20.09.2015 | 425 Kommentit

Päivän paras hetki

 Yhteistyössä Indiedays ja Fiskars

Nautin seesteisistä aamuista, täyttävästä ja maukkaasta aamupalasta, sekä juttelutuokioista hyvän aamiaisen äärellä. Varsinkin kiireisen viikon jälkeen, tämä on juuri se hetki, kun on vihdoin aikaa keskittyä vaihtamaan kuulumisia syvemmin. On lupa vaan olla ja nauttia, tässä ja nyt. Päiviin voi tuoda vähän jotain pientä ekstraa ja luksusta panostamalla päivän ensimmäiseen ateriaan. Arkenakin hyvin onnistuneen, suorastaan aromikkaan tee- tai kahvikupposen äärellä, päivän tehtävälista tuntuu heti paljon kevyemmältä.

Pieni pala aamun nautintoa voi olla..

..itse tuorepuristettu  verigreippi-appelsiini-limemehu.

..se, että kananmunan voi pilkkoa siivuiksi leikkurilla ja esteettistä silmää miellyttää myös se, että kuoret saa piilotettua leikkurin ympärillä olevaan tilaan kannen alle, josta ne on helppo siivota pois ruokapöydästä yhdellä liikkeellä.

..se, kun ei tarvitse taistella veitsien kanssa leikatessaan kasviksia lounassalaatti-evästä varten, sillä veitset ovat teräviä ja toimivat juuri niin hyvin kuin pitääkin.

..se,  kun aamiaisveitsi leikkaa sämpylän tai croissantin täydellisen sulavasti.

..se, että tomaatin pilkkomiseen on kehitelty ihan oma veitsi, joka oikeasti hoitaa homman vaivatta.

..se, ettei tarvitse sipulin pilkottuaan pestä leikkuulautaa välissä, vaan voi suoraan siirtyä leikkaamaan hedelmiä, ilman että banaani maistuu sipulilta. Sen ansiosta, että leikkuulaudassa on mukana monta osaa päälleikkäin.

Aamupala on jo pitkään ollut yksi mun päivän lempiaterioista. (Tai oikeastaanhan kaikki aktiviteetit, joihin liittyy ruoka on niitä päivän kohokohtia;) Aamiaiseen on kyllä kiva satsata. Siksi meillä onkin ollut perinteenä jo pitkään sekä ystävien, että Maken kanssa nauttia viikonloppuisin hitaista brunsseista.  Mikäs sen parempi tapa viettää viikonloppuaamua? Myös arkiaamut starttaa huomattavasti mukavammin, kun järjestää itselleen aikaa viettää yhteisen tai oman aamupalahetken. Siten voi samalla valmistautua päivän koitoksiin. En voisi kuvitella aloittavani päivää ilman aamupalaa. Aamiainen aloittaa omalla suurella panoksellaan mun päivän ruokailuideni rytmittämisen, ja säännöllisesti syömällä pysyn huomattavasti energisempänä ja iloisempana.

Mikään ei voita kunnon aamupalaa (paitsi tietty aamutreenin ja aamisen combo, ne ovat empimättä päivän lemppari-starttini)! Mikäs sen miellyttävämpää, kuin valmistaa sellainen toimivilla välineillä.

Aamuihmisenä lähdin siis enemmän kuin mielelläni mukaan Indiedaysin ja Fiskarsin Functional Form -kampanjaan!

Maken ehdottomiksi lemppareiksi aamiaissetin tuotteista valikoitui: pressopannu (sopii sekä kahvin että teen keittämiseen), aamiaisveitset, kananmunaleikkuri ja sitruspuristin.

NYT TEILLÄ RAKKAILLA LUKIJOILLANI ON MAHDOLLISUUS VOITTAA ITSELLENNE FISKARSIN UPEA AAMIAISSETTI! PALKINNON ARVO N. 180€

Kilpailuun voit osallistua kertomalla tämän postauksen kommenttiboksissa, että:

1. Mikä on suosikkiaamiaisesi?

2. Minkä Fiskarsin uutuustuotteen haluaisit ehdottomasti omaan keittiöösi? Kommenttiin tulee kopioida linkki haluamaasi tuotteeseen. Koko valikoima tuotteista löytyy: TÄÄLTÄ! 

Kilpailu päättyy 4.10. 2015

pinaatti-sipuli-feta omeletti croissanttien kanssa mustikkamarmeladia ja sokeroimatonta mangohilloa, nam.

Ei muuta kun kommenttikenttä laulamaan! Huikeasti onnea skabaan!

Makoisaa sunnuntaipäivää toverit!

<3:Venla

425 Kommentit

  1. Ida

    Arki-aamujen ehdoton pelastaja on iso lautasellinen puuroa marjojen ja raejuuston kera tai omeletti täytteillä mitä jääkaapista nyt löytyykään. 🙂 Viikonloppu aamuina on ihana hemmotella itseään esim. Tuoreella leivällä/sämpylöillä, erilaisilla hedelmillä, keitetyillä kananmunilla ja isolla kupilla kahvia 🙂 nämä pienet arjen ja viikonlopun aamupalahetket antavat ihanan startin uudelle päivälle <3

    http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/K

  2. Laurakatariina

    1. Suosikkiaamiaiseni on yhdessä mieheni kanssa yhdessä valmistettu ja nautittu 🙂 Siihen kuuluu tuorepuristettua appelsiinimehua, tuoretta leipää (usein itse paistettua!), kasviksia ja hedelmiä sekä munakkaat molemmille mieleisillään täytteillä :p Ihana sunnuntain ja rentouttavan päivän aloitus! 🙂

    2. Hyvä paistinpannu on mielestäni keittiön peruselementti, joten valitsisin seuraavan tuotteen. http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/keitto-ja-paistoastiat/rotiss

    🙂

  3. Noora / Villakoiria ja kissankarvaa

    Suosikkiaamupalani on hotelliaamiaistyyppinen brunssi, jossa on laaja valikoima erilaisia ihania tuoreita ja vastapaistettuja herkkuja, kuten sämpylöitä, croissantteja, pekonia, munakokkelia, juustoja ja leikkeleitä, hedelmiä, tuoremehua ja teetä. Normiaamut tosin aloitan terveellisellä rasvattomaan maitoon mikrossa tehdyllä kaurapuurolla ja hedelmäsoseella (esim. Piltti päärynä).

    Fiskarsin tuotteista haluaisin tämän: http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/K

  4. Jenni

    1. Puuro pellavasiemenrouheella, raejuustolla, kookosöljyllä ja marjoilla on ihan ykkönen! Menee arkena ja viikonloppuna 🙂
    2. Uudet veitset kelpaisi tänne!

  5. Emmi

    Aamiaiseksi mysliä ja rasvatonta jogurttia marjoilla ja hedelmillä ja itse puristettua appelsiinimehua. Ja tuo mehupuristin olisi ihan paras!!! ❤ Terkkuja Venlalle+ 🙂

  6. Roosa

    Kiireisimpien aamujen ehdoton suosikki on tuorepuuro. Illalla valmiiksi tehty ja täydellinen herkku, mikä sen parempaa. Kun aamupalan laitosta säästää noin aikaa, saa syömisestä sitten nauttia rauhassa.
    Jos aamulla on enemmän aikaa tykkään pilkkoa ison kupillisen kaikkia lempihedelmiäni ja tehdä kylkeen vielä herkulliset ruisleivät.

    http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/e

    Asun ensimmäisessä omassa kodissani, joten keittiöni on vielä melko tyhjähkö. Esimerkiksi kunnolliset veitset, säilitystelineineen tulisivat tarpeeseen!

