Olemme kotimatkalla, Helsinki siintää jo silmissä ja mieli on täynnä uusia ihania muistoja ranskan auringon alta tyttöjen kanssa vietetyistä ikimuistoisista hetkistä. Istumme lentokoneessa, ystäväni yrittää lukea kirjaa, sitä teosta, joka on kuulemma reissannut hänen mukanaan jo useammallakin lennolla. Se on niin mielettömän hyvä kirja, että hän on edennyt siinä vasta sivulle 15. Voi olla, että kyseessä lienee tosiasiassa koukuttava tekele, mutta vielä toistaiseksi kaikkien lomareissujen ohjelma ja anti on ollut kirjaakin koukuttavampi, ja siksi sen lukeminen onkin jäänyt toissijaiseksi.
Juttelemme tyttöjen juttuja, nauramme hysteerisesti omille höpötyksillemme, pientä väsymystä on selkeästi ilmassa. Edellisen illan pakkailut jäivät viime tinkaan, sillä halusimme nauttia oikein pitkän illallisen ja ottaa viimeisetkin rippeet irti herkullisesta ranskalaisesta keittiöstä ja erään ravintolan uskomattoman ainutlaatuisesta tunnelmasta.
Lentoemäntä kävelee käytävällä istuintemme ohi ja vie tyhjiä purkkeja mennessään. Seuraavaksi mietimme kimppakyytejämme kentältä kotiin, ja ketä kaikkia onkaan Helsingissä vastassa.
Kunnes yhtäkkiä, kesken lauseeni kuuluu järkyttävä pamaus. En osaa edes selittää mitä se ääni muistutti. Ihan kuin laukaus tai raketti? Ainakin yhtä pysäyttävä ja kammottava ääni. Aivan kuin joku olisi ampunut lentokonettamme ulkopuolelta käsin. Tosin enhän luojan kiitos tiedä, miltä se tuntuu. Me hätkähdämme ystäväni kanssa samaan aikaan, ja nappaamme automaattisesti toisiamme lujasti kädestä kiinni.
Samassa koko matkustamo hiljenee. Kaikki tuijottavat toisiaan pelokkaan hämmentyneinä. Me katsahdamme penkkirivin toisella puolella istuvia matkaseurueemme tyttöjä. Hekin kysyvät paniikinomaisesti: ”Mikä ihme tuo hirvittävä ääni oli?”
Sen jälkeen seuraa voimakasta turbulenssia. Odotamme hiljaisina jonkinsortin kuulutusta tapahtuneesta. Sellaista ei vielä tule.
Mielikuvitukseni alkaa laukata..
Varsinkin lievän lentopelon lukuisilla positiivisilla matkakokemuksilla aikoinaan taltutettuani, alkoikin se pelko tämän episodin jälkeen nostaa hetkeksi taas päätään.
”Tässäkö se oli? Minun elämäni? No oli se sentään mielettömän upea seikkailu, olen toteuttanut itseäni ja elänyt täysillä, mutta silti vielä niin paljon haluaisin nähdä ja kokea.”
Ystäväni käsi tärisee, tunnen hänen ranteensa läpi puskevan voimistuneen sykkeen, kiihtyneen sydämenlyönnit.
Sillä hetkellä ainoa asia mikä pyöri mielessäni oli se, että haluan vielä kerran halata läheisiäni ja sanoa kuinka paljon heitä rakastan. Millään muulla ei olisi ollut nyt väliä. Se kertoi paljon. Koko matkalaukussa tai maankamaralla odottavalla materialla ei luonnollisesti olisi ollut sillä hetkellä mitään merkitystä.
Tämä ei onneksemme ollut vielä meidän aikamme lähteä, vaan tuiki tavallinen tapahtuma, joka silloin tällöin lentokoneille sattuu, joskus tosin voimakkaimpien reaktioiden kera.
Olemme edelleen mykistyneitä. Sitten lentoemäntä rikkoo hiljaisuuden:
”Ei mitään hätää, tämä oli varsin yleinen sattuma, varmistin asian ohjaamon pojilta ja kyseessä oli tosiaan koneeseen iskenyt salama. ”
”Eihän tuolla ulkona ole edes pilvistä, saati myrskyistä?” , toteaa edessämme istuva huolestunut nainen.
Tämäkö se oli, se sanonta joka on aina säännöllisesti tullut vastaan ihan sieltä lapsuudesta lähtien;
Kuin salama kirkkaalta taivaalta.
