27.03.2015 | 95 Kommentit

Hyvästi Heidi! Minun uusi alkuni.

Nyt se on vihdoin julkista, roolihahmoni poistuu Salatuista Elämistä. Olen ottanut blogini alkuajoista lähtien sen linjan, etten täällä juurikaan Salkkareista puhu, sillä olen halunnut vetää selkeän linjan blogi-minän ja duunieni välille.

Tapahtukoon nyt kuitenkin pieni poikkeus, vain tämän kerran. Sillä koen tärkeäksi kertoa teille rakkaille lukijoilleni mitä elämässäni tapahtuu tai oikeastaan tapahtui, sillä jaksothan luonnollisesti esitetään televisiossa jäljessä.

Olen aina ajatellut, että asiat tapahtuu, jos niin on tarkoitettu.

Olen pienestä asti rakastanut näyttelemistä yli kaiken. Lapsuuden kotivideokameralle on tallentunut ystäväni kanssa käsikirjoittama kokopitkä elokuva ja monen monta lastenohjelmaa. Sen lisäksi olin koko alakouluiän näytelmäkerhossa ja yläkoulussakaan ei vapaavalintaisten aineiden valinta ollut vaikeaa, sillä ilmaisutaidon-kurssit veivät ehdottomasti voiton. Lukiovalintaakaan ei tarvinnut kahteen kertaan miettiä, sillä Kallion ilmaisutaidon lukioon hakeminen oli aikalailla itsestäänselvyys. Olin soittanut kymmenen vuotta oboeta, ja Sibelius lukio oli toisena vaihtoehtona, varsinkin juuri siksi, että esikuvani ja roolimallini siskoni, opiskeli jo siellä. Onneksi kuitenkin hyppäsin tuntemattomaan ja uskalsin hakea yksin Kallion lukioon, josta en ennalta luonnollisesti tuntenut ristin sielua.

Onneksi olin harrastanut paljon ja panostanut kouluun, jotta keskiarvon ja suositusten kera sinne pääseminen oli mahdollista. Näin jälkeenpäin ajatellen, olen todella iloinen siitä, että hain juuri Kallioon, sillä enhän muuten olisi ehkä päätynyt työhön, jota rakastan. Jälleen elämä osoitti, että kaikella on tarkoituksensa.

Eräänä kauniina päivänä näin lukiomme ilmoitustaululla lapun, jossa kerrottiin, että koulumme alasalissa järjestettäisiin koekuvaukset Salkkareihin. Luojan kiitos, päätin yhdessä lukuisien muiden oppilaiden kanssa lähteä kokeilemaan onneani, ja uskaltauduin koekuvauksiin improilemaan, kovasta jännityksestä huolimatta. Loppu onkin historiaa.

Pienenä alaikäisenä ja kokemattomana tyttönä astelin suureen televisiotuotannon maailmaan ja päädyin yhteen Suomen suosituimmista päivittäissarjoista. Voin sanoa, että sen ikäiselle näyttelijänalulle, se oli ehdottomasti unelmien täyttymys.

Tasapainoilin koulun ja töiden välillä, ja sain kuitenkin hoidettua lukion kunnialla loppuun ja lakin päähän, sekä teatteritaiteen lukiodiplomin kouraan erinomaisen arvosanan kera. Sen jälkeen päätinkin, että aion nauttia ja panostaa satalasissa töihin, niin kauan kuin mieleni tekee.

Niin kuin kaikissa töissä, oli tässäkin työssä hyvät ja huonot puolensa. Rikkaus on ehdottomasti se, että jokainen päivä on hyvin erilainen, ja varmasti juuri siitä syystä, siellä vierähtikin kepeästi kuusi ja puoli vuotta elämästäni. Miinus puoliin lukeutuu todella hektinen aikataulu, ja siitä ajoittain aiheutuva stressi. Luovalle alalle tuo stressi ja kiire, kun ei oikein sovi, silloin kun pitäisi antaa kaikkensa ja hakea tunnetiloja rauhassa. Onneksi ihminen on kuitenkin sopeutuvainen ja nopeaan rytmiin tottuu aika hyvin. Pidän Salkkareita tietynlaisena mielettömänä kouluna, opin paljon niin suuresta tuotannosta, kuin myös kameran kanssa työskentelystä, työmaailmasta ja ennen kaikkea itsestäni.

Olen kuitenkin ihminen, joka janoaa uusia haasteita ja muutoksia, ja siksi osasinkin odottaa, että jossain vaiheessa haluni hypätä taas uuteen ja tuntemattomaan tulee voittamaan sen tutuksi ja turvalliseksi tulleen päivätyön.

