22.01.2015 | 42 Kommentit

Ihmisen ikävä toisen luo

Päällimmäisenä tällä hetkellä on ollut mielessä, miten lomareissumme sujuu Mulanin osalta. Siitä ei ole epäilystäkään, etteikö Mulan pärjäisi mainiosti täällä äitini hyvässä hoidossa. Mietin lähinnä miten ihmeessä me selvitään ilman Mulania matkalla, sillä tiedän jo nyt, että ikävöin tuota rakkainta ruttunaamaa niin kovasti. Mulan on aina niin vahvasti läsnä meidän arjen rutiineissa, tosin jos voin edes jotenkin itseäni lohduttaa, niin onneksi lomalla niitä rutiineja ei ole muistuttamassa siitä kaipuusta.

Päivittäiseen ohjelmaani kotona kuuluu Mulanin lenkittämisen ja leikkien lisäksi, myös hänen turkin nuuhkuttamista (kaikki koiranomistajat ehkä ymmärtää tän, tai sit mä oon vaan jotenkin outo) ja sen suunnattoman hyvänolon, mitä siitä saa. Eikä mulla ole aamua, joka ei alkaisi Mulanin pusuilla, tai iltaa, joka ei päättyisi siihen, että ”pikku” kaveri nukahtaa tuhisten mun syliin. Voihan rakkaus. Yöunetkin nukun aina sikeästi, kun tämä karvainen lapsonen kuorsaa joka ikinen yö meidän välissä.

Onneksi Mulan on ollut vanhemmillani hoidossa jo aiemminkin, ja kaikki on sujunut mutkitta. Tällä kertaa totesimme parhaimmaksi ratkaisuksi sen, että vanhempani tulevat hoitamaan häntä meidän kotiin, sillä vaikka lapsuudenkotini on jo Mulanille tuttu paikka, niin meidän koti on luonnollisesti vielä pikkuisen koiraystävällisempi. Siinäkin mielessä, että täältä löytyy kaikki mahdolliset tavarat; ruoat, lelut sun muut hoitotarvikkeet (joten säästyttiin myös niiden siirtämiseltä paikasta toiseen), eikä täällä ole johtoja tai mitään esineitä esillä, mitä Mulan vois halutessaan tuhota. 😀

Jos joku on varma niin se, että perinteistä lomareissun jälkeistä masistani lievittää hyvin paljon tieto siitä, että pääsen taas syleilemään tätä karvaturria.

<3:Venla

 

42 Kommentit

    • Venla Savikuja

      Voi ei, ikävä kuulla! <3 On ne kyllä niin maailmanrakkaimpia otuksia, joihin todella kovasti kiintyy.

  1. kariina

    Se ikävä on aivan hirveä ja se ei helpota, vaikka se ensimäinen koiran jättö kerta oli ainakin mulla se kamalin. Kamalinta hommassa on ne illat hotellissa, kun se tuhisija ei olekaan missään, kyllä siinä on tuntee olonsa niin orvoksi. Mutta sen takia rakastan matkailua ylikaiken (kuitenkin edelleen), kun ei ikinä tunnetta, ettei olisi syytä palata, kun koira odottaa kotiin.
    Meillä siinä eri tilanne, että meijän koira on aina koirahoitolassa. En luota koiraa kenen tahansa hoiviin ja mun vanhemmat eivät voi selkä ongelmien vuoksi hoitaa. Hoitolassa on ammattilaiset ja poju on aina viihtynyt hyvin, + menee aina innoissaan paikkaan. Meillä reissataan todella paljon, mutta paljon Suomen sisällä ja silloin koira on mukana, kerran vuoteen ulkomaille ilman koiraa. Niin ja mun koiruus on Rottweiler, että niitä ennakkoluuloja meinaa välissä olla ihmisillä.
    Tulee pitkästoori, mutta sanon vielä, että oon lukenu siun blogia paljon ja Mulan vaikuttaa oikein ihanalta pakkaukselta ja toimii varmasti myös ennakkoluulojen poistajana. 🙂

    • Venla Savikuja

      Joo varmasti tämä ensimmäinen pidempi lomareissu on pahin ikävän kannalta. Aivan totta, kuten sanoit, on kuitenkin ihana palata kotiin, kun tietää, että oma karvainen rakkauspakkaus odottaa. 🙂 Ihana kuulla, että olette löytäneet luotettavan hyvän hoitopaikan omalle koirallenne.

