Koko viime viikko vierähti Kööpenhaminan kulttuuriyön esitystä valmistellessa. Olipahan intensiivinen ja rankka, mutta erittäin hauska rupeama. Harjoituksissa tuli oltua yötä myöten. Väsymystilastani taisi kertoa jotakin se, että unohdin torstaina kenraaliharjoitusten jälkeen valkoisen patsasta jäljittelevän roolimaskin naamaani ja hymyssä suin lähdin pyöräilemään yöllä kiskaa kohti. Havahduin kuplastani vasta myyjän kysyessä, olinko laittanut kasvonaamion naamaani.

Itse pääpäivä, perjantai oli onnistunut ja esityksiämme The Royal Cast Collection -museossa kävi katsomassa huikeat liki tuhat kävijää. Ikimuistoinen kokemus. 

<3:Venla

En ikinä olisi osannut kuvitella, kuinka nopeasti sitä voi sopeutua ja kotiutua uuteen kaupunkiin. 

Siskoni lausahdus Köpis-vierailulla taisi tiivistää olennaisen; ”Tuntuu, että nyt olen saanut pikku-siskoni takaisin, sen hymyilevän takkutukan.”

Kyllä, vaikka toinen niistä viherkasveista, joista teille aiemmin mainitsin, taitaa vedellä uudessa kodissa viimeisiään, koen minä sen sijaan olevani enemmän elossa kuin aikoihin. Se, että saa haastaa ja kehittää itseään, tehdä sitä mitä rakastaa, lienee suurin syy tähän.

Olen niin iloinen, että keräsin rohkeutta harpata tuntemattomaan. Kööpenhamina tuntuu jo nyt toiselta kodilta.

Tulin juuri syyslomalle Suomeen. Rakkain karvaturrini oli kentällä vastassa. Ette uskokaan mikä molemminpuolinen riemu siitä repesi. Mulanin ääntely oli tätä luokkaa. Jutteli niin kovasti, ettei sellaista ole ennen nähty. Itkuhan siinä tietysti tuli. Voi rakkaus.

Kotona odotti myös mielettömän ihana yllätys. 

Kuinka ihanaa onkaan olla muualla

poissa omasta tutustaan

jossain ihan toisaalla

uusien asioiden äärellä

olla enemmän hereillä

levännyt ja virkeä

huoleton aamusta yöhön

ja unissaankin onnellinen

ja täältä etäältä sitten muistaa

mikä lähellä on hyvin

mikä kotona on paremmin

ja minkä vuoksi kannattaa

sittenkin vielä joskus

palata takaisin

-Kesken, Elina Salminen

Ihanaa sunnuntaita toverit!

Minä aion nyt viettää laatuaikaa rakkaimpien kanssa.

<3:Venla

Pyörästä puhkesi kumi ja taluttelin sitä pitkän matkaa liikkeeseen vain todetakseni, ettei se ollut enää siihen aikaan auki.

Lukkoni ja valot hajosivat.

Onnistuin painamaan väärää nappia niin, että puhelin alkoi ladata päivityksiä juuri, kun olin menossa nukkumaan ja valvoin odottelemassa sen käynnistymistä, jotta sain herätyskellon asetettua.

Sähköt menivät yllättäen, kun kokkauspuuhani olivat kesken.

Vettä alkoi sataa kaatamalla juuri sinä päivänä, kun pyörä reistaili ja minulla ei ollut sadevaatteita.

Meinasimme melkein jäädä auton alle ystävän kanssa. Pyörillä väistöliikkeen tehdessämme, onnistuimme kolaroimaan keskenämme. Onneksi ei kuitenkaan käynyt mitään vakavampaa, ainoastaan pyöränkori otti hieman osumaa. 

Ajattelin tehdä perinteisesti seuraavalle viikolle eväät valmiiksi. Väsäsin nopeasti kasvis-linssipastan, johon tungin reilulla kädellä pestoa, jonka makua en tietenkään tarkistanut. Nyt se on niin tulista, että lähtee tukka päästä. Onneksi minulla on tuolla sitä nyt iso kattilallinen. Pitänee varata nenäliinoja mukaan kouluun. 

No mitäs pienistä. 

Päällimmäisenä ovat silti mielessä kaikki ne hyvät pienet suuret asiat:

Siskon Köpis-vierailu, parhautta.

Superystävällinen pyöränkorjaaja, joka lupautui korjaamaan fillarini silloin heti ensimmäisenä aamulla, jotta ehdin ajoissa kouluun.

Koulumme ylempien luokkalaisten kerrassaan upeat ja vaikuttavat esitykset.

Hauskat improtehtävät. 

Kaksi hymyillen luokseni rupattelemaan tullutta koiranulkoiluttajaa, joiden karvaturreihin sain purkaa Mulan ikävääni. 

Perjantain maagisen kaunis auringonlasku.

Sunnuntain herkullinen brunssi.

Kaikki mahtavat uudet tuttavuudet ympärillä.

Niin ja tämä kaupunki. 

<3:Venla