Vegaanin proteiinin lähteitä ja kotiruokia
Viime aikoina useampi lukijani on ottanut yhteyttä ja ilmoittanut haluavansa vähentää lihan kulutustaan ja kaipailevansa lisää vinkkejä maukkaista proteiinin lähteistä. Olenkin rustaillut vastauksia monelle teistä jo erikseen, mutta koska kysymyksiä tulee ilokseni jatkuvasti lisää. Ajattelin koota muutamia ideioita tähän erilliseen postaukseen.
Olen huomannut, että usein monien päätelmät siitä, ettei vegaaniruoka maistu, johtuvat valitettavan huonoista ja mauttomista ruokakokemuksista. Avain ruoan herkullisuuteen löytyy ennen kaikkea maustamisesta, valmistustavasta ja laadukkaista raaka-aineista.
Muutama ilmoittikin jo heti ensikättelyssä, että soijasuikaleet eivät ole suosikkien listalla.
Ei hätää! Onneksi kasviproteiinin lähteitä löytyy iso kirjo.
Oletko maistanut kaikkia erilaisia papuja: härkäpapuja, kidneypapuja, mustapapuja, mungpapuja, ruskeita papuja, valkoisia papuja, suuria valkoisia papuja jne.?
Entäs erilaisia linssejä: punaisia linssejä, vihreitä linssejä, belugalinssejä jne.?
Erilaiset palkokasvit sopivat erilaisiin tarkoituksiin. Mustapavut käyvät loistavasti juurikin esimerkiksi meksikolaiseen ruokaan, sekä pihveihin. Kidneypavut chili sin carneen, patoihin ja keittoihin. Punaiset linssit sopivat mainiosti esimerkiksi keittoihin, muhennoksiin, pyöryköihin ja pihveihin.
PS. Kauppoihin on rantautunut myös kotimaisista härkäpavuista tehty kasviperäinen vastine jauhelihalle, nimeltänsä Härkis. Sitä voi käyttää esimerkiksi perinteisissä kotiruoissa, laatikoissa, kastikkeissa jne.
Kikherneistä taas saa tehtyä loistavia erilaisia hummuksia tai vaikka falafel-pyöryköitä tai pihvejä.
Tofusta, linsseistä, kikherneistä ja erilaisista kasviksista saa tehtyä herkullisia intialaisia ja nepalilaisia kastikkeita. Itse pidän eritoten tofumasalasta ja vindaloosta, sekä mm. erilaisista mausteisista linssi-, herne-, papu- ja kukkakaalikastikkeista. Tofua, kikherneitä ja papuja voi käyttää mainiosti kanan tapaan myös erilaisissa thaimaalaisissa ruoissa, omia lemppareitani: punainen curry ja vihreä curry, sekä tämä täydellinen Thaikeitto.
Tykkään tehdä myös paljon erilaisia maukkaita ja simppeleitä salaatteja sekä kasviswokkeja, joiden sekaan heittelen millon mitäkin papuja, herneitä tai linssejä runsaiden mausteiden kera.
Tässä pari ohjetta:
Oletko kokeillut pavuista tehtyä pastaa ?
Entäpä kotimaista hernerouhetta? Se sopii mm. laatikoihin ja pihveihin.
Pari ohjetta täällä:
Soijarouhe sopii myös hernerouheen ja Härkiksen lailla perinteisiin kotiruokiin; jauhelihan sijasta kastikkeisiin, sekä lasagneen, makaronilaatikkoon, kaalilaatikkoon jne.
On olemassa myös soijapapuhiutaleita, jotka sopivat naposteltavaksi sellaisenaan, tai vaikka välipalaksi marjojen ja jogurtin kanssa.
Myös kvinoan, pähkinöiden, hampun, erilaisten siementen kuten pellavan-, kurpitsan-, seesamin-, auringonkukan-, unikon- ja chiasiementen avulla on helppo lisätä proteiinia moniin ruokiin.
Proteiinin lähteenä kvinoa on riisiin ja muihin viljoihin verrattuna erityisen hyvä, sillä se sisältää niitä enemmän proteiinia. Se sopii myös keliaakikoille. Kvinoassa on myös paljon ravintokuitua, fosforia, rautaa ja magnesiumia. Kvinoassa on myös ihmisen tarvitsemia välttämättömiä aminohappoja.
Hamppukin sisältää runsaasti proteiinia, öljyä ja kuitua. Hampun proteiini on kananmunan proteiinin kaltainen ja sisältää kaikki ihmisille välttämättömät aminohapot. Kaupoista löytyy mm. kotimaisia hampunsiemeniä, hamppurouheita ja hamppusnackseja.
Myös vihreistä kasviksista saa proteiinia, kuten esim. parsakaalista ja pinaatista (vaikkakin niissä on toki vähemmän proteiinia kuin palkokasveissa ja pähkinöissä).