  2. Tony

    Hei Venla! Voisitko olla niin ihana, että jaksaisit tehdä vielä yhden treenauspostauksen ennen lomalle lähtöä? Kestettäis me sun kovimmat fanit paremmin kans lomareissun aiheuttama ikävä 😉

  3. HeliJ

    Nuuhkuttaminen kuuluu totta kai jokaiseen päivään <3 Minä nuuhkutan vaan meidän Tatti-kissaa, mutta kissa tai koira – nuuhkuttaa saa ja pitää 😀

  4. Hanna

    Toinen koiran turkin nuuhkuttelija ilmoittautuu! 😀 on ne vaan niin ihania päivän pelastajia nuo karvaturrit <3

  5. Eikku

    Tiedän niin ton tunteen! Mun koira oli 1-vuotias, kun lähdin kaverin kanssa kahdeksi viikoksi Kreikkaan. Se oli ihan hirveä loma, kun ikävöin koiraa niin paljon ja olin allapäin siitä. En osannut nauttia lomasta ollenkaan ja hyysäsin kaikkia katukoiria. Kaveria otti se päähän ja riideltiin koko ajan :D.

    Onneksi sulla on hyvät hoitajat ja tulevat vielä omaan kotiisi!

    • Venla Savikuja

      Hahaa 😀 Ihana kuulla, että en siis ole ainoa, joka kovin ikävöi näitä maailmanrakkaimpia otuksia <3

  6. Anneh

    Heippa!

    En koskaan kommentoi näitiä blogeja mutta oli nyt pakko, sillä oltii miehen kanssa viikko reissussa ja koira oli äidilläni hoidossa. Puhelinlasku oli valtava kun soitin joka ilta kotiin ja kysyin koiran kuulumiset! Ensimmäisenä iltana oli ollut ikävä ja äiti oli koiran kanssa nukkunut. Nykyisin lohdutan muita koiranomistajia, sillä me olemme niin paljon enempi kiintyneitä koiriin kuin he meihin. Tiedän että koirani rakastaa minua ylikaiken, mutta ikävä kyllä missä koira kolme yötä, siellä koiran koti. 😀 Mulan pärjää varmasti loistavasti eikä ikävöi teitä kuin päivän. Te sen sijaan ikävöitte koko loman ja se on hieno homma, sellaisia kunnon koiranomistajat ovatkin! ; DD

    • Venla Savikuja

      Oi ihana teksti, kiitos kun kommentoit nyt, se ilahdutti. Toi on varmasti aivan totta <3

  7. Jonna

    Voi kuinka monesti sitä onkaan peruuttanu jonku reissun tai illan menon, kun ”en halua jättää elukoita”. 7 lemmikkiä kämpillä ja ei niitä ilman haluais olla, oli ne välillä kuin rasittavia tahansa.
    Ja et oo yksin tuon karvan nuuhkimisen kanssa, varsinki koiranpentuja on aivan pakko aina nuuhkia! 🙂

  8. Myy

    Mä NIIN ymmärrän sua! Ois kauheeta jättää oma nuppunen (territyttö) muiden hoteisiin lomareisun ajaksi, kun se kulkee mun perässä ku perävaunu. 😀 Ihana muuten kuulla, että joku muukin nuuhkii koiraansa. Mä nuuhkin joka aamu tota karvakaveria, kun se herää. Se tuoksuu ihan uniselle ja niin hyvälle. <3 Sun blogi on tosi hyvä. Ja Mulan on supersuloinen!

    • Venla Savikuja

      Ahahah paras toi perävaunu-kommentti, repesin! 😀 Oi ihana kuulla, että meitä nuuhkijoita on siis enemmänkin! <3

  9. Anna Huotari

    Tiedän ton tunteen niin hyvin… mut musta tuntuu että etsä siellä matkalla hirveesti kerkee ikävöimään siitä lomasta nautiskelun ansiosta 🙂

    Tuli muuten yhtäkkiä vaan mieleen, että mikä se oli se näyttelijä rekisteri tai joku vastaava?

  10. Tiina

    Voi että, aivan ihanaa kun meitä samalla tavalla-ajattelijoita on enemmänkin 🙂 Välillä tuntuu että osa kavereista pitää ihan kahjona kun tykkään nuuskutella ja lällytellä noita omia koiriani 😀 Silloin jos/kun lähden jonnekkin reissuun minne en voi koiriani mukaan ottaa, tuntuu kuin ne olisivat tavallaan ns. näkymättömällä nuoralla minussa kiinni ja läsnä koko ajan. Mutta kun niistä omista koirista tulee paitsi perheenjäseniä, myös meidän ihmisten varjoja ja ajatustenlukijoita. Se on oikeasti yksi päivän parhaimpia juttuja tulla työpäivän jälkeen kotiin kun tietää että vastassa on joku joka on aina yhtä iloinen^^ Voin vaan kuvitella miten Mulanin häntä irtoaa riemusta kun tulette lomareissulta takaisin, se on ihan mielettömän upea koira kaikinpuolin! 🙂

    Kaverini teki omasta koirastani ja ajatusmaailmastani videon, johon hän on täydellisesti osannut kiteyttää asiat joita vain me koiraihmiset voimme ymmärtää. Videota voi vilkaista tämän linkin takaa: https://www.youtube.com/watch?v=jAe8myekQ8o

