Pieni pala minusta.
Monet ovat aloittaneet syksyn opiskelut. Toiset siirtyivät alakouluun, toiset yläkouluun, ja toiset lukioon taikka yliopistoon. Miltä tuntuu? 🙂
Minultakin kysytään usein, aionko hakea opiskelemaan… mhmmhmm.. Kysymys johon ei mulla vieläkään löydy vastausta. Joskus tuntuu kuin viettäisin edelleen ensimmäistä välivuottani, mutta hupsistakeikkaa, niitä on tainnutkin jo vierähtää neljä. Mutta mitä ihmeen välivuosia, mitä ne sellaiset muka on? Minähän olen tehnyt koko sen ajan täysipäiväistä työtä, jota rakastan.
Millainen opiskelija minä olen?
Olen aina ollut omantienkulkija. Totesin sen jo päiväkodissa ensimmäisenä päivänä. Venla 2v. ei viihtynyt aluksi tarhassa, vaan karkasi aidan ali ja ylitti kiltisti suojatiet ja käveli kotirappuun, josta hämmästynyt naapuri löysi hänet lakaisemasta rappukäytäviä, ja soitti vanhemmilleni. Se jäi kuitenkin viimeiseksi karkausreissukseni, sillä kun tutustuin päiväkotiini paremmin, sain sieltäkin heti monta parasta ystävää ja hoitajatkin olivat lämpimiä persoonia.
Esikouluikäisenä harrastin satubalettia ja jazztanssia, se oli mielipuuhaani. Alakouluun mennessä parhaan kaverini ja minun tiet erkanivat, kun jouduimme eri kouluihin. Sitten muutimmekin ensimmäisen luokan puolivälissä Inkooseen, josta sain mahtavia uusia ystäviä, jotka ovat edellleenkin minulle hyvin läheisiä.
Alakoulussa harrastin viikoittain ensin nokkahuilun soittoa Musiikkiopistossa ja sitten siirryin oboeen, pelasin myös sählyä säännöllisesti viikonloppuisin. Se ei ollut niinkään peliä verenmaku suussa, vaan hauskaa liikuntaa kaverien kanssa, vaihtuvilla joukkuekokoonpanoilla. Rakkaisiin harrastuksiini kuului myös näytelmäkerho usean vuoden ajan, se oli huippua. Partio kuului myös arkeeni, sekin oli enemmän elämäntapa kuin harrastus. Ylä-asteella kuvioihin tuli lisäksi disco-soolotanssi ja show-duotanssi, joista molemmista todella nautin.
Minulla on aina ollut hyviä läheisiä ystäviä useita, jotka ovat ja pysyvät, ja tietenkin niitä on elämänvarrella tulllut joukkoon lisää. 🙂
Sitten siihen itse kysymykseen. Olin ala-asteelta lähtien kaiketi hyvä koulussa. Ei kai siinä mitään pahaa ole jos sen sanoo ääneen? Ei tarvinnut tehdä paljoakaan töitä, että sain hyviä numeroita. Lähes joka vuosi suvivirren jälkeen, sain stipendin hyvästä koulumenestyksestä. Se tuntui hassulta, koska en koskaan nipottanut koulutehtävien suhteen, vaan koin ottavani koulun rennolla otteella, vaikka toki olinkin tunnollinen. 🙂 Ylä-asteella sama jatkui ja lähdinkin kohti Kalllion lukiota muistaakseni 9,3 tai 9,4 keskiarvolla. Ja jälleen tarttui kouraan stipendi. Muistan, että tuntui siltä, kuin jo yläkoulussa olisi pitänyt tietää miksi sitä tulee isona. ”Luetko sitten lukiossa pitkää matikkaa?” ”Ja mitä kursseja kannattaa valita jatko-opintojen kannalta? ” Onko siinä jotain pahaa jos ei tiennytkään?
Lukion kävin entistäkin rennommalla otteella, mutta arvosanoja ei enää tipahtanut niin helposti, kuin mihin olin tottunut. Pitikin panostaa enemmän. En ymmärtänyt pakollisia kursseja ja panostamista aineisiin, jotka eivät niinkään kiinnostaneet. Vaikkakin toki yleissivistävää se varmasti onkin. Itsellä vain on tällä hetkellä sellainen olo, että ne kaikki vähemmän kiinnostavat aineet, tuli toisesta korvasta sisään ja kokeiden jälkeen toisesta korvasta ulos. Suorastaan rakastin Kallion Lukion näyttämöilmaisuntunteja, siellä olin elementissäni ja kuin kotonani. Opettajatkin olivat huippuja. Sama päti tanssitunteihin. Kävin molemmista kaikki kurssit, ja näyttiksestä valitsin vielä ekstrakurssitkin. Ylioppilaskirjoitusten ohella tein teatteritaiteen lukiodiplomin, josta saimme erinomaisen arvosanan, yhdessä upean ystävätiimini kanssa. Ylioppilastodistukseni ei ollut enää ollenkaan niin kehuttava, kuin ylä-asteen päättötodistus. Ja stipendiä hyvästä menestyksestä ylioppilaskirjoituksissa oli turha odottaakaan. 😀 Mutta sen sijaan sain stipendin monologini esittämisestä eduskunnassa. Niin ja hei, sainpahan ainakin sen lakin, vaikka tein jo silloin säännöllisesti töitä lukion ohella. Tosin mitäpä sillä lakilla sitten? Noo ainakin on kiva vappuhattu. 😀 Se oli minulle tärkeintä, etten jätä mitään kesken.