  7. Jasmin

    Paras aamupala on ehdottomasti kaurapuuro, joka on keitetty banaaninpalasten kera ja valmiiseen puuroon lisätty lusikallinen kookosöljyä, koko komeuden kruunaa vielä raejuusto. Yleensä teen tämän kylkeen vielä jonkin pienen marjasmoothien niin päivä alkaa taatusti hyvin! 🙂
    Fiskarsin tuotteista haluaisin ehdottomasti veitsiä, esim. tällainen setti tulisi todella tarpeen:
    http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/f

  8. Elina

    1. Paras aamiainen on aina iso puuro lautasellinen raejuustolla ja vähäkalorisella mehukeitolla! Nam!

    2. Kananmunaleikkuri olisi kyllä ehdottomasti tarpeen 🙂

  9. Tiia

    Paras aamupala nautitaan hitaasti ilman kiirettä minnekään. Aamupalapöytään katetaan leipää ja mieleisiä päällisiä, hedelmiä sekä mehua sekä teetä. Vuorotyön vuoksi yhteisiä rauhallisia aamuja miehen kanssa melko harvoin, joten kyllä niistä nauttii ihan eritavalla! 🙂

    Omaan keittiöön ottaisin erittäin mielelläni tuollaisen veitsitukin, jossa on 7 erilaista veistä. Kyllä aamutkin helpottuisi kun olisi hyvät välineet. http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/V

  10. Essi

    Ehdottomasti paras aamupala on puuro missä on PALJON marjoja..enemmän kun puuroa. sekä raikas shmootie… mutta aamupalaaki parempi on se kenen kanssa sen syö.. paras aamupala vuoteen oli tänä viikonloppuna kun jaoin sen parhaan kaverini kanssa jota näin pitkästä aikaa pidemmän aikaa!

  11. Iina

    Ihania kuvia! Aamupala on myös miun lemppariateria. 🙂
    1. Parhain aamupala on viikonloppuisin, kun on aikaa panostaa siihen ja syödä sen mahdollisesti myös poikaystävän kanssa. Sillon pöydässä on kaurapuuroa lisukkeilla, smoothieta, mehulingolla tehtyä appelsiinimehua, kalkkunaleikettä, riisikakkuja ja munakokkelia.
    2. Uusi leikkuulauta olisi tarpeellinen, kun täältä löytyy vain halvimpia mahdollisia muovisia lautoja. http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/K

  12. Elli

    1. Ehdoton suosikkiaamiainen on iso lautasellinen puuroa kookos- tai mantelijogurtin kera ja iso kasa marjoja päälle! Lisäksi tietysti kuppi kahvia.
    2. Kahvin ystävänä tuo pressopannu tulisi tietysti kovaan käyttöön 🙂

  13. Ira

    Hei!

    Minunkin mielestä on kiva arkisinkin nauttia maistuva aamupala, sillä jaksaa todellakin sinne päiväruokaan saakka, kunhan vaan muistaa syödä aamulla tarpeeksi, ettei jää heti aamulla nirsoilemaan ja syö liian vähän.

    Minun mielestäni aamiaiseksi maistuu maittava aamukahvi ja täysjyvä leipä. Nimenomaan täysjyväleipä, mikä pitää vatsan kunnossa ja siinä on paljon kuitua! Sen päälle yleensä margariini (Becel), salaatinlehti, juustoa ja keittokinkkua. Joskus syön myös kaurapuuroa aamiaisella, mutta yleensä se jää arkiaamuisin aamupalastani valitettavan usein pois. Viikonloppuna yleensä syön puuroa enemmän.

    Olisi ihana päästä aamulenkillekin aamuisin, mutta saan aamulenkin yleensä siinä, kun kävelen töihin. 😀

    Tuo kanamunanleikkuri oli kätevä, koska minulla ei sellaista ole minkäänlaista vielä täällä kämpässäni. Jostain syystä jääny hankkimatta.

    http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/kananmu

    Mukavaa syksyä sinulle Venla!

  14. anu

    Paras aamiainen on joka-aamuinen kaurapuuro mustikoilla ja raejuustolla.
    Keittiöön mahtuisi vielä Functional form raastin säilytysrasialla.

  15. Sanna Behm

    Aamiainen on minunkin lempiateriani Aamiaiseeni kuuluu puuro gluteenittomasta kaurasta, lisukkeeksi teelusikallinen kookosöljyä, vaihdellen erilaisia siemeniä, marjoja ja raejuustoa. Iso muki teetä, mieluiten vihreää, gluteenitonta leipää tai riisikakkuja, broileri- tai kalkkunaleikkelettä ja kasviksia.

    Fiskarsin uutuusleikkuulauta tulisi todella tarpeeseen. Usein tiskialtaaseen kertyykin leikkuulautoja koko kasa, kun koko perhe ei voi samaa käyttää ihan jo oman ja tyttären gluteenittoman ruoan varmistamiseksi.http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/K

  16. Rosa

    Lempi aamiaiseni koostuu itse puristetusta ihanasta ja raikkaasta marja-omenanektarista, tuoreesta rapea kuorisesta ruisleivästä (jonka päälle laitan kalkkunaa, tomaattia, rucolaa ja palan mozzarellaa), lautasellisesta kaurapuuroa sekä pehmeän samettisesta puolukka-proteiinismoothiesta :))<33 Paras hetki viikonlopusta on kun ilman minkäänlaista kiirettä voi nauttia oman rakkaan tai läheisen kanssa tämän ihanan aamiaisen. :))

    Olen pitkään haaveillut fiskarssin keittiöpuutarhasta. Rakastan kasvattaa itse yrtit ja kesällä tuleekin kasvatettua itse kaikenlaisia yrttejä ja kasviksia 😛 Talvella kasvatus on vaikeampaa, joten tuollainen kitchen garden olisi aivan mahtava, kun saisi pidennettyä yrttien elämää. :))

    http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Yrttitarhat/fiskars-kitchenga

  17. pauliina

    1. Ehdottomasti parhaan aamun aloituksen hoitaa iso lautasellinen kaurapuuroa! Lisukkeeksi laitan raejuustoa ja marjoja. Joskus on kiva korvata raejuusto budding- suklaa jauheella, jotta saisi tavallisesta kaurapuurosta jotain speciaalia 🙂

    2. Paistinpannu on paras apuvälineeni kokatessa!

  18. Leea Sivula

    Mun aivan ehdoton lemppariaamupala on kupillinen rahkaa pähkinöitä ja marjoja (mieluiten mustikoita) sekä lasillinen tuorepuristettua hedelmämehua. Sillä lähtee aamu hyvin käyntiin ja jaksaa seuraavaan ruokaan asti ja maistuu aivan älyttömän hyvältä!!:) rakastan raikasta jahyvää tuorepuristettua appelsiinimehua joten tuo Fiskarsin sitruspuristin olisi älyttömän kätevä kun edellinen on alkanu jo vähän haurastumaan.

    http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/functio

  19. Janina

    suosikki aamiainen onkaurapuuro mustikoilla, kanelilla ja pellavansiemenillä 🙂 sitten joskus on kiva tehdä jotain spesiaalimpaa kun on kunnolla aikaa, vaikkapa leipoa itse tuoreita sämpylöitä!

  20. Ella Manninen

    Puuro, marjat ja raejuusto kuulu pitkään lemppariaamupaloihin mutta nyt olen oppinut jotain aivan uutta. Rakas mummoni opetti tekemään pinaatti-nokkos-munakasta tai vaihtoehtoisesti ohukaisija. Tämä on uusi ihana herkkuni! Syön munakasta/ohukaisija noin 3-4 kertaa viikossa. Rinnalle vielä appelsiinimehua, iso lasi kylmää vettä ja kahvia nii koko päivä on pelastettu

  21. Ella Manninen

    Hah unohdin lisätä että itse tarvisin uusia veitsiä! Vanhat puukot ja veitset alkaa vetelemään viimeisiään 🙁

  22. Henna

    1. Omiin aamupala lemppareihin kuuluu Kaurapuuro mutikoilla tai vadelmilla+ maustamaton jugurtti todella hyvä yhdistelmä. Lisäksi rasvaton maito ja kananmuna.
    2. Olen pian muuttamassa omaan kotiin ja paistinpannu tulisi todella tarpeeseen, koska keittiötarvikkeita ei juurikaan löydy 🙂

    • Henna

      1. Omiin aamupala lemppareihin kuuluu Kaurapuuro mustikoilla tai vadelmilla+ maustamaton jugurtti todella hyvä yhdistelmä. Lisäksi rasvaton maito ja kananmuna.
      2. Olen pian muuttamassa omaan kotiin ja paistinpannu tulisi todella tarpeeseen, koska keittiötarvikkeita ei juurikaan löydy 🙂

  23. Jeena

    Paras aamiainen on yllätyksenä ja rakkaudella valmistettu ;D huonona aamiaisen syöjänä oli pakko opetella syömään aamiaista ja parhaiten maistuu hedelmät ja marjat. Tuo sitruspuristin olisi ihana!

  24. Pia

    1. Suosikkiaamiainen: kaurapuuro keitettynä kattilassa, paljon mustikoita ja mansikoita pakastimesta + kahvi maidolla
    2. Haluaisin pressopannun.

