17.02.2014 | 34 Kommentit

Juustoinen lihamureke, säännöllinen ruokarytmi, ystävänpäivä ja sunnuntai brunssi

Makoisaa maanantaita rakkaat lukijat!

Valitettavasti en ole kiireiden takia viime aikoina ehtinyt vastailemaan kaikkiin kommentteihin  ja viesteihin yhtä aktiivisesti kuin yleensä, pahoittelut siitä.  Ja kiitoksia kaikille palautetta lähettäneille.

Mmmm… mikä tuoksu! Kuvitelkaapa olevanne todella nälkäinen, huoneessa leijuu uunissa paistuvan juustoisen lihamurekkeen tuoksu. Nam nam ja nam! Sellainen on nimittäin meikäläisen fiilis tällä hetkellä. Älkääkä turhaan jättäkö tätä mielikuvaa kuvitelman asteelle, vaan ryhtykää itsekkin kokkailemaan maanantain illallista, sillä nyt pukkaa simppeliä reseptiä pitkästä aikaa.

Ainekset:

700g jauhelihaa

1 kananmuna

1dl korppujauhoa

2dl vettä¨

1 iso sipuli

ruususuolaa

mustapippuria tai pippuriseosta

200g maustamatonta tuorejuustoa

tuoreita yrttejä esim: ruohosipulia, timjamia, tai mitä mieli tekee

fetaa

Sitten nesteet ja korppujauho sekaisin, lisää joukkoon silputtu sipuli, kananmuna, tuorejuusto, mausteet, sekä jauheliha. Ei muuta kun käsillä vaivaamaan mössöä, ai että miten rentouttavaa puuhaa, sisäinen lapsi minussa heräsi ja on onnessaan! 😛

Muotoile yhdeksi suureksi murekkeeksi uunivuokaan tai pellille ja laita vielä murekkeen väliin/sisälle fetaa. Kypsennä uunissa 200 asteessa, kunnes mureke näyttää kypsältä.

Lisukkeeksi raikasta salaattia ja vaikka pastaa tai perunamuussia.

KEEP IT SIMPLE!

Suosittelen myös ostamaan useammaksi päiväksi tai jopa viikoksi ruoka-aineita kerrallaan. Se auttaa pitämään kiinni säännöllisestä ateriarytmistä ja estää liialllista roskaruoan syöntiä sekä herkuttelua. Ihmiset syövät juuri sitä mitä kaapista löytyy, varsinkin nälän yllättäessä. Älä siis anna nälän yllättää tai hanki kaappiisi ruokia, joita koitat arkena välttää. Nälkäisenä on suurempi riski sortua syömään sokeriherkkuja tai rasvaista ruokaa, sillä kroppa huutaa nopeaa energiaa, ja silloin kauppareissu tuntuu ylivoimaiselta. Kun kotoa löytyy vain kunnon ruoka-aineita laadukasta ateriaa varten, tulee silloin myös paremmin laitettua ja syötyä kunnollista ruokaa. Minä olenkin itse usein huvittava näky kauppareissulla, sillä kannan kassikaupalla ruokaa kotiin yhdellä ostoskerralla. Lisäksi se tulee huomattavasti edullisemmaksi käydä ostamassa Lidlistä iso määrä ruokaa, kuin rampata siinä kalliissa lähikaupassa joka päivä.

Meikän vakkariostoksia on mm:  paljon vihreetä, eli salaatteja ja pinaattia, kasviksia, papuja, parsakaalia, kukkakaalia, juureksia, bataattia, sekä maustamatonta kanaa, jauhelihaa, kananmunia, tuoretta chiliä, sipulia, hedelmiä, marjoja, hunajaa, kaurahiutaleita, mysliä ja milloin mitäkin… jne. Tänään mukaan tarttu myös saaristolaislimppua namm!

Vielä loppuun muutama kuva viime viikon ystävänpäivämeiningeistä, sekä Veeran synttäripäivän  pienimuotoisesta juhlistuksesta Maken, Iidan ja mun kesken.

 

Viime viikon aamutreenikuva, jolloin heräsin klo.4.50. Aikainen lintu madon nappaa, vai miten se meni 😉 

Tarjoiluja Veeran luona: Makoisaa suklaamoussea  vadelmilla, sekä berliininmunkkeja, kyllä se sisko vaan tietää, mikä meille uppoo herkkupäivänä! 😀

Sunnuntaina oli lepopäivä & kotibrunssi <3 Uusin lempparini on soijajogurtti myslin ja makeuttamattoman maapähkinävoin kera. :

Energistä alkanutta viikkoa! Paljon tsemppiä kaikille!

<3:Venla

34 Kommentit

  1. Marjaana Tainola

    Wow! Tulipahan nälkä ku näin ton murekkeen 🙂 Pakko kokeilla joku päivä! Onks toi vuoka silleen päällystetty ettei sitä tartte voidella millään?
    Sulla on tosi inspiroiva blogi ja ihana kuulla että säki herkuttelet välillä 😉 hauskaa viikkoa! 🙂

    • Venla Savikuja

      Joo todellakin herkuttelen!! 😛 Nam! Joo vuoka on sellainen, ettei sitä tarvi erikseen voidella. Kiitos samoin, ihanaa viikkoa sulle!