Photos from here / täältä, täältä ja täältä
Säikähdyksestä selvittyämme, puimme tyttöporukalla minkälaisia tuntemuksia tapahtuma meissä herätti. Kolme meistä oli tuuminut mm. seuraavaa: Ampuiko joku meitä? Nytkö se sota syttyi? Onko jollakin täällä koneen sisällä ase? Nytkö tämä kone hajosi? Voinko tai ehdinkö soittaa perheelleni hyvästit?
Kuten sanottu, mielikuvitusta ei meiltä ainakaan puutu. Päätimme elämästä nauttimisen ja loppuelämämme kunniaksi ostaa heti laskeuduttuamme ison pussillisen herkkuja. 😀
Seuraavana aamuna omasta sängystä makoisasti herättyäni, kutsuivat kotirannan lenkkipolut ja aamutreeni. Voi pojat, että ampaisin ilolla juoksuun. Tajusin olevani elossa ja todella kiitollinen siitä.
Toiveikasta torstaita!
PS. Onko teillä vastaavia kokemuksia? Tai missä tahansa muussa paikassa tapahtuneita hetkiä, jossa olette säikähtäneet toden teolla?
<3:Venla
Muistan joskus etelästä tullessani, tapahtui laskeutuessa jotain ja kone alkoi ensin hiukan pomppia ja sitten voimakkaasti heittelehtiä. Alkuun ihmiset naureskelivat, mutta kun koneen epämääräinen vaappuminen voimistui, vaihtuivat naurut kiljahduksiin. Loppu hyvin kaikki hyvin, kone laskeutui oikein päin.Itse olin vasta parikymmpinen ja mielestäni kuolemato…eli en osannut pelätä mutta ihmisten kiljuessa kyllä mietin, että onkohan kaikki ihan ok =D Myöhemmin kuulin lennonjohdossa työskentelevältä tuttavaltani, että ohjaamossa on todennäköisesti ollut tiukat paikat.Laskeutumisessa tuollainen liikehdintä ei ollut vissiin ihan ok… Itselläni on tullut lentopelko vuosien mittaan, paljon tuon tapahtuman jälkeen ja ilman mitään varsinaista syytä. Se harmittaa koska lomalle lähtiessä olen lennon jälkeen jännittämisestä aivan loppu. Paluu on jo usein helpompaa.Tulipas pitkä sepustus, kiva jos jaksoit lukea!
hui kamala! 🙁 mua ahdistaa nykyään lentäminen. Olen saanut liikaa tietoa mitä VOI tapahtua ja mitä on tapahtunut… Kerran oltiin laskeutumassa kovassa tuulessa ja vähän ennen kiitorataa kone putosi todella paljon alaspäin ja moni matkustajista kirkui. Muuten kaikki lennot ovat mun kohdalla onneksi menneet hyvin… En varmaan enää ikinä uskaltaisi lentää jos joutuisi kovempaan turbulenssiin.
Lopuksi haluan vielä kiittää kivasta blogista ja loistavasta suorituksesta fitnesspäiväkirjoissa, vitsi miten kiva ohjelma se oli ja kuinka ihania te tytöt siinä olitte! 🙂 olisin mielelläni katsonut vielä enemmän, harmi että se loppui.
Hui, ei olis pitäny lukea tätä! ’:D
Kamala lentopelko ja ensi kuussa pitäisi lähteä Budapestiin häämatkalle, hyvä kun en ole jo testamenttia kirjoittanut mihin meidän poika ja koirat sijoitetaan :’D
En ole koskaan lentänyt, ei mitää hajua mistä pelko on tullut, mutta se vaan on, enkä pääse siitä eroon…toivottavasti lennot menee edes hyvin niin ehkä se vähän lieventää… 😛
Hui kauhea! Mä oon lievästi lentopelkoinen ja panikoin jo normaalista turbulenssista.. Olisin varmaan ollu ihan paniikissa tuolloin 🙁 Loppu hyvin, kaikki hyvin!
Turbulenssi ei ole mitenkään vaarallinen. Se tuntuu vain matkustajista epämukavalta, mutta lentäjille se on aivan normaalia.