  25. Oona

    Mun lemppari aamiainen on perinteinen puuro marjojen kera! Rakastan tuorepuristettua appelsiini mehua<3 Fiskarsin sitruspuristin ois todella näppärä!

  26. Iris

    1. Suosikkiaamiaiseni on kaurapuuroleipä, kalkkunaleike ja polar-juusto.
    2. Itselle haluaisin kunnon tomaatinleikkausveitsen.

  27. Sinttu

    Ehdottomasti suosikki aamiaiseni sisältää kaurapuuroa,marjoja,chia siemeniä sekä raejuustoa. On myös minun herkälle vatsalle parhain vaihtoehto. Usein myös pidän omeletista jossa seassa vaikkapa näin syksyisin itse poimittuja kanttarelleja ja kalkkunaa. Ja luonnollisesti kuppi kuumaa kahvia kuuluu aamiaiseeni Fiskarsin tuotteista ehdottomasti kiinnostavin on kovanaama wokkipannu!

  28. Hanna

    Upeet kuvat taas kerran! 🙂 Oon aivan rakastunut terveyslettuihin, maistuu makealta vaikkei sokeria ole yhtään! Aamu lähtee täydellisesti käyntiin ja on kaikenlisäksi vielä täyttävää! 🙂 Kyseessä siis Banaani”letut”!:) Yks bansku ja kananmuna lettupannulle paistamaan, rakkautta!Pannun pitää olla tosi kuuma,mulla nimittäin viimekerralla alkoi oudosti kananmuna ”kokkelisoitumaan (?)” :D! Aika tylsä, mutta ehdottomasti paras aamiainen!Maitoa vielä kylkeen :p Harvoin on kyllä aikaa kokiksi ruveta.

    Ja http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/keitto-ja-paistoastiat/hard-f… teki kyllä vaikutuksen ensisilmäyksellä!

  29. Sini Koivunen

    1. Lempi aamiainen koostuu ehdottomasti itse mehustetusta appelsiini-porkkana-inkivääri mehusta, mustikka-soijamaito-vaniljaproteiini smoothiesta sekä munakkaasta jossa täytteet vaihtelee päivän mukaan :)! Kyljessä vielä pakurikahvia ja avot <3

    2. Meidän keittiössä olisi tosi kätevä tämä http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/K… sillä lautaa ei tarvitsisi pestä pilkkomisen välissä!

  30. Emilia

    1. Kaurahiutale riisimaitoon, päälle kanelia, kylmäpuristettua kookosöljyä, cashewpähkinöitä, banaaniviipaleita, mustikoita ja mansikoita. Oh lord…this is heaven ❤ Puuron vierellä sit vielä pinaattimunakas.

    2.

  31. elina

    Unelmien aamiainen on kiireetön brunssi kavereiden kanssa tuoreilla hedelmillä, smoothiella ja mieluiten vastapaistetuilla leivillä monipuolisine päällisineen. Arkena riittää hyvin aamupuuro isolla kasalla mustikkaa ja plussana joskus omenaa tai raejuustoa sekä tietysti kahvia.

    Tällainen keittiössäni tekisi aamiaiskokkailusta entistä houkuttelevampaa:

    http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/K

  32. Jenny

    Arkiaamuisin kaurapuuro raejuustolla on ehdoton aamun aloittaja. Viikonloppuisin on mukava syödä pidemmän kaavan mukaan: munakasta,sämpylöitä kaikilla päällisillä, tuoremehua ja kahvia 🙂

  33. Ela

    1. Aamu ilman puuroa on väsyneen päivän aamu eli aamupuuro on yksi ehdoton osa aamupalapöytää! Ripaus suolaa ja hieman kookosöljyä ja päälle marjoja, hyvä päivänalku on taattu 😉

    2. Yksi tärkeimmistä keittiövälineistä on ehdottomasti toimiva ja tukeva veitsi. Tuolta löytyi vielä mukavasti 5 veitsen setti, joten joka tilanteeseen löytyy sopiva veitsi, ja setin saisi vielä kätevästi säilöön puiseen veitsitukeen!
    http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/f

  34. Anni

    Lempiaamiaseni on hitaastinautittu kesäaamiainen mökillä. Puuroa, karjalanpiirakoita, croisantteja, tuoreita vihanneksia, marjoja ja hedelmiä.

    En saanut linkattua puhelimella mutta lempituotteeni on kovanaama grillipannu!

  35. Marja Helena

    Kaurapuuro voisilmällä, marjat ja maitokahvi aloittavat päivän mukavasti. Brasserie grillipannu toisi suurta iloa elämääni.

  36. Anniina

    1. En tajua miten vasta viime aikoina löysin tämän ihanuuden eli tuorepuuron! Voiko parempaa olla? Aamuiseen tuorepuurooni tulee mahdollisimman isoja kaurahiutaleita, chiasiemeniä, kurpitsansiemeniä, rahkaa, sokeroimatonta mehukeittoa, jäisiä mustikoita sekä vettä. Vielä lisäksi keitetty kananmuna ja vihreää teetä, niin jokainen huonompikin aamu on pelastettu

    2. Salaattilinko on jo pitkään ollut hankintalistalla, joten tämä tuote: http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/Functio

  37. Nenni

    1. Ehdoton lemppariaamiainen on puuro vaihtelevilla lisukkeilla: marjoilla, hedelmillä, rahkalla, raejuustolla…Toisinaan teen edellisiltana banaanituorepuuron jääkaappiin tekeytymään, on sieltä sitten kiva aamulla ottaa valmis aamupala. Aamupalaa en skippaa ikinä, se on päivän paras ja tärkein ateria!

    2. Haluaisin omaan keittiööni kunnon valurauta-/pihvipannun, jolla paistaa mehevät pihvit.

    http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/keitto-ja-paistoastiat/brasse

  38. Kati

    1. Lemppariaamiaiseen kuuluu aina tuoretta kahvia, sen lisäksi hyvin haudutettua kaurapuuroa marjojen kera. Joskus myös pari ruisleipäpalaa mm. kalkkunaleikkeleellä, salaatilla ja tomaatilla toimii.
    Ja aamupala on päivän tärkein ateria!! Pääasia on, että sen saa syödä, oli se sitten puuro, pirtelö tai voikkarit. 😀
    2. Uudet kattilat olisivat tarpeen, joten suosikkini voisi olla Rotisser paistokasari 24cm.

    🙂

  39. Anne

    Vitsit miten mahtava kisa! Kun itse aloin opiskelemaan kokiksi niin voin sanoa että entiset keittiötarvikkeet alkoivat tuntumaan kömpelöiltä käyttää. Tarvetta löytyisi vaikka mille, osaisin keksiä loputtoman listan.. Katsotaan kauanko yhden tuotteen valikoimisessa menee 😀

    1. Yleensä aloitan päiväni kaurapuurolla ennen kouluunlähtöä, joten suosikkiaamupalani sijoittuu viikonlopulle. Unelma-aamupala olisi tietysti runsas hotelliaamiainen mutta jos nyt pysytään ihan kotosalla.. Lautaselta löytyisi mausteinen juustomunakas kasvislisukkeella, hapankorppua aamupalajuustolla ja kinkulla (suurta herkkuani), lasista tuoremehua ja kupillisesta kahvia. Todella maistuvaa ja lisäksi terveellistäkin!

    2. Kokkiveitsi on mulle se tärkein tarvike keittiössä. Nykyiset veitset tuppaa tylsymään helposti ja on muutenkin kömpelöitä käyttää. Veitsien päivitys olis kyllä paikallaan joten valitsin tämän veitsitukin jossa olisi mukana kaikki tarpeelliset veitset. Ja onhan tuo tosi tyylikkään näköinenkin.

    http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/e

  40. Jaana

    Neljän viljan puuro mustikkasopalla,hedelmiä ja iso kuppi kahvia! Niillä lähtee päivä hyvin käyntiin. 🙂 Functional Form Aamupala veitset

  41. Reetta

    Kaurapuuro voisilmällä, paistettu kananmuna ja tuoreita hedelmiä, ehkäpä kaveriksi joku smoothie! NAM. Fiskarssin tuotteista veitset olisivat kyllä tarpeessa:)
    Aurinkoista viikonjatkoa venla:)!

  42. Pauline

    Suosikki aamupala ois kaksi ruisleipää juuston ja basilikan kera, marja- inkivääri smoothie, iso lasillinen vettä + vihreä tee ! 🙂

    Hyvät veitset ei ole koskaan huono valinta!

