20.04.2016 | 4 Kommentit

Miksi kannattaa syödä värikkäästi?

Päivän ruokavinkki on törkeen hyvä, helppo, herkullinen ja vieläpä kehoa hellivä. Tämä superterveellinen lautanen sopii mainiosti naposteltavaksi sellaisenaan tai toimii esimerkiksi lounaan tai päivällisen lisukkeena.

Tarvitset vain:

parsakaalin, kukkakaalin, punaisen paprikan, pari maissia, retiisejä, lehtikaalia, basilikaa, avokadoa, kurkkua, kirsikkatomaatteja, kasvirasvaa, suolaa, pippuria, valkosipulijauhetta ja sipulijauhetta.

Huuhtele ja paloittele parsakaali, kukkakaali ja paprika. Laita maissin, paprikan, parsakaalin, sekä kukkakaalin päälle hieman kasvirasvaa, suolaa ja pippuria. Lisää vielä kukkakaalin ja parsakaalin päälle ripaus valkosipuli- sekä sipulijauhetta. Paahda kaikki kasvikset uunissa (esim. grillivastuksella) 175 asteessa n. 15-20minuuttia (uunin tehosta riippuen). Pilko ihanien rapeaksi paahdettujen kasvisten viereen tuoretta retiisiä, lehtikaalia, basilikaa, avokadoa, kurkkua ja kirsikkatomaatteja.

Eriväriset kasvikset edistävät hyvinvointiamme monin eri tavoin.

Ne toimivat elimistössämme antioksidantteina ja lisäävät näin puolustuskykyämme ja suojaavat sydän- ja verisuonitaudeilta, sekä syöviltä.

Vihreät kasvikset sisältävät mm. paljon rautaa ja sen imeytymistä parantavaa C-vitamiinia. Sen lisäksi ne sisältävät K-vitamiinia. Ne sisältävät myös luteiinia ja indolihappoa, jotka suojaavat silmiä UV-säteilyn haittavaikutuksilta, harmaakaihilta,  sekä silmänpohjarappeuman synnyltä. Esim. parsakaalin on tutkittu vähentävän myös sydänkohtauksen riskiä, sekä hoitavan ja ehkäisevän tehokkaasti syöpää, varsinkin rintasyöpää. Parsakaali ehkäisee myös Alzheimerin ja Parkinsonin tautia. Lisäksi se voi auttaa suojautumaan mm. astmalta ja vatsahaavalta.

Valkoiset kasvikset kuten kukkakaali, retiisi, sipulit ja sienet sisältävät runsaasti kversetiiniä ja allisiiniä. Kversetiini on voimakas antioksidantti ja se estää monien bakteerien ja virusten kasvua sekä tappaa niitä. Kversetiinillä uskotaan olevan lisäksi allergian oireita ehkäisevä vaikutus. Esim. retiisit sisältävät myös ihon hyvinvointia edistäviä vitamiineja ja kivennäisaineita, mm. C-vitamiinia, joka edistää ihovaurioiden paranemista. Retiisi voi edistää myös ruoansulatusta ja hoitaa flunssaa. Kukkakaali taistelee mm. syövän puhkeamista vastaan ja se auttaa myös vahvistamaan luukudosta ja pitämään verisuonet terveinä.

Violetit vihannekset parantavat mm. muistia. Ne saattavat vaikuttaa myös neurologisia sairauksia ja syövän syntyä ehkäisevästi ja mahdollisesti myös diabeteksen esiintymiseen.

Keltaiset kasvikset  sisältävät usein paljon C-vitamiinia ja siksi ne virkistävät oloamme. Keltaisista kantarelleista saa myös D-vitamiinia, jota tarvitsemme hampaidemme ja luustomme kasvuun ja hyvinvointiin.

Oranssit porkkanat sisältävät paljon A-vitamiinin esiastetta beetakaroteenia. Beetakaroteeni pitää ihomme ja limakalvomme kunnossa sekä parantaa näkökykyä. Lisäksi beetakaroteeni suojelee ihoamme UV-säteilyltä ja auttaa ruskettumisessa. Beetakaroteenia saa myös mm. punaisesta paprikasta ja vihreistä kasviksista.

Punaiset kasvikset sisältävät paljon lykopeeniä. Lykopeenit ovat hyväksi sydämelle ja verisuonille ja lisäksi ne saattavat ehkäistä syöpien syntyä. Lykopeenillä uskotaan olevan ainakin eturauhassyöpää estävä vaikutus. Punaiset kasvikset, kuten punainen paprika sisältää runsaasti C-vitamiinia. C- vitamiini edistää hampaiden sekä luuston muodostumista.

 

Oikein ihanan värikästä ja elinvoimaista viikonjatkoa toverit rakkaat!

<3:Venla

 

Lähteet: täältä ja täältä.

4 Kommentit

  1. Venla Savikuja

    Kiitos!
    Mahtava kuulla, että kertaus tuli hyvään saumaan, ja postaus inspiroi! 🙂

  2. Kiki

    Namnam, miten hyvännäköistä ruokaa! Olipa mukava lukea noista eriväristen kasvisten ja vihannesten terveysvaikutuksista – hyötyjä kun ei voi koskaan liikaa korostaa ja ainakin itsellä oli tässä selvästi kertauksen paikka. Monesti arkena tarttuu kaupasta salaattitarpeiksi vaan perus jäävuorisalaatti-kurkku-tomaatti -trio, mutta voisin koittaa tästä postauksesta inspiroituneena skarpata ja valita mukaan muunkin värisiä herkkukasviksia 🙂 Kiitos paljon Venla!

  3. Milla

    Luin tämän eilen ja naureskelin omalle lounaalleni: bataattia, porkkanaa ja oranssia paprikaa 😀 Ensi viikolla aion ottaa vinkistä vaarin ja valmistaa vaikka tämän postauksen värisuoran 🙂

Lähetä kommentti