14.04.2015 | 157 Kommentit

Fitnesspäiväkirjat

Energistä tiistai-päivää toverit rakkaat!

Hip hei ensimmäinen Fitnesspäiväkirjat -jakso on nyt ulkona, kuinka moni oli ruudun äärellä eilen klo.21?

Olisi vallan ihanaa kuulla, minkälaisia ajatuksia ohjelma teissä herätti?

Moni lukijani, joka tiesi jo etukäteen, ettei menojensa vuoksi pysty reaaliaikaisesti jaksoa yytsimään,  ehtikin jo kysellä onko sitä mahdollista katsella jälkikäteen jostain.

Voin iloksenne kertoa, että onhan toki.

 Fitnesspäiväkirjat 1. jakson näet Katsomosta TÄÄLTÄ!

Esittely jakso: Tässä jaksossa tutustumme neljään fitnessnaiseen. Mari Valosaari, Nanna Koivisto, Venla Savikuja ja Eevi Teittinen kertovat mitä fitness-elämäntapa heille merkitsee. Näemme myös miten Nanna treenaa ystäviensa kanssa New Yorkin matkalla ja miten Mari leipoo ”fitnesskakun”. Eevi elää bloggarin kiireistä arkea ja Venla treenaa voidakseen kokonaisvaltaisesti hyvin.

Minulle olisi todella tärkeätä kuulla, mitä te lukijani olette mieltä ensimmäisestä jaksosta, sillä juuri te rakkaat ihmiset, olette kulkeneet blogini matkassa jo pitkän taipaleen, osa jo ihan alkuajoista lähtien. Muutama teistä ehtikin jo rustailla mietteitä sarjasta edelliseen postaukseeni. Kiitos mieltä lämmittävistä sanoista.

PS. Rakkaat ystäväni piristivätkin eilen iltaani täyttämällä mainostauoilla puhelimeni ihanista tsemppi-viesteistä.. korjaan osa jopa ihan ääniviesteistä, joita kuunnellessa silmät kostuivat kyyneleistä, niin nauruhepuleiden, kuin liikutuksen vuoksi. Täytyy jälleen todeta, kuinka kiitollinen sitä saa olla, omatessaan näin upean läheisen tukiverkoston.

<3:Venla

Hanskat* Kari Traa// treenitoppi* Adidas *=gifted

157 Kommentit

  1. ml

    Hiphei, tuli kurkattua! Hieman oli ehkä sekava aluksi minun makuun, mutta tykkäsin. Pakko sanoa, että mun lemppareiksi nousit Marin kanssa, tykkään teidän luonnollisesta olemisesta kameran edessä ja varsinkin sinun kohdalla tuli olo, että siellä ei ole mitään väkisin hymyilyä jne vaan se kaikki ihan oikeesti tulee luonnostaan. Vaikken voi itseäni sanoa aktiiviseuraajaksi sinun blogissa, mutta pakko sanoa, että oot kyllä niin jalat maassa tyyppi, että nostan näkymätöntä hattua ja teen pienen kumarruksen suuntaasi.

    • Venla Savikuja

      Voi ihana kuulla, suuret kiitokset! Sitä juuri itse eniten toivoin, kun sarjaa lähdetiin kuvaamaan, että ihmiset sais mahdollisimman aidon kuvan minusta. 🙂

  2. Frida

    Tykkäsin ihan hirveästi! Sain vielä paremman kuvan susta kun mikä mulla jo oli 🙂 Odotan innolla seuraavaa jaksoa 🙂

  3. Qino

    Oli tosi kiva sarja! Nyt vaan harmittaa kun kipeänä kotona olen, olisin voinut katsoa useamman jakson putkeen 😉

    • Venla Savikuja

      No mutta tosi ihana kuulla, että tykkäsit niin paljon, että olisit mielellään katsonut lisääkin! 🙂 Pikaista paranemista <3

  4. Sonja

    Olen jo jonkin aikaa seurannut blogiasi, mutta vasta nyt tulee ensimmäistä kertaa kommentoitua :).. Täytyy sanoa, että blogiasi on ihan mahtava seurata, sillä siitä saa aina piristyksen päivään! Ja Fitnesspäiväkirjoja aloin seuraamaan pääasiassa siksi, että Sinä olet siinä, ja ainakin ensimmäisestä jaksosta sain sen vaikutelman, että olet aito, lämminhenkinen, hyväsydäminen ja ihanan positiivinen ja nauravainen nuori nainen! Ja kaiken edellämainitun lisäksi fiksu 🙂 erityisesti ajatuksesti ruoan punnitsemisesta ja todella kurinalaisesta dieetistä olivat itselleni tärkeitä, ja ajattelin, että onpa viisaita sanoja, joten kiitos!<3

    • Venla Savikuja

      Mielettömän ihana kuulla, voi kiitokset Sonja<3 Juuri tärkein toiveeni sarjan suhteen oli, että lopputuloksesta tulisi leikkauksineen kaikkineen kuitenkin mahdollisimman aito kuva minusta. Todella mukavaa kuulla, jos sarjasta voi löytyä ajatuksia, joihin voi samaistua. 🙂

  5. Moona

    Fitnesspäiväkirjojen eka jakso ylitti kyllä kaikki odotukset! Oli huippua päästä kurkkaamaan tiedän arkeen ja ajatuksiin muutenkin kuin vain blogin välityksellä 🙂 Täällä jo innolla odotetaan seuraavaa jaksoa! Kivaa loppuviikkoa sulle Venla! 🙂

    • Venla Savikuja

      Oi vitsi, mahtava kuulla, kiitos! Juuri toivoinkin kovasti, että sarjan myötä pääsisitte syvemmin kurkkaamaan arkeemme, elämäämme ja ajatuksiimme hyvinvoinnista. Huippua loppuviikkoa sulle Moona! 🙂

  6. ha

    Jakso oli todella kiva ja aion ehdottomasti katsoa sarjaa jatkossa! Sen kautta löysin myös blogisi ja kävin jo läpi postauksiasi kotona tehtävistä treeneistä. 🙂 Suurperheen äitinä en ehdi salille montaa kertaa viikossa joten kotona pitää ottaa aika treenaamiseen. 28 vuotiaana en todellakaan ole valmis lysähtämään sohvaperunaksi joten seurailenpa blogiasi ja odottelen uusia kotitreeni- lenkkeily- jne päivityksiä! 🙂

    • Venla Savikuja

      Mielettömän ihanaa kuulla, että sarjan myötä löysit blogiini. Lämpimästi tervetuloa vakkarilukijaksi! Koti-, mökki- ja ulkotreenipostauksia on toki tulossa jatkossakin! Sulla on mahtava asenne! U go girl! Hauskoja treenejä ja loppuviikkoa! 🙂

  7. Frida

    Ihan huikee!! 🙂 vähän sekava oli munkin mielestä alussa, mutta ei kestänyt kauan ennen kun olin ihan messissä! Vaikutat niin huipputyypiltä, en kestä! Sanoin vaan avomiehelleni, että toi Venla on niin mahtava! Oot niin aito! On niin monta blogia jotka oon jättänyt seuraamatta kun tuntuu, että he esittävät jotain. Tuntuu ihan tyhmältä, mutta kun seuraa sun blogia ja instagramia, ja nyt vielä fitnesspäiväkirjat-sarjaa, niin tuntuu melkein että ollaan kavereita. Ihan hassua. 🙂 kovasti täällä odotellaan seuraavaa jaksoa!