Hei Venla! Varmasti säikyttävä tilanne, omakin mielikuvitus olisi laukannut vaikka missä maailmanlopun fääreissä 😀 En ole ikinä kommentoinut, vaikka postauksiasi olen lukenut ja katsonut fitnespäiväkirjaa;) Tähän on vaan pakko laittaa, että sait oikeasti minut miettimään miten onnellinen täytyykän olla siitä, että elää tässä ja nyt. Onnellinen siitä, että pääsee halutessaan lenkille tai edes kävelemään. Olen itse erittäin stressaava tyyppi, ja vaikka nautin yleensä elämästä, on sillä varjopuolikin. En pysty kunnolla rentoutumaan, vaan ajattelen usein että nyt täytyy treenata (jopa 8 kertaa viikossa 10km lenkki), nyt täytyy rajoittaa herkkuja, nyt haluan painaa alle 52kg tai mts. Löydän kropastani koko ajan vikoja, vaikka ystäväni sitä kehuvat. On se milloin mielestäni liian turvonnut tai vaikka mitä. Annat minulle kuitenkin toivoa, että ei elämäni siihen kaadu vaikka joku arkipäivä jättäisinkin sen lenkin välistä ja söisin korvapuustin. Kiitos!
Onneksi ei ollut sen pahempaa ja selvisitte säihkähdyksellä! 🙂
Itselläni on ollut aivan hirveä lentopelko aikoinansa ja aina sanoin, etten ikinä menisi lentokoneeseen. Noh, se muuttui kun aloitin nykyisessä työpaikassa ja käymme 1-2 kertaa vuodessa tuolla naapurimaassa, kun pomo on siellä. Muistan ensimmäisen kerran, kun lähdin sinne mukaan ja ajattelin lentokoneen nähdessäni, etten kyllä astu tuonne! 😀 Tietenkin sinne oli pakko nousta ja mennä, mutta pelko oli aivan hirveä. Meillä oli vaihto Tukholmassa ja siellä olikin vastassa potkurikone ja silloin ajattelin, että herranjumala mitä tästä tulee. 😀 Neljä lentoa kolmen päivän aikana korjasi lentopelkoa siten, että menen sinne kyllä, mutta on se pelko tuola takaraivossa aina mukana..
En ole kokenut samaa lentokoneessa, mutta viime kesänä ajoin pienen kolarin kun en huomannut oikealta tulevaa ennen kuin kohdalla ja niimpä yritin väistää vielä, mutta kyllä se pamahti päin. Se oli aivan järkyttävä pamaus, mikä sinne auton sisälle kuului ja sen jälkeen paikat tärisi niin paljon ettei koskaan ennen ollut. Onneksi siinä ei käynyt kellekään mitään, että vauhti oli se sallittu 40 km/h ja autoihin tuli vain peltivaurioo. Aina olen sanonut, että peltiä saa uutta, mutta ihmistä ei!
Mukavaa loppuviikkoa ja kesätreeni vinkkei, liikkeitä tai jtn olis kiva saada! 🙂
Hui kyllä olisi mullakin mielikuvitus lähtenyt laukkaamaan ja oisin säikähtänyt!
Meillä kävi myöskin n. kk takaperin outo yhteensattuma. Kone oli juuri nousemassa Maltan kentältä, kun aivan siiven juuressa räjähti ilotulite!
En tiedä kuinka pahasti ne voivat saada aikaan koneeseen osuessaan mutta kyllä säikähdettiin poikaystävän kanssa molemmat.
No, oli ainaski eka kerta ku näin ilotulituksen niin läheltä. 😀 toivottavasti seuraavalla kerralla ihan turvallisesti maan kamaralla.
Ei ehkä olisi pitänyt lukea tätä, kärsin nimittäin sellaisesta lentopelosta että huhhuh ja ensi torstaina pitäisi lentää Ranskan Rivieralle. 😀 Jo pienikin turbulenssi saa kädet hikoamaan, enkä edes osaa kuvitella miten paniikissa olisin teidän tilanteessanne ollut. Onneksi pääsitte turvallisesti kotiin!
