Katulamput heijastuvat kosteaan asfalttiin. Ilma on kirpeä ja raikas. Metsä on sumuverhon peitossa. Puut humisevat kevyesti tuulessa. Rusakko istuu vaahterapuun alla mutustamassa heinää tyytyväisenä. Minä olen yhtä onnellinen kuin se. Syksyssä on aina jotain niin kovin viehättävää ja maagista. Alkaa tihkua vettä, mutta se ei haittaa. Tiedän, että lenkin jälkeen kotona odottaa suihku, lämmin kuppi teetä ja viltti. Ampaisen juoksuun. Energiaa tuntuu riittävän, ja annan vain jalkojeni viedä. Tarkoituksenani oli mennä salille, mutta edeltäneen päivän sisällä töitä tehneenä, houkuttelikin ulkoilma enemmän. Liikun lähes aina juuri niinkuin mieleni tekee. Se estää sammuttamasta liikunnan janoani ja iloani. Nautin siitä, kun voin liikkua miten haluan, tapoja liikkua, kun on niin monia. En ikinä halua ajatella, että liikunta on pakko. Jos jollakulla sattuu olemaan motivaatio pulaa, kehotan aina muistamaan, että liikunta on etuoikeus. Moni asia muuttuu, kun vaihtaa sen ”pitäisi liikkua” -asenteen ennemmin ajattelumalliin: ”saan liikkua”, täten sitä muistaa paremmin arvostaa omaa liikuntakykyään, kaikille kun sekään ei ole itsestäänselvyys.
Syksyn ja saapuneiden pimeiden aamujen ja iltojen myötä liikunnan merkitys korostuu, sillä kuten olen jo lukuisia kertoja todennut; sopivissa määrin toteutettuna ja juurikin kehoa kuunnellen, liikunta tuo niin paljon lisäenergiaa. Kylkiäisenä saatavat sikeämmät unet ja hyvä ruokahalu, sekä säännöllinen syöminen auttavat meitä kummasti jaksamaan ja voimaan hyvin vuoden pimeimmänkin ajan yli.
Täten saanenkin todeta: ”Olen kiitollinen siitä, että tälläkin viikolla olen saanut liikkua jo monen ihanan treenin ja lenkin verran, ja miten paljon positiivista voimaa se onkaan minulle tuonut niin henkisesti, kuin fyysisesti.”
Inspiroivaa ja iloista viikonloppua tyypit!
<3:Venla
Olet upea ja inspiroiva ihminen! Iloista viikonloppua! <3 🙂
Kirjoitin jo pitkän kommentin alun, mutta se taisi kadota suureen tuntemattomaan virtuaalimaailmaan.
Oppisi itsekin tuon ”liikunta ei ole pakko ” asenteen.
Toissavuonna tein elämäntapamuutospäätöksen. Viime kesään mennessä olin pudottanut -35kg ja nyt olen vuoden ollut samassa pisteessä ja yrittänyt epätoivoisesti päästä siihen -8kg päässä häämöttämään ihannepainooni.
Kesän oli kaikki kimppajumpat lomalla eli jumppasin kotona dvd-jumppia ja kävelin niitä yli tunnin lenkkejä.
Minä kun olen semmoinen, joka vain pullaa nuuhkaisemalla lihon pari kg niin senkin vuoksi se dvd-jumppa tehtiin usein väsyneenä itkien ja lenkillä sitä ei tarvinnut tehdä, kun oli seuraa. Kaikki sen vuoksi, että sai syödä sen makkaran tai juoda lasin viiniä.
Tämä kierre on pahentunut syksyllä. Ja stressaan ihan kamalasti mikä ei myöskään auta asiaa. Miksi ihmisen mieli on näin vaikea minun tapauksessani. Miksi en ymmärrä iloita ja taputtaa itseäni olalle ”Hei huima saavutus ja pelastit lapsiesikin ruokailutottumukset samalla ”. Ehkä se on tämä nykymaailman Fittneskäsite, joka on paisunut huimiin mittoihin ja sekoittaa oman pään, niin ettei osaa suhteuttaa asiaa omaan tilanteeseensa.
Turhaan et siis palkintoa saanut. Ihanaa, että joku omistaa terveen järjen käytön ja tuo sen ilmoille. Kirjoituksesi sai nimittäin taas pohtimaan missä mättää ja miten saisin itseni miettimään asioita järkevästi ja rennommin.