Oletko kokeillut nyhtökauraa tai nyhtösoijaa?
Entäpä seitania? Se on proteiinipitoinen lihankorvike, joka valmistetaan vehnägluteenista.
Proteiinia saa myös täysjyväviljoista ja erilaisista kasvipohjaisista tuotteista, joista löytyy vaihtoehtoja mm. maidolle, jogurtille ja rahkoille.
Kannattaa toki ihmeessä käydä myös hyvissä kasvisravintoloissa hakemassa upeita makuelämyksiä ja lisää inspiraatiota. Vegaanisista keittokirjoista löytyy myös paljon loistavia, herkullisia reseptejä ja vinkkejä. Voin lämpimästi suositella ainakin Elina Innasen kirjaa: Vegaanin keittiössä – parempaa arkiruokaa kasviksista.
Tässä muutamia vanhempia vegaani-aiheisia postauksiani:
Paljon vinkkejä vegaaniksi ryhtyvälle: täällä
Juttua vegaanin kohtaamista ennakkoluuloista: täällä
Vegaani, joka tukee kotimaista maataloutta: täällä
Arkiruokaa: täällä
Ruoka-inspiraatiota: täällä
Viisi mielenkiintoista artikkelia: täällä
Vegaanisia brunssi-ideoita: täällä
Miksi kannattaa syödä värikkäästi? : täällä
Yllä mainittujen linkkien lisäksi löytyy vanhempien postausteni kätköistä mm. vinkkejä niin eläinystävälliseen joulun, uuden vuoden, pääsiäisen kuin grillijuhlien viettoonkin, sekä lisää arkiruokareseptejä.
Toivottavasti näistä oli jotain apua!
<3:Venla
KIRJAVA VIIKKO
Viime päiviin on mahtunut:
kourallinen rakkaita ystäviä
antoisia keskustelutuokioita
sielunhoitoa
kirkkaan tähtitaivaan ihailua
kyyneleitä
paljon erinäisten pakollisten asioiden hoitoa
jännitysmomentteja
kiitollisuutta
innostusta
pitkiä päiviä
kirpeitä syystuulia
uusi ravintolaelämys
treffi-ilta
Siispä kerrassaan kirjava viikko! Tapahtumia ja tunneskaaloja laidasta laitaan.
Miten teidän viikkonne sujui?
<3:Venla
training clothes Puma gifted
ELÄINYSTÄVÄLLISET JA EKOLOGISET KODINPUHDISTUSAINEET OSA I
Löysin luonnoksistani postauksen, jonka luulin jakaneeni teille jo aikapäiviä sitten, mutta se olikin nähtävästi jäänyt erehdyksissä jonnekin matkan varrelle roikkumaan. Eipä se mitään. Parempi julkaista nyt myöhään kuin ei milloinkaan.
Tässä tulee tiistain vinkki:
Valitettavasti edelleen useimmat kodinpuhdistusaineet testataan erittäin julmin ja tarpeettomin eläinkokein, vaikka myös eläinkokeettomia menetelmiä on olemassa. Tuhannet kanit, hamsterit, marsut, hiiret ja rotat kärsivät kokeissa, joilla testataan esimerkiksi pesuaineita.
”Testeissä eläimille saatetaan pakkosyöttää testattavaa ainetta huomattavia määriä tai ne voidaan altistaa myrkyllisille kemikaaleille. Kokeet voivat aiheuttaa oksentelua, kohtauksia, sisäistä verenvuotoa ja erilaisia elinvammoja. Vaikka koe ei olisi kuolettava, eläimet yleensä tapetaan testin jälkeen.”
Sen lisäksi, että eläinkokeet ovat usein hyvin tuskallisia, ne eivät myöskään anna kiistatonta näyttöä siitä, miten ainesosat reagoivat ihmisten iholla ja elimistössä.
Onneksi löytyy kuitenkin myös eläinkokeettomia, luonnollisempia, uusiutuvia kasvipohjaisia ja mineraalisia ainesosia käyttäen valmistettuja kodinpuhdistusaineita, ja vieläpä superhelposti perus marketin valikoimasta. Vaikea saatavuus tai kehno tarjonta ei siis pitäisi ainakaan olla esteenä. Pesutehossakaan ei tosiaan huomaa mitään eroa muihin tavanomaisiin puhdistusaineisiin, ja me olemmekin ollleet jo pitkään erittäin tyytyväisiä näihin kyseisiin tuotteisiin. Olen toki avoin myös uusille ehdotuksille, mikäli teillä on suositella omia eettisiä ja ekologisia lemppareitanne?
wc-puhdistajapyykinpesuainekonetiskiaine
Eläinkokeettomuus standardiin sitoutuneet yritykset tunnistaa yleensä kuvasta näkyvästä (Cruelty-Free) Leaping Bunny -pupulogosta.
<3:Venla
Lähde täältä.