Olemme kotimatkalla, Helsinki siintää jo silmissä ja mieli on täynnä uusia ihania muistoja ranskan auringon alta tyttöjen kanssa vietetyistä ikimuistoisista hetkistä. Istumme lentokoneessa, ystäväni yrittää lukea kirjaa, sitä teosta, joka on kuulemma reissannut hänen mukanaan jo useammallakin lennolla. Se on niin mielettömän hyvä kirja, että hän on edennyt siinä vasta sivulle 15. Voi olla, että kyseessä lienee tosiasiassa koukuttava tekele, mutta vielä toistaiseksi kaikkien lomareissujen ohjelma ja anti on ollut kirjaakin koukuttavampi, ja siksi sen lukeminen onkin jäänyt toissijaiseksi.

Juttelemme tyttöjen juttuja, nauramme hysteerisesti omille höpötyksillemme, pientä väsymystä on selkeästi ilmassa. Edellisen illan pakkailut jäivät viime tinkaan, sillä halusimme nauttia oikein pitkän illallisen ja ottaa viimeisetkin rippeet irti herkullisesta ranskalaisesta keittiöstä ja erään ravintolan uskomattoman ainutlaatuisesta tunnelmasta.

Lentoemäntä kävelee käytävällä istuintemme ohi ja vie tyhjiä purkkeja mennessään. Seuraavaksi mietimme kimppakyytejämme kentältä kotiin, ja ketä kaikkia onkaan Helsingissä vastassa.

Kunnes yhtäkkiä, kesken lauseeni kuuluu järkyttävä pamaus. En osaa edes selittää mitä se ääni muistutti. Ihan kuin laukaus tai raketti? Ainakin yhtä pysäyttävä ja kammottava ääni. Aivan kuin joku olisi ampunut lentokonettamme ulkopuolelta käsin. Tosin enhän luojan kiitos tiedä, miltä se tuntuu. Me hätkähdämme ystäväni kanssa samaan aikaan, ja nappaamme automaattisesti toisiamme lujasti kädestä kiinni.

Samassa koko matkustamo hiljenee. Kaikki tuijottavat toisiaan pelokkaan hämmentyneinä. Me katsahdamme penkkirivin toisella puolella istuvia matkaseurueemme tyttöjä. Hekin kysyvät paniikinomaisesti: ”Mikä ihme tuo hirvittävä ääni oli?”

Sen jälkeen seuraa voimakasta turbulenssia. Odotamme hiljaisina jonkinsortin kuulutusta tapahtuneesta. Sellaista ei vielä tule.

Mielikuvitukseni alkaa laukata..

Varsinkin lievän lentopelon lukuisilla positiivisilla matkakokemuksilla aikoinaan taltutettuani, alkoikin se pelko tämän episodin jälkeen nostaa hetkeksi taas päätään.

”Tässäkö se oli? Minun elämäni? No oli se sentään mielettömän upea seikkailu, olen toteuttanut itseäni ja elänyt täysillä, mutta silti vielä niin paljon haluaisin nähdä ja kokea.”

Ystäväni käsi tärisee, tunnen hänen ranteensa läpi puskevan voimistuneen sykkeen, kiihtyneen sydämenlyönnit.

Sillä hetkellä ainoa asia mikä pyöri mielessäni oli se, että haluan vielä kerran halata läheisiäni ja sanoa kuinka paljon heitä rakastan. Millään muulla ei olisi ollut nyt väliä. Se kertoi paljon.  Koko matkalaukussa tai maankamaralla odottavalla materialla ei luonnollisesti olisi ollut sillä hetkellä mitään merkitystä.

Tämä ei onneksemme ollut vielä meidän aikamme lähteä, vaan tuiki tavallinen tapahtuma, joka silloin tällöin lentokoneille sattuu, joskus tosin voimakkaimpien reaktioiden kera.

Olemme edelleen mykistyneitä. Sitten lentoemäntä rikkoo hiljaisuuden:

”Ei mitään hätää, tämä oli varsin yleinen sattuma, varmistin asian ohjaamon pojilta ja kyseessä oli tosiaan koneeseen iskenyt salama. ”

”Eihän tuolla ulkona ole edes pilvistä, saati myrskyistä?” , toteaa edessämme istuva huolestunut nainen.

Tämäkö se oli, se sanonta joka on aina säännöllisesti tullut vastaan ihan sieltä lapsuudesta lähtien;

Kuin salama kirkkaalta taivaalta.

Photos from here /  täältä, täältä ja täältä

Säikähdyksestä selvittyämme, puimme tyttöporukalla minkälaisia tuntemuksia tapahtuma meissä herätti. Kolme meistä oli tuuminut mm. seuraavaa: Ampuiko joku meitä? Nytkö se sota syttyi? Onko jollakin täällä koneen sisällä ase? Nytkö tämä kone hajosi? Voinko tai ehdinkö soittaa perheelleni hyvästit?

Kuten sanottu, mielikuvitusta ei meiltä ainakaan puutu. Päätimme elämästä nauttimisen ja loppuelämämme kunniaksi ostaa heti laskeuduttuamme ison pussillisen herkkuja. 😀

Seuraavana aamuna omasta sängystä makoisasti herättyäni, kutsuivat kotirannan lenkkipolut ja aamutreeni. Voi pojat, että ampaisin ilolla juoksuun. Tajusin olevani elossa ja todella kiitollinen siitä.

Toiveikasta torstaita!

PS. Onko teillä vastaavia kokemuksia? Tai missä tahansa muussa paikassa tapahtuneita hetkiä, jossa olette säikähtäneet toden teolla?

<3:Venla