    • Venla Savikuja

      Oii ihana<3 Kyllä jollain hassulla tavalla mustakin tuntuu, että te lukijat ootte mun kavereita, te olette kuitenkin juuri niitä, jotka kommenteillanne otatte osaa keskusteluun ja tuotte omia mielenkiintoisia ajatuksianne esille. Joista voi itsekin inspiroitua yhtä lailla! Kiitos siitä 🙂

  8. Katariina

    Heippa Venla! 🙂
    Mä olen jo kauan seurannut blogiasi ja tämä on ehdottomasti lempparilukemista mulle. Vaikuttaa siltä että sulla on paljon viisasta ja mielenkiintoista sanottavaa hyvinvoinnista ja todella innokkaasti aina luen kaikki postauksesi. Siksipä hihkuin riemusta kun kuulin sinun lähteneen mukaan Fitnesspäiväkirjoihin, olet ehdottomasti se syy jonka vuoksi eilisenkin jakson katsoin ja odotan jo innolla tulevia!! 🙂 Sinusta välittyi äärettömän lämmin ja iloinen asenne elämää ja muita ihmisiä kohtaan 🙂 Lempparikohtiani eilisen jaksossa oli kun lenkillä sinua vastaan tullut koiranulkoiluttaja näytti olleen oikein hyvällä tuulella ja sinä ilahduit siitä suuresti, toinen lempparikohta oli se sinun viikkailuinto puolilta öin, olet suloinen! 🙂

    • Venla Savikuja

      Suuret kiitokset, mielettömän mahtavaa kuulla! Itse oon juuri vahvasti sitä mieltä, että vastaantulijoiden hymyt, positiivisuus ylipäätänsä elämässä ja ilon jakaminen tarttuu! Ja juuri te lukijat olette pelastaneet monenkin päiväni ihanilla kannustavilla kommenteillanne. Kiitos siis siitä Katariina! 🙂

    • Venla Savikuja

      Kiitos, bongasin ne Stadiumista äskettäin, toivottavasti löytyy vielä, uskoisin kyllä! 🙂

  9. soffi

    Moi!, aivan ihana ohjelma!! Ite ku just on alkanut treenamaan niin tämä ohjelma antaa rutkasti enemmän voimia ja ideoita:)!

    • Venla Savikuja

      Jes, todella mahtava kuulla, että sarjasta voi inspiroitua ja saada ideoita! Ihanaa, kiitos palautteesta Soffi! 🙂

  10. Haidii

    Katsoin eilen fitnepäiväkirjoja ja pidin erittäin paljon ohjelmasta se oli todella milenkiintoinen ja herätti uusia ajatuksia fitnes harrastulsesta! Odotan ensi maanantaina kovasti että tulee seuraava jakso 🙂

    • Venla Savikuja

      Tosi hienoa kuulla, että sarja voi herättää uusia ajatuksia ja avartaa kuvaa fitneksestä, kiitos kommentista! 🙂

  11. Janette

    oon katsonut jakson jo 3 kertaa koska tykkään kaikesta fitness jutuista ne on musta vaan niin huippuja! Ja eniten tykkään seurata sua täällä blogisaa ja muutenkin sosiaalisessa mediassa, koska sulla on niin ihana elämän asenne, just niinkun ekassa jaksossa sanoit ettet kiellä iteltäs mitään niin ihailen sua ihan älyttömästi ja toivon että pystyn samaan tällä hetkelle juuri totuttelen kerran viikossa karkkipäivään kun ennen tuli syötyä päivittäin ja se haittasi vähän sali treenejä kun oli koko ajan väsyny kun ei syöny kunnolla..

    • Venla Savikuja

      Mielettömän mahtava kuulla, kiitos Janette! Kuulostaa tosi hyvältä! Ihania treenejä sulle 🙂

  12. Anu

    Kyllä katsoin odotin jo pitkään että alkaisi jo piristävää ja innoittavaa katsottavaa.Saa itekkin lisä puhtia ja vinkkejä treenaamiseen. Ja ne nauru repeilyt kiitos niistä sai itekkin nauraa yksinään ääneen heh. Lisää tälläsiä ohjelmia telkkariin !

  13. Käyttäjä3401

    Katsottu! Ja ohjelma ylitti odotukset!

    Ehdottomaksi lemppariksi jäit sinä, tai siis oonhan susta tykännyt jo blogin perusteellakin mutta jotenkin tuli vielä parempi kuva tuon jakson myötä. Tykkäsin sellaisesta sun…no, luonnollisuudesta sekä rentoudesta ja lisääntyi se fiilis, että oot niin jalat maassa -tyyppi. Ylipäätäänkin tykkään just siitä sinussa, että et pistä kaikkea ihan överiksi, että söisit vaan kanaa ja riisiä ja kasviksia vaan todellakin voit syödä perunamuussia ja lihapullia tai mitä vaan, kahvin kanssa suklaata jne. Mulla siis ollut pari kuukautta PT, joka on sitä mieltä että ruuan ei tarvi olla hyvää koska se on polttoainetta. Hänen antama ruokavalio koostuis ihan vaan riisistä, kanasta, naudan jauhelihasta, raejuustosta ja kasviksista.. mitä hittoo, mä syön sitä perunamuussia jos niin tykkään ja teen siitä naudan jauhelihasta lihapulliakin joskus. Kyllä se ruoka on niin paljon muutakin kuin polttoaine, ja sinäkin näytät ajattelevan näin. 🙂

    Voi vitsi Venla, vaikutat niin parhaalta tyypiltä. Oon miettiny useasti, että olisinpa joku sun läheisistä. Sun frendinä olis varmaan ihana olla. 🙂 Älä ikinä muutu.

    • Venla Savikuja

      Todellakin, mä kyllä haluan nauttia treenien lisäksi myös ruoasta, joka maistuu hyvältä! Oi tuli ihan tippa linssiin, kun luin tän kommentin. Kiitokset todella kauniista sanoista ja kannustuksesta Jonna! <3

  14. Henna

    Telkkarin ääressä todellakin oltiin eilen! Jaksosta jäi ihan huippuhyvä fiilis ja niin inspiroitunut olo, että innolla odotan jo ensi viikon jaksoa. Teillä kaikilla on jotenkin niin terve suhtautuminen liikuntaan ja terveelliseen elämään, että uskon ohjelman olevan erittäin hyvä erimerkki nuoremmillekin katsojille.

    Paras kohta eilisessä jaksossa ehdottomasti oli sun (ja Maken) yösiivoilut ja Mulan! Hihittelin teidän keskenäiselle huumorille asiasta ja tunnustaudun kyllä itsekin yösiivoilijaksi. Paljon kivempi herätä puhtaaseen kotiin kuin sotkun keskelle 🙂

    • Venla Savikuja

      Hahaa, jes sä tajuut mua 😀 Todellakin, siistiin kotiin on niin paljon kivempi herätä! Ihana kuulla, jos sarjasta tulee inspiroitunut olo, kiitos Henna 🙂

  15. Dieettidaami

    Sain katsottua ohjelman täältä ulkomailta käsin katsomon kautta ja onneksi katsoinkin 🙂 sain paljon lisäinspistä treeneihin ja oli ihana nähdä miten erilaisia te neljä olette, mutta kuitenkin onnistuneet kukin tavallanne löytämään teille sopivan terveellisen elämäntyylin. Tästä blogista huokuu jo iloinen ja positiivinen energia ja elämänasenne, mutta telkkariruudussa se tuli sinusta esille 100x vahvempana! Odotan innolla tuleviakin jaksoja 🙂

    • Venla Savikuja

      Oi todella ihana kuulla, ja mahtavaa jos sarjasta voi saada lisä inspiraatiota! Kiitos kannustavasta ja ilahduttavasta kommentista! 🙂

  16. Iines ankka

    Olet ihanan aidon ja symppiksen oloinen ihminen.
    Mun mielestä on tosi arvokasta, että haluat puhua liikunnasta ja hyvinvoinnista nimenomaan sitä kautta, ettei mitään tarvitse kieltää itseltään. Se inspiroi tosi paljon ja aiheuttaa varmasti pitkäkestoisempaa intoa liikuntaan ja ihanan näköisiin terveellisiin sapuskoihin, kuin mitä vaikka muiden timmien fitness-typyjen belfiet. Oon samaa mieltä kuin mitä sanoit jaksossakin siitä, että enemmän tarvitaan tollaista rennompaa puhetta fitneksestä, jo ihan niiden lukuisien nuorten tyttöjen puolesta – keille kaikki ne vartalonesittelykuvat aiheuttaa varmasti paljon ulkonäköpaineita. Ihanaa, että niiden belfieiden sijasta jaat ylpeänä kuvia kakuista, mitä oot milloinkin syönyt 😀

    • Venla Savikuja

      Kiitos todella paljon ilahduttavasta kommentista! Oon sun kanssa täysin samoilla linjoilla nuorten tyttöjen ulkonäköpaineista jne! Ihana kuulla, että muutkin jakavat samoja ajatuksia. 🙂

  17. Isa

    Oii olit niin onnellisen näköinen Maken kanssa! Ihana nähdä teidän yhteisiä arkisia asioita ja mietteitä kaikista asioista:) Kiitos Venla että olet sarjassa mukana, ehdottomasti lempihenkilöni teistä neljästä!