En tehnyt päätöstä lopettaa siksi, että intohimoni näyttelemiseen olisi jotenkin hiipunut, vaan juurikin päinvastoin. Rakastan näyttelemistä, mutta kaipaan uusia haasteita. Kaikella on aikansa. Minusta olisi tekopyhää täällä aina kirjoitella siitä, kuinka tärkeää on löytää itsestään rohkeutta, tehdä isoja elämää mullistavia päätöksiä, liittyivät ne sitten terveellisiin elämäntapoihin tai unelmien tavoittelemiseen, jos en itse eläisi niinkuin kannustan muita tekemään. Yleensä jotain hienoa ja uutta oppii ja tapahtuu vasta juuri silloin, kuin hyppää sen oman mukavuusalueen ulkopuolelle.

Aikataulullisista ja sopimuksellisista syistä, muiden töiden tekeminen Salkkareiden ohella on lähes mahdoton yhtälö. Siksi en halunnut enää kieltäytyä muista saamistani työtarjouksista, koska halusin ehdottomasti nähdä mitä kaikkea upeaa niillä ja elämällä itsellään on minulle tarjota.

Aloitin aikoinaan kirjoittamaan blogia vain harrastuksena, mutta lukijoiden huimasti jatkuvasti kasvaessa tulikin siitä omaksi yllätyksekseni yksi Suomen suosituimmista, ja se mahdollisti, myös sen, että siitä tuli minulle työ, jota myös rakastan yli kaiken. Kiitos siitä, kuuluu vain ja yksinomaan teille, rakkaille lukijoilleni. Teistä inspiroituneena perustin noin puolitoista vuotta sitten yrityksen, ja jälleen pääsin haastamaan itseäni ja oppimaan paljon uutta, ihan erilaisesta alasta ja maailmasta. En vielä jokunen vuosi sitten olisi osannut unelmoidakaan, että voisin toimia itsenäisesti yrittäjänä, mutta sen toteutuminen oli jälleen osoitus siitä, kuinka pitkälle oman jutun tekeminen voi viedä. Parasta tässä on se, että tämä yhden inspiraation tulos, tukee myös kaikkia muita intohimojani, ja nyt minulla on mahdollisuus toteuttaa itseäni ja tehdä sen lisäksi kaikkia muita uusia töitä ja projekteja, niin näyttelemisen, kuin esiintymisen ja liikunnan saralla.

Heitin rakkaalle roolihahmolleni Heidille hyvästit; riisuin viimeisen kerran Heidin roolivaatteet yltäni, ripustin ne omaan puvustonrekkiini, katsahdin  pukuhuoneeseeni ja sammutin valot. Halasin rakkaita työtovereitani, tirautin muutamat haikeuden kyyneleet (okei myönnetään; lammikon).

Tämä oli minulle yhden aikakauden päätös, mutta samalla ennen kaikkea uusi mielettömän hieno alku. Minä jos joku rakastan uusia alkuja. Kun kaikki on mahdollista. Pyyhin kyyneleet, ja avasin studion oven viimeisen kerran, yhtäkkiä olo ei enää tuntunutkaan haikealta, minut valtasi suunnaton vapaus  ja onnellinen tunne, sillä tiesin, että vaikka Heidin tarina päättyi, niin Venlan tarina on vasta alkumetreillä. Aikoinaan tuotantoon käveli sisään pieni tyttö, nyt ulos astelee määrätietoinen monta kokemusta rikkaampi nainen (jokseenkin edelleen lapsenmielinen). Katsahdin viimeisen kerran liiankin tutuksi tulleeseen porraskäytävään, käänsin selkäni ja lähdin hymyssä suin ja pilke silmäkulmassa kohti uusia seikkailuja, sillä tiesin, että seuraavat työt jo odottavat. 😉

PS. Kaikille teille pikku tai miksei isommillekin Heidi-faneille, joiden viesteistä boxini juuri täyttyi, lopettamispäätöksen julkistuttua. Olen liikuttuneena lukenut jok’ikisen kirjoituksenne. Lämpimät kiitokset ja halaukset kauniista sanoista ja kannustuksesta.