    Mahtavaa lomaa molemmille ja Mulanille rapsutuksia! <3

    • Venla Savikuja

      Oi ihana kommentti<3 Toi on niin totta, ne on perheenjäseniä ja niin rakkaita! Kiitos paljon 🙂

  11. Krisse

    Moi Venla! Tää saattaa olla vähän outo kysymys ja ei oo pakko vastata. Mulla on paha akne ja mulle kehotettiin kokeilemaan e-pillereitä, mikään muu tähän mennessä ei oo auttanu. Mietyttää vaa niitten alottaminen kun on ollu paljon juttua niiden sivuvaikutuksista ja pelkään jos paino nousee, mut haluisin kuitenkin aknesta eroon. Onko sulla kokemusta e-pillereistä ja vaikuttaako ne painoon ja treenaamiseen? Sori jos on tyhmä kysymys tai liian henk. kohtanen. Kiitos, sul on kiva ja inspiroiva blogi. Hauskaa matkaa ja voih varmasti tulee Mulania ikävä 🙂

  12. Noora

    Täällä kans yks kohtalontoveri. Oon lähössä viikon päästä työharjotteluun ulkomaille kahdeks kuukaudeks ja nyt jo meinaa tulla itku kun mietin miten ensinnäkin pystyn nukkumaan ilman noita koiruuksia 😀 Mulla on kaks tolleria ja nuorempi on vasta 6kk. Kaikki on pelotellu ettei tuo pentu enää muista minnuu ku tuun kotiin ja joudun tutustumaan siihen uudelleen… Tiiän ettei se unohda mutta silti jotenkin ajattelen että entä jos 😀 ne on molemmat enemmän miun koiria kun teen niiden kanssa kaiken, mutta nyt varmaan kiintyvät sit enemmän poikaystävääni. On ne vaan niin rakkaita!

    • Venla Savikuja

      Voi paljon tsemppiä työharjoitteluun! Älä huoli, kyllä ne varmasti sut muistaa <3

  13. Riikka

    Nuuhkuttelu on parasta! Kohteena mulla tosin on kissa, ja varsinkin tassut 😀 ihananana ♥ reissussa parasta on ku npääsee kotiin ja hakemaan ensimmäisenä karvasen kaverin kotiin 🙂 ja se eka yö kun koko perhe nukutaan samassa sängyssä, kissa vieden isoimman tilan mutta koska on niin ihana olla kotona ja nähdä se niin ei ees haittaa nukkua 30 cm tilassa 😀 allthetastesoflife.blogspot.fi

  14. ulla

    Ihanaaaa , mahtavaaa lomaa ja matkaa teille !!! 🙂

    Nauttikaa toisistanne , maisemista ja Hyvätä ruuasta. Senhän te osaattekin 😉

  15. Paula

    Ihanaa! Kyllä kaikki koiran, kissan tai jonkun muun lemmikin omistajat nuuhkuttavat, ihan takuulla! 😀 meillä on koira jolla on kaksi kotia. Työkoira, joka elää ulkotarhassa toisessa kodissaan mutta kuinka onnellinen tämä voi olla kun pääsee välillä meille. Tapana on hakea hänet aina kun vain pystyn, työpäivien jälkeen ja aina vapailla.. niin paljon iloa ne tuovat. Niin monet kerrat ollaan vedet silmissä naurettu vaikka toinen vaan ”on”.. Kun ei voi tietää mitä siellä päässä liikkuu ♡ mikä muu pelastaisi huonon päivän kuin karvakamu, joka tulee häntä heiluen ja riemusta vikisten sua ovelle vastaan ja ehkä vielä pesee kasvosi. Ei mikään. ♡

  16. Henna

    Täältä löytyy myös yksi nuuhkuttelija! Eli et ole yksin ja meitä nuuhkuttelijoita on useita.;-) Meillä asustelee australianpaimenkoira (tulee kesällä 2v). Meillä aamu alkaa myös aina naaman nuolemisella ja sitä jatkuu pitkin päivää, ihania! <3

  17. typy

    Voi että tuo Mulan on niiiin söpö!! En ymmärrä miks jotkut pelkää tuon rotuisia koiria. Mikä pusumonsteri <3 Mä rakastan matkustamista, mutta inhottavinta siinä onkin juuri se, että ei haluaisi jättää rakkaita kissoja hoitoon siks ajaks. Jenkkeihin ois munkin seuraava haave päästä, varmaan 2 vkoa on se maksimi minkä pystyy olee.. Ja kyllä, nuuhkuttelu kuuluu asiaan, minä nuuhkuttelen kissojen nenää, tassuja, naamaa, selkää ;D ja ne puskee takas 🙂 Ihanaa reissua teille ja Mulan on varmasti hyvä emäntä kotia vahtimassa 🙂

Lähetä kommentti