun mielestä on ainakin upeaa, jos pystyy olla vastustamatta alkoholia! Ihana tuo laukku! 🙂

Wow, onnee oot tehny hyvän päätöksen! 🙂 Mäkin olen nyt jo koht puoltoist vuotta ollu ’tipattomalla tammikuulla’ 😉 Ja oikeasti, ilman alkoholia voi pitää hauskaa! Ja mikä parasta, saat lähtee bileistä kotiin autolla (säästyy taksirahat) ja aamulla ei oo krapula!
Mut tosiaan.. Oon huomannu kans ton kavereiden painostamisen, ja kyllä ne ajan kanssa oppii, ja jos ei opi nii vaihda seuraa 🙂
Sulla on muutenki iha älyttömän ihana blogi! On monta kertaa pitänyt tulla jo kirjottamaan mut nyt vasta kirjotan. Ite harrastan kans kuntosalia, mutta vähemmässä määrin kuin sinä. Oon sun kanssas ihan samaa mieltä, kyllä lihakset kuuluu myös naisille! Oon saanu tosi paljon motivaatioo sun blogistas ja tätä lukiessa tulee tosi hyvälle tuulelle! Täytyy sanoo, että oon kerrankin löytänyt mielenkiintoisen blogin! 🙂
Oi kuulostat ihanalta persoonalta. Ja olen todella otettu, sekä täysin samaa mieltä kanssasi! 🙂

Tuo juomattomuus on sama kuin laihduttaminen/ruokavalion tarkkailu: ”aina voi vähän ottaa”, ”ei yks pulla sun diettiä kaada”, ”kyllä sitä ollaan nyt tiukkana, katotaan vaan kuinka kauan jatkat tuota”, ”kato miten hyvännäkönen viineri, nam nam tekis varmaan mieli”, ”varmana oot syöny salaa karkkia”.. Syö sä pullas ja oo hiljaa 🙂
NIMENOMAAN! WORD! 🙂
Todella hyvä teksti ja löysin todella paljon samoja asioita itse olen pohtinut/huomannut tästä juomisesta ja kavereiden asenteista ym juomisen suhteen! Ja onneksi olkoon mahtavast suorituksesta Venla 🙂 Ps. ihana LV!!
Mahtava kuulla! Kiitos 🙂
Todella hyvä teksti ja löysin todella paljon samoja asioita itse olen pohtinut/huomannut tästä juomisesta ja kavereiden asenteista ym juomisen suhteen! Ja onneksi olkoon mahtavast suorituksesta Venla 🙂 Ps. ihana LV!!
Miksi siis lopetit kokonaan alkoholin käytön, jos kuitenkin nautit viinistä ruuan kanssa yms? En mitenkään halua painostaa alkoholiin siis, mietin vaan tota ehdottomuutta ja kiinnostaa ! Mulle viini ruuan kanssa on osa elämästä nauttimista eikä liity mitenkään siihen nihkeeseen dokaamiseen, darra-aamuihin ja muuhun. Humalahakuisen juomisen lopettaminen on kyllä fiksua, oon huomannu itekin, että joskus kun on käyny tanssimassa täysin selvin päin ( yleensä rahapulan takia :DD) on itseasiassa ollu hauskinta aikoihin.
Nojoo, anyway tykkään sun blogista jostain syystä tosi paljon, vaikka vaikutatkin tosi erilaiselta kuin minä. Mut yritän inspiroitua vähän sun asenteesta terveelliseen elämään, oon luvannu itelleni että ostan lenkkarit ja alan lenkkeilemään kunhan lumet sulaa! ihme turhaa höpinää, mutta kiitti siis blogista ja tsemppiä elämään ja urheiluun ja kaikkeen maholliseen!
Kiitokset! Treeni-iloa sullekin ja ihanaista kevättä 🙂