Joskus pienempänä vielä luulin, että haen lukiosta suoraan yliopistoon, mutta lukion päätyttyä ei se enää tuntunutkaan niin houkuttelevalta. Tuntuu, että olin saanut opiskelusta tarpeekseni.. ainakin joksikin aikaa. Halusin toteuttaa itseäni eri keinoin. Ja ennen kaikkea halusin nähdä paljon maailmaa. Lähdin heti lomalla reilaamaan ystäväni kanssa Eurooppaan. Ja seuraavana vuonna joululomalla reppureissaamaan. Ja sen jälkeen olenkin oikeastaan lähes joka loma ottanut extempore reissun johonkin maailman kolkkaan. Minusta se on opettanut ja kasvattunut minua ihmisenä todella paljon, siinä missä työelämäkin.
Päätin lukiosta päästyäni, että keskityn asioihin, jotka antaa enemmän kuin ottaa. Ja haluan elää niin, että jos elämä yhtäkkiä minulta riistettäisiin, en päivääkään kadu valintojani. Elämä on liian lyhyt suorittamiseen. Liian moni ei uskalla hypätä oravanpyörästä, vaan suorittaa omaa elämäänsä. Pitää panostaa intohimoonsa, oli se sitten opiskelu, työ, harrastus tai matkailu, tai vaikka ne kaikki yhteensä. Haluan itse pitää kaikki ovet auki. Ja ajatella niin, että jos opiskelukärpänen yhtäkkiä puraisee, niin mikään ei ole myöhäistä, aina ehtii opiskella lisää. Mutta tällä hetkellä elämällä on minulle muuta annettavaa.
Haluan kannustaa nuoria panostamaan kouluun, harrastuksia unohtamatta. Olen varma, että harrastukset buustasivat koulumenestystäni positiivisessa mielessä. Ne piristivät, antoivat elämään muutakin, opettivat pitkäjänteisyyttä ja kehittivät luovaa puoltani. Ja ilman harrastusten kirjoa, olisin tuskin Kallion lukioon päätynytkään. Älkää antako murrosiän tunnekuohujen, tai elämän vastoinkäymisten lannistaa tai haitata koulunkäyntiänne. Pää pystyyn ja entistä vahvempina vain eteenpäin. Älkää toteuttako muiden unelmia, vaan omianne. Uskaltakaaa kysyä apua ja uskaltakaa erehtyä, vain virheistä oppii. Olkaa rohkeita ja ihannoikaa erilaisuutta ja erilaisia ihmisiä. Erilaisuus on rikkaus. Älkää sietäkö kiusausta ja puolustakaa aina heikompaa.
Sen lisäksi haluan innostaa kaiken ikäisiä kohti terveellisempää elämää, ja auttaa löytämään liikunnan ilon, sekä hyvän olon ja tasapainon.
Siinä pieni pala minusta.
<3:Venla
Kuunnelkaa elastisen irrallaan biisi, se on osuva:
Ravintolavinkkejä,laatuaikaa,ystäviä,liikunnaniloa!
Pikaiset terkut!
Tässä tulee nyt hyviä lounas- sekä illallisravintola vinkkejä kuvien kera.
Makoisaa salaattia Cafe Torpanrannassa, Munkkiniemessä. Suosittelen! 🙂
Käytiin illallisella ravintola Kuu Kuussa Museokadulla Töölössä. Oli kyllä todella maukkaita ruokia.
Lounassalaattia Ciao! Cafessa:
Lohisalaattia Vapianossa: 
Sunnuntaina vietettiin ihanaa kesäfiilistelypäivää tyttöjen kanssa. Minä ja Erika <3
Cafe Regattassa kelpasi istua iltaa. Essi nauttii 🙂
Ihana ystävä Wiineri (myöskin Erika oikealta nimeltään), tuli Suomeen viikoksi lomalle Jenkkilästä, oli mahtava nähdä pitkästä aikaa. <3
Arki on pärähtänyt käyntiin, ja jo toista viikkoa mennään, hyvillä fiiliksillä. 🙂
Aamuni ei voisi paremmin lähteä käyntiin, kuin kunnon salitreenillä. MAHTAVUUTTA! Ainakin minulle treenaaminen antaa niin paljon lisää energiaa, kunhan muistaa vain syödä ja levätä riittävästi.
Eilinen outfit:
Laatuaikaa ystävien kanssa, tapaksien kera: 
Nina ja minä <3
Tukkani laitettiin kesän jäljiltä kuosiin. Olipas ihana päästä eroon kuivista latvoista. Jenni loihti hiuksiini kerrostetumpaa mallia, I like it! 🙂
Vaikka tässä postauksessa tulikin nyt liuta ravintoloita, niin tottakai suosittelen itse kokkailemaan arkisapuskat, lounastapaamiset ja illanvietot ovat asia erikseen. Muistakaa, että terveellisen ruoan ei todellakaan tarvitse olla vaikeata. Kuka vain osaa pestä kasvikset, ja jos veitsi pysyy kädessä, niin pilkkoa ne. Kaunis asettelu ja kanaa, kalaa tai lihaa kypsennettynä siihen kylkeen ja päälle tuoreita yrttejä. Voilà!