Toivottavasti tommosta ei tapahdu ens maanantaina ku mä lennän täält Tanskasta takasin Suomeen. Tänne Tanskaan lentäminen oli mun eka kerta lentokoneessa ja jännitin sitä tosi paljon ku mun piti lentää yksin. Onneks siin mun vieres istu semmoin tosi mukava nainen jonka kans juttelin ja se vaa sano et ei oo mitään pelättävää siin lentämises et kaikki menee hyvin. Oisin varmaa kans ihan paniikissa jos siel koneessa kuuluis joku pamaus. Onneks se pamaus ei kuitenka ollu mitää vakavaa ja oot kunnossa<3
onneksi kaikki meni hyvin ja pääsitte ehjänä Suomen maan kamaralle! 🙂
Viime elokuussa kun oltiin tulossa Kreikasta ja kone oli jo laskeutumassa Helsinki-Vantaalle ja aika lähellä maankamaraa jo oltiin, niin kone nousikin yhtäkkiä takaisin ilmaan. Itse lentopelkoisena aloin ja kuvitella ties mitä ja varsinkin kun laskeutumisen aikana näin ikkunasta salamoita. Hetken lenneltiin lentokentän yläpuolella kun yhtäkkiä kuulutettiin, että lennämme Tallinnan kentälle, koska helsingissä on huono ilma, joten sinne emme voi laskeutua. No sitten vaan Tallinnaan, jossa kone tankattiin ja olimme siellä tunnin verran ja sitten otettiin suunnaksi helsinki ja uusi yritys laskeutua sinne. Mulla pahaa tekee varsinkin nousut ja laskut, ja kyllä siinä kohtaa pelko oli jo ihan omissa mitoissaan kun niin monta kertaa noustiin ja laskettiin. Loppu hyvin kaikki hyvin, päästiin ehjänä ja hyvin Helsinki-vantaalle ja kyllä siinä kohtaa teki mieli mennä polvilleen maahan ja pussata maata 😀
Pakko kommentoida kun huomasin tän. Olin itse muutama viikko takaperin Espanjassa. En ole kovinkaan lentopelkoinen, mutta nousut ja laskut luo aina omaa jännitystään. Noh Helsinki-Vantaalla olin juuri kironnut sitä, että pitikin juuri ennen meidän lennon lähtöä alkaa ukkostamaan. Muut meijän porukasta vaan rauhotteli et ei se ukkonen mitään haittaa. Yhtäkkiä kesken nousun kuulu aivan järjetön pamaus ja valot välähti samalla kun näky ulkona pelkkää sinistä. Itkuhan siinä tuli hirveän säikähdyksen myötä, ja hämmennystä lisäsi se kun lentoemännät englanniksi selittivät että laskeudumme tankkaamaan, vaikka lento oli suoralento. Myöhemmin uutisista kuitenkin luettiin että kone teki välilaskun salamaniskun takia, koska se kuuluu kuulemma varatoimenpiteisiin. Onneksi ei kuitenkaan mitään sattunut 🙂
Hyi kamala! :S Paniikissa olisin ollut minäkin.
Meillä on kerran käynyt niin, että kone alkoi ensin täryyttää ilmakuopista ja yhtäkkiä se tippui hirveää vauhtia alaspäin. En tiedä oliko matka loppujen lopuksi paljonkaan, mutta se tuntui ainakin kymmeneltä kilometriltä ja mahasta kouraisi, kun arvaamatta yhtäkkiä mentiin vapaapudotusta. Kyseessä oli vähän isompi ilmakuoppa vaan eikä mitään hätää ollut, mutta eihän sellaiseen osannut varautua tai tiennyt mitä se on ja kyllä meilläkin koko matkustamo hetkeksi hiljeni kauhusta jäykkänä.
Hui kamala, mikä kokemus teillä! Blogisi on ihana ja positiivinen, ja tämä kirjoitus koskettava. Rakkaat ihmiset ovat tosiaan tärkeintä maailmassa ja materia toissijaista.
