09.11.2016 | 6 Kommentit

Lahjakortti

Samalla kun heräsin siihen todellisuuteen, että jouluaatto todella lähestyy huimaa vauhtia. Tajusin, etten ollut vielä ennättänyt käyttää viime jouluna lahjaksi saatuja ihania lahjakortteja. Onneksi muistin tämän nyt, enkä vasta ensi vuoden puolella.

Tästä syystä halusinkin tulla muistuttamaan teitä tästä samaisesta asiasta. Olisi niin kovin harmillista, jos lähimmäisen ajatuksella hankkima elämys-muistiainen unohtuisi laatikon pohjalle. Minulla on välillä tapana ”säästellä” iloisia asioita ikään kuin pahan päivän varalle, mutta umpeen menevien lahjakorttien kohdalla tämä ei ole kovin kannattava piirre.

Tämän vuoksi viimeisen parin kuukauden aikana onkin tullut yövyttyä kerran hotellissa, syötyä Brooklyn Cafe & Bakeryn makoisia vegaanisia kuppikakkuja, vietettyä mahtava hemmottelupäivä siskon kanssa ja käytyä useampaan otteeseen elokuvissa. Leffoiksi valikoituivat Sully – Uroteko Hudson-joella, sekä Nainen junassa. Oletteko nähneet kyseisiä pätkiä? Mitä piditte?

Erilaiset aineettomat lahjat ja yhteiset elämyslahjat ovat kyllä kerrassaan mainioita. Ne myös mm. vähentävät jätemääriä ja turhan tavaran paljoutta.

Olisi ihana kuulla, mikä on ikimuistoisin aineeton lahja tai elämyslahjakortti, jonka sinä olet saanut tai antanut toiselle? Ties vaikka joku saisi napattua tästä lahjaideoita tulevien merkkipäivien tai joulun varalle.

Mieleenpainuvimmat lahjakortit, joita allekirjoittanut on saanut ilokseen antaa ja vastaanottaa ovat olleet edellä mainittujen lisäksi mm. teatteriesitykset, stand up -keikat, akrobatia näytös, artistien konsertit, ravintola illalliset, erilaiset yhteiset aktiviteetit, sekä ekologiset ja eettiset lahjat.

<3:Venla

6 Kommentit

  1. pejpe

    Mitään varsinaisesti kovin poikkeavaa elämyslahjaa ei ole tähän mainita, mutta niitä perinteisiä ja varmoja ihania ravintola-, matka- ja hotellireissuja on tullut niin annettua kuin saatuakin lahjaksi. Kaikista on jäänyt niin ihanat muistot mieleen. Yhdessä vietetty aika on vaan parasta!
    Ainut erikoisempi oli, kun viime jouluna annoin poikaystävälleni lahjaksi lahjakortin ”Vikkelän Vaimon Siivouspalveluihin”, joka oikeuttaa pitämään hänen vaatekaappinsa järjestyksessä aina joko pyynnöstä, tai muuten vain tarpeen vaatiessa. Tämä oli toki vain hauska pieni bonuslahja muiden oikeiden lahjojen lisäksi, mutta varsin mieluisa ja huvitusta aiheuttava 😀

  2. Joy

    Hei Venla!

    Olet nyt vissiin noin reilun vuoden verran ollut vegaani? Itseäni kiinnostaa, että oletko huomannut millaisia eroavaisuuksia olossa ja terveydessä ylipäätänsä? Voisitko tehdä oman postauksen aiheesta.

  3. Elisa

    Mä aloin myös miettimään joululahjoja ja meinasi iskeä paniikki, kun pääsin ajatuksissa veljeeni ja hänen perheensä lahjoihin.. Mietin ja selasin netistä vinkkejä, kunnes löysin elämyslahjat.fi -sivuilta lahjakortin Helsingin Escape Room:iin. Kahdelle aikuiselle lysti kustantaa yhteensä 80€, mutta mikä parasta, alle 12 vuotiaat pääsevät mukaan ilmaiseksi. Eli täydellinen lahja koko nelihenkiselle perheelle, josta on iloa niin aikuisille kuin kouluikäisille lapsille. 🙂 En tiiä mut oon ite niin fiiliksissä tästä varsinkin, kun lapsille on jotenki tosi vaikea ostaa mitään semmosta mikä ei ole ns. ”turhaa”
    Joulun odotusta ja remppailoa Venla! 🙂

  4. Juuli

    Annoin muutama vuosi sitte ala-aste ikäisille pikkusisaruksille lahjaksi reissun Oulun tietomaahan (siellä päin ku asustellaan). Kyllä sitä reissua kyseltiin ja ooteltiinki ja parasta oli kuulla päivän olleen ihan huippu! Nuo on niin kivoja, ku ite saa olla mukana ja kaikilla on kivaa. Suunnitelmissa on myös 4-vuotiaalle kummipojalle lahjaksi yhteinen reissu HopLopiin 🙂

Lähetä kommentti