Mitä olisi jouluaamu ilman Joulupukin kuumaalinjaa ja Lumiukkoa. Ne on ihan must, oli ikä mikä tahansa. Kaikki lapsuuden jouluperinteeni liittyvät aikaan, jolloin vietimme joka vuosi joulua äidinisäni eli pappani luona. Kun pappa jo useampi vuosi sitten nukkui pois, täytyi meidän kehittää uusia perinteitä, joulunviettopaikankin luonnollisesti vaihtuessa. Yksi näistä uusista, nyt jo monen vuoden takaisista perinteistä, on jouluaatonkirkko. Inkoon kirkko on mielestäni yksi Suomen kauneimmista kirkoista. Viimeistään kirkossa on hyvä karistella loputkin joulustressin rippeet pois (jos sellaisia on) ja pysähtyä miettimään, mikä sinulle itsellesi on joulussa tärkeintä. Jokaisella on oikeus omaan henkilökohtaiseen kokemukseensa uskosta, eikä kenenkään siihen pitäisi mielestäni puuttua, kunnioitetaan jokaisen tapaa uskoa tai olla uskomatta. Kirkossa käyminen ei välttämättä tarkoitakaan, että sinun edes tarvitsisi olla järin uskovainen. Kaikilla on oikeus käydä siellä nauttimassa hartaasta tunnelmasta.
Onko teillä jotain tiettyjä jouluperinteitä?
”Inkoon keskiaikainen harmaakivikirkko on omistettu merenkulkijoiden suojeluspyhimykselle, Pyhälle Nikolaukselle. Kirkon vanhimmat osat ovat peräisin 1200-luvulta. Kirkon kalleuksia ovat 1300-luvulta peräisin oleva krusifiksi ja 1400-luvun lopun seinämaalaukset. Harvinainen seinämaalaus, Kuolemantanssi, on peräisin 1500-luvulta ja se kuvaa mustan surman tuhoja.” (lähde: http://www.inga.fi/fritid_och_kultur/kultur/kyrkor/fi_FI/)
Kirkon jälkeen on luvassa runsas joulupöytä. Ruokailu on yksi mun joulun kohokohdista. Koska possut on mun kavereita, kinkku ei kuulu meidän joulupöytään. 😀 Sen sijaan meillä on äidin itsetekemiä laatikoita ja karjalanpaistia. Tänä vuonna meillä oli myös kalkkunaa lisäksi. Laatikoista mun ehdoton lemppari on imellettyperunalaatikko. Minusta olisi hauska kuulla, onko teillä jouluruokasuosikkeja? Tai jotain erilaisia omia herkkuja joulupöydässä? Vinkkejä jakoon!
Make:)
jälkkäriksi tietty torttuja ja glögiä.
Aapo-hauva avasi ensimmäisenä lahjansa, ja voi kuinka onnellisena hän retuutti uusia vinkulelujaan. 😀
Saunan jälkeen teetä ja jouluruokien vastapainoksi vähän kasviksia, sekä joululimppua tai saaristolaislimppua.
Äiti oli leiponut Veeralle maukasta gluteenitonta leipää, josta me muutkin pääsimme osingoille. Siinä oli mm. tattarijauhoja. Myös kaikki meidän joululaatikot olivat gluteenittomia. 🙂
kaunis siskoni Veera. <3
Joulupäivän aamiaiseksi raikkaita hedelmiä (mandariineja, omenaa, hunajapomeloa, banaania, persimonia ja päärynää)
sekä karjalanpiirakoita ja munavoita.
luumukiisseliä.
Joulupäivänä jatkettiin joulurundimatkaa kohti seuraavaa kohdetta ja joulupöytää. 😉
Täällä mökillä tuli onneksi syömisen lisäksi myös nautittua ulkoilemisesta, kun päästiin eräjormailemaan. Kerran partiolainen, aina partiolainen;)
Äiti oli tuonut Roomasta tuliaisena makoisaa salaattikastiketta. 🙂 Lempparia.
Ostin Makelle tämän Madventures -kirjan joululahjaksi, mikä osoittautui onneksi mieluisaksi lahjaksi. Tyyppi taiskin jo saada luettua sen muutamassa päivässä kokonaan. Täytyy itsekin vielä perehtyä tähän teokseen, joka myös mua kiinnostaa.
En toivonut lahjaksi mitään, mutta sain silti ihania yllätyksiä. mm. Veeralta lahjakortin kakkugalleriaan. Kyllä sisko tietää, mistä mä tykkään;)
ja äidiltä & iskältä tyylikkään pannunalusen, joka meiltä puuttui.