Elämä voi tosiaan muuttua sekunnissa. Minut pysäytti sekuntti, kun tulin isosta hypystä alas ja polvestani kuului järkyttävän kova pamahdus ja rusahdus. Kipu oli järkyttävä ja tuntui kuin polvi olisi ollut murskaantunut. Magneettikuvauksessa ja ortopedillä selvisi, että eturistiside on poikki. Se korjattiin kolme viikkoa tapaturman jälkeen ja nyt on kulunut kolme kuukautta leikkauksesta. Kuntoutus kestää vähintään 6kk. Minun elämäni pysähtyi ja hidastui. Kuntoutan polvea pari tuntia päivässä vesijuoksemalla ja vahvistamalla lihaksia ja lisäämällä liikkuvuutta. Tämä on pitkä prosessi, että polven saa kuntoon ja vielä pidempi, että pääkopan saa kuntoon että uskaltaa treenata täysillä. Täytyy vaan tehdä todella pitkällä tähtäimellä suunnitelmia kuntoutumisesta ja luopua kaikista ajatuksista, mitä aikaisemmin oli. Kuntouttaa loukkaantunutta jäsentä ja jättää kaikki toissijainen tekeminen pois. Olen oppinut sanomaan ei ja ajattelemaan vain itseäni ja omaa hyvinvointia. Nautitaan tästä elämästä, joka on meille suotu päivä kerrallaan 🙂
Heippa, oli pakko vastata tähän kun itselle on käynyt täysin sama juttu. Polvi pamahti juuri samalla tavalla korkealta alastullessa ja eruristiside repesi. Tapahtuma pysäytti siinä mielessä, että mun elämän ykkösprioriteetti on kilpaurheilu, ja loukkaantumisen takia arki ja rutiinit muuttui täysin.
Alkujärkytyksestä toipumisen jälkeen päätin tehdä niin hitosti töitä kuntoutumisen eteen, että pääsisin kuntoutuksen aikana vähintään samalle tasolle kuin olin ennen loukkaantumista. Lopputuloksena oli se, että viisi kuukautta leikkauksen jälkeen olin ekaa kertaa jo treeneissä. Mun laji on myös polvelle todella raskasta, eli helposta paluusta ei todellakaan ollut kyse. Leikkauksesta on nyt 1,5 vuotta, ja sitkeän kuntoutuksen myötä pystyin palaamaan täysin kilpaurheilun pariin. Treeneistä poissaolo toi myös muita asioita elämään ja tää koko tapahtuma opetti pitkäjänteisyyttä.
Haluaisin toivottaa sulle paljon tsemppiä loppukuntoutukselle ja kertoa, että valoa on tunnelin päässä! Älä myöskään arastele sitä polvea liikaa, jos leikkaus on tehty hyvin niin siitähän tulee todella kestävä loppujen lopuksi 🙂 Oot jo hyvässä vauhdissa, nyt vaan tsemppaat loppuun asti niin voit nauttia urheilusta koko loppuelämän! 🙂
Ensimmäistä kertaa kommentoin kenenkään blogiin yhtään mitään, mutta tähän postaukseen samaistuin niin täysillä että en oo ikinä kokenu vastaavaa! 😀 Mulla on ollut muutamiakin kokemuksia, joissa kesken lennon joko koneesta on sammuneet valot, se on humahtanut muutaman sata metriä alaspäin tai kääntynyt täysin järkyttävän jyrkkiin asentoihin. Puhumattakaan tietysti ainaisesta tärinästä mikä lentokoneessa vallitsee. Itse suuresta lentopelosta kärsivänä huomaan aina, jos vähänkään poikkeavaa tapahtuu lentäessä. Samalla sekunnilla kun huomaan poikkeavuuden, valuu jo poskeani pitkin suuri krokotiilinkyynel ja puristan käsinojia rystyset valkosina, vaikka mitään hätää ei todellisuudessa olisikaan. Pelkästään tunne siitä, että ollaan korkealla ja ajatus siitä, että mun henki on sen koneen lentäjän käsissä lietsoo sitä hysteeriaa ja siks otan pienetkin muutokset tosi raskaasti ja joudun paniikkiin. Tää on varmasti sellanen pelko, mikä ei tuu ikinä katoomaan vaikka mullakin niitä positiivisia lentokokemuksia onkin suurin osa.
Moikka moi! Hui kauheeta, onneksi ei käynyt mitään pahempaa. Itsehän pelkään ihan sairaaati lentämistä. Miettiihään siinä mitä olisi voinut tapahatua jos ukkonen osuu lentokoneeseen :/
Sitten lisään vielä, että viime vuonna kun olin perheeni kanssa mökillä niin oli kauhea ukkosilma, niin huomasin sellaisen ison välähdyksen meidän mökin katolla, silloin luulin että mökki syttyy palamaan ja kuolen 🙁 se oli aivan hirveetä 🙁 säikähdin niin lujaa, että pakkasin kaikki minun tavarat ja lähdin juoksemaan minun mummin taloon turvaan.
