12.05.2016 | 7 Kommentit

EPÄTÄYDELLISEN MAAILMAN KAUNEUS

Muutamia vinkkejä elämänlaadun parantamiseksi: 

Muuta asennettasi. Usko pois. Positiivisella asenteella on uskomaton voima.

Etsi jokaisesta päivästä jotakin hyvää. 

Listaa mielessäsi asioita, joista olet kiitollinen. Joinakin päivinä niiden asioiden löytäminen saattaa vaatia enemmän työtä, joskus jopa hieman apuvälineitä, kuten huumoria.

Älä murehdi menneitä tai tulevia. Hetkessä eläminen vähentää ahdistusta.

Kenenkään elämä ei ole täydellistä ja varmasti jokaisella (kyllä, jopa sillä maailman positiivisimmallakin tyypillä) on joskus vastoinkäymisiä, suuttumisen aiheita ja suruja. Joku voisi ehkä jopa sanoa, että juurikin niitä kaikista kasvattavimpia ja opettavaisimpia tilanteita. Valitettavasti kuitenkin esimerkiksi medialukutaidon puutteen vuoksi, filttereille, laadukkaidelle kuville, täydellisille some-otoksille ja korulauseille sokaistuessa, se tosiasia tuntuu kuitenkin ajoittain joiltakin unohtuvan. Kyllä, kaikilla meillä on huonot päivämme tai hetkemme.

Elämä on kuitenkin valintoja täynnä. Meillä on mahdollisuus valita takerrummeko negatiivisiin ajatuksiin, vai keskitymmekö sen sijaan siihen kaikkeen hyvään mitä elämästämme löytyy. Kun annamme enemmän sijaa positiivisille ajatuksille ja kiinnitämme huomiota iloisiin asioihin, huomaamme myös niitä koko ajan helpommin lisää. Meillä on siis mahdollisuus työstää mieltämme ja vaikuttaa omaan onnellisuuteemme keskittymällä asenteisiimme ja ajatuksiimme. Mielemme on siitä hyvä työkalu, että se toimii niinkuin sitä ruokkii. Mitä enemmän negatiivisuudelle suo tilaa pääkopassaan, sitä isommaksi se kasvaa, ja sitä suuremman roolin se ottaa myös elämässämme. Sama pätee onneksi positiivisuuteen. 

Se, että joku jaksaa aina yrittää kuunnella, kannustaa, olla positiivinen ja tsempata muita, ei suinkaan tarkoita sitä, että kyseisen ihmisen elämä olisi jotenkin helpompaa, vaikka näin usein harhaluuloisesti saatetaan olettaa. Aivan jokaisella meistä on omat haasteemme, joista kenelläkään muulla kuin henkilöllä itsellään, ei ole aavistustakaan. Se, miten niihin omiin haasteisiin suhtaudumme on osaksi meidän käsissämme. Keskittymällä elämän, kuukauden, viikon tai päivän ikäviin puoliin, valitettavasti vain lisäämme negatiivisuutta ja stressihormoneja kehossamme ja viemme voimia niin itseltämme kuin ympäriltämmekin. Kanavoimalla energiamme kiitollisuuteen ja iloisiin asioihin, saamme itse ja luomme myös ympärillemme lisää positiivista virtaa.

”Let your smile change the world, don´t let the world change your smile.”

On ymmärrettävää, ettei aina jaksa tai voi olla iloinen, eikä sellaista kukaan odotakaan, mutta on kanssaeläjiä ja tapaamiamme ihmisiä kohtaan reilua kertoa, mikäli huonon päivän purkaus kohdistuu ihmiselle, joka ei ole sitä suinkaan aiheuttanut. Tämä estää negatiivisen energian siirtymistä muihin, ja säästää myös kuulijoilta monen monta tarpeetonta ”Olenkohan tehnyt tai sanonut jotain väärää?” -pohdintaa. Liikaa ihmiset purkavat pahaa oloaan muihin, sen suuremmin selittelemättä tai anteeksipyytelemättä. Netti tuntuu olevan se paikka, jonne voi viimeistään oksentaa (anteeksi sanavalintani) ihan mitä tahansa ja kenen niskaan tahansa.