<3:lla Venla

95 Kommentit

  1. Serveh Khalili

    Venla <3 ihana kirjotus: niin aito, rehellinen, positiivinen ja kunnioittava Heidiä ja Salkkareita kohtaan! Ei voi saada mitään uutta elämältä ellei kokeile mitään uutta ja heittäydy! Ihanan rohkaiseva olet, pus <3

  2. Mona

    Ihan mieletön postaus Venla <3 Sä olet IHANA <3 Niin aito ja sydämmellisen oloinen. Huikeaa, että uskalsit lähteä uusia haasteita kohti! Bloggaaminen ammattina on ihan mieletön rikkaus ja uskon, että sulle se tuo ihan huikeita kokemuksia vielä pitkään eteen!! 🙂 Mahtava jäädä seurailemaan edelleen sun juttuja ja saada täältä inspiraatiota ja hyvää mieltä <3
    Haleja triljoona <3

    • Venla Savikuja

      Ihana Mona, sä olet huikea tapaus!!! Tuhannet kiitokset kannustavista sanoista! Mielettömän hienoa, kun jaksat aina piristää muiden päivää<3

  3. veera

    Ihanan positiivinen ja rehellinen postaus!:) Musta tuntuu hirveeltä (haikeelta) kun Heidi poistuu sarjasta Heidi oli mun yks suurimpia suosikkeja, oot IHANA<3 Mutta joskus se vaan on niin että pitää sulkea vanhoja ovia ja avata uusia!Sä oot Venla aina mun sydämmessä vaikka lähdet salatuista elämistä, isot pusut ja halit<33 OOT IHANA!

    • Venla Savikuja

      Voi kiitos Veera ilahduttavasta kommentista, kuinka kauniisti sanottu, mielettömän ihana kuulla <3 KIITOS

  4. Lotta

    Voi miten ihana kirjoitus! Tuli jotenkin haikea fiilis tästä kirjoituksesta, kun olet ollut oma ihana suosikkini salkkareissa. On kuitenkin ihanaa nähdä kuinka uskallat ottaa vastaan uudet tuulet ja sulkea joitain vanhoja. Toivottavasti venla sinusta kuullaan vielä paljon! Olet ihana, suuret halaukset täältä ♥!

    • Venla Savikuja

      Oi Lotta, kiitos kovasti kannustavasta kommentista <3 Tuli todella hyvä mieli. Paljon halauksia täältä! <3

  5. ulla

    Rohkeaaa !!! HIenoa. Ja onnea tulevaan !

    Harmi kun yksi parhaista Salkkari näyttelijöistä häipyy, mutta … 🙂 Vielä saadaan nauttia Heidin roolista 😉 .

  6. Viivi

    Ihana, kaunis teksti! Meni lukiessa ihan kylmänväreet… 🙂

    Blogiasi on aina ilo lukea. Olet niin ihanan positiivinen ja elämäniloinen ihminen! Jään siis seurailemaan blogia jatkossakin ja Fitnesspäiväkirjoja odotan jo innolla! 🙂
    Ihanaa kevättä sinulle Venla! <3

  7. Henriikka

    Ihanan rehellisesti ja avoimesti kerrot tästä päätöksestäs. Mä ymmärrän sun päätöksen tosi hyvin vaikka Heidiä tuleeki ikävä. Oot ollu jo kauan salkkareissa ja oot tehny hienoo työtä siellä. On ihanaa kun osaat ajatella niin positiivisesti et vaikka onkin haikeeta lopettaa salkkareissa näytteleminen ni et jää miettimään sitä vaan jatkat vaan kohti uutta. Nyt sä et oo enää Heidi vaan sä oot pelkästään oma ihana itsesi eli Venla <3 Mä toivotan sulle paljon onnea ja tsemppiä tulevaan 🙂 Onneks sua näkee viel siin Fitnesspäiväkirjoissa ja sun kuulumisias pystyy lukemaan aina täältä blogista 🙂

    • Venla Savikuja

      Kiitos kauniista sanoista ja kannustuksesta Henriikka, ne merkitsevät paljon! Mahtava kuulla! <3 Ihanaa kevättä sinulle 🙂

  8. Jasmin

    Suosittelen sinun alkamaan vlogaamaan itse teen sitä ihan harrastus mielessä se voisi olla sinulle juuri sopiva harrastus ja uusi seikkailu☺️

  9. Annukka

    Tuntuu niin hienolta että uskalsit lähteä tavoittelemaan kaikkea uutta ja tuntematonta, ja irtautua tutusta ja turvallisesta. Iso tsemppihali jatkoon, pärjäät ihan missä vaan kunhan oot aurinkoinen oma itsesi! <3

  10. Miisa

    Olen aidosti ylpeä sinusta Venla! Olit yksi lempinäyttelijöistäni mutta mahtavaa että avaat itsellesi uusia ovia,mahdollisuuksia <3