  43. Birgitta

    Arkiaamuina ehdottomasti paras on nopea aamupala, joka kuitenkin maistuu hyvältä (olen aikamoinen torkuttaja…) eli jogurtti mustikoilla tai banaanilla höystettynä hunajalla ja mantelirouheella sekä siivulla gluteenitonta siemenleipää juuston kera on parasta.
    Viikonloppuisin taas vaihtelevilla täytteillä omeletti ja ikään kuin jälkiruokaksi hedelmäsalaatti tai -rahka!
    Juomana aina ehdottomasti teetä 🙂

    Tämä tulisi tarpeen aamupalahetkien parantamisessa:
    http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/functio

  44. Omppu

    1. Paras aamupala on viikonloppuisin yhdessä mieheni kanssa nautittu aamiainen. Sisällöllä ei ole niinkään väliä, koska viikonloppuaamut ovat ainoita, jolloin aamuisin kohdataan 🙂 jos jotakin aamupalatuotteita täytyy mainita, niin ehdottomasti vastaleivotut sämpylät tai letut/vohvelit!

    2. Valinta on vaikea voirasian ja pressopannun välillä, koska molemmille olisi käyttöä! Ehkä kuitenkin voirasia voisi olla parempi, koska se olisi varmasti jatkuvassa käytössä 🙂

    http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/functio

  45. annika

    Oi että. Kaurapuuro pähkinävoilla ja banaanilla ja kylkeen ihana smoothie. Se on täydellistä se ❤ tuo munaleikkuri näyttää tosi näppärältä, keitettyjä munia kun tulee syötyä aika lailla :))

  46. Milja

    Rakastan puuroja ja etenkin pitkään haudutettuja uunipuuroja. Herkkua on uuniruispuuro tai uuniohrapuuro mantelimaitoon tehtynä. Fiiliksen mukaan tuoreita marjoja kuten puolukkaa, mustikkaa tai ruusunmarjaa tai sitten vaikka luumua sekaan. Ehkäpä myös lusikallinen maapähkinävoita. Kahvi kuuluu myös aamupalaan ehdottomasti!

    Huomasin, että minulla ei ole kananmunanleikkuria ollenkaan, vaikka käyttöä varmasti löytyisi. Siksi valitsen siis sen Fiskarsin tuotteista. http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/kananmu

  47. Annah

    Minulla suosikkiaamiaisia on kahdenlaisia. Joko tykkään yksin syödä esimerkiksi herkullisen kaurasämpylän ja sen ohella paljon vihanneksia ja palan tofua ja lukea lehteä. Yksin ollessaan voi nauttia hiljaisuudesta ja omasta rauhasta ennen päivän koitoksia. Tai viikonloppuisin syödä aamupala perheeni luona isolla porukalla yhdessä. Silloin saarekkeelta löytyy leipää, luomumunia, juustoa, paljon erilaisia kasviksia ja hedelmiä ja kahvia unohtamatta. Minusta on ihanaa, kun kaikki ollaan koolla ja saa koota siskon lapsille aamupalat pöydän antimista. Sitten juttelemme ja nautimme juuri siitä hetkestä.
    Oma suosikki olisi käytännöllisyytensä vuoksi uusi veitsi, koska käytän päivittäin erittäin paljon vihanneksia ja niitä tulee pilkottua, joten uusi veitsi helpottaisi suuresti arkea. Tällä hetkellä suurempien vihanneksien pilkkominen on huonon veitsen vuoksi hieman aikaa vievää. 🙂

    http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/f

  48. Krista

    Ykköslemppari aamupalaksi on mulla kaurapuuro, kookosöljyllä, tuoreilla vadelmilla ja mansikoilla, lisäksi lasi itsepuristettua appelsiini mehua ja vanilja latte. (Tietenkin brunssi olisi ykkönen jos sitä voisi valmistaa joka päivä;))

    Omaan keittiöön ehdottomasti tarvitsisin pressopannun, sillä en omista kahvin keitintä, ja dolce qustolla ei saa hyvää tavallista kahvia.
    http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/pressop

  49. Minna

    Kyllä toisen tekemä ylläri aamupala on aina paras mutta arkena hyvää on kaurapuuro raejuustolla ja marjoilla tietenkin kuppi kahvia ja kananmuna kyllä uusi paistinpannu kelpaisi !

  50. Emilia H

    1. Paras aamiainen on hyvässä seurassa. Eniten tykkään syödä puuroa marjojen kanssa, ruisleipää ja jonkun hedelmän.
    2. Ääh puhelimella tämä linkkaaminen ei onnistunut, mutta eniten haluaisin tuon sitrus puristimen.

  51. Roosa

    Paras aamiainen on se kun jaksaa pilkkoa paljon kasviksia leivän päälle, jolloin leivän ravintoarvot nousevat huimasti. 🙂

    Uudet keittiöveitset kiinnostaisi. (mm tuo tomaativeitsi)

  52. Essi

    1. Lemppariaamiaiseni on aurinkoisella terassilla ja kiireettömässä ilmapiirissä nautittu. Siihen kuuluu kipollinen tuoreita hedelmiä (omia suosikkejani vesimeloni, kiivi, nektariini ja omena), kaurapuuroa (höystettynä pellavarouheella, raejuustolla, kanelilla, kaardemummalla sekä mustikoilla) tai smoothie, tuorepuristettua appelssiinimehua ja rauhassa nautittu kupillinen vastajauhettua kahvia. Jos napa vetää niin mansikoita ja croissant vielä kyytipojaksi kahvin kanssa 😉
    2. http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/V

  53. Neea Nieminen

    1. Aamiainen on mun päivän lemppariateria! Viikonloppuna hemmottelen itseäni silloin tällöin paistamalla kahden raaka-aineen banaanilettuja kookosöljyssä. Niiden päälle pilkon vielä banaanisiivuja ja laitan kourallisen saksanpähkinöitä. Syödään kera hunajan! Niin hyvää!! 🙂 Jos suinkin jaksan teen vielä herkullisen hedelmäsmoothien! Kiireaamuina mikrossa tehty kaurapuuro on pelastus!

    2.http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/pressop… Tulisi käyttöön, kun en omista teenkeitintä. 😉

    Oot paras Venla! <3

  54. Pikkumyyx

    Arki aamujen paras aamupala on maitoon tehty kaurapuuro, johon sekaan pakasteesta jäisiä mustikoita sekä hieman hunajaa <3 tämän lisäksi muutama kananmunan valkuainen.
    Viikonloppu aamuisin maistuu protskulätyt marjoilla ja rahkalla höystettynä.

    Sitruspuristin tulisi tarpeeseen, sillä en sellaista toistaiseksi omista! Myöskin tuo kananmunaleikkuri, johon saa kuoret alle on huippu nerokas!!!

  55. Katariina

    1. Paras aamupala olisi ehkä musta kahvi, tuoreet hedelmät (esim. ananas, appelsiini, omena) maitorahkan kanss sekä ruisleipä kunnon täytteillä (juusto, kalkkuna, salaattia ja kurkkua). Jotta aamupala olisi täydellinen, vaatii se hyvän seuran.

    2. Ainoa paistinpannuni vetelee viimeisiään, joten tällä hetkellä kaikista ihaninta olisi saada kunnollinen paistinpannu.
    http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/keitto-ja-paistoastiat/rotiss

  56. Satuli

    Tämän hetkinen ihan ykkösaamupala on vihersmoothie (pinaatti vesi avokado banaani omena Nam) sekä ruisleipä juustolla ja avokadolla. 🙂 Toisinaan myös erilaiset tuorepuuro-variaatiot ovat ihan parasta aamun antia!:-D Lisäksi juon ison lasin vettä ja pienemmän lasin tuoremehua.

    Tuoremehu-friikkinä ottaisin kyllä ton puristimen *Sydänsilmäemoji* Jos ei voitto osu niin täytyypä silti varmasti sellainen kotiuttaa 😉

    http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/functio

  57. Lotta

    Hei!
    Kuulostaa ihanalta idealta nuo viikonlopun brunssit. Pitäisi kyllä itselläkin jokin otollinen viikonloppu yllättää perhe tuollaisella herkullisella aamiaisella ilman kiireitä 🙂

    1. Oma suosikki aamiaiseni on ehdottomasti kaurapuuro kookosmaitoon tehtynä. Siihen lisukkeeksi omenalohkoja tai mustikoita niin täydellinen aloitus päivälle on valmis! Lisäksi kun syö vielä paahdetun ruisleivän juustolla ja salaatilla niin energiaa riittää pitkälle päivään 🙂

    2. http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/f

  58. Jasmine

    1. Paras aamiainen on neljän viljan puuroa kera mehukeiton tai tuoreiden marjojen, sekä ruisleipää (mieluiten Lidlin paistopisteen luomuruispaloja) jonka päällä juustoa, kurkkua, tomaattia ja salaattia! Myös itsepuristettu mehu ja jokin hedelmä, kuten omena, kruunaa tämän aamupalan.