  2. Maija

    Nam nam nam! Ihanan herkullisia kuvia. 🙂
    Oon kans ite tehny jauhelihamureketta, mutta ilman juustoa. Loistava idea, joku viikonloppu täytyy kokeilla. 🙂
    Haha pelkään ostaa tuota maapähkinävoita, jos syönkin koko purkin kerralla. :p
    Hyvää alkanutta viikkoa!
    Ps. Oli todella energistä aloittaa viikko kunnon tunnin spinningtunnilla. 😀

  3. Essi

    Ihanaihana postaus!! Tein mummin kanssa ensimmäisen kerran ihanaa terveellistä pitsaa ja resepti oli aivan huippu, kiitos siitä!! Itse lisäsin pohjaan vielä 1:n sipulin. Huomiseksi siellä jääkaapissa 1 pala sitä vielä odottelee, nam nam! <3 Mä olen vasta aloittanut sun blogin lukijana ja täällä sitä ollaan ihan koukussa! Ihana blogi! <3

  4. essi

    Moi moneltako laitat yleensä nukkumaan kun jaksat herätä nuin aikaisin. Montako aerobista teet viikossa ja millaisia ne ovat 🙂

    • Venla Savikuja

      Yleensä pyrin menemään nukkumaan kymmeneltä tai viimeistään yhdeltätoista. Jos herään jo ennen viittä, niin sitten jo puoli kymmeneltä. 🙂 Aerobisten määrä riippuu paljon viikosta ja siitä montako kertaa olen käynyt viikon aikana lisäksi salilla. Sillä olen tarkka siitä, että tulee tarpeeksi täysiä lepopäiviä. Lenkkeilen ja pyöräilen. 🙂

  5. Elina

    Olis kiva jos postaisit jotain vinkkejä välipaloista! 🙂 Tuntuu että rahka tulee korvistakin ulos.. Ja täältä löytää aina parhaimmat vinkit ruokaan, nams! 🙂

  6. Iida näsinlinna

    Tosi kiva postaus taas kerran!:) Tuli vain mieleen ja pakko kysyä että mistä tuo harmaa paita viimeisessä kuvassa on?:)

  7. Anna Maiya

    Ihana toi harmaa paita sulla tossa kuvassa? Mistä se on?

    Ja niin, oon koittanut löytää Fitnessgurun OneWhey-protskujen arvosteluita suomalaisten käyttäjien keskuudesta, mutta en ole löytänyt :/ …jos olet kokeillut, niin mitä makua osaisit suositella?

    Sekä jos olet kokeillut Fitnessgurun OneHeat-kapseleita treenin ohella, mitä mieltä olet? Kannattaako satsata?

    Kiitos inspiroivasta ja positiivisesta blogista, keep it up!!

    Terkuin,

    Ansku

  8. suvi

    Ensinnäkin kiitos hirmu piristävästä blogista 🙂 Feta-mureke lähtee ehdottomasti kokeiluun!
    Olis pieni kysymys, tai kysyn ehkä enemmänkin vinkkiä/mielipidettä. Tuli mieleen tästä postauksesta yks mun lemppariruoka, johon yleensä löytyy aina ainekset jäkiksestä, kaiken varalta. Tää on mun oma ”pyttis”. Eli yleensä heitän pannulle sipulia ja nakkeja, pienen paistamisen jälkeen sekaan pari kananmunaa ja esim kirsikkatomaatteja. Kivan lisän tuo myös suolakurkut pilkottuna. (Maustan perus suola, mustapippuri+valkosipulijauhe. )MUTTA nakithan ei oikeestaan oo kovin ravintorikasta tavaraa, niin oisko ideaa millä ne vois korvata vai mitä mieltä ylipäätään oot nakeista näin ihan ruokana?

  9. Jonna1983

    Haa, jauhelihamureketta! Pitkään unohduksissa ollut ystäväni, kiitos kun muistutit 🙂 herkullisia ruokia sulla täällä ja hienosti olet kehittynyt salin puolella!

    Jonna1983.fitfashion.fi

    • Venla Savikuja

      haha 😀 Sama täällä, oli pitkään unohduksissa, mutta jälleennäkeminen oli sitäkin iloisempi ja herkullisempi! 😉 Voi kiitos! Ihanaa viikkoa sulle 🙂

  10. Essi

    Ihana tuo alimman kuvan harmaa pusero! Mistä oot löytänyt sen? 🙂 Pitääkin testata tuota lihamureketta, superherkullisen näköistä!

  11. Tanja

    Tuli mieleen tuosta, että ostaa pidemmäksi aikaa ruokaa kerralla. Mää harrastan sitä myös, mutta välillä tuskailen kun noi vihreet (salaatit, yrtit yms.) nuutuu ihan muutamassa päivässä. Onkos sulla jotain hyviä konsteja tähän? Vai onko jotku tietyt salaatit jotka säilyy pidempään?