  11. annipanni

    Kun aloin lukee sun blogia ni olin vaan et ”jee näyttelijä kertoo sen elämästä pakko lukee!!”.. Niin meni jonkun ajan, kunnes ajan kuluessa sä olit mulle vaan Venla, tavallinen ihminen kenen blogia tykkään lukea. En enää ”osannu” yhdistää sua salkkareihin enkä ajatellu et olisit tvstä tuttu julkkis. Tätä tekstii tuntui niin hassulta lukea kun ei ajatellu enää sun olevan näyttelijä vaan enemmänki just tavallinen työssäkäyvä ja treenaava ihminen..
    Ja tietenkin, tsemppiä tulevaan, hienoo että uskallat niin sanotusti siirtyä eteenpäin! 🙂

    • Venla Savikuja

      Oi minusta on ihana kuulla, että olen sinulle vain tavallinen Venla, se on ollut myös tietyllä tapaa blogini tarkoitus, raapaista pintaa ja julkisuuskuvaa syvemmälle, ja näyttää juurikin pala aitoa Venlaa. Kiitos paljon tsempeistä! Ihanaa kevättä sulle! 🙂

  12. Jonne

    Hei!, ihan alkuun:

    Aikansa kutakin, sanoi pässi kun päätä irroitettiin teurastuksessa 🙂

    PS! olit suosikkini salkkarihahmoissa, vaikka aluksi olit sellainen ”nirppanokkainen, ilkeä paskiainen” 🙂 mut lopulta ihan kiva hahmo olitkin heidinä 🙂

    Tsemppiä uusiin haasteisiin 🙂

    PS! sähköpostiinkin saa vastata takaisin 🙂

    Jonne

  13. elina

    Nyt on
    Pakko kirjoittaa! Kyyneleet valui pitkin naamaa kun luin tän! Oot mun lemppari näytteliä.
    Niin ihana ihminen olet! Onnea matkaan Venla! <3

  14. Marianne

    Tsemppiä Siulle tulevaan!
    Ihmettelen kyllä oikeesti miten siulla riittää kellon viisarit kaiken tuon tekemiseen? Salkkarit, blogi, oma yritys, treenaus jne!? Millon sie mahollisesti nukut? 😀
    Oot monelle ihmiselle esikuva. Se on hienoa! 🙂

  15. Nea

    Ihana kirjoitus ja rohkeeta että uskalsit sen tänne meillekkin jakaa. Pakko sanoa että itsellänikin pieni kyynel tuli kun luin tätä postausta, koska olit salkkareissa yksi suosikeistani ja muutenkin kirjoitit niin kauniisti. Mutta hyvä että uskalsit jättää salkkarit ja kokeilla jotain uutta!:) Onneksi sua voi vielä seurailla täällä blogin puolella<3

  16. Ida

    Uskon, että lopetus on sun itsesi kannalta hyvä, pääset tekemään todella mitä haluat. Harmi vain, että Heidi on parasta Salkkareissa, voi kyllä olla, että sarjan kattominen nyt jää sun lähdön jälkeen kokonaan. Yleensä kun katselen niitä hyvin valikoivasti ja monesti vaan kelaan sun kohtaan. Kauheesti tsemppii ja menestystä mitä ikinä jatkossa teetkin!

  17. Tiia

    Ihana postaus!! 🙂 oisko jotenki mahollista saaha tätä blogia blogloviniin ku ei siel nyt ainakaan näy 🙁

  18. Tiinu

    Ihana postaus! <3 Olin varmaankin 7- tai 8-vuotias kun Salkkarit alkoivat ja siitä asti olen sarjaa seurannut. Pakko sanoa, että Heidi on yksi suosikkihahmoista ja tirautin jopa pari kyyneltä kun luin tämän postauksen. Mutta hienoa, että uskallat tarttua uusiin haasteisiin! Tsemppiä siis uusiin tuuliin. En ole varmaankaan aiemmin kommentoinut, vaikka olenkin vakkarilukija. Olet loistava näyttelijä ja ihana positiivinen persoona! 🙂 Täältä blogista saa aina hyvää energiaa ja myös paljon inspiraatiota liikuntaan. Kiitos ihanasta blogista!

  19. PP

    Stemppiä uusiin tuuliin. Aika aikaansa kutakin, niinhän sitä sanotaan. Olit mielestäni näyttelijänä salkkareiden parhaimmistoa 🙂

  20. Mona

    Olit paras näyttelijä salkkareissa <3 Nyt kun lähdit salkkareista niin se on varmasti harkittu päätös ja meijän kaikkien pitää kunnioittaa sitä päätöstä :)! Hyvää elämää sulle <3! Jatkan kyllä silti blogisi lukemista vaikka lähdetkin pois salkkareista :)!