Mä matkustin yksin pallon toiselle puolelle ja 4 eri koneella kävi sekä meno- että paluumatka. Kun kotimatka alko ja oli ensimmäisen lennon vuoro (hyvin pieni kone, maansisäisen lento) niin oli tosi tuulista ja turbulenssi oli kovin mitä oon koskaan kokenut. Hyi että ne pudotukset ja vaappuminen!! sen jälkeen oli pari toosi pitkää lentoa, mutten oikeestaan pelänny yhtään : D Kyllä siinä silti kävi mielessä että entä jos tää on mun viimenen lento..
Hui kamala! Pidin joskus lentämisestä, se oli ihanaa enkä jännittäny ollenkaan. Vaikka järki sanoo, että se on edelleen maailman turvallisin matkustustapa niin.. kiitos 9/11, Ukrainan, kadonneiden lentojen ja hullujen perämiehien, lentämiseen on tullu pieni kammo. Siinä kun ei taida olla paljoo tehtävissä jos jotain sattuu..
Onneksi kyseessä oli vain ukkonen! 🙂
Pari vuotta sitten olin lentämässä Pohjois-Suomeen katsomaan sukulaisia itsenäisyyspäivän aikoihin. Kone nousi ihan normaalisti, mutta sitten alkoi ihan kauhea turbulenssi ja kone heittelehti tosi paljon. Olin ihan kauhuissani, vaikka olenkin lentänyt melko paljon. Asiaa ei yhtään helpottanut se, että takana istuvat miehet vitsailivat ”onkohan tämä nyt se viimeinen lento” 😀 Turbulenssiä jatkui koko lennon ajan, mutta onneksi matka päättyi hyvin.
Hurjaa! Onneksi selvisitte pelkällä säikähdyksellä! 🙂 Itse olen pelännyt lentämistä aina. Viime syksynä olin ekaa kertaa lentokoneessa ja olihan se aika hurjaa, mutta siitäkin selvittiin.:)
Itselleni ei ole sen kummempia sattunut, mutta kun viime syksynä oltiin ystävän kanssa lähdössä Aasiaan kuukaudeksi,niin juuri muutama viikko ennen lähtöä tippui lentokone sinne Kiinan merelle ja katosi jäljettömiin. Eiköhän se ollut sama lentoyhtiö, kuin millä olimme menossa 😀 siinä vähän jännitti. Kaikki meni kuitenkin tosi hyvin 🙂
http://matildaselin.blogspot.fi/2015/06/home-ab-workout.html?m=1
Hei!
Turpolensseissa olen muutaman kerran ollut, mutta tällä kertaa 7.6. matkalla Amsterdamista Venetsiaan ikkunasta näimme salamoita, mutta nehän on kaukana ja sitten se salama pamahti koneeseen joka tippui 5 km (näkyi monitoorissa siinä pienessä telkassa). Siinä lenteli kaikki irtotavara ja juomat mukeista. Ajatus kävi ”oliks tää tässä”. Olimme vuoriston yllä juuri silloin. Puheensorina lakkasi ja oli hiiren hiljaista. Seuraavana päivänä kuulimme, että toinen kone oli käännytetty takaisin Venetsiaan.
Olihan kokemus.
moikka, itelläni on kokemus kun lensin espanjasta takaisin suomeen, mutta loppumatkasta oli kamala myrsky ja kauheasti ilmakuoppia että koko kone tärisi ja luulin että kone putoaa. olin varma että se oli siinä, mietin jo mielessäni että miten saan sanottua viimeiset sanani poikaystävälleni joka odotti suomen puolella. jonkin ajan kuluttua myrsy tyyntyi ja pääsimme suomen maan päälle ja aloimme laskeutua, se oli todellinen helpotus. tapahtumasta on nyt 2 vuotta ja nyt tuon jälkeen monet matkat olen jättäny välistä vain sen takia että pelkään että kone putoaa, ja kun noita uutisia nyt on ollut että koneita häviää ja putoaa.