  18. Katja

    Mie oon kans lukenut sun blogia jo vuoden verran. Olet inspiroinut minua rennolla elämän asenteella,johon voi kuitenkin sisällyttää terveelliset elämän tavat! Eniten fitnesspäiväkirjoista sai tämmöinen liikuntaa ja ruokaa sopivassa suhteessa rakastava sinun kommenteistasi irti. 🙂 Ensi jaksoa odotellessa!

    • Venla Savikuja

      Mahtava kuulla, että muutkin jakavat samoja ajatuksia kanssani rakkaudesta ruokaa ja treeniin. Kiitos kommentista Katja! 🙂

  19. Katri_L

    Tuli katsottua. Vähän sekavaksi leikattu, eikä ohjelman etenemisessä oikein ollut mitään järkeä, mutta sehän ei oo teidän vika. Muuten hyvä ja kaippa siihen käsikameralla kuvattuun sekavuuteenkin sit tottuu kun tuntee hahmot paremmin. Repeilin sun ja Maken pyykinviikkaukselle ja yölliselle siivoamiselle, tuttu tunne!

    • Venla Savikuja

      Hahaa toivottavasti meidän kuvaustekniikat vähän kehittyy sarjan edetessä! Kiitos palautteesta Katri 🙂 Jee, lisää yöllisen siivouksen harrastajia tunnustautuu! 😀

  20. noora

    Tästä sarjasta tuli heti mun yks lemppareista. Treenimotivaatio kasvaa itellä ja tosi viihdyttävää katottavaa. Tuli heti fiilis et ”nyt äkkiä tää flunssa pois että pääsen taas treenaan kunnolla!” Aivan huikee sarja siis! Innolla jo oottelen ens maanantaita

    • Venla Savikuja

      Mahtava kuulla, että sarjasta tuli tuollainen olo ja voi motivoitua lisää, ihanaa! Kiitos kommentista Noora. Pikaista paranemista! 🙂

  21. Lentsu

    Katsottua tuli ja varmasti katsin jatkossakin. Olen vaan enemmän ja enemmän sitä mieltä, että pitäisi olla kokonaan sunoma ohjelma, koska sinä ehdottomasti aidoin ja sitä kautta mielenkiintoisin seurattava näistä naisista. Minuun kun ei mikään pienikään ”pinnallisuuden” piirre iske. Mutta ehkä tässä sarjassa onkin jokaiselle jotakin, vaikka minun osaltani luulen, että tuleekin kelailtua muiden naisten osioita ohitse. 😉

    Mutta jatka Venla samaan tahtiin, oot superia!! 😉

    • Venla Savikuja

      Oi kiitos kannustuksesta! 🙂 Toivottavasti sarjasta löytyykin samaistumispintaa monelle, kun me ihmisetkin ollaan tietty onneksemme erilaisia tyyppejä, ja jaetaan sama intohimo hyvinvointia kohtaan, mikä on mahtavaa ja rikkaus! 🙂

  22. Nea

    Todella innolla odotin ohjelman alkamista ja todella hyvä sarja on. Aion kyllä seurata joka ikistä jaksoa:)

  23. veera

    Tykkäsin ihan hirveesti eilisestä fitnes- jaksosta, se oli ihan huippu!:) ps: olit ihana siinä<3 ihanaa päivää rakkaalle Venluskalle<33

    • Venla Savikuja

      Voi kiitos, ihana kuulla, että tykkäsit ohjelmasta Veera! Huippua päivää sulle 🙂

  24. Anni

    Mä katoin kyseisen jakson just sen takia, kun sä oot siinä! Ja tykkäsin kovasti 🙂 oot ihanan luonnollinen kameran edessä ja fiilaan ihan täysin sun ajatusmaailmaa tästä fitness-hommasta ja nimenomaan siitä, että voi olla hyvässä kondiksessa ilman mitään dieettejä, rasvanpolttokiristelyjä ja painon edestakas jojoilua! Tuot koko sun olemuksella ihanaa fiilistä ja hyvää mieltä päiviin, joten täällä ruudun toisella puolella tullaan pysymään ja ihan varmasti tulee katsottua jaksoja jatkossakin!

    • Venla Savikuja

      Jes, ihan mahtava kuulla Anni, että jaat samoja ajatuksia hyvinvoinnista kanssani! Hienoa, kuulla, jos sarjassa on samaistumispintaa! Kiitos kommentista:)

  25. Riina

    HipHei!
    Vihdoinkin se alkoi! Telkun äärellä siis ysiltä silmä tarkkana, lukuun ottamatta hetkeä, kun luin samalla uusimman blogipostauksesi ja kävin äänestämässä (en suinkaan eduskuntavaaleissa, vaan blog awards-nettisivulla). Tykkäsin kyllä todella kovasti ohjelmasta ja tuli oikein iloinen mieli katsellessa. Onhan se tietysti sanomattakin selvää, että videokuvasta välittyy se aito fiilis vieläkin paremmin kuin pelkistä blogikuvista ja teksteistä 🙂 Tulen varmasti katsomaan jokaisen jakson!
    Blogisi seuraaminen on kuulunut tähän saakka yksiin suosikkiharrastuksiini ja iltalukemisiini jo pitkään. Tästä vaan saa niin valtavasti motivaatiota ja lisäenergiaa omiinkin treeneihin ja elämään yleensä. Lisäksi tykkään kovasti noista rennoista ”herkuttelupostauksista”. Ihan mahtava huomata, että ei tarvitse elää niin kurinalaisesti ja silti kroppa on ihan napakymppi! Ja vielä pisteenä i:n päällä on toi Mulan. Ihana seurata kuinka läheinen se on ja kuinka se kulkee tiiviisti mukana niin mökkireissuilla kuin kotijumpissakin 🙂 Itse tässä valtavassa koirakuumeessa kärvistelevänä voit uskoa, ettei se ole ainakaan helpottanut yhtään, päin vastoin! 🙂
    Heh, tämä taitaa olla ensimmäinen kerta, kun kirjoitan kommenttiboksiin. Nähtävästi olen ahkera lukija, mutta laiska kirjoittaja. Jo nyt oli korkea aika!

    Ihanaa kevättä! <3

    • Venla Savikuja

      Oi kiitos, ihanaa kun kommentoit nyt Riina, se ilahdutti mun päivää suuresti! Mulan on kyllä maailmanrakkain otus <3

      Toivoinkin juuri myös, että sarjan myötä lukijani pääsisivät vielä syvemmin kurkkaamaan elämääni, treeneihini ja ajatuksiini hyvinvoinnista. Ja juuri suurin toive olisi, että jaksot antaisivat mahdollisimman aidon kuvan minusta. Mahtavaa kevättä sulle! 🙂

  26. Jenni

    Tykkäsin kyllä tosi paljo ohjelmasta, saa ite paljon motivaatiota sitä kattoessa. Fitnesspäiväkirja nousee kyllä iholla-sarjan kanssa parhaimmiksi tv ohjelmiksi.

    • Venla Savikuja

      Jee, ihana kuulla, jos sarjasta voi saada lisää motivaatiota, kiitos kannustavasta kommentista Jenni! 🙂

  27. janita

    Haha olit tosi söpö kun siivosit! 😀 Tykkäsin ohjelmasta paljon, vaikee muodostaa vielä mitään järkevää mielipidettä kun vasta yksi jakso ulkona 🙂 Odotan innolla tulevia jaksoja!

    • Venla Savikuja

      Hahaa kiitos Janita, mukava kuulla, jos odotat jo innolla seuraavia jaksoja! Huippua 🙂

  28. Emmy

    Katsoin ohjelman ja olin odottanut sitä kun kuuta nousevaa….
    Itse olin hieman pettynyt…. Odotin että olisi enemmän ollut treeni juttuja ja siirtää ns. Fitness elämän arkea. Paljon oli hyviä juttuja ja ihana tutustua tyyppeihin

  29. susanna

    Tykkäsin kovasti jaksosta ! Ja siitä että sitä ei oltu tehty sellaiseen ihme jenkkiläiseen glamour-tyyliin vaan siinä tosiaan oli ihan tavallista elämää ja treeniä. Sinun osuutesi sarjassa oli minua kaikista eniten inspiroiva. Asenteesi treenamiseen, syömiseen, kurinalaisuuteen…se oli mun mielestä parasta koko sarjassa. Mulle se tuntui kivalta nähdä tollasta esimerkkiä sarjassa varsinkin kun minulle on aina ollut höllääminen vähän liian vaikeaa, ja joskus se on johtanut terveysongelmiin. Kiitos Venla, varmasti aijon seurata sarjaa.

