Jo pari kuukautta sitten sain puhelun, joka meni suunnilleen näin: ”Mitä sulla on perjantaina 20. päivä?” Minä: ”Mhhmm ei vielä näillä näkymin mitään.” Ääni luurin toisessa päässä: ”Hyvä, nyt sulla on, kirjoita kalenteriisi treffit.”
Ja tämä pläänihän toteutui viime perjantaina.
Romanttinen illallinen kynttilänvalossa, mutta ei tällä kertaa Maken, vaan rakkaan ystäväni Erikan kanssa, joka tosin puhelimestanikin löytyy nimellä Eetu. Tämähän on monesti saattanut uusia tuttavuuksia hämmentää, kutsuessani häntä luonnollisesti tällä nimellä useissakin eri tilanteissa, sen kummemmin miettimättä.
Häneltä löytyy mulle vähintään yhtä monta miehen lempinimeä, Vesa on ehkä niistä se yleisin.
Useimmiten me handlataan Erikan kanssa molemmat paljon puuhailevina ja kiireisinä tyyppeinä kaikista parhaiten ne extempore-illat, tällaisten suunniteltujen ohjelmien sijaan, mutta miksei välillä näinkin. Mahtavuutta. Mutta yleensä päähänpistot on vaan yksinkertasesti se meidän juttu, yksi nerokkaimmista sellaisista, oli lähteä aikoinaan päivää ennen ylppärijuhlia heittämään talviturkki Hietsun keväiseen hyiseen veteen (alunperin piti hypätä vaatteet päällä töölönlahteen lakkien kunniaks, mutta ajateltiinkin, että Hietsu houkuttelee ehkä pikkusen enemmän) ja valvoa syvällisiä jutellessa kyseisenä iltana pikkutunneille asti. Erikan sanoin: ”Sillä aikaa kun muut oli jo kihartamassa fledaa, ja laittamassa juhlanaamaa kuntoon, niin me oltiin pulikoimassa.” Tosin Erikan silloisessa hiusmalli-valinnassa, ei ollut mitään mitä kihartaa. Ahaha. Se valvomis-tempaus ehkä selittääkin meidän ujot silmäpussit ylppärikuvissa 😀
Yleensä minä tykkään hääriä keittiössä, ja varmaan juuri siksi minut patistettiinkin viime perjantaina pois lieden ääreltä, olohuoneeseen istumaan ja odottamaan illallisen valmistumista. Ei valittamista. Kelpasi vallan hyvin.
Annokset kuvastaa hyvin tekijäänsä; sympaattisia, söpöjä, liikkiksiä, hauskoja ja persoonallisia.
Ruoka oli suussa sulavaa ja pihvit juuri täydellisesti kypsennettyjä. Eetulle pisteet.
Tuntien mittaisen perinteisen juttelutuokion päätteeksi, keksittiin alkaa katselemaan meidän yhteisiä valokuvia yhdeksän vuoden takaa.
Teimme naurukuolemaa käydessämme läpi videomateriaalia ja valokuvia kaikista niistä molempien järkyttävistä hiusmalleista ja tyylikokeiluista kyseiseltä ajalta ja totesimme illan päätteeksi, että vaikka hiuskuontalo on ehkä muuttunut, ei meidän ystävyytemme sen sijaan ole muuttunut niiltä ajoilta yhtikäs mihinkään. Niin sen olla pitääkin.
Kiitos Eetu, että olet olemassa.
<3:Vesa, Vebu..
hyvä venla! joskus sitä saakin vaan istuutua ja rentoutua alas
🙂
Ihana postaus! Ja noi ruuat näyttää niiin herkullisilta, nam!:) ihanaa päivää<3
Sitä ne oli kyllä, nam! Kiitos samoin sulle Veera 🙂
Jokaisella pitäis olla vähintään yks ystävä, jonka kanssa vois viettää aikaa just tuolla tavalla ja tehdä vaikka extempore-reissun Hietsuun ennen valmistujaisia – tuollaiset asiat tekee elämästä niin paljon merkityksellisempää. 🙂
Mukavaa viikkoa! 🙂
Juurikin näin! Hyvin kiteytetty! Kiitos samoin sulle Annukka 🙂
Aivan ihana kirjoitus ystävyydestä <3 Tuli kova ikävä omaa parasta ystävääni ja meidän extempore reissuja. Nykyään nähdään enää pari kertaa vuodessa, kun itse asun Rovaniemellä ja ystäväni Tukholmassa pienen vauvan kanssa.
oih, ihanan näköinen jälkiruoka!
Kyllä on niin tärkeää viettää juuri tuollaista aikaa ystävien kanssa, eikä aiva vain sen oman rakkaan. Aivan ihanat kuvat jälleen. Kiitos Venla.
Moikka. Näyttää herkkullisilta ruoat. Olisikin enemmän aikaa istuutua alas rakkaiden kanssa.
Haha mun nimi on myös Erika! Tosin mua kutsutaan lähinnä Eetuksi ja Rikuksi.
Hei, Mitä tuo lisuke pihvin kanssa oli? Entäs jälkiruoka? 🙂