Pari vuotta sitten lekottelin kotipihalla Vantaalla kaikessa rauhassa. Oli aurinkoinen kesäpäivä. Yhtäkkiä kuului voimakas pamaus, minustakin kuulosti ihan kuin olisi ammutu aseella. Ihmettelin äänen lähdettä mutta hetkeen mitään poikkevaa ei näkynyt. Pian kuului toinen voimakas pamaus ja näinkin äänen lähteen. Kotimme sijaitsee Vantaalla sellaisella alueella että Helsinki-Vantaan lentokentältä nousevat koneet lentävät varsin matalalta yli. Pamaus kuului lentokoneesta, joko oli nousussa ja näkyi nyt taivaalla. Lentokoneen moottoreista näkyi leimahdus ja valtava määrä mustaa savua. Olin aivan kauhuissani ja mietin, nytkö tuo kone putoaa. Näin koneen kaartavan u-käännöksen ja katoavan näkyvistä. Kauhuissani pläräsin uutisia, onko lentokone pudonnut. Onneksi, uutiset kertoivat lopulta, että kyseinen kone leijaili rauhallisesti takaisin kentälle eikä kukaan loukkaantunut. Oli kuitenkin kamala kokemus myös nähdä ilmassa olevan koneen näyttävän hetken siltä, että se putoaa. En osaa varmaan edes kuvitella mitä koneessa istuvat ihmiset ovat kokeneet.
Salaman pamaus on kohdalle osuessaan jotain käsittämätöntä. Olen ollut talossa sisällä johon on osunut salama (jonka jälkeen syttyi tulipalo) niin muistan kokeilleeni päälakea, että onko se vielä tallella. Mutta niin kuin kirjoititkin, niin sitä ääntä ei pysty selittämään. Onneksi kuitenkin lento laskeutui turvallisesti! 🙂
Hyvin tutulta kokemukselta kuulostaa!:) Olin v.2001 ensimmäisellä lentokonematkalla, kun paluulennolla Suomenlahden yllä iski koneeseen salama. Tuolloin oli lähes keskiyö, joten koneessa ja ulkona oli täysin pimeää. Yhtäkkiä kuului hirveä pamaus ja koko pimeä kone rävähti täyteen valaistukseen. Muistan itsellänikin heti mielikuvituksen lähteneen liikkeelle. Päällimmäiset ajatukseni olivat tuolloin juurikin se, että joku on ulkopuolelta ampunut konetta. Olin aivan varma, että nyt kone tippuu ja kuvittelin jo tämän olevan kuoleman hetki. Heti tuli siis mieleen terroriteko. Syvä hiljaisuus tuntui ikuisuudelta, ennen kuin kuulutettiin että kyseessä oli harmiton salama. Sanottiin kuitenkin, että salama voi olla vaarallinenkin jos osuu kriittiseen paikkaan. Tuo salama osui itseasiassa yhtä matkustajaa käteen, ja hänellä vissiinkin jtn hoitotoimenptieitä täytyi tehdä. Mutta ei siinä sen ihmeellisempää ollut. Oli tosiaankin ensimmäinen lentomatkani, mutta onneksi ei jäänyt mitään traumoja. Päinvastoin tykkään lentämisestä!:)
Ite en oo koskaan lentämistä pelännyt; mua se on aina kiehtonut ja oon tosi kiinnostunut lentokoneista, unelma-ammattikin on jotain lentoliikennealalle suuntautuvaa 😀 Mut siis lentokoneet on suunniteltu kestämään salamaniskut, eli ei siinä mitään hätää, myöskin turbulenssi on ihan normaalia kun kuitenkin lennetään siellä n. 10km maanpinnan yläpuolella, jossa tuulet on aivan eri luokkaa! Silti tottakai kaikessa on riskinsä ja tollaset pelästyttää, onneks pääsitte maahan turvallisesti ilman muita ongelmia 🙂
Niin, ja se piti viel sanoo että sairaan hyvin kirjotettu postaus!!
Tämä ei liity aiheeseen, mutta olen tätä nyt täällä kotonani itsekseni pähkäillyt, enkä tienny kenen puoleen kääntyä… joten kysyn sulta 😀 että pääseekö kotikonstein treenaamalla kuntoon? Olen tehny kotitreeniä oman kehon painolla ja kahvakuulalla n. 15-35 toistoa per sarja.. Sitten luen jostakin, että lihas kasvaa vain lyhyillä toistomäärillä, raskailla painoilla. Is this all for nothing, pitääkö tästä pyrkiä enemmän salille?!