  30. Viivi

    Ainakin ensimmäinen jakso vaikutti just niin kivalta kuin osasin odottaa. 🙂 Mun mielestä sun öinen siivoilu oli ihan huippu. Nauroin maha kipeenä. 😀 Itse kun olen myös siivoilija… Esim. sanon miehelleni hyvää yötä ja matkalla makkariin siivoilen niin että saatan havahtua puolen tunnin päästä että hetkinen. 😀 Tän ohjelman idea on myös oikeesti hyvä. On kiva päästä näkemään sitä teidän neljän todellista arkea, muutenkin kuin blogien kautta (sun ja Eevin nyt lähinnä). Ihanaa saada taas uusi sarja seurattavaksi!

  31. Hanna

    Mä en oikein tiiä tykkäänkö vai en, ainakin eilisen jakson perusteella en tykkää mut eilinen jakso olikin enemmänkin sellain tutustumisjakso 🙂 sinua näky siinä jaksossa muihin verrattuna vähän ( en tiedä oliko asia niin vai luulenko niin ) 😀 mutta älä pelkää sillä aion joka tapauksessa seurata ohjelmaa jos siitä vaikka sais jtn uusia ideoita treeneihin 🙂

  32. ulla

    Tallensin jakson, katselen viikonloppuna aamulla kaikessa rauhassa . Kivasti porukka on tykännyt 🙂

  33. Tyttönen

    Moikka! Oon seuraillu tosi pitkään siun blogia ja instagramia… Eilinen jakso oli ihan ok, miun mielestä siinä näytettiin aina liian vähän aikaa yhtä ihmistä, mut oli sitä kiva katella. Meillä on 10kk ikänen rotikkanarttu, näytin sille telkkaria ”kato Mulan on täällä”. Sen seurauksena meinas telkkari tippua lattialle kun innostu vähän liikaa 😀

  34. M

    Tämä ensimmäinen jakso oli kyllä hiukan pettymys ja odotin enemmän ohjelmalta. Sinun ja Marin kohdalla ohjelma oli katsomisen arvoista. Eevi ja Nanna olivat ainakin tämän ensimmäisen jakson perusteella ärsyttäviä..

  35. Nina

    Heippa!

    Ihana oli seurata sua telkkarista. Hyvä meininki ja omat kotitreenit menossa ja sisulla ja sun innoittamana mennään projekti heinäkuun alkuun saakka ja ehkä tästä vois tulla myös elämäntapa ja herkutki sallin, ku on niiden aika.
    Kiitos blogin aatoksista ja tsemppiä jatkoon ja innolla ootan ens maanantain jaksoa

  36. jenni

    Koko edellis viikon olin odottanut fitnesspäiväkirjojen alkua ja täytyy sanoa että oli kyllä kaiken sen odottelun arvoinen ensimmäinen jakso 🙂 Olit juuri sellainen mitä blogistasikin ilmenee aito ja pirteä. Motivaatio nousee kyllä varmasti huippuunsa aina fitnesspäiväkirjoja katsoessa. Mahtava naisenergia ja ohjelma! 🙂

  37. Heidi

    Pidin ohjelmasta ja sinun vuoksesi pääasiassa sitä lähdinkin katsomaan. Ohjelmassa kuitenkin toteutus oli jotenkin hankala. Varsinkin Eevin ja Nannan kohdalla ainakin näin aluksi menin sekaisin kuka on kukakin. Katson taatusti loputkin jaksot.

  38. Anonyymi

    oli pakko kattoa, odotin tota sarjan alkamista tosi paljon! Tuntu siltä että olit niin oma ihana ittes siinä, ja sun takia koko sarjaa rupesin katsomaan, saa jotenki innostusta urheilee ku sua kattoo!:)

  39. eesi

    Katsoin ja tykästyin ohjelmaan, täytyypi siis alkaa seuraamaan! Oot kyllä mun lemppari kyseisessä sarjassa, jotenkin niin luonnollinen muihin verrattuna! Hyvä Venla <3 Ja täytyy sanoa, että oot kyllä ainakin mun kohdalla onnistunut siinä missä halusitkin elikkä näyttämällä, että hyvän kropan saa myös ilman kurinalaista elämää! Tosi tsemppaavaa omalla kohdalla. 🙂

  40. Joni

    Tykkäsin, oli juuri sellainen kuin odotinkin ja mielenkiintoinen ja on kiva seurata myös ihan teidän arkea.

  41. Tiina

    Kyllä, ruudun äärellä oltiin eilen. Kohtaus, jossa lenkkeilet raikkaassa ulkoilmassa veden äärellä toi jo kyyneleet silmiin, puhumattakaan kuinka viisaasti ja yksinkertaisesti puhut hyvinvoinnista, eihän se suinkaan mitään rakettitiedettä ole kun vaan ymmärtää sen balanssin kaiken kanssa. Yöllisiä siivouksiasi seuratessa sain naureskella, itselläni on vähän sama vika 😀 mahtava sarja kaikenkaikkiaan, seuraavaa jaksoa odotellessa!
    Oon seurannu blogiasi ihan alkuajoista lähtien ja on ollu huippua seurata kehitystäsi, jatka samaan malliin!!

  42. Tiia

    Eilinen jakso tsekattu ja kun pärähdit ruutuun niin ajatus oli: ”se on tässä!” Nimittäin juuri se mihin itse haluan pyrkiä nyt kun lyhyt kisaurani on ehkä jopa lopullisesti viikonloppuna ohi, valmentaja jää pois kuvioista ensimmäisen kerran kahteen vuoteen ja olisi löydettävä se tasapaino ja hyvä olo. Oot Venla aivan ällistyttävä motivaattori, seuraavia jaksoja ja postauksia odotellen! 🙂 tsemppiä kevääseen!

  43. Heidi

    Todella paaaaaljon tykkäsin! Maanläheinen ja aito ohjelma, jossa oli kiva nähdä muutakin kuin salikassi,treeni ja sheikkerijuttuja,sillä onhan se elämä paljon muutakin. Sinulla on paljon viisaita ajatuksia elämäntavastasi ja suhtaumisesi on päättäväisen rentoa.

  44. Mira

    Aivan aivan aivan ihana ohjelma! Tykkäsin tosi paljon 🙂 oli ihana seurata sitä ”oikeeta elämää” mikä ei aina ihan välity näin tekstien ja kuvien välityksellä. En malta oottaa seuraavaa jaksoa.

  45. Minttu

    Moikka!
    Ihan huippu ohjelma! Jatkoit omaa samanlaista energistä linjaasi mihin ollaan jo blogissa totuttu 🙂 Ja ihan parasta oli huomata, että ei se ole niin vakavaa, jos yöllä vähän siivoilee eikä ole nukkumassa heti 22.00! 😀

  46. Emma

    katsoin eilen! olit aivan niin ihana tv:ssä kuin ajattelinkin 🙂 varsinkin sinä ja mari oikein hehkuitte aitoutta ja sitä jos mitä rakastan ihmisissä!!!

