29.04.2015 | 48 Kommentit

Miniloma

Koko alkuviikko on hujahtanut Tallinnan auringon alla. Suuntasimme Viroon listan kanssa, sillä oli muutamia asioita, joita täytyi hoitaa paikan päällä. Samalla ehdimme tietenkin vähän rentoutua ja herkutellakin. Pieni irtiotto arjesta, sekä maisemanvaihto tekee kyllä aina hyvää, vaikka sitten ihan tuonne lätäkön toiselle puolelle.

Treenimotivaatiota en siis valitettavasti tähän keskiviikkoon pysty nyt jakamaan, sillä itsellä alkuviikko tosiaan hurahtanut lungimmissa meiningeissä. Loppuviikon omiin treeneihini riittääkin sitten patoutunutta energiaa yllin kyllin. Jee! Niistä siis luvassa lisää myöhemmin.

Pieni lepotauko liikunnasta ja tietenkin ne ihanan edulliset makoisat Viron leivokset ja herkulliset ateriat, joista lompakkokin tykkää, ovat tehneet hyvää meikäläisen kropalle ja mielelle.

Päälle valikoitui keväiset lempparifarkkuni, tällä kertaa valkoisessa sävyssä ja kaveriksi vaaleansininen ohut harsopaita. Sää oli selkeästi lämpimämpi kuin Helsingissä ja nahkatakilla pärjäsi vallan hyvin. Itse asiassa meikäläisen aineenvaihdunnalla siinä tuli jopa hiki katuja pitkin dallaillessa.

Pienet suloiset mukulakivikadut ja persoonalliset rakennukset jaksavat hurmata kerta toisensa jälkeen.

Ehkä paras chai latte, minkä oon ikinä juonut.

Käytiin illallistamassa F-Hoonessa, jossa olin itse kerran aikaisemmin käynyt työporukan kanssa.

Aamupalaa hotellilla.

Käytiin syömässä myös meidän perinteeksi muodostuneet tandoorikanat Cafe Vs Tallinnassa, mutta niiden annosten kuvat jäivät valitettavasti uupumaan, sillä järkkärini avatessani huomasin muistikortin unohtuneen kotiin, hups. Onneksi kaupasta sai uuden.

Huomenna onkin jo vappuaatto, mitä suunnitelmia teillä on? Olisi ihana kuulla!

PS. Pahoittelut en ole ehtinyt reissun takia vastailemaan vielä vanhempien postausteni kommentteihin, yritän tehdä sen pikimmiten.

<3:Venla

48 Kommentit

  1. Katri

    Kävin itse vähän yli viikko sitten Tallinnassa ja keli ei todellakaan ollut noin lämpöinen! Missä hotellissa olitte? Ja miten viihdytte siellä? Me olimme Sokos Hotel Virussa, mutta ensi kerralla taidamme kuitenkin mennä jonnekkin muualle.

    • Venla Savikuja

      PK Ilmarine hotellissa yövyimme tällä kertaa. Viihdyttiin hyvin, hyvä hintalaatusuhde. Hiljaiset ja siistit huoneet.:)

  2. Camppu

    Ihanat maisemat tallinnassa ja hyvältä näyttää sekä kuulosti teidän miniloma! 🙂 Tekee himotreenaajillekkin ihan hyvää välillä hetken lepo treenailusta vai mitä? 😉 Voi että kun ootte Ihana pari! <33

  3. Linda

    Hei Venla!
    Olen löytänyt blogisi fitnesspäiväkirja sarjan myötä, eli olen tuore lukijasi. Haluan heti jättää kommenttini kun olen selaillut blogiasi ohjelman lisäksi 😉
    Mielestäni omaat hienon asenteen urheiluun ja ruokailuun. Ja tuo positiivinen asenteesi ja aurinkoinen energiasi oikein huokuu sinusta! 🙂
    On mahtavaa huomata että kieltämättä itseltään mitään, voi kuitenkin urheilussa saavuttaa hienoja tuloksia. Ja niin olet saavuttanutkin, olet positiivinen, treenattu oikealla asenteella varustettu kaunis nainen.

    Iloa ja energiaa päiviisi! 🙂

    • Venla Savikuja

      Oi kiitos todella ilahduttavasta kommentista Linda, ihana kuulla! Mahtavaa kevättä sulle! 🙂

  4. Tony

    Aijjai Venla.. Mulla ainakin tuo sun täydellinen peppus aiheutti ihan ylitse pääsemättömän hyvän olon tunteen 😉 Kiitos!