  21. Lotta

    Eikä! Heidi on kyllä ihana henkilö sarjassa mutta niin olet sinäkin ja varmasti tarpeellinen uusi alku, olet niin kauan näytellyt sarjassa kun muistan.. Tsemppiä jatkoon sulle, tulee myös Heidiä ikävä <3 täällä aion jatkaa sun kuulumisten lukemista 🙂 Pikanen kysymys vielä; mistä tuo huivi mahtaa olla? 😀

  22. lllindex0

    olit mun lemppari salkkareissa ❤️ <3 kuitenkin onne uusiin haasteisiin ja sä oot ihan paras

  23. Janette

    Olipa kiva lukea sun ajatuksista.
    Pakko sanoa, että oot jollain tapaa mun esikuva. Ihailen suuresti sua ja toivon, että voin jatkossakin ottaa mallia susta. Oot aivan tajuttoman inspiroiva persoona, vaikutat niin vilpittömältä ihmiseltä.
    Tsemppiä kevääseen Venla! ♥

  24. jassuu

    Venla oot tosi hyvä salkkareissa ja näyttelemisessä! Tosi paljo tsemppiä sulle ja voitko kertoo vinkki miten fitness malliksi pääsee? 😉

  25. Heidi

    Olen katsonut salkkareita noin 7 vuotta ja siitä asti kuin näin sinut siellä olit mulle suuri inspiraation kohde, vaikka kyseessä onkin näytelmä ja kirjoitettu teksi niin silti näyttelijä kuoresi alta tuli venla esiin. Oon aina tykännyt sun tyylistä takertua asioihin joista oikeesti haluat tietää enemmän tai välität niistä paljon. Sää oot ollut mulle se syy miksi jaksan kattoa salkkareita päivä päivänsä jälkeen. Oon siis 13 vuotias tyttö ja hyvin kiitollinen näistä vuosista joita näyttelit salkkareissa! <3

  26. Henzu

    Aivan ihanan rehellinen ja positiivinen postaus. Kerroit avoimesti päätöksestäsi ja kaikesta muusta, kiiitos tästä!

    Täytyy myöntää, että kun näin uutisen MTV:n sivuilla niin ajattelin, että tää on joku tsoukki ettei näin voi oikeesti käydä mahtavalla hahmolle. Jään kaipaamaan suunnattomasti Heidiä salkkareissa, mutta onneksi olet tarttunut uusiin mahdollisuuksiin ja toteutat unelmiasi niin sen elämän kuuluiskin mennä, tehdä mitä sydän sanoo ja tuntee! 🙂

    Onneksi sua ja sun elämää saa seurata vielä tämän blogin kautta ja odotan, että Fitnesspäiväkirjat alkaa ja sitä pääsen seurailemaan! Olet todella inspiroiva ihminen ja ihailen sua, että toteutat niitä unelmiasi! Toivottavasti ihmiset ottaisivat osittain edes mallia sinusta, niin mäkin aion ottaa jatkossakin. Olet niin aito ja ihana ihminen, kenet vois ottaa milloin vain kaveriksensa, harmi vaan välimatkaa on melkein 200 km. 😀

    Olit loistava Heidin roolissa ja kiitos näistä vuosista. 🙂 Tsemppiä jatkoon ja uusiin haasteisiin, sekä erittäin hyvää kevään odotusta! 🙂

  27. Jasmine

    Moi Venla! 🙂 tsemppiä uusille jutuillesi, Heidi on ollut ehdottomasti yksi lempi hahmoni sarjassa 🙂 musta sä oot tosi hyvä näyttelijä. Odotan myös innolla fittnespäiväkirjoja 😉 Ja ajattelin vain sanoa että olen vähä aikaa sitten löytänyt blogisi ja lukenut varmaan parin viikon sisällä melkein kaikki postaukset xD osaan kirjoittaa sillä lailla, että tekstiä on mukava lukea ja kuvasi ovat myös upeita. Olen itse 14v kilpavoimistelija ja olet ehdottomasti roolimallini urheilussa, rakastan motivaatiotasi, ja selvää treeni-iloasi ( sekä ihania värikkäitä treenivaatteitasi :D)
    mutta juu hyvää viikonloppua Venla <3

  28. Jannica

    Voi että! En oo sun blogia aiemmin lukenu, koska en yleensä blogeja lue.. mut nyt voin sanoo, että tästä lähtien tuun lukemaan sun jokaikisen tekstin! Oot tosi mahtava ihmine, ja niin haikea olo tuli, ku tän teksin luin:'( mutta toisaalta tuli myös hyvä mieli, sillä sä oot just oikea esimerkki siitä, että ihminen pystyy mihin vaan jos töitä tekee sen eteen! Elämä on tarkoitettu elettäväksi, ja jotta siitä voi nauttia, on kokeiltava monia uusi juttuja. Aina tulee niin haikea olo, ku lukee että joku poistuu salkkareista, mutta on otettava askeleita myös eteenkin päin. Oot mahtava näyttelijä❤ ja toivottavasti susta kuullaan vielä monta kertaa! Tosi paljo tsemppii sulle jatkoon ihana venla