Ps Alotitko blogin kirjottelun jossaki eri paikassa (näin muistelin)? Olis mukava kuulla tarinaa treenaamisen alkutaipaleelta, olis motivoivaa kuulla että alussa sinäki tarvit ammattilaisen neuvoja päästäksesi alkuun ja suunnitellaksesi omat treenit, ja syömiset 😉 vai oletko ”itseoppinut” 🙂
Oltiin tulossa latviasta? ja tuuli todella kamalasti. Oltiin aloitettu laskeutumaan ja sitten yhtäkkiä kuulutetaan että joudumme kovan tuulen takia keiertämään. Sitten lennettiin porvooseen ja käytiin siinä helsingin ympärilä olevien kaupunkejen yllä ja vihdoin lähdettiin laskeutumaan Laskeuduttiin ja minä todella lentopelkoisena olin aika paniikissa. Lentokone huojui ja heilui ja loppujen lopuksi päästiin turvallisesti maan kamaralle parin pompun kera. Pahemmaksi sen teki se seikka että lensimme potkuri koneella. Enkä luota potkureihin ollenkaan 😀
https://elamanikilometrit.blogspot.fi
Minun inhottavin lentomuistoni tapahtui seitsemän vuotiaana puolaan laskeutuessa. Vähän ennen laskeutumisen aloittamista kone rupesi pomppimaan hulluna ja tuli kuulutus, että paikassa johon olimme laskeutumassa oli kova tuuli. Rupesimme silti laskeutumaan ja yhtäkkiä kone lähti suoraan ylöspäin. Olo oli kuin vuoristoradassa ja minua pelotti aivan kamalasti. En kuitenkaan osannut ajatella mitä olisi voinut käydä koska olin niin pieni. yritimme laskeutua ainakin kolme kertaa mutta aina kone heittelehti jä syöksyi taas ylös. Onneksi lensimme lopulta toiselle kentälle ja selvisimme tilanteesta.
Hui, aika pelottava tilanne 😮
Meille kävi kerran semmoinen juttu kun olimme lähdössä etelästä kotiin että kun kaikki matkustajat olivat koneen sisällä ja kone oli valmis lähtemään niin meille kuulutettiin että osa matkustajista pitää poistua koneesta. Siitä on jo aika monta vuotta joten en muista miksi koneesta piti poistua mutta kuitenkin olin aika nuori ja siinä tilanteessa alkoi oikeasti pelottaa. Minullakin alkoi mielikuvitus laukata siinä tilanteessa. Meille kerrottiin että ne matkustajat jotka vapaa ehtoisesti lähtevät koneesta viedään toiseen koneeseen joka lentää ruotsin kautta Suomeen. Silloin pelotti aika paljon että mikä vika koneessa on kun ei voi lentää melkein täydellä koneella.
Että sellainen kokemus minulla, en oikein tiedä miten selittää tapahtumaa mutta minulle se oli järkyttävä kokemus vaikka ei ehkä siltä kuulostaisi, mutta olin kuitenkin vaan 12 vuotias joten 😉
Tätä lukiessani mieleeni tuli lentomme helsingistä barcelonaan. Tuossa on tapahtumasta uutinen.
http://yle.fi/uutiset/salamanisku_pakotti_norwegianin_matkustajakoneen_l…
Kun huomasin kööpenhaminassa että koneemme oli vaihdettu aloin miettimään että tässähän olisi voinut käydä pahemminkin. Mutta ehkä se vaihdettiin vain siksi että pääsisimme nopeammin lennolle, eikä tarvisi odottaa kun he tarkastaisivat konetta.
varmaan ollu ihan kauheeta!
ittelläni on lievä lentopelko, vaikka oon matkustellu tosi nuoresta lähtien. ekaa kertaa olin koneessa puolvuotiaana. ittelläni kerran tälläisellä 10h lennolla (yölento) jäi pienet traumat.. kaikki muut nukkui ja ite olin hereillä. yhtäkkii kone alko vaan heitellä ja kauhee turbulenssi ja ite ku säikähän tosi pienestä niin oli se aika kauheeta! aloin jo panikoimaan ja pari kyyneltä alkoi valua. noh siinä sitten istuin ja yritin rauhotella itteeni ja sit se meni ohi. noh lentokone on turvallisempi kun auto mutta silti ! muta onneks sulle ei käyny pahemmin!! <3
Ei ole sattunut vastaavaa, onneksi. Uskon kuinka paljon säikähditte! Itse mietin aina lentokoneessa, miltä tuntuisi kun salama iskee koneeseen. En kuitenkaan haluaisi kokea sitä ikin.
On muuten hieno toi toinen/keskimmäinen kuva <3