Suurin niistä on rakkaus

Niin se vain on. Sitä tuntuu murheet pienemmiltä, askel kepeämmältä, ilot suuremmilta, hetket merkityksellisemmiltä. Aina sen antajan tai kohteen ei tarvitse olla puoliso, se voi myös olla muu lähimmäinen tai vaikka eläinystävä. Minulle se on toisinaan myös metsän syleilevä luonto, tuo rauhoittava, rakastava kaikkeus. 

Palataan lauantaihin. Herään ennen herätyskelloa, vatsanpohjassa kutkuttaa, jännittää. Kirjoitan käsin itselleni muutamia muistiinpanoja. Surautan morsiammelle evääksi piristävän terveyssmoothien, sillä epäilen hänen ehtineen syödä riittävästi hotelliaamiaisesta huolimatta. Käyn läpi, että kaikki tarvittava on varmasti mukana. Laukku olalle ja kohti kampaamoa. Kiiruhdan takaisin sisälle, sillä sellainen pieni asia kuin mekko meinasi unohtua meidän yläkerran vaatehuoneen henkariin.

Viikonloppuna tosiaan juhlittiin rakkaiden ystävien häitä ja minä sain kunnian toimia kaasona. Morsian on myös kulttuurituottaja, erittäin taitava sellainen, siitä ei ole epäilystäkään. Kaikki oli mietitty viimeistä yksityiskohtaa myöten. Ennen kaikkea tilaisuus oli kuitenkin itse hääparin näköinen, mielettömän kaunis. Koen olevani etuoikeutettu, että sain olla jakamassa heidän merkittävää päivää. 

Oli ihana aamulla istua maskituoliin, keskittyä olennaiseen ja nauttia kun ammattilaiset hoitivat ehostuksen. Meikin jälkeen suuntasimme Hotel Haveniin lounaalle sekä vaatteiden vaihtoon. Siellä meillä oli myös pieni väli valokuvaushetki ennen kuin lähdimme kirkkoon. Morsian oli niin upea, että sain todella purra hammasta, etten itkisi jo ennen vihkimistilaisuutta.

Kyllä siellä alttarilla seisoessa viimeistään huulet väpättivät, kun katseli tuota lumoavaa paria. Todella liikuttava tilaisuus. Sain myös kunnian lukea pienen tekstinpätkän kirkossa ja lausua muutamat tervetuliaissanat itse hääjuhlassa.

Viikonloppu oli kyllä kerrassaan ikimuistoinen ja ilta mielettömän hauska kaikkine viihdyttävine esityksineen. Juha Kankkunen kyyditsi moottoriurheilun parissa kasvaneen morsiusparin hääpaikalle. Ihana uskomaton Anna Laulumaa lumosi lauluesityksillään. Upeasta herkullisesta menusta vastasi Kape Aihinen, musiikista Johanna Försti bändeineen ja viihdytyksestä Improteatteri Riskiryhmä. Dj Nestori piti puolestaan huolen, että tanssilattialla riitti porukkaa jammailemassa parhaimpien hittien tahtiin yömyöhään asti.

Huikeat juhlat. Tuhannet kiitokset vielä hääparille!

Kiitokset myös ihanalle kaasotiimille tästä yhteisestä matkasta!

PS. Pääsen jakamaan teille toivottavasti myöhemmin lisää hääkuvaajan nappaamia otoksia.

Oletteko te olleet häissä tänä kesänä?

<3:Venla

Ravitseva ja täyttävä smoothie

 

Tätä herkullista ja ravitsevaa smoothieta on tullut nautittua viime aikoina useita kertoja. Kyseinen ohje vilahtikin jo Instagram Storyssa, mutta halusin jakaa sen myös täällä siltä varalta, ettei kaikki lukijani käytä IG-sovellusta.

Tarvitset vain:

tuoretta minttua (pikku nipun)

pinaattia (Ostin kotimaista pinaattia pakastealtaasta, sillä tuoretta ei löytynyt. Toimi hyvin jäisenä smoothiessa, säilyy vieläpä pitkään eikä mene vahingossakaan pilalle).

1 ison banaanin

useamman kourallisen mansikoita

vadelmia

mustikoita

chia-siemeniä

kasvipohjaista rahkaa tai jogurttia n. 3-5 isoa ruokalusikallista

1 dl kaurahiutaleita

loraus makeuttamatonta mantelimaitoa

 

Kaikki ainekset vain blenderissä tai sauvasekoittimella sekaisin.

mm. Chia-siementen, pinaatin ja mintun vuoksi tämä terveyspommi pitää sinut kylläisenä pitkään, antaen mm. tasaista energiaa, proteiinia, kuituja, vitamiineja, kalsiumia ja ikääntymistä ehkäiseviä antioksidantteja. Vastustuskykykin peukuttaa tätä smoothieta! Nam!

PS. Jos kaipaat lisää smoothie-inspiraatiota, kurkkaa myös tämä aiempi postaukseni.

<3:Venla

Nostalgiapärinät huvipuistosta

Eihän se ole kesä eikä mikään, jos ei ainakin kerran käy huvipuistossa. Kuten jo mm. tästä edellisestä postauksesta selvisi, on tähänkin suveen mahtunut hurjasti niitä perinteisiä kesäreissuja ja aktiviteetteja, Linnanmäki mukaan lukien. Sinne astuessani saan aina ne nostalgiapärinät, enkä pelkästään lapsuudesta, vaan myös ajalta, jolloin muutin omilleni asumaan 17-vuotiaana juurikin Lintsin kupeeseen. Silloin saatoin käydä Töölönlahden lisäksi ihan vain iltakävelyillä tai astetta tuhdimmalla iltapalalla Linnanmäellä, varsinkin Valokarnevaalien aikaan. Itsehän en siis juuri suosi laitteita, en käynyt ainoassakaan tällä kertaa. Sen sijaan aistin sitä kesäillan tunnelmaa, lastenriemua – niin ja todistin ehkä muutamia sokerihumalaraivareita.

Testasimme myös parit vegaaniset annokset dinerissa. Pisteet ehdottomasti siitä, että Lintsi on laajentanut ruokatarjontaa. Hienoa! Valitettavasti nuo kasvipohjaiset vaihtoehdot eivät kuitenkaan olleet mitään makuelämyksiä, enkä ehkä itsekään tilaisi niitä uudestaan, mikä on tietysti harmi. Tämä oli kuitenkin ymmärtääkseni vasta ensimmäinen kesä, kun nämä vaihtoehdot olivat tarjolla, joten annetaan mahdollisuus kehitykselle ja pidetään peukkuja, että parannuksia tulee jatkossa!

Kotiin tuliaisiksi ostetut vegaaniset korvapuustipopcornit olivat sen sijaan makoisia.

<3:Venla