18.11.2015 | 15 Kommentit

Get into the spirit of Christmas

Kiireinen, mutta hurjan hupaisa ja monipuolinen alkuviikko takana.

Olin aikeissa kirjoitella teille jo eilen erään toisen postauksen, mutten valitettavasti yksinkertaisesti ehtinytkään ja se sai väistyä vielä tänäänkin yllättävien menojen ja muiden juttujen tieltä.

Nyt tulikin nimittäin hirveä tarve jakaa kanssanne tämänhetkinen olotilani, joka iski tähän keskiviikkoon yllättäen ja arvaamatta. Edes harmaa vesisade ei saanut ajatuksiani toisaalle…

..kun halu virittäytyä joulufiilikseen pamahti kulman takaa päälleni.

Siispä jeii, arvatkaa kuka kaivoi juuri minijoulukuusen kaapista? Ja poikkesi tänään kotimatkalla ostamaan muutamat uudet romanttiset tuoksuvat joulukynttilät?

En kuitenkaan ole hössöttäjä, hamstraa joululahjoja kesäkuussa tai juokse kaupallisen joulun perässä tuskan hikikarpalot otsalla lahjoja metsästäen. Vaikka en sano, että siinäkään toki mitään vikaa on, kukin toimikoon tyylillään. Olisi kuitenkin hienoa, ettei joulun perimmäinen ajatus hautautuisi turhan stressin ja materian alle.

Jos jotakin mielekästä tulee vastaan, voin sen mielelläni napata mukaan, mutta ehdoin tahdoin ”ostamisen pakosta” en halua hankkia mitään, vaikka antamisen ilo suuri ilo toki onkin. Tähän ikään mennessä on jo kuitenkin ehtinyt todeta moneen kertaan, että joulussa parasta ovat ne ihan muut asiat. En siis koe olevani varsinaisesti materialistisen joulun kannalla, vaikka joulufiilistejä olenkin. Vaan enemminkin niiden joulun keskeisten tarkoitusten kuten rakkauden, rauhoittumisen, kiitollisuuden muistamisen ja seesteisten tunnelmallisten jouluiltojen fani.

Millaisia jouluihmisiä te olette? Vai pidättekö kyseisestä juhlapyhästä laisinkaan?

Ihanan tunnelmallista viikonjatkoa toverit!

<3:Venla

15 Kommentit

  1. Annukka

    Joulu on ehdottomasti ihaninta ja rentouttavinta aikaa vuodesta. <3 Parasta joulussa on läheiset, rauhassa oleminen, kauniit jouluvalot, joululaulut ja kohtuullinen herkuttelu. Oioi, en malta odottaa että pääsen taas availemaan joulukalenterin luukkuja ja katsomaan dvd:ltä iki-ihanaa Tonttu Toljanteria! 😀

  2. Tuija

    Kaunis venla! 🙂 vanhemmiten joulu on alkanut olla tunnelmaltaan jotain aivan ihanaa ja alkaa joka vuosi yhä aikaisemmin. 🙂

  3. Hanna

    Miten saat inspiraatiota ja aiheita blogiin? Joulu on parasta aikaa etenkin kun saa poltella kynttilöitä, istua viltin alla ja katsoa lumista maata ikkunasta(jos sitä lumta vaan olis)

  4. Laura

    Joulu on mielestäni parasta aikaa! Muutamat joululahjat jo hommattuna. Tänä vuonna ajattelin ehkä tehdä joitakin joululahjoja itse, esim. Tryffeleitä.
    Tykkään tehdä kaikenlaista jouluun liittyvää, nyt mietinnässä ja työn alla joulukortit. Rakastan myös joulun tunnelmaa ja yhdessä olosta perheen kanssa. <3

  5. Elina

    Joulu on yks parhaista jutuista, mitä tiedän – tai ehkä ennemminkin jouluFIILIS mikä on itselläni jo lehahtanut käyntiin. Ei materia, vaan se fiilis – sitä ei mikään korvaa. Ajaton juttu, mitä on vaikea selittää sanoin 🙂

  6. Laura

    Joulu on vaan niin ihanaa aikaa! Aina aattelen joka vuosi, etten osta ja hössötä kellekkään mittää, mutta silti hössötän ja ostan kaikille vaikka mitä paketeihin, en voi sille mitään, en osaa olla ostamatta 😀 mutta en niinkää panosta kotiini mittää isoa, jotain punasta vähän sinne tänne ehkä, en edes kuusta omista. Rakastan vain sitä joulun fiilistelyä ja tunnelmaa ja niistä jouluherkuista nauttimista, perheiden luona syömistä ja jorinaa siinä joulupöydäsä! Rauhottua, ei mihinkään kiire eikä mitään ”pakollista” tekemistä. Olla vain, mikäs sen ihanampaa! ♡

  7. ulla

    Joulussa parasta läheisten kanssa vietetty aika ja niiin ihana nam jouluruoka .

    Lahjojen oston voisi vaikka kieltää laissa 😉

  8. Nea

    Mahtavaa en ole ainoa!! 😀 voin kertoa että herätin toissapäivänä hieman katseita ollesani koulussa.. Olin pukeutunut mahdollisimman jouluiseksi ja kuuntelin koko päivän frosty the snowmania. Siispä kyllä, rakastan joulua. Olen samaa mieltä kanssasi noiden lahjojen suhteen, mielestäni on myös kivempi antaa kuin saada. Onko sinulla muuten suosikki joulukappaleita? Ihanaa joulun odotusta sinulle! <3

  9. Missu

    Inhoan yli kaiken ylimääräistä jouluhössötystä ja suomalaisia, tekopirteitä joululauluja, mutta pidän kyllä joulusta kovasti. Aloitan joululahjojen miettimisen hyvissä ajoin, jotta en kohtaa joulukuussa paniikkia, sillä haluan ostaa vain järkeviä lahjoja. Ostan joka vuosi joulukalenterit ja ripustan jouluvaloja ikkunaan. Suostun kuuntelemaan vain Michael Bublen joululevyä, mutta käyn kirkossa laulamassa joululauluja. Parasta joulussa on se kun saa viettää aikaa tärkeiden ihmisten kanssa, olla ihan rauhassa ja syödä äärettömän hyvin (ja liikaa):)

  10. Kati

    Jee, JOULU!!!!

    Rakastan!! Valkoiset valot olleet ikkunassa jo viikon ja seitan- kinkkukin tilattu 🙂
    Joo, ja kynttilöitä!!!

  11. Mimmu

    Hei! Saan tosi paljon inspiraatiota kotitreeneistäsi! Olisiko mahdottomuus tehdä alavatsalle tarkoitettuja liikkeitä.? Itsellä ja varmaan monella muullakin ongelmana alavatsan ”pömppis”. Kiiiitos!! 🙂

  12. Elisa

    Ihana paita! Mistä se on? 🙂
    Ja ihana oot koko ihminen! Niin myönteinen ja energinen 🙂
    Toivoisin jotain helppoja ruokaohjeita kasvisruoista. Itse aloitin kevyesti jättämällä punaisen lihan ja kanan pois ruokavaliosta. Se kuvapläjäys-postaus niistä ruoista oli tosi kiva!

Lähetä kommentti