  47. olivia

    Katsoin jälkikäteen katsomosta , kun en millään ehtinyt muuten. Todella mukavalta vaikutti ja pääsikin lempiohjelmiini! Oli ihana huomata kuinka jokainen oli omaitsensä ja nähdä uusia puolia. Innolla odotan tulevia jaksoja ja aijonkin katsoa jokaisen! Kiitos Venla , kun tuot niin paljon iloa elämääni! ( kuulostipa oudolle ) Mutta totta se on ! Olen oppinut paljon sinulta ja tulen oppimaan. Smuik Smaik ja ihanaa viikkoa sinulle ! 🙂

  48. veganjay

    vaikutat aivan mahtavalta tyypiltä:) oli tosi mukava katsoa tota jaksoa! Mua kiinnostaisi tietää enemmän mitä mieltä oot eläinten oikeuksista, tarkoitan nyt kaikkea sellasta joka tarkoittaa eläinten hyväksikäyttöä omaan hyödyntämiseen oli se for entertainment purposes (seaworld, eläintarhat, delfinaariot, trophy-hunting jne) tai syömiseen (=liha-, kana, kala-, kananamuna ja maitotuotteet) Oletko ollenkaan tietoinen siitä miten eläimet kärsivät myös Suomessa tai onko tämä jokin joka sinua kiinnostaisi ? ajattelin että ehkä haluaisit tietää kun vaikutat kuitenkin sen verran eläinrakkaalta (ainakin Mulania kohtaan). Suosittelisin ehdottomasti katsomaan Earthlings elokuvaa, tai Forks Over Knives / Cowspiracy/ Blackfish/ The Cove jne dokumentteja. Olet iso inspiraatio ja tiedän että eläimet (ja minä) kiittäisivät jos joku kuten sinä kirjottaisit blogissasi vähän näistäkin jutuista) jokainen henkilö pystyy vaikuttamaan edes vähän puhumalla eläinten puolesta joten toivon todellakin että auttaisit, vaikutat niin kiltiltä tyypiltä ja tiedän että voisit ja ennen kaikkea HALUAISIT auttaa jos vain ottaisit selvää vähän näistä jutuista:) nuo dokkarit joita ehdotin ovat oikeasti sikahyviä ja ovat saaneet paljon kehuja kaikkialla maailmalla joten suosittelen todellakin niitä! 🙂

  49. Tiia Korhonen

    Katsoin jakson juuri ilman mitään erityisiä odotuksia ja ajatuksia. No jakson katsottua teki mieli vaan lähteä salille treenaamaan! Todella improvisoiva sarja ja oon jo nyt ihan koukussa 🙂

  50. Liil

    Oot Venla kyl niin ihana ja aidontuntuinen persoona 🙂 sain mieletöntä inspiraatiota eilisestä jaksosta ja kun tutustuin sun blogiisi paremmin <3

  51. Kia

    Olihan se pakko katsoa kun itseäkin kuntoilu ruvennut kiinnostamaan. Olet kyllä minun mielestä kaikista teistä samaistuttavin ihminen, koska suhtaudut ihanan järkevästi treenaamiseen. Olen kanssasi samaa mieltä siitä, että kohtuullinen herkuttelu pitää sallia eikä elää liian kurinalaisesti. Jatkan ehdottomasti katsomista.

  52. Helituulikki

    Mä tykkäsin tosi paljon. Sinä ehdoton lemppari (ja ensisijainen syy, miksi ohjelman katsoin), mutta myös muut naiset vaikuttivat kivoilta. Alussa oli hankalaa huomata, milloin vaihtui eri kuvaajaksi. Nopeasti sitä kuitenkin jo alkoi tunnistaa näiden muidenkin kuvaajien kasvot. Jään kyllä seuraamaan tätä ohjelmaa :). Itse olen aloittanut liikkumisen taas jonkinmoisen tauon jälkeen. Liikkumista välillä vaikea suunnitella, kun teen kolmivuorotyötä opiskelujen ohella. Jotenkin koen sen vaikeammaksi kuin jos tekisi pelkkää päivätyötä.

    Itse olen kova siivoilemaan, kun tulen yövuorosta. Mies ja naapurit eivät ehkä kiitä.

  53. Jutta

    Ododtin sarjan alkamista paljon ja se odottelu kyllä palkittiin! Olit oikein luonnollisen ja tsemppaavan oloinen tyyppi! 🙂 Kyllä tuli taas paljon motivaatiota kevään treeneihin.

  54. Henna

    Todella mielenkiintoinen reality-sarja ja erityisesti tykkäsin sinun ja Marin aitoudesta ja luonnollisuudesta:) erittäin hyvä, että sarjassa ei seurata pelkkiä fitneskisaajia vaan myös jokaisen toteutettavaksi sopivaa terveellistä elämäntapaa, jonka seurauksena voi saavuttaa kokonaisvaltaista hyvinvointia! Ps. Vatsalihastreenisi oli hyvä etenkin viimeinen liike

  55. Paula

    Heips! Kyllä katsoin. Sitä on odotettu kuin kuuta nousevaa kun sain tietää, että tällainen tulee. Tykkäsin hirveesti. Mari ja Eevi eivät olleet niin tuttuja kasvoja. Sinua ei niin paljon nähtykään. En tiedä mistä johtui, kun tulit ruutuun ekan kerran, minulla tuli kyyneleet silmiin. Ilon kyyneleitä varmasti. Oli jotenki vaan ihana nähdä kuinka luonnollinen, onnellinen ja hyvinvoiva olet. Sä et tiedä miten paljon olen saanut puhtia ja inspiraatiota sun blogista huonoinakin hetkinä. Haluisin kiittää ja paljon mutta sanat eivät riitä. Siispä joudun sanomaan vaan että TUHANNET KIITOKSET. Olet huippu. Älä anna kenenkään tai minkään koskaan murjoa elämääsi.

  56. Kokos

    Hei! Katsoin jakson eilen, olin odottanut sarjaa kovasti ja tykkäsin! Tykkään asenteestasi, olet huippu :)! Kropallasihan pärjäisit vaikka ja missä fitnesskisoissa, mutta kuten sanoit, niissä ei nähdä kuinka vahva olet. Melkoinen Peppi Pitkätossu, huh! Oletko muuten kokeillut Crossfitiä? Crossfitissähän järjestetään myös kisoja, siellä pääsisit näyttämään voimasi, mikäli kilpailuvietti yllättäisi! Itsehän hurahdin lajiin jonkin aikaa sitten, mielestäni parempaa treenimuotoa saa hakea, suosittelen kokeilemaan ellet ole sitä jo tehnyt 😉
    Mukavaa kesän odotusta!

  57. Nelli

    Moikka!! Tykkäsin tosi paljon 🙂 Tuli heti semmonen hyvä fiilis ja aion ehdottomasti katsoa muutkin jaksot. Tosi jees nähdä fitness naisten arkea ja olit venla niin kaunis, symppis, oma ittes 🙂 <3 Ihanaa!

  58. Ada

    En oo ehtinyt vielä katsoa jaksoa, mutta olisin udellut mikä noiden Niken lenkkareiden malli on? 🙂 Toivottavasti ehdit vastata!

  59. miia

    Moi! Tykkäsin paljon 🙂 Innoitat asenteellasi muita liikkumaan,ainakin minua!:)
    En malta odottaa että pääsee seuraamaan seuraavaa jaksoa 🙂

  60. Pauliina

    Tykkäsin kyllä sarjasta ja aion myös jatkossa katsoa 🙂 olisi ollut kiva, että sarjassa näkyisi enemmän aikaa muutakin kuin vain kuvaajan pää ja sinua tuntui olevan vähiten jaksossa. Mutta muuten kyllä hyvä!

  61. Iitukka

    Tykkäsin tooosi paljon sarjasta! Ja todellakin katson kaikki jaksot! Monta jaksoo muuten tulee yhteensä?
    Ja sain ohjelmasta paremman mielen ja enemmän intoo treenaamiseen. 🙂 Se pitäis tulla joka ma ja pe 😀

  62. A

    Tykkäsin sarjan ekasta jaksosta tosi paljon, kivalta ohjelmalta vaikuttaa! Mun mielestä sä olet niin ihanan erilainen sarjan muihin tyttöihin verrattuna. Hekin vaikuttivat kaikki todella mukavilta, mutta sua tykkään kyllä eniten seurailla! Pystyn jotenkin samaistumaan sun ajatuksiisi enemmän ja muutenkin tunnuit niin aidolta tyypiltä 🙂 Sun siivouskohtaus laitto kyllä nauramaan, ootte Maken kanssa niin hauskoja yhdessä! Mulankin oli ihana nähdä videolla, niin söpö kaveri! Innolla kyllä odotan ens jaksoa! 🙂

  63. Anni

    Heippa Venla! Aivan huikea sarja, tykkään ihan mielettömästi – maanantai on pelastettu! Olin laittanut puhelimeen hälytyksen, etten varmasti unohda katsoa.. Poikaystävän kanssa töllötettiin hymy pyllyssä syöden rahkaa mehukeitolla ja hedelmillä!