Pinaattia, friseesalaattia,kurkkua,tomaatteja, ja kuhaa voissa paistettuna, suolalla,pippurilla ja sitruunalla maustettuna. Nopeampaa kuin pitsan tilaaminen, ette voi kieltää! Ja taatusti maukkaampaa. 😉
Ihanan hikisiä metsälenkkejä!
Pidetään asiat simppeleinä, liikunnan ja syömisen iloa kaikille!
<3:Venla
Heja Sverige!
Päätettiin rakkaan siskoni kanssa viettää sisarusten laatuaikaa ja ottaa ilo irti viimeisistä lomapäivistä. Mikäs sen parempi paikka toteuttaa aikeet kuin Tukholma. 🙂 Reissattiin lentäen. Lentokentällä on aina se ihana matkakutkutus fiilis, vaikka lentäis ihan lähellekin. Eikös vaan?
Aamukahvit huiviin ja menoks.
Perille päästyämme ja majapaikan löydettyämme olikin jo nälkä. Ja vieläpä onneksemme lounasaika kaikkialla. Meikän lautaselle päätyi ei niin ruotsalaiseen, vaan kreikkalaiseen tyyliin moussakaa ja tsatsikia. NAM!
Tukholman kadut, sekä ihmiset ovat monet niin kauniita, huoliteltuja ja kivan tyylisiä. Silmä lepäsi.
Kierrettiin niin vaate- kuin sisustuskauppojakin. Vaikkei paljon tarttunut matkaan ostoksia, niin saatiin kuitenkin monia hyviä ideoita ja inspiraatiota.
Ja minähän syön reissussa kakkua kaksin kappalein, kuten tiedätte 😀 Valinnan vaikeus iskee aina ja on pakko ottaa useita vaihtoehtoja.
Ah, toi wrappi oli niin hyvää ja freshiä: salaattia, kaikkee kasvismössöjä, saksanpähkinöitä ja fetaa jne.
Vanilja & suklaabrownie- ja kookosgelatoo. SIIS AIVAN TAJUTTOMAN HYVÄÄ!!
Siskollani on niin hienot uudet lasit:
Käytiin leffassa katsomassa The Heat, oli aikas hauska pätkä. 😀 Ja oli mahtava huomata kuinka vahvasti ja spontaanisti ruotsalaiset reagoivat leffaa katsoessa. Yleisö taputti ja nauroi kovaan ääneen. Meininki kohillaan.
Aamupalaa kaupasta:
Lentokentällä söin Starbucksissa vielä hummus & couscous-salaattia. Yamy! Kuuluisat viimeiset sanat: ”Mä ehin varmaan syödä tän ihan rauhassa?” ”Joojoo hyvin ehit.” Seuraavaksi: VIIMEINEN KUULUTUS LENNOLLE …FINAL CALL FLIGHT”.. Hupsistaralllaa ja ei muuta kun juoksuks. Eikä ois ollu muuten ensimmäinen kerta, kun meikä missaa lennon ”ei viittitä stressata” -asenteen vuoksi. 😀
Sitten kotiin<3
Meillä oli kyllä niin hauska reissu, sai taas nauraa, niin että mahaan sattu. On se sisarrakkaus vaan ainutlaatuista. Koko elämänsä kun on katsellut toisen touhuja, niin hyvin osaa lukea mikä on toisen fiilis. Molemmat ollaan kauheita papupatoja ja kuitenkin myös kuunnellaan toisiamme. Minulle Veera on läpi lapsuuden osannut sanoa juuri ne oikeat sanat ja kannustaa, yksi tärkeimmistä tukipilareistani. Ja tiedän, etten ole suinkaan ainot, joka näin ajattelee. Veera on niin helposti lähestyttävä persoona, että moni muukin kokee hänet yhdeksi tärkeimmistään, eikä mikään ihme, HUIPPU SISKO kun on<3 En väitä, etteikö meillä olisi pahastikin toisinaan kolissut yhteen, (hahaa) kyllä me sen verran tempperamenttisia ja suorasanaisia ollaan toisillemme. Parasta on kuitenkin se, ettei kumpikaan ole pitkävihainen, ja aina kaikki erimielisyydet saadaan puhuttua. Hienointa on, kun tiedät, että toinen ajattelee aina vain sinun parastasi ja on vilpittömästi iloinen puolestasi. Niin ja meitä lapsia on siis meidän perheessä vain me kaksi: Veera ja Venla (kiitos vanhemmilleni, tosi nerokas nimi kombo, hyvin rimmaa, haha).
(
Veera sendi ton kuvan mulle joskus, se kuvastaa hyvin meitä! (se on jostain netistä)
Pitäkää huolta lähimmäisistänne <3:Venla