Kiitos kaunis. Jatka samaan malliin 🙂
Vaude, mitä tekstiä taas. Niin moni unohtaa arvostaa sitä, että on terve ja pystyy liikkumaan. Jouduin itse oppimaan kantapään kautta tuonkin. Sillä seurauksella, että en ole voinut hyppiä enkä juosta kahteen vuoteen. Nyt onneksi voin käydä kuntosalilla ja kävellä. Se tuntuu ihan uskomattomalta, että voin liikkua edes noin. Rakastin erilaisia lajeja, mutta nyt on oppinut oikeasti arvostamaan niitä hetkiä, kun voi liikkua kivuttomasti ja vielä joskus sitä hetkeä kun voin ja saan luvan juosta pitkiä lenkkejä!
Kiitos taas päivän piristämisestä ja inspiroinnista.
Sun asenne elämää kohti on ihan mieletön! Haluaisin niin kovasti saavuttaa samanlaisen asenteen, ja osata unohtaa stressaavat asiat ja osata nauttia hetkestä, eikä aina elää vain siitä tulevaisuutta miettien. Osaat inspiroida ihmisiä todella hyvin, siksi on ihana lukea sun blogia 🙂
Ihana kirjoitus! Olkaa oikeasti onnellisia kun voitte liikkua! Mä olen ollut reilun vuoden töissä paikassa jossa on hometta, joten olen ollut lähes koko ajan kipeä. Pienikin urheilusuoritus nostaa kovan kuumeen ja kurkku on joka ikinen päivä käheä ja kipeä. Kesäloma oli ainoa aika kun olin terve, voi sitä liikkumisen riemua!!
Nyt olenkin tehnyt päätöksen, että vuoden vaihteessa vaihtuu työpaikka jotta saisin terveyteni takaisin ja pääsisin taas toteuttamaan itseäni urheilemalla ilman pelkoa sairastumisesta. Kyllä on fyysinen kunto rapistunut, puhumattakaan henkisestä kunnosta.. Tsemppiä muillekin terveyden kanssa kamppailijoille!!
Voi venla,ihana kuva taas! 🙂
Hyvä muistutus Venla! Kiitos siitä! Vaikka liikkumisesta kovasti nautinkin ja se on todella tärkeä itselle esim.niska- ja selkävaivojen ehkäisyssä niin arjen paineiden keskellä sitä joskus lokeroi liikkumisenkin ”pitäisi”lokeroon jolloin sille muodostuu kynnys lähteä. ”Saan” ajatus puolestaan poistaa kynnyksen ja liikkeelle lähtee vaikka vain hetkeksi ja taas on parempi olo ja mieli 🙂
Sä osaat kyllä niin hyvin motivoida liikkumaan 🙂 Nyt varmasti tänää tulee lähettyy innolla viel illalla lenkille kun nyt rupee oikeesti miettii et liikunta on oikeesti etuoikeus. Ton ajatuksen voimalla kyllä varmasti jaksaa taas treenata monet kerrat kunhan vaa pitää sen aina mielessä 🙂 Kiitos kun jaat näitä hienoja ja motivoivia ajatuksia 🙂
Niin totta joka sana!! Ei pääse syysväsymys iskemään, kun saa energiaa kiloittain aamuisilta, syksylle tuoksuvilta lenkeiltä.
Tämä aamuvirkku kohta sujauttaa juoksutossut jalkaan ja ampaisee nuuhkimaan aamun ensi tuoksuja 🙂
Ihanaaa viikonloppua Venla.
Moi Venla! Olipa pitkästä aikaa piristävää tekstiä ja kuva sulta.
Toivoisin vain, että tekisit jatkossa enemmän treenauspostauksia
ja pitäisit tämän pääasia treenaukseen ja hyvin vointiin keskittyvänä
blogina etkä lähtisi tuolle Lifestyle puolelle niin vahvasti.
Hyvää syksyä!
Hei Venla,
Oon jo pidemmän aikaa pohtinut, että jokin mättää mun liikuntajutuissa, ja varsinkin viime aikoina on vahvistunut tunne, että teen sitä liian suorituskeskeisesti. Toisaalta rakastan katsella lenkkien speksejä jälkikäteen Sports Trackeristä ja ihailla kun treenikertoja kertyy kuukausikalenteriin, mutta toisaalta myös kiehtoisi ajatus vaan mennä minne huvittaa ja millä vauhdilla tahansa ilman, että tavoitteena on jokin tietty kilometrimäärä tai että kilpailisin edellisen lenkkini vauhtia vastaan. Miten itselläsi on, kirjaatko minnekään ylös treenejäsi tai käytätkö jotain Sports Trackerin kaltaista appia liikuntojesi kanssa? Oletko joskus toiminut toisin kuin nyt ja onko muutoksesta ollut mitään iloa? Kiitos mahdollisesta vastauksestasi jo etukäteen 🙂
Moikka!
Sulla ei ikinä näy pikkarirajat ja nyt näkyy. Miten onnistut lähes aina siinä etteivät näy?
Mulleli