  64. Hanna

    Hei Venla!
    Tykkäsin sarjan avausjaksosta ja etenkin susta siinä 🙂 olit vaan niin ihanan aito, positiivinen ja jalat maassa oleva! Täydellinen esimerkki nuorille tytöille ja kaikille muillekkin. Erotuit joukosta positiivisesti vaikkei muissakaan tytöissä mitään vikaa ollut. Innolla jään odottamaan sarjan muita jaksoja! 🙂

  65. Jeepps

    Vähän sekavasti leikattu täytyy sanoa ja mun mielestä sua näkyi ihan liian vähän siinä!! Ei saanu hirveesti vielä irti, mutta joo kyllä aion seurata ja oon odottanut tän sarjan alkamista jo kauan :).

  66. Tiinu

    Tykkäsin kovasti Fitnesspäiväkirjoista! 🙂 Itse asiassa suurin syy miksi odotin sarjaa niin innoissani oli se, että sä olet mukana siinä. Innolla odotan myös tulevia jaksoja 🙂

  67. Henna

    Minä tykkäsin kyllä fitnesspäiväkirjoista. Pakko sanoa se, että sua on niin kiva kuunnella ja katella,kun oot niin aito, et yritä väkisin kameran edessä ja kaikenlisäksi sulla on todella hyviä pointteja ja aatteita fitnekseen ja hyvään elämäntapaan liittyen. Et leuhki tai mene yli terveellisen elämäntyylin kanssa. Arvostan ja kunnioitan! Sulla on niin terve suhtautuminen ruokaan,treeniin ja lepoon. Tasapaino! Olet Venla ihanan oloinen ihminen 🙂 mukavaa viikkoa

  68. L

    Moikka Venla! Ootin aika innolla Fitnesspäiväkirjojen ekaa jaksoa ja sie ja siun terve suhtautuminen ruokaan ja liikuntaan ym. on parasta antia koko ohjelmassa! Jatka samaan malliin äläkä ikinä muutu! Sinunlaisia ihmisiä ja sellasta asennetta, mikä siulla on, tarvittas lisää tähän maailmaan! Toimit loistavana esimerkkinä esim. nuorille. Itsekin omaan samanlaiset arvot ruoan ja liikunnan suhteen ja ihmisten pitäis oikeasti tajuta, että saadakseen hyvän olon ja tuloksia ei todellakaan tarvita mitään kitu-dieettejä! Kunnon ruoka kunniaan! Aurinkoisia kevätpäiviä, ruoka-nautintoja ja hikisiä treenejä siulle! 🙂 Ps. Nauroin ihan pöljänä sille yölliselle pyykkien viikkaus-kohtaukselle :DD

  69. Ddanii

    Oot kyllä mun ehdoton lemppari sarjassa! Arvostan erityisen paljon että toteutat fitnessiä elämäntapana, etkä dieetteinä. Selvästikin nautit elämästäsi. Sulla on ihan mahtava asenne ja innolla jään seuraamaan sarjaan jos sieltä irtoaa inspiraatiota omaankin arkeen 🙂

  70. Noora

    Pakko sano että yksi parhaimmista ohjelmista vähään aikaan! 🙂 Jään innolla odottelemaan seuraavia jaksoja. Ohjelmaa katsoessa saa itsekkin motivaatiota omaan saliharrastamiseen ja unelmien tavoitteluun 🙂

  71. Oona

    Aurinkoiset terveiset Miamista! Katsoin ohjelman ekan jakson, on sitä odotettukin! Ihana saada kurkata vähän syvemmin teidän elämään ja sun puheet kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista oli inspiroivia! Joten lenkkikamat lensi päälle, vaikka helle pukkaa päälle. Ihanaa, autinkoista kevättä! Jatka samaan malliin! Minä jatkan kokonaisvaltaista hyvinvoinnin etsintää ja tulen katsomasn loputkin jaksot! 🙂

  72. Marsu

    Moikka! Katoin jakson ja pakko sanoa, että kokoajan odotin milloin sä tuut ruutuun ja sillon kaikkien piti olla hiljaa! 😀 Tosi kiva nähdä susta uus aika henkilökohtanen puoli ja normaalielämää. Meillä on muuten yhteistä toi yöllinen siivous, koska parasta on herätä siistiin kotiin. Oot huippu!

  73. Eevis

    Hei siis pakko kommentoida, että loistava ohjelma ja jäin täysin koukkuun!!
    Sarja oli töissä kahvipöydässä keskusteluaiheena saaden kaikilta tosi positiivista feedbackia:) Varsinkin sun upea asenne ja tapa tehdä tota hommaa on kyllä todella mahtavaa seurattavaa!!Innolla oottaen muita jaksoja ja postauksia:) Mahtavaa kevättä!

  74. käyttäjä-4749

    Huippu tyyppi oot! Samaa mieltä monen muun kommentoijan kanssa. Mahtavaa myös että Markku kommentoi ja jakaa omia ajatuksiaan susta ja sun hommista:) näin pääsee taas asteen syvemmälle sun elämään.. Jos nyt niin voisi sanoa. Ihania aitoja ootte molemmat!!

  75. Taijaa

    Musta toi sarja on aivan mahtava! Se tuo itellekkin taas tsemppiä jaksaa liikkua enemmän ja sä oot vaan niin ihana venla! <3 🙂

  76. Kuukkunen

    ihanan inspiroivaa! motivaatio omaa olemista kohtaan kasvoi roimasti kun katoin jakson. 🙂

  77. miiuluu

    Katsoin ja tykkäsin. Olisin voinut katsoa koko jakson vain sinun touhujasi, ei muilla niin väliä! Katson myös tulevat jaksot.

  78. Johanna

    Musta on ihanaa, että todistat kaikille, että jokaista murusta ei tarvitse miettiä ja punnita mitä suuhun laittaa! Liikut paljon, syöt terveellisesti, mutta myös herkuttelet. Loistavaa! Blogisi ja elämäntyylisi on kyllä todella inspiroiva ja antaa paljon puhtia mun elämään. Kiitos Venla! 🙂

  79. Kia

    Heippa!

    Eksyin bloggiisi juuri tämän ohjelman mainosten kautta ja äsken katsoin ensinmäisen osan ohjelmaa. WAU sä olet huikea ja inspiroiva ! HUIPPU MIMMI jatka samaan malliin 🙂 saat ainakin minut motivoitumaan täysin uudestaan terveelliseen elämäntyyliin.

  80. Kia

    Tykkäsin ohjelmassa kovasti rennosta ja terveestä asenteestasi. Olet ehdottomasti suosikkini ohjelmassa! Huomasin, että ajattelen itse treenaamisesta hyvin paljon samalla tavalla kuin sinä.

  81. Neppu

    Istuin heti tasan klo 21 sohvalla valmiina fitnesspäiväkirjoja varten :D. Oli ihana nähä vähän realistisempi tv-ohjelma vaihteeksi! Täytyy kyllä sanoa, että sun elämänasenne ja -tyyli on aivan älyttömän ihailtavia. Oot aina niin positiivinen ja iloinen, et stressaa herkkupäivistä ja näytät uskomattoman urheilulliselta, mutta samalla naisellisen kauniilta <3!

  82. Nea

    Odotukseni täyttyivät aivan totaalisesti, ihan jokaisen teidän kohdalla! Olin odottanut tämän ohjelman alkua siitä asti kun näin ensimmäisen trailerin. Aivan ihanan hellyyttävä etenkin se sun yöllinen pyykinviikkailu/siivoilu hetki <3 ja Maken selitykset siihen päälle. Oli kyllä katsomisen arvoinen ja tulen tästä lähtien joka ikinen maanantai olemaan telkun edessä klo21! On mukavaa nähdä oikeesti ihan teidän kaikkien normaalia arkea yhtään sitä kaunistelematta, kiitos tästä mahdollisuudesta <3

  83. Heidi

    Fitnesspäiväkirjat = kovasti odotettu ja todella tervetullut 🙂 ”koukutus” saavutettu ja innolla odottelen jo tulevia jaksoja. Ohjelmasta saa erinomaista buustia myös oman arjen muutoksiin, eli iso kiitos <3

  84. Tiina

    Olit ehdottomasti oma suosikkini sarjassa. Niin luonnollinen ja aito, blogisi perusteella juuri sellaista olin hieman odottanutkin ☺️