    Kivaa viikkoa sinne! 🙂

  12. Tarja

    Äskettäin aloin blogiasi lukemaan. Tämän postauksen nähtyäni oli pakko käydä kaupassa. Tämä oli siis aivan ihanaa!

  13. outi

    Pakko oli heti tehdä ruuaksi tota mureketta, jestas oli HYVÄÄ en kestä. Kiva kun laitat aina ruokaohjeita, oon vähän tämmönen et teen aina vaan samoja ruokia niin mukava saada vaihtelua ja kokeilla kaikkee uutta 🙂 Kiitos mielenkiintoisesta ja inspiroivasta blogista, oot ihan huippu!!

  14. Tiina

    Kiva postaus, sulla on aina niin motivoivia ja piristäviä kirjotuksia. 🙂 Tykkään lukea paljon kaikkia erilaisia ruoka ja välipalavinkkejä, kun juuri pari kk sitten aloittanut uuden suunnan elämässä ja vaihtanut ruokavalion kertaheitolla terveellisemmäksi ja muutenkin on tullut aloitettua ns. terveellisempi elämä. Joten lisää treeni- ja sapuskapostauksia vaan 😀

  15. Heidi

    Oot kyllä niin hot! 😀 Ja sun kuvista oikeen huokuu se fiilis, että rakastat itseäsi. Ihan mahtavaa! Siihen pyrinkin minäkin. 🙂

  16. Eve

    Moi! Pakko kysyy että mihin käytät tota kookosmaitoa mikä on tossa kuvassa? tai ideoita mihin sitä vois käyttää?

    • Venla Savikuja

      Taisitkin nähdä jo uusimman postauksen, missä maustoin sillä mm. kanakastiketta! 🙂

  17. RmariannaS

    Kiitos tästä reseptistä! Oon täysi tunari keittiössä ja en ole pahemmin ees uskaltautunut kokeilemaan mitään ruoanlaittoa, sillä tuntuu, että aina onnistun pilaamaan sapuskan vaikka tekisin ohjeiden mukaisesti. En ole edes tajunnut kuinka helppo ruoka lihamureke on valmistaa ja voi, että kuinka hyvää tuli jopa minun valmistamana! 🙂 Mieskin tykkäsi kovasti ja tätä tehdään kyllä toistekki! 😉

  18. sara

    Moikka ! Voisitko tehdä jonku ennen jälkeen postauksen ? 🙂 nyt tarvis kunnon motivaatioo ja sulta siltä aina saa ku oot nii ihanan positiivinen että ei toista !! 🙂 Keep up the good work !

  19. Rosa

    Olen samaa mieltä kanssasi kaupassa asioinnin suhteen. 🙂 Meillä on tapana käydä maanantaisin kaupassa ostamassa viikon ruokatarpeet. Siinä säästää rahaa, aikaa ja todellakin välttyy heräteostoksilta/herkuilta. 😉 Suositaan Lidliä, koska se on huomattavasti opiskelijaystävällisempi kuin muut kaupat.

    Kiitos herkullisesta ohjeesta, täytyypä kokeilla pian! 🙂

    • Venla Savikuja

      Nimenomaan! Kiva kuulla, että on muita samaa suosivia ja asian oivaltaneita! 🙂

  20. Maria

    Ekaa kertaa kommentoin, vaikka jo jonkun aikaa mielenkiinnolla oon sun blogia seurannut. Nää ruokajutut on ihan huippuja! Kiitos niistä siis. Hienoa nähdä kuinka hyvässä kunnossa voi olla, vaikka syökin ns. Ihan tavallisesti. Monelle nuorelle tytölle ja miks ei vanhemmallekin oikein hyvää esimerkkiä. Jatka samaa rataa! 🙂

    • Venla Savikuja

      Kiitos! Todellakin, ihan tavallista ja monipuolista ravitsevaa ruokaa, tarpeeksi paljon ja säännöllisesti, siinä on se avain nimenomaan. 🙂

  21. Rita

    Ekoja kertoja luen blogiasi, mutta pakko sanoa että vaikutat aivan todella ihanalta ihmiseltä :). Ja lisäksi tästä huokuu tervehenkisyys! Et laske kaloreita vaan syöt itse valmistettua, terveellistä ruokaa :). Kaloreilla on siis ihan toinen laatu kun sen ruoan itse valmistaa (ellei nyt ala uppopaistamaan mitään..). Ja mikä harvinaista ja hienoa tuollaiselta urheilijamimmiltä kuin sinä; olet selkeästi sisäistänyt sen säännön, että herkkuja saa syödä vaikka joka päivä jos pysyy kohtuudessa! Tuskin sinäkään kokonaista peltiä suklaakakkua vedät tai munkkeja.

    Pidä toi hyvä vibe!

Lähetä kommentti