Siis ihan saman käsittämättömän jutun huomasin ku kans lopetin alkoholin käytön lähes kokonaan, itelle se oli fine mut muut ei tunnu ymmärtävän jos ei oo kertoa jotain tosi isoa syytä! Lopetin, koska ei maistu ja koska en saa siitä mitään irti. Eli siis oot nössö tai tylsä tai mitä vielä?!! Tosi kummallinen suhtautuminen tuntuu olevan monilla, en siis oo ainoo joka on huomannut;) Ja juurikin ne viinarahat roikkuu nyt mullakin käsipuolessa LV:n neverfull gm:n muodossa;)
On muuten ihana blogi tää sun, on niin samoja intressejä aina saleilusta tyyliin että mukava lukee:)
Keep liftin’ girl ja aurinkoista kevättä!:))
-Sini
Oi mahtava kuulla! Siellä siis sama meininki. Treeni-iloa ja aurinkoista kevättä sulle :)!!
Hyvin kirjoitettu Venla! 🙂 Vitsi, ajattelet niin monesta asiasta samoin kuin mä. Oon kohdannut samoja mielipiteitä alkoholiin liittyen, mitä kirjoitit. Edellis tammikuussa päätin pitää tipattoman, ja se avasi kyllä mun silmät ja muutti mun suhtautumista alkohliin. Juhlia voi ilman sitäkin 😉 ja elämä ilman kännisähläyksiä, darraa yms. on paljon kivempaa. Kiitos tosi inspiroivasta blogista, jatka samaan malliin! 🙂
Ihan todella mahtava kuulla, kiitokset sulle! Aurinkoista ja kivaa kevättä! 🙂
Hyvin kirjoitettu Venla! 🙂 Vitsi, ajattelet niin monesta asiasta samoin kuin mä. Oon kohdannut samoja mielipiteitä alkoholiin liittyen, mitä kirjoitit. Edellis tammikuussa päätin pitää tipattoman, ja se avasi kyllä mun silmät ja muutti mun suhtautumista alkohliin. Juhlia voi ilman sitäkin 😉 ja elämä ilman kännisähläyksiä, darraa yms. on paljon kivempaa. Kiitos tosi inspiroivasta blogista, jatka samaan malliin! 🙂
ite en oo missää alkoholi lakossa mut mulle ei tuota mitää ongelmaa tanssia ja juhlia ilman alkoholia 🙂 mun mielestä ihmiset jotka ei osaa juhlia tai pitää hauskaa ilman alkoholia on aika säälittäviä 😀 ois aika köyhää jos pitäis olla kännis et voi pitää hauskaa ;D

Kommentoin tätä postausta jokunen päivä takaperin, mutta kommenttini ei tainnut tulla perille asti, kun et ole sitä julkaissut? Joka tapauksessa, onnittelut hienosta saavutuksesta! Kiitos myös inspiroivasta blogista, jään takuulla seurailemaan tätä. 🙂 Olen pistänyt elämäntapani juuri remonttiin, ja päätin jättää samalla alkoholin käytön pois kokonaan. Jännityksellä odotan tulevia haasteita! 😀 Kivaa kevättä sulle<3
Kiitokset! Ihana kuulla! Pirteetä kevättä sulle! 🙂
Eksyin blogiisi juuri oikeaan aikaan. Itse olen vuoden alusta ”harventanut” juomista. Pitkään oli normaalia juhlia ja sitä myöten juodakin pari kolme kertaa viikossa. Vaikka en ole pahemmin koskaan tykännyt olla kännissä, on se ollut helpompi vaihtoehto kuin kuunnella marisemista kuinka pilaan muiden illan olemalla selvin päin, vaikka ehkäpä kaverit eivät halua vain kenenkään olevan todistamassa omia kännisekoiluitaan. Kokonaan en aio lopettaa, hyvä drinkki silloin tällöin (voisin jopa pohtia alkoholitonta vaihtoehtoa) on ok, mutta sain suuresti varmuutta omaan vähentämiseeni postauksestasi! 🙂
Mahtava kuulla! Tsemppiä 🙂

Minäkin aloitin vähän yli viisi vuotta sitten lakon ja se jatkuu edelleen 🙂

Sama fiilis! Mä en oo koskaan juonu lasillustakaan alkoholia ja tällä hetkellä näyttää etten tulevaisuudessakaan aijo. En vaan tykkää alkoholista ja tanssin enemmän kun mielelläni selvin päin. Kuitenkin meen sellasella never say never meiningillä, että jos joskus sitten haluan maistaa nii se on sen ajan asia sitten, enkä ole mitenkään ehdoton muitten juomisten kanssa. Ne saa juoda niin paljon kun haluaa, kunhan pitää huolta ittsetään, koska mikään lapsenvahti mä en juomattomuuteniu taki kuitenkaan ole 😀 Tuntuu vaan että se on joku iso maailmaluokan ongelma niin monelle, aina kauhee tuputus että nyt kuules juotetaan sut känniin ja hei haloo maista ees vähäsen!! No kun en halua!! Mut kivaa että on joku toinenkin joka tajuaa tän tilanteen!! 🙂 🙂