Lisäksi saatiin paljon leffalippuja, mitkä ovat mielestäni aina mahtava lahjavalinta, koska leffojen suurkuluttajana, ne tulee taatusti meillä käytettyä.
(postauksen 3 viimeistä kuvaa: weheartit.com)
Minulla oli mielettömän rentouttava ja ihana Joulu. Toivottavasti teilläkin? Ainoa asia mitä jäin pikkuisen kaipaamaan oli lumi. Nyt jäi jouluaaton perinteinen pulkkamäki välistä, mutta onneksi tässä talvella vielä ehtii.
<3:Venla
jouluruuista lemppareita on aina ollu imellettyperunalaatikko ja kinkku! ne on vaan ihan parhaita.
ja jos ei oo ite koskaan ollut partiossa, ei osaa myöskään arvostaa sitä! nimimerkillä kohta yheksän vuotta partiossa ollut 🙂
Nimenomaan, Partio on POP!! 😉
Meil on jouluperinteinä, että mennään aamupuuron jälkeen luistelemaan. Tosin nyt ei päässyt luistelee, joten mentiin pelaamaan häkkifudista meiän viereiselle kentälle. Ollaan tehty aina näin, jos ei oo ulkojäitä! Se on kivaa ku tulee urheiltuu ennen ku alkaa ahmimaan ruokaa 😀 Ton jälkeen on perinteinen joulusauna ja sit syömään 🙂 Lemppari jouluruoka on mulla ehdottomasti smetana, kirjolohenmäti, sipuli paahtoleivät! NAM 🙂
Oi pitääpä joskus kokeilla 🙂
Meillä on nyt muutaman viime vuoden ajan ollut joulupöydässä kalojen kanssa samaan aikaan alkupalan muodossa puolitettuja avokadoja (vielä kuoressa). Sinne kuoppaan sitten creme fraichea/smetanaa ja mätiä + sipulia !! Lusikka on kätevä väline tän syömiseen 😀 Tosi tosi nannaa <3
En ookaan koskaan maistanu tollasta comboa, kuulostaa hyvältä 🙂
Onko teillä joulupöydässä mitään kaloja, mätejä,juustoja tai muuta ns kylmää alkupalaa ennen lämpipiä laatikoita? Ihanan tunnelmallinen jouluruokapöytä teillä! <3 Vautsi mitä maisemia siellä Inkoossa onkaan eräjormailulle. Meillä päin ei tuollaista ole ja joskus niin kaipaan tuollaisia ihania puroja ja muutenkin syvää luonnon rauhaa. Tää nyt ei liity tähän postaukseen, mutta tuli noista lahjoista mieleen, että sain ite sellasen tangle teezer harjan joululahjaksi, josta teit vähän aikaa sitten postauksen (: Ja jos sulle laittaa facessa viestiä vastaatko vai luetko edes niitä? 🙂
Leffalipuilla ei kyllä voi mennä pieleen! Mä en perusta jouluruuista ollenkaan. Laatikoista syön ainoastaan maksalaatikkoa, sitten kinkkua ja rosollia. Nyt oli onneksi keitettyä perunaa ja savulohta myös joten sain ahtaa ihan riittämiin 😀
Emmi L.
http://happyfeetingblogi.blogspot.com
😀
ootko ennen käynyt kakkugalleriassa ja suosittelisitko? ois kiva jos voisit tehdä siitä pienen postauksen ku oot käyny 🙂 imelletty perunalaatikko on kyllä kaikkein parasta nam :p
En oo käynyt aikaisemmin, täytyy yrittää muistaa tehdä postaus, sitten kun käytän lahjakortin 🙂
Oi, mitä herkkuja teillä on ollut! Joulu on kyllä ihan parasta aikaa juurikin sen tunnelman, perinteiden ja läheisten takia. Hyvä ruoka ja juoma ja lahjat ovat vain plussaa!
Mä oon kala-allergikko, joten muiden syödessä kalaherkkuja, mä teen jouluksi aina pororieskarullia tarjolle, ne on superhyviä, täältä löytyy resepti: http://checklistbyblond.blogspot.fi/2013/12/pororieskarullat-gluteeniton…
Koska mua on siunattu myös vilja-allergialla, näistä saa helposti myös gluteenittoman herkun! 🙂
Kiitos vinkistä, kuulostaapas makoisalta 🙂 nami
ihania joulukuvia! seurusteletteko te Markun kanssa?:)
Tosi kivat jouluperinteet teillä 🙂 Meillä yleensä syömään jouluruokaa ja käydään mummolla ja siellä availlaan paketteja 🙂 Millä kameralla /puhelimella sää otat nuo sun kuvat ? Tosi hyvä laatuista!
