Huomen aamulla suuntaamme takaisin näihin maisemiin, joten kauaa se matkalaukku ei ehtinyt olla tyhjillään. Täällä on juuri yöllinen pakkausprosessi käynnissä, nyt se tosin sujui yllättävänkin nopeasti ja kivuttomasti. Käytin koko viikonlopun olennaisempaan, kuten Mulanin kanssa metsissä ulkoiluun sekä leikkimiseen ja yhteisiin päikkäreihin tietty. Siskonkin luona piipahdin. Ehdin siinä sivussa onnekseni jopa hoitaa velvollisuuksia pois alta ennen reissua, kuten kirjanpitoasioita.

Epätodellinen olo. Talvilomalla tästä ehti haaveilla, mutta nyt on ollut niin hektistä, että lähtöpäivä tuntui tulevan aivan yllättäen. Ehkäpä sitten paikan päällä taas ymmärtää mihin sitä on tullut. 

En kyllä malta odottaa. Ihanaa!

Näiden kuvien otosta onkin jo vierähtänyt liian pitkä aika.

<3:Venla

Se ois kuulkaas loma nyt. Kirjoittelen pian lisää pidemmin, mutta tässä pikaiset terkut.

Ensimmäinen opiskeluvuosi on nyt takana. Mihin se aika oikein vierähti? Toisaalta kun alkaa taaksepäin katselemaan, niin aivan hurjastihan tässä ehti tapahtua. Olen kyllä nauttinut matkasta, vaikka rankkaakin on ajoittain ollut. Monen monta kertaa olen kuitenkin saanut ylittää itseni. Oli meillä aikamoinen vuosi. Nyt satoja muistoja rikkaampana kohti kesää.

Joskus pitää pysähtyä, katsoa peiliin ja sanoa: hyvä sinä. Sinä teit sen. Miten epätodelliselta se tuntuikaan viime vuonna, kun tulit hyväksytyksi kansainväliseen kouluun. Hirveästi jännitti kaikki tuleva. Niinkin paljon, että mietit miten tulisit pärjäämään.

Kaikkeen sitä vain ihminen tottuu ja selviää. Eikä vain selviä, vain ihan nauttii sydämensä pohjasta.

Ikkunasta puhaltaa lempeä tuuli. Asunnossa on hiirenhiljaista, vain kevyt näppäimistön näpyttely soittelee taustarytmiään, kunnes painat ”lähetä”. Ja siinä se oli, viimeinenkin koulutehtävä.

Kiitos Tanska. Kiitos Köpis. Kiitos lämmin ilmapiiri, jossa unelmientavoittelu ja itsensä toteuttaminen on tuntunut mahdolliselta. Nyt on aika pakata laukku ja suunnata kotiin halaamaan rakkaat ruttuun. Näin heidät viimeksi reilu kaksi ja puoli kuukautta sitten. Voiko siitä tosiaan olla niin pitkä aika? 

Turhan usein ei tässä itsekriittisessä maailmassa kannusteta pysähtymään ja lausumaan itselleen jotain kaunista. Tänään tein niin. Tee sinäkin.

Teatterihistorian tunnilta päällimmäisenä mieleeni iskostunut miete:

Ever tried.

Ever failed. 

No matter. 

Try again.

Fail again.

Fail better. 

-Samuel Beckett

Jälkiedit: En saanut julkaistua tekstiäni lentokentällä. Nyt jo onnellisena kotona Mulan kainalossa.

Ihanaa lauantai-iltaa toverit!

<3:Venla

Aina viimeisen esityksen jälkeen on pikkuisen tyhjä olo. Herää kysymys, että mitäs nyt? Sitä on jotenkin puurtanut niin keskittyneesti ja elänyt täysin päivä kerrallaan, ettei ole tuuminut elämää sen jälkeen.

Kun viimein itse näytelmän ensi-ilta sitten koittaa, iskee se ihanan kutkuttava jännitys, yleensä juuri sillä hetkellä kun yleisö astelee sisään saliin. Kun näytös ja adrenaliinipiikki on mennyt ohitse, kehon ja mielen valtaa raukeus, väsymys sekä kiitollisuus. Myös toki yleisön reaktiot ja naurunpyrähdykset ovat lämmittäneet mieltä.

Perjantaina sain taas viimeisen näytöksen jälkeen lausua hyvästit yhdelle roolihahmolleni; Kiitos Elviira, oli ilo tutustua. Sinä hermoraunio, kaikki tunteesi suoraan ilmaiseva, impulsseihisi täysin luottava, ihmisten herkkyyttä itseesi ahmiva, toisinaan röyhkeäkin, kovia kokenut ihmisen poloinen. 

Siksi kai näyttelemisestä juuri pidänkin. Erilaisten roolien myötä sitä saa sukeltaa hyvin erilaisiin tarinoihin, ihmismieliin. Etsiä itsestään ja omasta menneisyydestään yhteyksiä. Miettiä miten voi samaistua ja ymmärtää. Pohtia minkälaiset asiat herättävät itsessä kyseisiä piirteitä, sekä hyödyntää emotionaalisia- ja aistimuistojaan. Helppoa se ei aina alkuun ole, varsinkin rankempiin tarinoihin ja seikkailuihin uppoutuessa, mutta sitäkin palkitsevampaa lopulta. Taas sitä sai oppia jotain uutta.

<3:Venla