  5. janikahaha

    Kun joku lähtee Virooon hoitamaan asioita tulevaa varten niin nykyään tulee vaan mieleen että häät tulossa… kysymysmerkki 😀

  6. Jaana

    Ihanan lämpöiseltä näyttää siellä, täällä Keski-Suomessa sataa räntää taivaantäydeltä. Ei haittaa, sillä vapun vietän töissä. Antaa nuorempien juhlia.Toivotaan äitienpäivän seudulle hyviä säitä, sillä silloin pääsee viettämään mummin kullan 1-vuotis synttäreitä pitkillä vapailla 🙂

    • Venla Savikuja

      Joo oli kyllä ihanat säät, toivotaan, että tulis samanlaiset kelit pian Suomeenkin. Iloa töihin! 🙂

  7. Linda

    Hei Venla!
    Olen löytänyt blogisi fitnesspäiväkirjojen myötä eli olen tuore blogisi lukija. 😉 Nyt kun olen ohjelman lisäksi selaillut blogiasi läpi haluan kommentoida tänne.
    Mielestäni omaat hienon asenteen urheiluun ja ruokailuun. Olet ihanan energinen ja sinusta oikeen huokuu positiivisuus. Ja se että näytät miten kieltämättä itseltäsi mitään voi urheilussa saavuttaa hienoja tuloksia. Ja olet todellakin saavuttanut, olet positiivinen, hyvällä asenteella ja itsetunnolla varustettu, treenattu kaunis nainen!

    Iloa ja energiaa päiviisi!

  8. Eini

    Mikä kamera sulla on? Todella hyviä ja laadukkaita kuvia! Sinä ja Makekin upeina niin kuin aina! <3

    • Venla Savikuja

      Voi kiitokset Eini! Kuvailen kolmella eri kameralla, johon mulla on erilaisia objektiiveja. Tällä kertaa minireissuun mukaan lähti Olympus PEN E-PL7 🙂

  9. Helmi

    Hei Venla! Kuulostaa mukavalta teidän reissu. Sun asu on ihana ja keväinen 🙂 Katoin just Fitnesspäiväkirjoja, tosi kiva ohjelma ja motivoi salilla käymistä. Oon just alottanu salilla treenaamisen ja välillä siel on vähän tietämätön olo 😀 Saako kysyä, että käytätkö e-pillereitä? Olen kuullut, että niistä voi olla haittaa lihasmassan kasvuun naisilla ja mietityttää kannattaako niitä popsia, jos yrittää saada lisää lihasmassaa kehoon? Mukavaa kevään aikaa! Jään innolla seuraamaan Fitnesspäiväkirjoja! 🙂

  10. ulla

    Oi, Tuttuja katuja. 🙂 Usein tulee tuolla tallattua. Tallinna on kyllä niiiiin ihana paikka. Kesäaikaan suosittelen kaikille !!! 🙂

  11. Marjut

    Hauskaa Vappua!

    Vappuna meidän perhe grillaa siskoni perheen kanssa satoi tai paistoi. Upeita kuvia ihanan keväisestä Tallinnasta. Fitnespäiväkirjassa vietettiin joulua ja mua niin nauratti teidän karkin haku reissu. Ootte kyllä tosi ihania yhdessä! 😀

    • Venla Savikuja

      Hahaa kiitos Marjut, mukava kuulla! 😀 Oi grillaus-pläänit kuulostaa tosi hyvältä! 🙂

  12. Gerli

    Näin sun kuva instagramissa ja ajattelin heti että onko se Tallinnassa? Koska mä olen kotoisin Tallinnasta, sitten näytti hyvin tutuilta. Niin se oli aivan 🙂
    Venla, sä olet kaunis persoona! Terveisiä Virosta!

    • Venla Savikuja

      Kiitos todella paljon, ihana kuulla Gerli! Mahtavaa, että mulla on lukija Virosta! 🙂

  13. Gerli

    Terveisä Tallinnasta! Venla, sä olet niin kaunis ihminen 🙂 Toivottavasti tulette takaisin uudelleen pian! 🙂

  14. Anastasia

    Moikka 🙂
    Oii ihania maisema kuvia!!
    On ollut mukava seurata blogiasi sekä nämä treenivinkit ja erilaiset kotitreenit ovat olleet hyviä!! Toivottavasti niitä tulee lisää 🙂

    PS. myös uusi hiustyylisi sopii hyvin teille 🙂
    Mukavaa viikkoa & hauskaa vappua!

    • Venla Savikuja

      Voi kiitos samoin sulle Anastasia! Treenivinkkejä ja kotitreenejä on tulossa lisää ehdottomasti jatkossakin, mukava kuulla, että niitä otetaan mielellään vastaan! 🙂

  15. Henzu

    Heipsan!
    Miniloma on joskus tarpeen, eikä sitä tosiaan tarvi välttämättä tehdä kuin rapakon toisella puolelle, kun pääasiana on päästä hetkeks hengähtää tutuista maisemista pois tai näin minä ajattelen! 😀

    On ihanan keväisen näköistä Tallinnassa ollut ja itsekin olen suunnitellut, että joskus lähtisin kameran kanssa käymään siellä, kun tykkään kuvailla ja siellä on kuulemma kivoja kuvauspaikkoja jne. Niin kuin näkee näistä sinunkin kuvista. 🙂 Teistäkin aivan ihania kuvia ja tuo sinun lookkisi on upea!