Kuulostaa kivoilta perinteiltä:) Kuvat on otettu Sony NEX-5 -kameralla.
Hei. Olisiko mahdollista saada teidän äidin gluteenittoman leivän ohjetta? On aina kiva kokeilla jotain uusia juttuja ja jos joku muukin (kuin keliakikko) on tykännyt on sen pakko olla hyvää.
Jouluruokaperinteisiin kuuluu ehdottomasti kala, (joka on minun ainut herkkuni, ) tosin meidän pöydästä löytyi laatikoita, kinkkua ym. Sekä hedelmäsalaatti joka tänä vuonna maistui oikein ihanalle… minun useiden allergioiden johdosta se oli tehty kaikesta tuoreesta ja kyllä siinä on eroa niihin säilykepurkkeihin! Ja tietysti aina yksi suklaakonvehtirasia pitää porukan kanssa tuhota 😀
Ja ehdoton perinne on käydä laittamassa kaikkien rakkaiden haudoille kynttilät. Minua ei haitannut lumen puute, kauniit ne hautakynttilät oli ilmankin lunta. Yksi hautausmaa oli ylitse muiden; isohko ja rinteessä… ja ne kaikki kynttilät siinä pimeydessä.. piti ajaa siitä vielä autolla ohi, niin kaunista oli!
🙂
Oi Venla!!! 🙂 oot ihana!! possut on myös mun kavereita joten mäkään en oo syöny niitä viiteen vuoteen. Ärsyttää kun niin moni kyselee miks syöt muuta lihaa mutta et possuja.. Faktahan on se että porsaat ovat kolmanneksi fiksuimpia eläimiä, heti simpanssien ja delfiinien jälkeen. Ei mun mielestä niitä kuuluis syödä vaikka ovatkin nykyisin pinkkejä ja pulskia. Possut kuuluis luontoon karvapeitteen kanssa tonkimaan maasta herkkuja <3 mä niin rakastan possuja! Mun tietokoneen taustakuvassakin on possuja. Mulla on kaks ihanaa kissaa ja nekään ei syö possuja, maailmassa riittää muutakin lihaa. (Tosiasiassa kaupan kissanruoat eivät vaa ikinä sisällä possua, oon huomannut) 🙂
Sori hullunpitkä kommentti, jatka samaan malliin Venla oot huippu 🙂
<3 Possut
moikka,
Mun ehdoton lemppari joulu ruoka tietysti kinkun lisäksi on lanttua laatikko oikein kunnon lanttuhaudasta tehtynä!! Se on niin maukasta, eikä lanttuhautaakaan saa kuin jouluna, joten se on ainutlaatuista jouluherkkua!
Kysymykseni ei niinkään liity jouluun sen enempää kuin nyt jouluna ilmestyneeseen uusimpaan Fitbody-lehteen, jonka kannessa olet. Minkä merkkiset nuo sini-valkoiset housut ovat ja mistä sellasia mahdollisesti voisi hankkia? :))
Mahtavaa uutta vuotta jo näin etukäteen!
Ne on Bia Brazilin housut, mitä saa mm. Body Action Helsingistä 🙂 Kiitokset, Hauskaa Uutta Vuotta sinulle!
Jouluruuista parasta on ehdottomasti ”kylmäsavulohi-ranskankerma-punasipuli-mössö” <3 Suosittelen muutenkin kuin jouluna vaikka ruisnappien päällä 😉 Sen lisäksi tietysti perus porkkanalaatikko ja paisti 🙂
Ihania kuvia! Joulu oli kyllä minullakin onnistunut,vaikka tosin meidänki perinne eli pulkkamäki sekä pulkkaratsastus jäi välistä vähäsen lumen takia… Mutta tosiaan jospa sitä lunta tulisi vielä 🙂
Niinpä, toivotaan 🙂
Voisitko laittaa noiden gluteennittomien leipien ohjeen tänne sillä mun siskolla on keliakia?
Heips!
Tykkään kyllä sun blogista, mutta lukemista helpottais jos kuvia olisi paljon vähemmän. Aikasemmissakin kirjotuksissa on useampia kuvia pelkästään sipulista, avokadosta tai melonista. Lukeminen vaikeutuu kun voi olla kymmenen kuvaa, välissä kaksi lausetta ja taas paljon kuvia. Ehkä ne kuvat joihin ei oo tekstiä on aika tarpeettomia??
Hauskaa vuodenvaihdetta!
Pidin tosi paljon fitbodyn jutustasi! (: voisin vähän niin kuin sanoa että olet mulle roolimalli, toivottavasti törmätään joskus! (:(:
Oi kiva kuulla, mahtavaa kiitokset<3