    2. Tämä olisi aivan unelma, sekä minulle että ruoanlaittoa harrastavalle avopuolisolleni http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/f

  59. Katja

    Lemppariaamiaiseni oli tosi helppo valita, koska tätä aamiaista ei yksinkertaisesti tule ikinä voittamaan mikään, vaikka tää onki ns. harvinaista herkkua nykyään mut ehkä siks sitä arvostaakin vielä enemmän 🙂 Eli lemppariaamiaiseni on mummoni keittämä pitkään haudutettu kaurapuuro, tuoremehun ja iso kahvikupin kanssa. Ja tietenki parhaassa mahdollisessa paikassa ja seurassa syötynä eli mummoni ja vaarini Lapin mökillä 🙂 Kun pääsee mummon aamiaispöytään, niin siinä unohtaa heti kaikki arjen työkiireet ja muut stressit.

    Ja kananmunaleikkuri on sellanen jota oon jo pitkään halunnu ja varmasti tulis tarpeeseen 🙂
    http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/kananmu

  60. Petra

    1. Aamut pelastaa iso annos kaurapuuroa raejuuston ja marjojen kera! Viikonloppuisin on mukava herkutella syöden rauhassa tuoreita sämpylöitä.
    2. Veitsitelineelle olisi käyttöä, sillä keittiöstäni puuttuu hyvät veitset 🙂

  61. Sarkku

    1. Paras aamupala on ehdottomasti rauhallinen viikonloppuaamiainen herkkuja notkuvine pöytineen rakkaiden ihmisten kanssa. Herkkuihin kuuluu juuri itse leivotut lämpimät sämpylät, tuoreet vihannekset ja hedelmät, croissantit, kananmunat, raikas tuoremehu sekä pehmeän aromikas kahvi ja ehkä myös joku herkullinen tee 😉 Kaiken kruunaisi vielä ikkunoista tulviva auringonpaiste <3
    2. Olen pitkään himoinnut toimivaa pressopannua, joten tämä tulisi ehdottomasti eniten tarpeeseen ja kruunaisi herkkuaamiaiset.
    http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/pressop

  62. Veera Vuohijoki

    Aamupalahan on tärkein ateria ja ilman sitä ei tule mitään ja sen kanssa jaksaa pitkälle, joten minun paras aamupalani on

    – Kaurapuuroa maitorahkalla ja mustikoilla

    – Pieni munakas kera tuoreella pinaatilla
    ja kirsikkatomaateilla,

    -ruisleivän siivu päällä avokadoa ja tomaattia

    – Pieni määrä cascewpähkinöitä

  63. Lisko

    Suosikkiaamupalana säilyy sitkeästi puuro, vuosienkin jälkeen. Kesällä usein myös tuorepuuroversio, joka on myös näppärä ottaa mukaan esimerkiksi aamutreenin jälkeiselle aamupalalle töihin.
    Lämpimänä puurosetti muodostuu ihan perusaineista; kaurahiutaleet, kaneli, suola, vesi, maito, siemenet ja pähkinät, chia sekä banaani ja kananmuna. Mutta oma puuroni pitää ehdottomasti olla erittäin löysää, lähes vellimäistä. Miten tähän ei vaan ikinä kyllästy, nam.

    Tuotteista eniten kiinnostaa pressopannu: http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/pressop
    Olen kokeillut kyllä, mutta ei ole tullut hankittua omaan kotiin. Onhanse kätevä!

  64. smaly

    Lemppari aamupala on tehty pitkän kaavan mukaan. Munia jossain muodossa, vihreää teetä, hedelmiä, tuoretta leipää, puuroa marjoilla.

    Fiskarsin tuotteista omaan keittiöön kelpuuuttaisin kaikki tarvikkeet. Mutta eniten tällä hetkellä tarvittaisiin teräviä veitsiä :).

    Sun blogi on ihana.

  65. Minja

    Suosikki aamiaiseni on ehdottomasti Mustikkasmoothie ! Mutsikkasmoothie antaa potkua raskaisiinkin päiviin. Mustikkasmoothieni resepti : kaksi banaania, desilitra soyamaitoa, soyayogurttia 3-4 lusikallista, 3 desiä mustikoita ja yksi lusikallinen sokeria.Sen jälkeen sekoita sekoittimella ja se on valmista! 🙂

    Haluaisin ehdottomasti erikoisveitsiä sillä tykkään tehdän monenlaisia värikkäitä salaatteja!

  66. ansku

    itseni lemppari aamiainen on smoothie ihanilla marjoilla sekä eniten kiinnostaisi sitrus puserrin jolla voisi tehdä ihanan tuoreen mehun smoothien kylkeen 🙂

  67. emmmi

    1. Arkena aamupala on puuro banaanilla, mustikoilla ja raejuustolla. Viikonloppuna voi vaikka tekaista värikkään munakkaan. Tuli oikein kaipuu kiireettömiä aamuja kohtaan, taidanpa heti ensi viikolla nautiskella teestä ja aamufiiliksestä oikein pitkän kaavan mukaan!

    2. Sivuilta löytyi tosi paljon tuotteita, mitkä helpottaisivat elämää keittiössä, mutta silmiini iskeytyi eniten tämä haudutuspatayksilö:
    http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/keitto-ja-paistoastiat/brasse
    Aamiaiselle erityisesti olisi ihana lisä erilaiset mehupuristimet ja kananmunaleikkurit, eikä mulla tietenkään olisi mitään myöskään hyvin leikkaavia veitsiä vastaan! 🙂

  68. Amanda

    Lempiaamupalani on mahdollisimman iso 😉 Puuro sekä omeletti on aika hyvä, samoin leipä + rahka/smoothie/jogurtti.
    Kaikki veitset olis tervetulleita. Tahtoo olla kaikki niin tylsiä, että ruokien pilkkomiset alkaa olla aika rasittavaa puuhaa.

  69. Lily

    1. Lemppari on smoothie bowl! Suosikkini koostuu marjoista, banaanista ja mustikkakeitosta. Päälle chiaa, psylliumia ja kaakaonibsejä.

    2. Veitset on hankittu mutta minkäs päällä leikataan! Koivupuinen leikkuulauta tulis juuri sopivasti tarpeeseen 🙂

  70. Emilia

    Maailman paras aamupala: vaniljan makuseen mantelimaitoon tehty puuro ja 2-3 valkuaista sekaan (ei maistu valkuaiset puurossa ja ihanan kuohkeeta, normisti veteen teen.. vloppusin mantelimaitoon)

    Sitten puuron päälle marjaseos (jäiset marjat smoothie koneeseen, lisäksi chiansiemeniä sun muita superfoodeja sekaan ja sekasin) NAMNAM! Noilla mennään ympäri vuoden 😀

  71. Hanna

    Paras aamupala tietenkin rauhassa ja kiireettömästi nautittu kunnon aamupala oman poikakaverin kanssa ☺ joka sisältää croissanttia, sämpylää, pekonia, munakasta, itse puristettua appelsiinimehua, kahvia, herkkusmoothieta ja hedelmiä sillä jaksaa pitkälle päivään 🙂 http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/keitto-ja-paistoastiat/hard-f… tuossa tuote minkä ehdottomasti haluaisin ja mikä meidän uudesta kodista vielä puuttuu!

  72. Heidi

    Viikonloppuisin mieheni antaa minun jäädä löhöämään sänkyyn kun hän menee laittamaan aamiaista meille. Tämä aamiainen voittaa kaikki hotelliaamiaisetkin. Aamiaiseen kuuluu munakas johon on pilkottu pekonia, sieniä ja tomaattia. Tämä syödään hiljaa keittiön pöydän äärellä samalla kun kahvi tippuu.
    Syötyämme munakkaan otamme kahvit ja marjoja marjakeittoon sekoitettuna, tai toisinaan jonkin leivoksen, ja siirrymme kahvikuppien kanssa olohuoneen sohvalle ja katsomme läpi viikon nauhoitukset. Emme ehdi arkipäivisin katsomaan tvtäkään lähes ollenkaan joten tämä viikonlopun jopa kolme tuntia kestävä aamiainen on meille todella luksusta <3

  73. Eve

    1. Aamuihminen löytyy myös täältä! Aamu ja aamupala on päivän paras hetki. Tällä hetkellä suosikkiaamupalani on tuorepuuro. Laitan illalla kaurahiutaleita kulhoon ja päälle kasvipohjaista maitoa (olen vegaani). Sen päälle pilkon omenan pieniksi paloiksi ja tämän päälle kaadan soijajogurttia. Aamulla jääkaapissa odottaa ihanan kermainen herkku, jonka päälle ripottelen vielä hieman merilevärouhetta, pellavansiemenrouhetta sekä marjajauhetta/tuoreita marjoja. Nam.

