27.09.2015 | 16 Kommentit

A Perfect getaway

Ah ihan mielettömän ihana viikonloppu takana.

Minulla ja lapsuudenystävälläni on päivän verran ikäeroa. Olemme olleet niinkin onnekkaita, että vuodesta 1996 lähtien olemme saaneet viettää  (lähes) joka vuosi mitä hauskimpia yhteissynttäreitä. Alakoulu aikana pyjamabileet, kakkukestit ja leffaillat olivat kovia hittejä. Kun täytimme 18 vuotta varasimme ystäväni kanssa isolle tyttöporukalle pöydän ravintolasta, sillä myöskin hyvän ruoan arvostaminen on ollut yhteistä alkuajoistamme lähtien. Tuona kyseisenä iltana tosin jatkoimme iltaa pidemmälle ja lauloimme, sekä tanssimme aamun pikkutunneille saakka. Nyt kun ikää on tullut useampi vuosi lisää (ja vaikka silloin tällöin juhliminen ja varsinkin ulkona tanssiminen voi olla edelleen hauskaa), ei sitä enää jaksa tehdä kuin harvoin. Nykyään ihan toisenlaiset asiat tuntuvat spesiaaleilta ja sitä osaa arvostaa muita juttuja.

Kiireisten aikataulujemme vuoksi skippasimme tänä vuonna viime tingan juhlajärjestelyt, ja pakenimme viettämään rentouttavaa synttäriviikonloppua lätäkön toiselle puolelle Tallinnaan.

Kävimme herkuttelemassa mitä upeampia ruokia ja koimme täysin uudenlaisia makuelämyksiä. Lilluimme hotellin Spa:ssa, haahuilimme kylpytakeissa, nostimme tohvelit kohti kattoa ja ihastelimme auringonnousua huoneemme ikkunasta. Nauroimme niin paljon, että vatsaan sattui. Kroppa on levännyt ja mieli jälleen pullollaan uusia ikimuistoisia hetkiä. Ihanaa laatuaikaa. Olemme tunteneet niin pitkään, että saatamme välillä kinastella kuin vanha aviopari. Vitsailimmekin nyt, että tämä oli jälleen meidän oma romanttinen ystäväreissumme, sillä kyllähän ystävyyssuhteetkin tarvitsevat hoitoa, siinä missä parisuhdekin.

Miniloman tavoitteena oli:

vaihtaa kuulumisia ajan kanssa -check!

rentoutua  -check!

kierrellä -check!

syödä ja paljon -double check!

nauttia ja ottaa ilo irti viihtyisästä hotellista, jonka olimme saaneet tarjoushaukka-Maken kerryttämien hotellipisteiden ansiosta edullisesti. -check!

PS. Haluan kotiini samanlaisen sängyn. Molemmat totesimme aamulla, että nukuimme sikeimmät unet pitkiin aikoihin. Vai liekö tämä johtunut siitä, että raittiissa ilmassa käveleminen, spa-osastolla uiminen, ja maukkaat vatsantäytteet tekivät olon niin raukeaksi.

Mikäli näiden kuvien selailun jälkeen sinutkin valtasi rentoutumis- ja hotellikuume, kannattaa käydä äänestämässä The Blog Awardseissa Vuoden Blogia. Kaikkien äänestäjien kesken arvotaan lahjakortti Hotelli Torniin ja Pro Rajala tuotepaketti, sekä liput säkenöivään gaalaan. Äänestys päättyy tänään, joten jos olette nopeita, ehditte vielä hyvin käydä antamassa äänenne TÄÄLLÄ! Jos olet inspiroitunut ja saanut blogistani hyvää mieltä, olisin todella kiitollinen, jos äänestäisitte Elämää Venlan Silmin -blogia, joka on Vuoden SPORT-BLOGI kategoriassa ehdolla  TÄÄLLÄ!

Rentouttavaa sunnuntai-iltaa rakkaat lukijat!

<3:Venla

Photos: Venla Savikuja

16 Kommentit

  1. Elise

    Ihanalta näyttää! Mikä hotelli / spa kyseessä ? Tuonne voisi mennä miehen kanssa romanttiselle viikonlopulle! 🙂

  2. krisse

    mäkin kiinnostuin heti et missä tää hotelli on ? vaikuttaa upealta ja haluaisin lähteä ystävän kanssa tuollaiselle hemmottelu reissulle !

  3. mjai

    Noh mikset ny vaa voinu postauksessa kertoa mikä hotelli kyseessä kun se alkoi kuitenki kiinnostaa about jokaista lukijaa 😛

  4. E

    Mäkin oon yöpynyt tuossa hotellissa ja se oli vaan niiin hieno! 🙂 yhdyn tuohon sänkyasiaan, olisin voinut ottaaa sen sängyn mukaaan 😀 aamupalakin oli kyllä parasta mitä oon ikinä syöny. Ehkä vielä joskus pääsee (jos löytyy joku supertarjous) 😀

    • Venla Savikuja

      Hauska kuulla, sänky oli kyllä niin hyvä, ja aamupalakin ihan mieletön! 🙂

Lähetä kommentti