  29. Helmi

    Siis wau, oot tosi kaunis. Ja ensinnäkin ihan älyttömän hyvin näyttelit jotenki tosi aidosti. muistan ku menit salkkareihin, oot ehkä ainut kenessä huomaa eniten tuon lapsesta aikuiseksi muutoksen. Sulla on muuten tosi ihana tyyli<3
    Hyvää viikonloppua sulle!

  30. Vilma

    Kun kuulin sun lähtevän salkkareista, en ollut uskovan kuulemaani. Olin pienessä ”shokissa”, koska olet vaan niin paras! 🙂 Pitää kyllä elämässä olla uusia haasteita, oon samaa mieltä ja sun blogin lukeminen jatkuu edelleen, eihän tätä blogia voi jättää lukematta! 😀

  31. tiina

    ihana venla <3 oot niin sympaattisen olomnen ja ihan ku ihmis enkeli <3 kyynel tuli kun lopetat:(. mutta ymmärrän sua hyvin. kaikkea hyvää sulle venla <3

  32. Viivi

    Heidiä tulee ikävä. Heidi on vain näyttelijä mutta silti se on niin tärkeä <3 seurasin jo pienempänä salkkareita ja aina oot ollu mun lemppari. Muistan vielä sillo pienenä ku leikittiin kavereitten kanssa jotain nii mun nimi oli aina Heidi vain salkkareiden Heidi ja sanoin että: Minulla on ruskeat hiukset ja paljon meikkiä niinku sillä Heidillä. Olen onnellinen kun uskallat kokeilla uutta ja haluat ottaa uusia haasteita vastaan mutta toisaalta olen myös surullinen. En olisi ikinä uskonut että sinä lähdet salkkareista mutta joskus on tehtävä vähän kiperämpiäkin päätöksiä ja arvostan päätöstäsi. Olenko ainoa joka tirautti muutaman kyyneleen (aika montakin:D) kun luin tota tekstiä… Nytkin alkaa itkettää ❤

  33. Viivi

    Ei vissiin tullut kaikkea mutta

    Älä ikinä siis IKINÄ unohda että mitä kaikkea olet saavuttanut tai mitä olet tehnyt. Sinä et ole enää salkkareissa mutta silti olet aina meidän Heidi ❤
    toivottavasti saavutat vielä lisää kaikkea upeaa ja hienoa ❤

  34. Tanja

    Aloin itkemään ku luin tätä. Aivan ihana postaus vaikka saikin mut itkemään. Jää todella haikee olo kun ei näe ihanaa Heidiä enään salkkareissa. Paljon hyvää Venla sulle. Oot ihana ihminen <3

  35. Saara

    Tärkeintä on elää hetkessä ja olla läsnä.
    Tehdä asioita, jotka tekee onnelliseksi ja pitää kasassa. Asioita, jotka vie eteenpäin. On okei olla joskus lopussa ja väsynyt, on okei myöntää se, aina ei tarvitse olla vahva sekä reipas. On myös hyvä mennä määrätietoisesti eteenpäin, sinne minne sydän vie. Tärkeintä on, ettei jää paikoilleen. Oot kyllä tosiaan todella hyvä esikuva monelle, nuorelle ja vanhemmallekin.

    Muistathan silti kaiken hulinan keskellä pitää huolta omasta henkisestä hyvinvoinnistakin ja antaa itselles aikaa sekä myös perheelle. Joskus on ihan okei vaan olla. Aina ei tarvii suorittaa. Nimim. Siitä juuri pois opetellen.

  36. viivielisabet

    Mua harmittaa tosi paljon,olihan Heidi mahtava hahmo ja todellakin yks lemppareista <3 ymmärrän kuitenkin sua vaikka todellisesti harmittaa 🙁 mut ainahan me voidaan ihastella sua vanhoissa jaksoissa 🙂 Toivottavasti blogi jatkuu pitkään 🙂 ja ainakin mun fanisivu sulle jatkuu ja on jatkunut jo puoli vuotta 🙂 <3 ihanaa viikonloppua idolini Venla! <3

  37. Rosa Ritola

    Venla tuuthan takaisin vielä joskus salatuihin elämiin ja hyvää jatkoa sulle❤️☺️

  38. viivielisabet

    Ja vielä se,että olin juuri laittamassa sulle fanipostia,saatko sen perille? 🙂

  39. juulia

    Oon nyt 13 vuotta ja oon kattonu salkkareita niin kauan ku muistan. Pienempänä tuöi leikittyä myös salkkari leikkejä

  40. Mia Ehrnrooth

    So proud! Inspiroiva kirjoitus Venla – kiitos.