    2. http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/e… Veitsenteroitin – koska tylsillä veitsillä ei tee sitten yhtikäs mitään.

  74. Heli

    Ehdottomasti paras käynnistys päivälle on puuro voisilmällä, puolukoilla ja raejuustolla. Kahvia on saatava ehdottomasti joka aamu <3

  75. Suvi-Tuuli Heininen

    1. Suosikki aamiainen: kaurapuuro + kookosöljy, mehukeitto, jäiset mustikat ja gojimarjat.

    2. Tykkäisin mistä vain ruoanlaittovälineistä millä saa hyviä aamiaisia & ruokia valmistella.

  76. Eeva

    Ehdoton suosikkini on kananmuna kaikissa muodoissaan. Kiireisen aamun pelastaa keitetty kananmuna tai nopeasti molemmilta puolilta paistettu ,,
    mutta jon on enemmän aikaa teen munakkaan! Joko täysin plain-versiona tai sitten ripottelen juustoa sisälle.
    Joten suosikkini tuotteistakin liittyy ylläri ylläri kananmmunaan. 🙂
    Tämä tuote oli minulle uutta ja se olisi kiva saada!

    http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/kananmu

  77. Jenny

    1. Lemppariaamiainen koostuu sunnuntaista, sanomalehdestä, jo aamaispöydästä piirettyjä katsomaan siirtyneestä lapsesta (lue hiljaisuus itse aamiaispöydässä)ja mies vastapäätä kommentoimassa viikon kuumia uutisaiheita. Sillä itse ruualla niin väliä, kunhan sitä on ja paljon! Parhaiten uppoaa reissarit överivihannessatsilla, luonnongogurtti&mysli&hedelmät. Ja niin, se ehkä tärkein eli KAHVI josta päästäänkin kohtaan 2…

    2. Tämä ehdottomasti, ei kaipaa edes selittelyjä

    http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/pressop

  78. Sanna V.

    1. Lemppariaamiainen ois just sellainen hotelliaamiaisen kaltainen, missä olis tarjolla kaikkea mahdollista: luonnonjogurttia, mysliä, marjoja, pähkinöitä, tuoretta sämpylää, kinkkua, juustoa, kurkkkua, paprikaa, vastapuristettua mehua, herkullista mansikka-banaani-smoothieta.. Oih! 🙂 Skeneen kuuluu tietysti myös reilusti aikaa syödä kaikessa rauhassa 😉

    2. Omaan keittiööni ottaisin todella mielelläni salaattilingon! http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/Functio… Olen kuullut paljon hyvää moisesta väkkärästä ja _inhoan_ vetistä salaattia!

  79. Smoosh

    Kotona lemppariaamiainen on ehdottomasto kaurapuuro voisilmällä <3 Mutta hotelliaamiainenkin on sellaista luksusta, että välillä tahtoo hotelliin ihan vaan sen takia.

    Tahtoisin tuollaisen munaleikkurin! Niin monta kertaa olen kironnut munankuoria leikkaamisen jälkeen, kun jäävät pöydälle pyörimään.

  80. Anna-Lotta

    Lempi aamupalani on mansikka-banaani smoothie+ruisleivät munakkaalla+kinkulla+vihanneksilla+juustolla sekä vasta jauhetuista laadukkaista kahvipavuista hyvin valmistettu cappucino…(kuola valuu).

    Ja haluaisin tämän —> http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/f… veitsisetin siksi, koska meillä on tällähetkellä vain 1 toimiva veitsi ruoanlaittoa varten (jolla voi pilkkoa vihanneksia yms. Tämäkin yksilö aikamoisen surkea). Veitsen tulisivat kyllä enemmän kuin tarpeeseen 🙂

  81. Janni

    1. Mun lempiaamiainen on tuorepuristettu appelsiinimehu, croisantteja, jogurttia myslillä sekä ihania raikkaita hedelmiä. Sitten vielä rauhallinen fiilis, aurinkoinen syysaamu niin kaikki ois täydellistä! Nam! Pitää tehdäkin tää ens sunnuntaina… 😉

    2. Mun keittiö huutaa veitsiä sen yhden ja ainoan rinnalle, joten veitsisetti olis kaikista paras. http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/e… Tää on ihan huippu!

  82. Jenna

    Omaan suosikki aamiaiseeni kuuluu tuorepuristettu appelsiinimehu, kahvi, lasi vettä, kreikkalainen jogurtti puolukoilla, ruisleipä avokadolla, keitetyllä kananmunalla ja juustolla. Lopuksi vielä raikas hedelmä ja päivä alkaa parhaalla mahdollisella tavalla!

    Tässä linkki tuotteeseen jonka minä tahtoisin omaan keittiööni täydentämään välineitä 🙂 http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/Functio

  83. jasmin

    Rauhallinen aamupala hetkeni koostuisi huolella tehdystä kaurapuurosta, itse tehdystä mansikkasoseesta puuron joukkoon (oman maan mansikoista tietenkin;), itse puristetusta appelsiinimehusta ja siihen lisäksi omatekoinen hedelmäsalaatti! Joskus vielä näiden lisäksi ruisleipä kananmunalla, nam! Ja massu kiittää!
    Fiskarsin uutuustuotteista valintani olisi Functional Form+ veitsiteline 5 veitsellä. Mikään ei ole raivostuttavampaa kuin yrittää jynssätä vanhoilla, kuluneilla veitsillä! 😀
    http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/f

  84. Piia

    Odottamisen arvoinen aamula arkena on gluteeniton kaurapuuro, marjat ja raejuusto sekä kuppi kahvia. Rakastan pitkiä aamuja kun saan viettää aikaa mieheni kanssa rauhassa syöden ja juoden, vuorotyöläisenä nämä ovat harvinaisia,mutta sitäkin arvokkaampia:)

    Uudet veitset olisi enemmän kuin tervetullu keittiöön auttamaan ruoanlaitossa josta olen alkanut enemmän ja enemmän jopa nauttimaan:)

  85. jepa

    Lemppariaamupala ois tietysti jonkun muun tekemä ja sänkyyn tarjoiltu. 😉 arkisin päivän laittaa käyntiin myös ehdoton kaurapuuro-marjat-raejuusto combo. Ei petä koskaan!

    Mutta mä haluisin mun keittiöön tommosen tomaattiveitsen! Oon ihan onneton tomaattien pilkkomisessa, siitä on saanu kuulla kyllä äidiltäkin ja kavereiltakin. Syytän kehnoja veitsiä. Yhdellä kaverilla on juurikin tuommoinen fiskarsin tomaattiveitsi, ja kuulemma paras ikinä!
    http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/f

  86. Hanna

    1. Suosikkiaamupala on ehdottomasti iso jäinen smoothiebowl, jonka päällä on iso kasa kaurahiutaleita ja pähkinöitä, ehkä jopa maapähkinävoita!

    2. Fiskarsin tuotteista sitruspuristin olisi se minkä haluaisin, tuore appelsiinimehu sopisi myös kivasti aamupalan kylkeen:)

  87. Kaisa

    Paras aamupala sisältää ehdottomasti vasta leivottuja säpylöitä, hedelmiä ja itse puristettua appelsiinimehua. Yksinkertaista, tuoretta ja hyvää 🙂

    Fiskarsin uusista tuotteista alkoi kiinnostamaan eniten tomaattiveitsi. Mikään ei voita kunnon teräviä veitsiä!