    Oikein hauskaa vappua!:)

    • Venla Savikuja

      Niinpä, pienikin maisemanvaihdos piristää kummasti! Ja voi kiitos paljon! Ihanaa vappua sulle! 🙂

  16. sanna

    Ohh ihanan näköinen tallinna! Miten siellä noin lämmintä on kun täällä sataa lunta 😀 vappu suunnitelmat menee salilla ja sitte pesis mailalla hakkaan tohjoksi pyykinpesukoneen joka jätti meidän perheen pulaan eilen illalla 😀 ja leivon marabou minttusuklaapiirakkaa ja savulohi-rieskarullia. Ja turusta tulee perjantaina kavereita koko vklpksi! Ou yeah.:) Klara Vappen everybody!! <3

  17. Tiia

    Moikka! 🙂
    Viime maanantain fitnesspäiväkirjat jaksossa teit mökillä kotitreenin niitten ”narujen” avulla? Ois huippua jos tekisit aiheesta postauksen, siis että mitkä ne on ja mitä sun kotitreeniin kuuluu kun hyödynnät niitä 🙂 Näyttäs olevan aika kätevä juttu päiville kun ei jaksa salille raahautua! oot huippu <3

  18. minä vaan

    Ihania kuvia! Vaikutat ihanan positiiviselta, ku olen tässä puolisen vuotta blogia seuraillut 🙂 täytyy sanoa että ihanat vaatteet myöskin päällä, saanko kysyä että mistä kyseiset? 🙂 (tarkoitan siis paitaa ja valkoisia housuja) ja vielä täytyy mainita että kirjoitat blogia mahtavalla asenteella saaden ihmisiä innostumaan liikunnasta! Kiitos tästä itseni ja varmasti monen muunkin puolesta! jatka samaan malliin:)

    • Venla Savikuja

      Voi kiitos, vallan ihana kuulla. Mahtavaa jos ihmiset inspiroituvat ja innostuvat liikunnasta! Vaaleansininen paita on Zarasta ja valkoiset farkut ovat Bik Bokista. Mahtavaa vappua sulle! 🙂

  19. Rimpsa

    Jeee, wappuuu! Suunnitelmiin kuuluu ampaista kohta aamupalan kautta vetäsemään salitreeni ja sitten valmistautumaan vapun viettoon. Perinteiksi on ehtinyt muodostua jo teekkareiden wappuriehan julistus ja Mantan lakitus, eli ne olisi tälläkin kertaa edessä. Muuten vain varmaankin hengaillaan Espalla vappuhumua katsellessa ja huomenna tietenkin Ullanlinnanmäelle ihanat piknik-kamat ja herkulliset brunssieväät mukana 🙂 Eilinen ilta menikin keittiön puolella valmistaessa jo etukäteen jos jonkinlaista evästä! Taidanpas ottaa niistä jo munkkeja mukaani tällekin päivälle 🙂
    Iloista ja pirtsakkaa wappua ja aurinkoista säätä toivoen! 🙂

    • Venla Savikuja

      Oi kuulostaa ihanan makoisilta vappu-plääneiltä! Aurinkoista vappua sulle! 🙂

  20. enni

    Moi! Mulla on vähä erilainen kysymys,kuinka tarkka olet että voitko esimerkiksi käyttää ruuan kanssa vaikka ruokakermaa? (Esim.kana kastikkeessa)

    • Venla Savikuja

      Ruokakerma ei oikeastaan kuulu niihin omiin ruokakaupan vakio ostoksiini, mutta toki voin syödä sellaista ruokaa missä on ruokakermaa, jos joku muu on esim. kokkaillut. 😀 Joskus harvoin tulee itselläkin käytettyä. 🙂

  21. Sanna

    Moi!
    Tiedätkö, mikä on tunnari, joka soi Fitnesspäiväkirjojen lopussa, yritin etsiä sitä juoksusoittolistaani, muttei löytynyt.

  22. Mari

    Hauskaa Vappua sullekin Venla! 🙂
    Mun vapunaatto meni uutta kuntosalia ”testaillessa”. Kunnon bunkkerisali! 😀
    Muuten vappu meneekin opiskellessa… Mutta kyllä munkit ja simat kerkeää nauttia!

  23. minävain

    Hei voisitko kertoo miten aineenvaihduntaa sais nopeutettua? Paljon sinun keho kuluttaa levossa?

Lähetä kommentti