    No go get them Tiger !

    Onnea uudelle alulle, ja kehtaan tämän allekorjoittaa koko Tesian trion voimin <3

    Mia Ehrnrooth

  41. Sari

    Hei Venla, Olen itse myös aloittanut blogin kirjoittamisen, kun huomasin sinun blogin niin oli pakko alkaa seuraamaan sinua. Olet ollut minun lempinäyttelijä salkkareissa SE PARAS tietty! Toivotan sinulle onnea tulevauisuteen ja toivottavasti saamme vielä kuulla sinusta. <3 <3 <3

  42. Michaela

    Tulee ikävä Heidiä mutta odotan innolla Venlan uusia käänteitä elämässä ja fitness päiväkirjat ohjelmaa, eli toivota sulle todella paljon onnea ja menestystä urallesi <3

  43. Laura

    Heidiä jäädään kaipaamaan, mutta unelmat, rohkeus ja uuden alku, mikäs sen parempaa! :)Parhaat onnistumisen kokemukset kuitenkin usein saa itseään haastamalla ja onnistumalla. Ja hyvät muistot säilyvät onneksi aina mielessä 🙂
    Hyvää kevättä ja positiivisia juttuja sulle Venla! 🙂

  44. katja

    Kiitos kun olit salkkareissa mutta nään sut taas fitnespäiväkirja ohjelmassa ja onnee! Uudelle alulle venla ♥ 🙂

  45. Marika

    Hei! Varmasti tuntuu haikealta jättää tuttu työympäristö ja työkaverit. Nostan sulle hattua yrityksen perustamisesta. Hienoa, että uskallat yrittää. Itsellä haaveena myös joskus tulevaisuudessa yrityksen perustaminen. Jos saa kysyä, niin minkälainen yritys on kyseessä ? 🙂

  46. joel

    Hyvästi venla tulee ikävä sua ku et enää oo salatut elämässä olit kuitenkin kaikkein kaunein salkkareissa ja oot muutenkin kaunis.

    Ps:ois kiva nähdä mut tuskin tuut Rovaniemelle

  47. Anni

    En ole itse ikinä ihan hirveästi Salkkareita katsonut, mutta mitä olen Heidiä tulee varmasti monella ikävä. Tykkään todella paljon tästä sun blogista ja odottelen innolla mitä aika tuo tullessaan ! Kaikkea hyvää ihana Venla ♥

  48. Laura

    Pakko myöntää, että kyllä menin shokkiin ja tirautin kyyneleitäkin luin, että Heidi poistuu sarjasta(Olit ehdottomasti mun lemppari näyttelijä).Oisin niin toivonu Heidin ja Jirin päätyvän loppuelämäkseen yhteen.Mikä valtava pettymys 🙁 Olin niin onnellinen marraskuussa kahvilakohtauksessa avustajana ollessa, kun näin että Heidi ja Jiri oli palannu yhteen 🙂 Mut onneks voi lukea sun mahtavaa blogia ja seurata fitnespäiväkirjassa 🙂

  49. Roosa

    Moikka Venla!<3
    Oot todella hyvä näyttelijä ja kaunis!:) Sulla on myös ihana tyyli<3

    Haluaisin vielä kysyä,että mikä on fitnesspäiväkirjat trailerissa olevan biisin nimi?:)
    Hyvää pääsiäistä sulle! <3 <3

  50. Susanna

    Heipsan! Tykkkäsin Heidistä todella paljon. Harmittaa kovasti kun poistut sarjasta, mutta odotan innolla mitä kaikkea saat vielä aikaiseksi! Kiitos kovasti näistä ja kaikkea hyvää! Kiitos myös että kirjoitat tätä blogia! Tämä on ehdottomasti mun suosikkeja! 🙂

  51. Hansu

    Ihana kirjoitus Venla! Huomaan, että joku toinenkin on ollut sitä mieltä, kun kommenttiboksi on täyttynyt kymmenistä viesteistä 🙂

    Mun tulee ikävä Heidiä, mutta onneksi sinua ja sun elämää pääsee edelleen seurailemaan tän blogin kautta. Surettaa, että Heidin matka Salkkareissa päättyy (ihan siksikin, että jaksoin aina sivusilmällä ihailla sun kauniin muhkeita lihaksia ^^), mutta ihmisen on tehtävä mitä sydän sanoo.