  88. Sara

    Oma ehdoton suosikkini on raakapuuro<3 Tarkemmin sanottuna tällä hetkellä punajuuriversio 😉 Aamulla heitän tehosekoittimeen yhden superkypsän (pakastetun) banaanin, 2 raastettua punajuurta, marjoja, acai-jauhetta, vaniljan makuista riisiprodea, kaurahiutaleita ja mantelimaitoa. Toimii toimii toimii <3__<3

    Fiskarsin tuotteista eniten käyttö olisi tälle pressopannulle, http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/pressop… sillä mitä aamu olisi ilman kahvia 😉

  89. emmariia

    Lempiaamupalani koostuu kaurapuurosta, johon sekoitan raejuustoa ja marjoja. Täyttävä ja nopea vaihtoehto arkiaamuihin. 🙂 Toki välillä haaveissa siintää kunnon hotelliaamiainen kaikenlaisine herkkuineen, mutta toteutetaan ne haavekuvat vain matkoilla tai viikonloppuisin. 😉

    Meidän keittiöön tarvittaisiin tämä tyylikäs veitsiteline, sillä mitä kokkaus olisikaan ilman kunnon veitsiä! Kurkun vielä leikkaakin vähän kehnommalla veitsellä mutta tomaatin pilkkominen käy kyllä liian haastavaksi. 😀
    http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/V

  90. Milja

    1. Minun lemppari aamupala koostuu maitorahkasta, tuoreista marjoista, pellavansiemen rouheesta, seesamin siemenistä ja äitini tekemästä sokerittomasta kookos/latte makeuttajasta. Kaveriksi vielä kupillinen vanilja teetä ja hunajaa! Täydellinen aamupala 🙂

    2. Fiskarsin tuotteista valitsisin salaattilingon, sillä olen salaatin suur kuluttaja!

  91. Henzku

    1. Lemppari aamupalani on ennen vihaamani kaurapuuro, nykyään ei aamu alkaisia ilman kaurapuuroa ja siihen päälle itse kerättyjä mustikoita, vadelmia sekä mansikoita! 😛 Lisäks joko rahkaa tai munakas lisäkkeillä.

    2. Fiskarsin tuotteista tällä hetkellä valkkaisin sitruspuristimen, koska olen kauan haaveillut haluavani edes joskus osaksi aamupalaa itsepuristama appelsiinimehu! http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/functio

  92. PauliinaK

    Paras aamiainen on täyttävää puuroa ja tuoreita marjoja, lisäksi lasi tuorepuristettua appelsiinimehua. Njam! Fiskarsin valikoimasta me kaipaisimme ehdotomasti tomaattiveistä!

  93. Anna

    1. Arkisin uusi lempparini on Fazerin sadonkorjuupuuro! 🙂 Sitä syön aina kaksinkertaisen annoksen, ja päälle laitan raejuustoa ja pakkasesta itsepoimittuja marjoja. Sunnuntaiaamuisin on ihanaa tehdä itse sämpylöitä ja paistaa croissanteja! Nam! 🙂

    2. Leipominen on yksi harrastuksistani. Se on niin rentouttavaa ja mukavaa! Tahtoisin tällaisen kaulimen, sillä tällä hetkellä käytössä on ollut kymmenisen vuotta vanha puinen kaulin, joka ei ole kovinkaan hygieeninen.
    http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/Functio

  94. Kkiiiiiaa

    1) mun lemppariaamiainen ihan ehdottomasti on se, jonka saan tehdä aamuihmisenä mun aamu-uniselle poikaystävälle ja sitten yhdessä rauhassa mussuttaa se. Nää aamut on harvassa kun ollaan kaukosuhteessa oltu jo kaksi ja puoli vuotta, koska se on ulkomaalainen. Mutta ens vuonna tää asia tulee muuttuun ja sit saan puuhastella meille yhteistä aamupalaa niin paljon kuin jaksan!
    Mun lemppareihin kuuluu croissantit ja tuorepuristettu appelsiinimehu, mut boyfriend on enemmän munakkaitten ystävä. Mut molempi parempi ja kummallekin sitä omaa juttuaan!

    2) ollaan puhuttu että ison ruman kahvinkeittimen sijaan olis mahtia just toi pressopannu niin kyllä näistä se on se mun vastaus eli http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/pressop

  95. jenna

    Aamupala on paras päivän aterioista ja se pitää saada nauttia ajan kanssa, muuten on päivä pilalla. Rakastan puuroa ja syön sitä lähes joka aamu aina eri muodoissa. Erilaisten marjojen kera, kookoshiutaleita, chiansiemeniä, kookosöljyä,pähkinöitä ja hedelmiä. Aina erilainen puuro ja aina yhtä hyvää! Jos on kunnolla aikaa, teen kauraleipiä itse kalkkunaleikkeen ja kasvisten kera. Unohtamatta about sataa kuppia kahvia ja musiikkia! Ps. Ois jo aamu!! kahvin suurkuluttajana täm olis kovajuttu: http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/pressop

  96. Helena

    Suosikki aamupala vaihtelee vuodenajanmyötä kaurapuurosta banaanilla, marjoilla, cocoa nibseillä, pähkinöillä ja siemenillä, mysliin samoilla lisukkeilla + mantelimaidolla ja kookosjogurtilla. NAM! Herkutteluaamupalaan taas kuuluisi ehdottomasti croissantteja. 🙂

    Ensimmäisenä matkaan lähtisi varmaan sitruspuserrin, sillä aloitan aamuni juomalla sitruuna-inkivääriteetä jonka valmistan tuoreena. 🙂

    http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/Keittioetyoevaelineet/functio

  97. Lotta

    Lemppariaamupaloihin lukeutuu munakas. Jääkaapista löytyy aina värkit mitä erilaisimpiin munakkaisiin: lehtikaalia, pinaattia, tomaattia, raejuustoa, kinkkua ja mitä milloinkin 🙂 Viimeisin ihastus oli puolukkamunakas/pannukakku. Niin hyvää, kun sai heitellä taikinaan eilen poimitut puolukat <3

    Aamuni pelastuisivat kunnon omelettipannulla, johon ei tarvitsisi läträtä isoja määriä öljyjä tarttumisen estämiseksi. Fiskarsilta näytti löytyvän omelettipannu, joka olisi juuri sopivan kokoinenkin munakkaiden ja pannukakkujen paistamiseen 🙂

    http://www.fiskars.fi/tuotteet/Ruoanlaitto/keitto-ja-paistoastiat/hard-f

  98. Niina

    Lemppariaamupala on ehdottomasti hyvä brunssi. Tykätään käydä mieheni kanssa vähintään n. kerran kuukaudessa jossain nauttimassa hidas, ihana brunssi<3 Myös ystävien kanssa aamupalan äärellä vietetty aika on oikein kunnon arjen luksusta!

    Fiskarsin tuotteista valitsisin mieluiten tämän paistinpannun: http://www.fiskars.fi/tuotteet/ruoanlaitto/keitto-ja-paistoastiat/rotiss

    Kunnon paistinpannulle on aina tarvetta! Tärkeää on myös että pannulle mahtuu isompikin satsi ruokaa, joten siksi ehdottomasti tämä tuote 🙂

  99. Enni

    Vaikka rakastankin sunnuntaibrunsseja ja hotelliaamupaloja kroisantteineen, niin arkiaamupala eli smoothie on ehdoton suosikki! Ihan sama meneekö 6 töihin tai 10 kouluun niin smoothiesta saa niin helposti raikaan, ravitsevan ja se pitää nälän pitkään hallussa. Jotta smoothieen saisi aina tuoreita yrttejä niin ehdottamasti haluaisin ja olen pitkään haaveillut yrttitarhasta:) http://www.fiskars.fi/tuotteet/ruoanlaitto/yrttitarhat/fiskars-kitchenga

  100. Noora

    Heippa! Nyt ei voi itse valita – pt valitsee aamiaiseni. 🙂 Tai no, on siihenkin vähän valinnanvaraa suunniteltu, mutta kyllä minun lempparini on aiemmin ollut vain se kahvi. Sillä on pötkitty lounaalle asti, tai luultu niin. Nyt aamiainen on yleensä kaurapuuroa, hurja määrä marjoja ja tykö raejuustoa. Lisäksi reilusti vettä.
    Jos sattuisin voittamaan, näkisin mielelläni keittiössämme kunnollisia veitsiä. Esim. tämä setti olisi tervetullut: http://www.fiskars.fi/tuotteet/ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/e

  101. Miisa

    Lemppari aamupala arkiviikolla koostuu elovenan kaurapuurosta johon laitan sekaan kookosöljyä, puolukoita, raejuustoa, suolaa ja kanelia. Tämä on päässyt top listalle ja pidän erityisesti puolukoiden kirpeästä mausta. Tietysti vielä tummapaahto kahvia.