  85. Henzu

    Olen seuraillut jonkun aikaa jo blogiasi ja tämä taitaa olla ainut johon kommentoin useammin, yleensä en kauheasti kommentoi blogeihin, mutta ei näihin siun mahtaviin ja piristäviin kirjoituksiin voi olla kommentoimatta! Sulla on niin viisaita ja mielenkiintoisia kirjoituksia hyvinvoinnista, koska näytät juuri sen puolen, että herkutella voi silloin tällöin ja silti pysyä/päästä hyvään kuntoon! Tottakai kaikki muutkin kirjoitukset ovat ihanan piristäviä ja inspiroivia luettavia! 🙂

    Kun kuulin, että olet tässä ohjelmassa mukana niin odotin innolla eilistä alkua ja tarkoitus oli olla telkkarin ääressä klo 21, mutta valitettavasti en päässytkään, mutta onneksi Katsomo pelasti illalla minut! TYKKÄSIN todella paljon ensimmäisestä jaksosta ja kiva nähdä lähempää elämääsi ja treenejäsi. Kuten muutkin kommentoijat tuossa aikasemmin sanoikin, niin oli ihana hetki se pyykkäys kohtaus ja hienoa, että Makekin osallistui ja kommentoi videolla! KIIIITOS tästä ja tulen jatkossakin katsomaan jokaisen jakson, joko telkkarista tai Katsomosta. 🙂

  86. Mira

    Tykkäsin tosi paljon! Todella inspiroiva ja motivoiva ohjelma. Sua olis kyllä saanut näkyä vähän enemmänkin ekassa jaksossa 🙂

  87. Anu

    Sarja oli tosi hyvä! Venla oot upea persoona ja sulla on mahtava asenne! Oot ihanan aito ja huippu tyyppi!<3

  88. Laura

    Jes mäkin pääsin vihdoin katsomaan jakson.
    Sä olet ehdottomasti paras koko porukasta,
    aito ja luonnollinen!
    Tykkäsin ehottomasti 🙂

  89. Laura

    Jes mäkin pääsin vihdoin katsomaan jakson.
    Sä olet ehdottomasti paras koko porukasta,
    aito ja luonnollinen!
    Tykkäsin ehottomasti 🙂

  90. Aino

    Oot kyllä aivan mielettömän upea! Oon jo pitkään fanittanu sua näyttelijänä ja nyt myöhemmin blogin kautta alkanu myös fanittaa ihmisenä! Jokaisen pitäis kattoo elämää sun kans samasta näkökulmasta ja oppia arvostamaan hyvinvointia, terveyttä ja onnellisuutta samalla tavalla sun kans! Fitnesspäiväkirjojen eka jakso oli huikee! Ihanaa kevättä, oot upee! 🙂

  91. Jaana

    Tykkäsin jaksosta ja odotan jo kovasti uusia jaksoja. Ihanan kaino olit siinä yösiivous-kohdassa. Hommathan kannattaa tehdä silloin kun itselle parhaalta tuntuu. Mukava oli kuulla ja nähdä myös avopuolisosi kommentteja sekä teidän yhteisiä hetkiä.

  92. Sara

    En itse ehtinyt televisiosta jaksoa kattoa ja tietty se oli pakko katsomosta heti sitten etsiä kun vain aika riitti! 😀 Tykkäsin kyllä ja paljon! Alunperinkin päätin sarjaa katsoa siksi, kun sua oon seurannu blogin kautta ja sitten tahdoin tietty nähdä miten sujuu tollainen tosi-tv tyyppinenkin, ja hyvinhän se sujui! Olit ihanan aito ja tsemppaava 🙂

    ps. et ole todellakaan ainut joka siivoaa keskellä yötä 😀

  93. millla

    Voi ihana ohjelma ja ihana Venla. Ohjelma ja sinun blogisi on saanut minut motivoitumaan uudestaan liikunnan ihanaan maailmaan. En malta odottaa uutta jaksoa 🙂

  94. Eeva

    Hei, katsoin ja pidin etenkin Marista ja sinusta koska olitte luonnollisia ja tavallisia.. ne muut olivat just sitä ripsipidennys-tekokynsimisukoita joille luxuslaukussa on elämän onni ! Sorry ! Mutta enempi sinua ruutuun ! Onnea matkaan ja kiitti kivasta blogista!

  95. Myy

    Ihanan rento ja kiinnostava ainakin ekan jakson perusteella. Ootan innolla seuraavia. 🙂 Sä oot kyllä niin upeen näkönen!

  96. Irina

    Katoin ekan jakson 🙂 Oli kyl kiva ja sain intoo omaankin liikkumiseen!
    Olitte kyl mahottoman söpöjä Maken kanssa! Varsinki se yösiivous 😀

  97. Tiia

    Moi! Katoin just ekan jakson ja ei voi kyllä muuta sanoa kun, että vaikutti tosi lupaavalta ja mielenkiintoiselta eli aion jatkossakin katsoa sitä! 🙂 Susta sai tosi aidon kuvan ja vaikutat muutenki rennolta ja mukavalta ihmiseltä! 🙂 Tsemppiä jatkoon!

  98. Eveliina

    Moi Venla! Oon kovasti odottanut sarjan alkamista ja pakko sanoa että susta tuli heti mun lemppari! <3 sulla on tosi fiksuja ajatuksia fitneksestä lajina ja ylipäänsä, mun mielestä oot todella hyvä esimerkki kauniista naisesta joka on löytänyt itselleen terveellisen ja myös henkisesti eheän ja tasapainoisen tavan elää:) kovasti odottelen jo seuraavaa jaksoa! Oot upeessa kunnossa!

  99. Maarit

    Ohjelma oli tosi hyvä! Olit niin aito, positiivinen ja jalat maassa tyyppi. Varsinkin ruokavalion suhteen, ei se silloin tällöin elämästä nauttiminen muuta kroppaa heti läskiksi. Se Marin synttärikakku oli jotenkin niin surullisen näköinen. Sillä hetkellä mietti, ettei se yksi pala ”oikeaa” kakkua edes näkyisi tuossa kropassa. Tästä ohjelmasta sai taas intoa omaan treenaamiseen! Kiitos!!

  100. Camppu

    Venla! Ei hyvänen aika miten ihana ihminen oletkaan! Sun blogia aina seuranneena mielipiteet susta vain vahvistui ja tuli kyllä sellanen fiilis, että olis niin ihana päästä vaikka reenaaman sun kanssa joskus! Se fiilis ja energia mikä susta lähtee, sun mielipiteet, sun persoona. Wau, wau ja wau. Koko fitnesspäiväkirjojen ehdoton lemppari! Itse sarjalta oli kovat odotukset ja täytyy sanoa, että ilman sua ne eivät olisi välttämättä täyttyneet. Voi että kun oot ihastuttava tapaus ja maken kanssa niin sulonen pari!! :’) Kaikkea hyvää ja kiitos ihanasta jaksosta, sekä ihanista piristävistä postauksista. P.S sulla on tervettä ”maalaisjärkeä” ja sun kaltaisia ajatuksia fitneksestä pitäisi olla enemmän!

  101. Liisa

    Hyvä Venla! Olit ehdottomasti kiinnostavin persoona fitnesspäiväkirjasta ja tykkään tosta sun asenteesta hakea treenistä ja ruuasta hyvää oloa, eikä mitään nipotusta. Oot hyvä roolimalli 🙂 Pidä jalat maassa jatkossakin 😉

  102. Mona

    Jee jakso näkyi katsomosta vaikka ollaan Vietnamissa!! 😀 Mä olin varma, ettei onnistu tuo katsominen, super kiva ylläri:)
    Ja sä olet just niin ihana ja aidon oloinen mitä blogissakin saa susta kuvan <3 Ihana Venla <3 Inspiroit ja annat niin hyvää esikuvaa:)
    Täällä jäädään innolla odottamaan muita jaksoja. Toivottavasti onnistuu KL:ssäkin jaksojen lataus:)

  103. Olli

    Hyvä jakso oli. Jatkossa ehkä toivoisi näkevän enemmän asiaa treenistä ja ruokavaliosta ja vähemmän arkielämän kuvaamista. Kaikenkaikkiaan kuitenkin hyvää viihdettä 🙂

  104. Sanna

    Katoin vasta tänään (ke) ekan jakson katsomosta! Tykkäsin paljon! Odotin kyllä eniten kohtauksia, missä sä oot 😀 Tykkään sun elämäntyylistä ja juuri siitä, miten suhtaudut fitnekseen! Et vedä överi diettejä ja elät ns. normaalia elämää! Jatka samaan malliin 🙂

  105. Annina

    Jatka samaan malliin, tosi innostavaa katsottavaa 🙂 tosi hienoo nähdä että oikealla asenteella ja työnteolla pääsee pitkälle!

