Jokunen päivä sitten Veera ja hänen kämppiksensä Iida olivat meillä saunomassa ja iltaa viettämässä. Päätin leipoa suolaisen piirakan. Siskollani on keliakia, joten leipoessa on huomioitava, että piirakkapohjasta tehdään gluteeniton.
Pohja:
100g voita
2dl gluteenitonta jauhoseosta
1dl tummaa gluteenitonta jauheoseosta
1dl juustoraastetta
1,5dl vettä
Laitoin uunin lämpenemään 200 asteeseen. Sekoitin pehmeän voin, jauhoseokset, juustoraasteen ja veden keskenään. Jauhoisilla käsillä painelin taikinan voidellun piirakkavuoan pohjalle ja reunoille.
Sitten paistoin jauhelihan, jonka joukkoon laitoin puolikkaan sipulin, chiliä ja pippuria ..ja mitähän muita mausteita tuli heitettyä joukkoon. No laittakaa mitä mieli tekee;) Annoin jauhelihan ensin jäähtyä, ja sitten levitin sen pohjan päälle yhdessä oliivien, punasipulin, fetan, aurinkokuivattujentomaattien ja vihreän, keltaisen ja punaisen paprikan kanssa. Sitten kaadoin päälle 2dl ruokakermaa. Koristeeksi mozzarellaraastetta ja ei muuta kun uuniin kypsymään n. puoleksi tunniksi tai kunnes näyttää kypsältä. Piirakan koristelun kruunasI vielä paistamisen jälkeen päälle asetellut rucolat.
Kynttilöitä, piirakkaa, sauna ja hyvää seuraa. Voisiko parempaa syysiltaa olla?
<3:Venla
PS. Vinkatkaa mielellään lisää jotain maukkaita vaihtoehtoisia tapoja tehdä gluteeniton piirakkapohja. Tai muuten vaan muita makoisia piirakkaohjeita. Reseptejä otetaan innolla vastaan. 🙂
Tuo piirakka näyttää tosi hyvältä! 🙂
http://www.maku.fi/resepti/kasvis-fetapiirakka#axzz2htrLPLMw
Tuossa on erään kasvis-fetapiirakan ohje, jota tykkään itse tehdä!
Kiitokset! 🙂
Mielettömän hyvää! Ja pohjakin hieman erikoisempi, sopii myös keliaakikolle:
http://miumaumaukas.blogspot.fi/2011/03/tacopiiras.html
Pitää kokeilla, kiitos!
Pohja purkki rahkaa, 1muna, 1tlsuola, 2tl leivinjauhe,1,5-2dllpuhdasta kaurahiutaletta jotka musrkataan. Päälle omat täytteet kinkku on tosi hyvä ja lopuksi 1prk kermaviili+2munaa sekotusta. Uunissa 30min
Kiitokset vinkistä! 🙂
Nam ku hyvän näköistä!
Mites, onko kokeiltu jyttejauhoja? Pitäis soveltua gluteenittomalle ja toimii lähes kuin vehnäjauhot 😉
Kandee kokeilla the good morning-nimisestä blogista ohjeita! Niistä on tosi moni gluteenittomia ja muutenki tosi terveellisiä, siä varmasti aineki tykkäisit;)
Kiitokset vinkistä! 🙂
maitorahka pohjassa antaa mehevyyttä, esim
3 dl glut jauho,
0,5 tl suola
75 gr voita (pehmeä, ei sula)
1 dl maitorahka
1 rkl vettä
ripaus juustoraastetta
kaikki sekasin ja taputellaan vuokaan, esipaistetaan 5 min ja sit täytteet kinkku-kana, savuporo jne ja päälle voi laittaa juuston alle lisämehevyyttä tuomaan 1 tlk kermaviiliä jossa 2 munaa ja vartiksi uuniin 200 asteeseen ON hyvää 🙂 myös ilman tota kermaviili-munaseosta.
Voin tilalle avokado muussattuna, maukasta ja terveellistä! Itse käytän piirakkapohjissa täysjyvävehnäjauhoa ja täysjyväruisjauhoa.:)
Mistä nuo kynttiläjalat on ostettu? 🙂
Sun tekemä piirakka näyttää tosi hyvältä, pakko kokeilla tänään:) itselläni on keliakia, ja teen kans samalla ohjeella yleensä piirakkapohjan. Täytteenä on hyvää kinkku, paprika, sipuli, kermaviili +muna sekoitus. Sun blogi on todella ihana! Oon saanut paljon motivaatiota liikkumiseen ja laihduttamiseen tätä kautta:)
Ihana kuulla! <3
Mahtavan näköinen piirakka.
Semper.fi/ kautta reseptit saa hyviä ohjeita. Käytän niitä paljon itse, mutta joudun muokkaamaan niitä paljon monien allergioiden vuoksi.
Kiitos vinkistä 🙂
aivan ihana blogi sulla!sun kautta on tullu sellanen pakko mielle liikkuu ja muutenki syödä terveellisemmin.aiemmin istuin vaa kotona mutta nyt tulee käytyy joka päivä salilla kavereitten kans!ihan mahtavaa!:)
Hienoa kuulla jos olet innostunut liikkumaan! Mutta muista pitää kunnon välipäiviäkin salista ja ihan vaan levätä. SILLÄ SE ON ENSISIJAISEN TÄRKEÄÄ. Lihakset kehittyy levossa ja kroppa tarvitsee lepoa muutenkin. Vaikka liikunta onkin mahtavaa, eikä meinaa malttaa olla, niin on kuitenkin levättävä, lepääminen on treenin lisäksi aivan yhtä tärkeää. 🙂 Tsemppiä!
Kokeiltu! 🙂 Nam!
Mainiota! Kiva jos maistu! 🙂