02.01.2017 | 8 Kommentit

JOULUMUISTOJA

Heippa!

Täällä ollaan taas. Valehtelisin jos väittäisin, ettei loppuvuosi ollut hitusen uuvuttava ja rankka, vaikka samaan aikaan kutkuttavakin. Joulu tuli ja meni täällä suunnalla ennätysvauhtia. Sillä toki saattoi olla jotain osuutta asiaan, että illat venyivät pitkiksi juuri ennen aattoa, kun muutimme loput tavaramme uuteen kotiin, teimme vanhan kodin loppusiivouksen ja remppailimme vielä samaan aikaan uutta.

Onneksi pääsimme pakenemaan aatoksi maalle vanhempieni luokse herkuttelemaan.

Minä tein tällä kertaa – ja pääsin samalla myös vihdoin itse testaamaan – tätä suureen suosioon noussutta porkkalaa eli vegaanista kylmäsavulohta, jota aion kyllä hyvän menekkinsä vuoksi jatkossakin loihtia naposteltavaksi vaikka illanistujaisiin. Sen lisäksi tein viime vuoden joulupöydästä tuttuja punajuuripihvejä.

Äiti taikoi kaikki herkulliset laatikot, vegaanisen karjalanpaistin, joululimpun, salaatit, riisipuuron sekä luumurahkan jne. Sisko teki makoisan karpalo-mustaherukkajäädykkeen. Pöydän antimet olivat kaikki vegaanisia ja gluteenittomia.

Toivottavasti teillä oli rauhallinen ja ihana joulu.

Oikein hyvää alkanutta uutta vuotta kaikille!

<3:Venla

8 Kommentit

  1. käyttäjä-11802

    Ihanasti teidän perhe huomioi vegaanisen ruokavalion ja tehdään kaikille sopivaa ruokaa! <3 Itselläni on allergisia lapsia, joista yksi anafylaktinen, mutta heitä hyvin harvoin huomioidaan missään.. ei edes isovanhempien luona. Juhlat tarkoittaa sitä, että otamme omat eväät mukaan kaikkialle, oli kyseessä lounas tai kakkukahvit ja pahimmassa tapauksessa molemmat. Neuvoisin mielelläni miten tehdä ruoasta helposti maidotonta, kananmunatonta ja gluteenitonta, mutta ei kiinnosta edes opetella.. Tai vinkkaisin kaupasta sopivaa, mutta sekin on mahdotonta.

  2. Emma Ruuth

    Moikka Venla! Mie olen 17-vuotias ja olen nyt lukenut siun blogia tosi pitkään ja tykkään aina lukea siun uusia postauksia. Olen muuttanut omaa ruokavaliotani ja se on ehkä jopa auttanut miun lastenreumaan, jota olen sairastanut jo kauan. Myöskin olen löytänyt uudestaan innostuksen urheilun suhteen ja kiitos siitä kuuluu siulle. Jatka samaan malliin!:) <3

  3. Jaana

    Tunnelmallisia kuvia ja ihania vegaanisia vaihtoehtoja jouluruuille. Ihanaa kun koko perhe tukee tällä tavalla! Olen seurannut sun blogia jo tässä muutaman vuoden. Olen saanut täältä tosi paljon inspiraatiota treenaamiseen ja positiiviseen ajatteluun. Kiitos siitä! Tsemppiä sulle jaksamiseen!

  4. emppu

    Moi Venla! Olen uusi salkkarien katsoja, itseasiassa viime viikolla tuli dvd-boxit vasta kotiin kotiinkuljetuksena, ja nyt olen siinä jaksossa, kun Heidillä puhelinnumero kädessä Jiriltä ja se ei lähe kulumallakaan pois :D. Kerran näin sut vuosia aiemmin katajanokalla samoissa tupareissa entisen työkaverina luona, mutta en noteeranut mitenkään, kun olit kuin kuka tahansa. Kehuisin, että olet mahtava näyttelijä, hieno bloggaaja yms. Haluaisin kysyä nyt sen, mikä mua eniten kiinnostaa, miten päädyit kasvissyöjäksi? syötkö enää mitää lihaperäisiä tuotteita, edes maitotuotteita? oletko nykyään lopettanut alkoholin käytön täysin? Kiinnostaa koska mulla lääkärissä oli kohonnut verenpaine ja syön huonosti, haluaisin siirtyä vegaaniruokavalioon. Hyvää vuoden alkua sulle ja Makelle, ja muutenkin kaikkea hyvää!

  5. Niina E.

    Onpas herkkusia näköisiä ruokia! Nam tulee ihan vesi kielille Ai Mulan sain myös jättiluun kun mäki ostin
    samalainen mun koiralleni ja se tykkää siitä paljon että se ottaa välillä viereen kun ollaan menossa nukkumaan Se on hieno asia kun ootte saanut muutaa uuden kotiin ja onnea! Meidän joulu meni ihan mukavasti ja rauhallisin mutta uusivuosi oli vähäsen pelokas aika mutta siitä selvittänyt hyvin Mitäs Mulan otti uusivuosin? hyvää alkanutta uutta vuotta teille!

Lähetä kommentti