  106. Beata

    Fitness päiväkirjat jakso-1 Oli hyvä! Olet niin kaunis kuvissa kuin ihan normaalina x3 <3 Kiitos tästä blogista <<3 Terkkui sulle,Markulle ja koirallenne ;)<3

  107. Suvi

    Moi! 🙂
    Olen lukenut sun blogia ja seurannut instagrammia jo ~pari vuotta ja olet suuri inspiraatio! Nykyään kuitenkin kaikkien blogien seuraaminen on jäänyt jotenkin vähemmälle, instagram on niin paljon helpompi tapa seurata ja vain vapaapäivinä on aikaa selailla blogeja antaumuksella.
    Katsoin äsken Katsomosta ekan jakson Fitnesspäiväkirjoja ja yllätyin itsekin kuinka koukkuun jäin! En halunnut missata sekuntiakaan ja oli todella mielenkiintoista nähdä teidän arkea. En malta oottaa uutta jaksoa!!!
    Olit aivan ihana jaksossa ja viisaita sanoja puhuit. Tulin heti suoraan jakson katsottuani lukemaan blogiasikin ja aion kyllä seurata jatkossa vähän ahkerammin tätäkin, oli niin inspiroiva ja hyvää mieltä tuottava jakso. <3

    Hyvää kevättä sinne teidän pikku perheelle!
    Terveisin sun ex-kaksoisolento täältä toiselta puolelta Suomea (kuulin paljon tutuilta ja tuntemattomilta että näytän ihan ”Salkkareiden Heidiltä”, mutta nyt on mun ja sun ulkonäöt lähteneet jo eri suuntiin.. Tavoitteissa sun absit haha o/ )

  108. Jaana

    Tykkääsin tosi paljon ensimmäisestä jaksosta! Sä oot niin rento ja luonnollinen….erittäin söpö oli just se yö siivous:):)
    Odottelessa uutta jaksoa! Tsemppia sinulle!!!

  109. Aliisa

    En ookkaan ennen kommentoinu sun blogiin mut nyt oli ihan pakko tulla kommentoimaan tänne kuinka ihastuttava ja suloinen ihminen olet!! JA NIIN AITO :)!!! Ihana Venla mä ihailen sua, jatka samaan malliin:)

  110. Stinke

    Moikka Venla!

    Itsekin rentona ”fitness harrastajana” ja liikunnan parissa työskentelevänä ihailen suuresti asennettasi.Oli hauska katsoa Fitness päiväkirjat, koska puhuit asioista ihan suullani. Hienoa että tuot tätä asiaa esille omana itsenäsi ja esimerkkinä muille…ilman kurinalaista elämää ja ruoan punnitsemista (mikä ei pitemmän päälle ole hyväksi terveydellekkään) voi olla upeassa kunnossa, ja voida hyvin. Olet todella herttainen ja aito ihminen, pysythän sellaisena 🙂

  111. Taru

    Hei! Katsoin jakson kyllä, ja tykkäsin 🙂 Sinusta sai mukavan ja aidon kuvan, ja vaikutitte ihanalta parilta Markun kanssa. Hyvää kevään jatkoa teille!

  112. Sarah

    Tykkäsin kovasti ohjelmasta kun on kiinnostava aihe ja kivat eri persoonat. Oon seurannu sun blogia aika kauan ja olit myös yksi suosikeista salkkareissa, oli kiva myös nähdä ensimmäisessä jaksossa kun sun luonne tuli kivasti esille. Olit niin hauska siinä yösiivous jutussa 😀 Jatka samaan malliin! Haleja /Sarah

  113. Rossi

    Ihana Venla
    Katoin Fitnesspäiväkirjat ja aion kattoo jatkossaki
    Saan sust inspiraatioo tosi monee asiaa!

  114. Maarit

    Odotin mielenkiinnolla enkä voi sanoa pettyneeni 🙂 Olitte kaikki kovin luontevia neitokaisia – suosikiksi tuli kuitenkin sinä ja Mari,vm. siksikin,kun hällä on jo lapsi ja jännä seurata miten äitiyden ja fitnessin voi yhdistää 🙂 Sulla tuntuu olevan arvot kohdilla ja hyvin terveet. Onko luvassa ruokajuttuja!? Ne kiinnostaa myös!
    Valoisaa kevättä sinulle <3

  115. Elina

    Moikka Venla! Olen seurannu sinun blogia jo pitempään ja olen tosi innoissaan fitnesspäiväkirjasta! Olis mukava lukea sulta sellanen päivitys jossa kerrot mikä sai sinut alottaan salikuntoilun ja mistä sait alussa tietoa liikkeistä ja ruokavaliosta. Ja kuinka nopeasti tuloksia alko tuleen ja miten paljon syöt lisäravinteita. Olen aloitteleva salilla käyjä ja miljoona kysymystä päässä, en tiiä pitäskö ottaa pt vai imeä kaikki tieto mitä netistä löytyy. Kiiitos!

  116. Suvi

    Ihan mahtava ohjelma, ja niin supersuper motivoiva! Tekee mieli nousta sohvalta ja lähtee lenkille 🙂 ihan loistava!

  117. mari

    Fitness päiväkirjat oli ihan huippu!! Ihanaa nähdä ”livenä” sun elämää kun oon jo kauan ihaillu sun elämän asennetta ja tapoja 🙂 mistä nuo treenitrikoot on muuten ostettu?

  118. Anni

    Moikka Venla 🙂 Fitnesspäiväkirjat yllätti mut kyllä positiivisesti, tykkäsin todella paljon. Oli tosi kiva seurata teidän tekemisiä ! Maanantaita odotellessa !

  119. elisabet

    Katsoin ja tykkäsin tosi paljon! Aion katsoa kyllä jatkossakin!:) Venla oot ihana♡

  120. Susanna

    Hei, täällä myös ensikertaa kommentoiva, vaikka blogia on tullut seurattua pitkään. 🙂 Juuri tuo monessa kommentissa mainittu aitous ja elämänmyönteisyys välittyy kyllä sekä blogista että televisioruudun kautta sinusta. Ihanan tervettä suhtautumista. Myös aivan ihana koiraystävä sinulla. 🙂

    Itse en juurikaan ole urheillut raskauden jälkeen ja sainkin juuri nyt 24-vuotiaana kuulla sairastavani alkavaa nivelrikkoa, minkä vuoksi moni liikuntamuoto on syytä jättää pois kuluttavuuden takia. Mm. blogisi kautta on kuitenkin tarttunut intoa tehdä sitä mitä pystyy ja keskittyä tärkeisiin asioihin elämässä; perheeseen, ystäviin ja hyvinvointiin. Myös pienelle 9,5kk ikäiselle tytölleni tahtoisin välittää tätä itsestä ja muista huolehtimisen ajatusta. Nyt onkin jonkin aikaa ruokavalio ollut hyvällä pohjalla, keittiössä tehty kokeiluja ja tie kävelylenkeille ja uimaan on vienyt kivun sallimissa rajoissa.

    Kaikkea hyvää sinulle ja ihanaa kevään jatkoa!

  121. Marika

    Moi Venla,

    Olen seurannut sinun blogiasi useasti varsinkin kun haluan lisää motivaatioita ja kipinää salitreeneihin 🙂 Odotin innolla Fitness-päiväkirjan alkamista ja olenkin katsonut sitä alusta asti. Eilen viimeksi :-)Sarja on kiva ja innostava , ei moittimista. Olette kaikki todella energisiä naisia ja saaneet kauniin kropan liikunnan ilolla ja terveillä elämäntavoilla. Sarjassa pääsee pintaa syvemmälle, joten diggaan. Tykkään erityisesti ja eniten sinun luonnollisuudesta ja tavoitteistasi voida hyvin 😀 Se toimii, kun tuntuu hyvältä ja uskoo itseensä , uskon että ulospäin näyttääkin hyvältä:-) Jatka samaa rataa Ihana Venla, ehkä minäkin vielä löydän kultaisen keskitien ja olen itseeni tyytyväinen <3 Sun miestäsi ja koiraasi oli myös ilo katsoa – onnea teille ja Ihanaa kesän odotusta !!! <3 Marika

Lähetä kommentti