Varmasti myös ne meidän kaikista läheisimmät tyypit saavat kannateltavakseen oman osansa tuosta tunteiden kuormasta. Kun ne viimeisetkin ”vieraskoreuden naamion” rippeet riisutaan ja voimme olla auki iloinemme, suruinemme ja suuttumuksinemme. Käsitellä asiat ja jatkaa eteenpäin.

Asiatonta, epäammattimaista tai epäoikeudenmukaista käytöstä kohdatessa on ymmärrettävää, että suututtaa. Kaikki tunteet tulee hyväksyä. Voimme kuitenkin pohtia, onko murehtiminen tai asioiden vatvominen sen arvoista, että siihen omaa aikaansa ja energiaansa kannattaisi käyttää. Vai voisiko joskus olla parempi suunnata katseet nykyhetkeen ja tulevaisuuteen? Keskittää voimansa juurikin niihin onnellisuutta tuoviin asioihin? 

”I knew i matured

when i realized every situation doesn’t need a reaction”

Olen itse aina ollut taipuvainen etsimään tilanteista kuin tilanteista positiivisia puolia. Uskonkin, että omalla asenteella voi vaikuttaa paljon elämänlaatuun. Joinain päivinä voin väsymyksissäni antaa itselleni luvan murjottaa, mutta en anna suuttumuksen jäädä kylään liian pitkäksi aikaa, sillä olen oppinut, että asiat on hyvä käsitellä ja tehdä tarpeen vaatiessa muutoksia. Ne eivät kuitenkaan turhalla hautomisella ja murehtimisella parane, ja omat voimat kannattaakin keskittää johonkin muuhun paljon hyödyllisempään. Myönteiset ajatukset tuovat luokseen lisää hyvää.

Se, että olen positiivinen, ei siis tarkoita etteikö minua koskaan harmittaisi, olen vain tietoisesti päättänyt käyttää energiaani vähemmän murehtimiseen.

Se, ettei myöskään valita elämänsä kurjuudesta, ei kerro suinkaan täydellisestä elämästä, vaan siitä, että on päättänyt nähdä oman maailmansa kauneuden, kaikista sen säröistä huolimatta.

”It´s not happy people who are grateful,

it´s grateful people who are happy”

Pohdiskelevaa, positiivista ja inspiroivaa viikonjatkoa toverit rakkaat!

<3:Venla

7 Kommentit

  1. Tiina Mäkelä

    Mäkin yritän aina etsiä kaikesta jotain positiivista! Nyt on pakko linkata tää teksti yhdelle mun ystävälleni, joka tosiaan syö musta välillä energiaa negatiivisuudellaan..

  2. Vilma

    Mistä ihanasta paikasta nämä kuvat? 🙂
    Todella hyvä teksti ja olen niin samaa mieltä kanssasi! Ihania tulevia kesäpäiviä!

  3. Venla Savikuja

    Koivuhaan Viherpajasta.
    Ihana kuulla, kiitos Vilma! Aurinkoisia kesäpäiviä sulle! 🙂

  4. lottta

    Huippu postaus! Itsekin parhaillaan yritän päästä turhasta negatiivisuudesta eroon. Varmaan vuoden verran oon aina välillä käyny lukemassa tätä sun blogia mutta nyt vasta kommentoin, oon tosi laiska nimittäin kirjottelee mitään kommentteja.:D mutta oli mulla kysymyskin!:) osaisitko kertoa mitään hyvää täsmäliikettä sisäreisien kiinteyttämistä varten, ihan vaan siis kotioloissa tehtävää..?
    -lotta

Lähetä kommentti