    Kaikkea hyvää tuleviin kuvioihin, jään jännityksellä odottamaan mitä seuraavaksi keksit. Jatkan siis ehdottomasti blogin lukemista. Tsemppiä! 🙂

  52. Tiia

    Ihana kirjotus Venla! Sun blogi on yks mun lemppareista ja odotan aina innolla uusia postauksia! 🙂 Ihanaa kevättä sulle ja tsemppiä jatkoon! <3

  53. Sintti

    Hieno ja ajatuksia herättävä kirjoitus =)
    On ollut suuri ilo seurata kasvuasi teinitytöstä määrätietoiseksi
    nuoreksi naiseksi!
    Joskus ovi sulkeutuu, jossakin avautuu ikkuna. Kaikkea
    hyvää elämäsi poluille Venla! =))

  54. Vilma

    Aws, osaat olla aivan ihana♥ Vaikka jätätkin salkkarit, onneks kirjottelet tänne blogiin koska muuten olisin sortunut täysin♥ ihanaa ja rehellistä tekstiä (niinkuin myös sinä)♥ Hyvää elämää venlalle!♥

  55. NooraL

    Onnea uusien tuulien matkaan,oot mun yksii lempinäyttelijöitä <3 ja oon kattonu joka ikisen salkkarijakson,harmittaa kun lähdet salkkareista,mutta hymy nousee kasvoille kun luen sun blogia ja luin ton kaiken yllä olevan,niin oot rohkee ku lähet koittaa uusia asioita 🙂 paljon onnea matkaan ja toivottavasti saavutat sen mitä ajattelet sisimmässäsi <3 halauksin: Noora

  56. NooraL

    Mutta onneksi ei tarvi unohtaa suo kokonaan koska blogistas näkee sun kuulumisisas ….Kiitos <3

  57. roosa.t

    Pakko sanoa että olit yks mun lempinäyttelijöistä Salkkareissa. Oot aina ihanan pirteä, positiivinen ja erittäin kaunis ihminen! Onnea ja tsemppiä tulevaisuuteen 🙂

  58. Annika

    Oi… Silmäkulma melkein kostui, kun katselin tuota Salkkarit jaksoa, jossa jätit jäähyväiset Pihlajakadulle. Heidiä varmasti jään hetkeksi kaipaamaan, kunnes kuviot sielläkin tarpeeksi muuttuvat. On ollut kiva lukea tätä blogiasi. Olen itse hieman hurahtanut kuntoiluun ja ennen kaikkea terveelliseen ruokavalioon. Tämä blogisi on ihanan inspiroiva ja kaunis. Sitä lukiessa tulee hyvä mieli. Onnea sinulle Venla, uusiin haasteisiin ja uusille poluille elämässä!!

  59. V

    Oi, Ihana postaus ja aivan ihanat kuvat sinusta ! <3 Tulee kyllä ikävää Heidiä! <’3 😛 Odotan innolla uutta sarjaa! <3 🙂

  60. jasu1

    oot yks mun suosikki näyttelijöistä , harmi et lähit salkkareista :)! onnee tuleviin töihin ja haasteisiin, olit tosi rakas ja ihana näyttelijä,! 🙂 :3 pus

  61. Nella

    Olit mahtava salkkareisa mutta onnellista loppuelämää ja kaikkea hyvää toivottavasti näyt salkkareissa joskus edes vilauksella <3Nella♥

  62. Elli

    Hei Venla sinun roolihahmo oli kaikkein ihanin ja hauskin ja viihdyttävin ja kaunis ja hauska vaikka kun aloitit Salatuissa Elämissä niin jossain tuhannessa jaksossa vähän silleen kiusasin Peppiä mikä varmaan kuului käsikirjoitukseen mutta olet aina ihana olit myös ensimmäisessä Fitnesspäiväkirjassa ensimmäisessä tuotantokaudella mutta mikset ollut toisessa tuotantokaudella mutta olet silti ihana ihminen ja osasit Salkkareissa kaikki jutut ja vuorosanat todella todella hienosti olet yksi mun lemppari näyttelijä mutta muista se Rakastin sinun roolihahmoa todella todella paljon harmi kun lähdit sarjasta pois ja olit myös hyvä salkkareitten leffassa todella hyvä siinä painajainen merellä ❤️❤️❤️ Ei mulla muuta kun hyvää kesän alkua ja pidä itsestäsi hyvä huoli ja ole reipas ihminen niin olen minäkin reipas Venlalle❤️❤️❤️Paljon rakkautta❤️❤️❤️

Lähetä kommentti