    Taas viikonloppuna, kun on kunnolla aikaa syödä yhdessä avopuolison kanssa lautaselle päätyy yleensä jotakin seuraavista; munakasta erilaisilla kasviksilla, graavilohileipiä, hedelmiä, jugurttia,kananmunia, puuroa (kestosuosikki!!. Joskus myös käymme brunssilla, jos emme jaksa itse valmistaa. Pikku iloja!

    http://www.fiskars.fi/tuotteet/ruoanlaitto/keittioetyoevaelineet/kitchen

    kananmunaleikkuri tulisi tarpeeseen, koska vuodenpäivät on aina kananmuna pilkottu veitsellä. Ei tule kauniita palasia 😉

  102. Anna-Liisa Honkimaa

    Oma lemppariaamiainen koostuisi tuoreista mansikoista, myslistä virossa tehdyn pirkka-jogurtin kanssa, pekonista, croisanteista erilaisten kasvisten kanssa sekä appelsiinimehusta! 🙂

    http://www.fiskars.fi/tuotteet/ruoanlaitto/keittioetyoevaelineet/functio
    Tämä olisi hyvä tuote! Satun olemaan poropeukalo veitsen kanssa ja olen onnistunut monesti saamaan haavoja käsiin. Jos tämä auttaisi vähentämään onnettomuuksia 😉

  103. Riina

    1. Lemppari aamupala arjessa on kaurapuuro, johon sekoitan jonkin Skyr-rahkan ja marjoja tai hedelmiä, ripauksen kanelia sekä kookosöljyä, juomana vihreää teetä. Viikonloppuisin puolestaan on ihana brunsseilla vaikka muromyslillä ja letuilla 🙂
    2. Keittiööni toivoisin ehdottomastoi veitsitelineen. Pysyisi veitset hyvinä, kun eivät kolhiintuisi laatikossa toisiaan vasten. Lisäksi ne olisi helposti käden ulottuvilla, kun tulee kokkailtua niin paljon 🙂
    http://www.fiskars.fi/tuotteet/ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/f

  104. Eveliina

    Suosikkiaamiaiseni on teetä, täytetty croisantti, hedelmiä, jogurttia ja tuoremehua. Tällaisen aamiaisen kasaan joko lauantaina tai sunnuntaina. Arkiaamuisin syön luomukaurapuuroa ja marjoja.
    Fiskarsilta haluaisin kokeiluun yrttitarhan http://www.fiskars.fi/tuotteet/ruoanlaitto/yrttitarhat
    tykkään yrteistä, ja olisi mukavaa saada yrtit kukoistamaan keittiössä.

  105. Mi

    1. Paras aamupala on maitoon keitetty kaurapuuro tai ruispuuro. Päälle marjoja ja raejuustoa, joskus voisilmä. Viikonloppuisin, kun on enemmän aikaa, on kiva leipasta sämpylöitä puuron rinnalle ja nauttia aamupala hitaasti lehteä lukien, hyvässä seurassa tietenkin.

    2.http://www.fiskars.fi/tuotteet/ruoanlaitto/keittioetyoevaelineet/pressop
    Pidän hyvin haudutetusta teestä, joten tämä olisi oiva tapa tehdä useampi kuppillinen kerralla.

  106. Aino

    Lemppari aamupala on, joka aamuinen aamupalani eli kaurapuuro turkkilaisella jogurtilla ja lisäksi kodin hedelmä tai rusinoita sekä iso kuppi teetä.
    Tuo Fiskarsin monitasoinen leikkuulauta kuulostaa mahtavalta keksinnöltä! Kuinka nopeutuis pilkkomiset <3 Ihanaa syksyä sinulle Venla! 🙂

  107. Anni

    Oi miten herkullisia kuvia! <3

    1. Arkiaamujen perus aamiainen on yleensä joko puuro chiasiemenillä tai maitorahka mustikkakeitolla sekä vihreä tee. Viikonloppuna saatan herkutella keitetyllä kananmunalla, leivällä ja hedelmillä. Kaikista mieluisin on myöhäisten viikonloppuaamujen brunssi ystävän kanssa.

    2. Fiskarsin tuotteista oli vaikea valita vain yhtä mutta erittäin tarvittu tulevaan opiskelijakämppääni olisi Functional Form+ Veitsiteline, 5 veitsellä.

    http://www.fiskars.fi/tuotteet/ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/f

  108. Julia

    Oma päiväni ei kyllä lähde käyntiin ilman hyvää aamupalaa! Kauan siinä kestiki että hoksas mitä oma keho tarvii aamusta, että maha ei huuda ruokaa heti parin tunnin päästä 🙂 arkiaamuina syön lautasellisen neljänviljanpuuroa hedelmillä/marjoilla, unohtamatta raejuustoa, täydellinen kombo! Vapaapäivinä käytän enemmän aikaa aamupalaan. Sillon nenän edestä löytyy yleensä munakas erilaisilla täytteillä, smoothie ja jos hurjaksi heittäydyn niin kylkeen vielä banaanilettuja 😛 ja iso kuppi kahvia every morning, tärkein! Ruokaa ku laitan niin mikään ei oo niin hermoja raastavaa ku tylsät puukot, joten sellasille ainakin ois tarvetta omassa köökissä 🙂
    http://www.fiskars.fi/tuotteet/ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/v

  109. helmi

    Lemppari aamiainen en ehdottomasti hotellin aamiainen. Silloin kun saa istua ja nauttia siitä mitä toiset on laittanut tarjolle. Ei tarvitse kesken syönnin käydä vessassa pyyhkimässä pikkusen peppua tai nousta muutenkaan viittä kertaa siihen, että kuuluu: Äiti mä haluun lisää maito, leipää, muroja, puuroa yms. Voi siis vain olla ja nauttia.

    Fiskarsilta tarvitsen pressopannun. http://www.fiskars.fi/tuotteet/ruoanlaitto/keittioetyoevaelineet/pressop… Illalla kun on enemmän aikaa niin iltateeni hauduttaisin sillä. 🙂

  110. Petra

    Mun lemppari aamiaisia on monia! Mut ehkä yks ylitse muiden on valkuaiskaurapuuro kanelilla, inkiväärillä ja maapähkinävoilla.
    Haluaisin ton brasserie 6,5 litran haudutuspadan, siitä oon haaveillut jo pidemmän aikaa! ☺

  111. Maiju

    Suosikki aamiaiseen kuuluu ehdottomasti hyvä croissant jonka väliin avokadoa, juustoa, kinkkua ja salaatinlehti. Lisäksi lasillinen hyvää mehua, kulhollinen mansikka-raparperi mysliä maustamattoman jogurtin kera. Nyt äitiysloman alussa saan vielä nauttia pitkistä, rauhallisista aamiaisista mutta kohta uuden tulokkaan myötä uudet välineet helpottaisivat varmasti aamuja. Sitruspuristin on ollut pitkään jo suunnitteilla hankintalistalla
    http://www.fiskars.fi/tuotteet/ruoanlaitto/keittioetyoevaelineet/functio

  112. Annikaisa

    Arkiaamuisin aamiaisella nautin kaurapuuroa chiansiementen, marjojen, auringonkukansiementen ja pähkinöiden kera. Sekaan voi heittää oikeastaan mitä vain! Kuppi vihreää teetä kylkeen. Kun on aikaa, nautiskelen mielelläni itse leivottuja sämpylöitä, kreikkalaista jogurttia hunajan ja granolan kera sekä vihersmoothieta. Vihreä tee kuuluu silloinkin asiaan!

    Fiskarsin valikoimasta etenkin uudet veitset tulisivat tarpeeseen, mutta tämä voirasia olisi niin kätevä! http://www.fiskars.fi/tuotteet/ruoanlaitto/keittioetyoevaelineet/functio

  113. Evestiina

    Tämän hetkinen lemppariaamupala on ehdottomasti lauantain tai sunnuntain kiireetön aamiainen! Siihen kuuluu ainakin miehen tekemää munakasta, smoothieta vaihtuvilla komponenteilla (joku marja pitää aina olla!) ja tuoretta ruisleipää juustolla ja tummapaahtoista maitokahvia.

    Fiskarin sivuilta löysin vaikka mitä kivoja tuotteita, päädyin kuitenkin tähän: http://www.fiskars.fi/tuotteet/ruoanlaitto/keittioetyoevaelineet/functio…, koska meidän keittiössämme käytetään oikeaa voita ruoanlaittoon ja mikään ei ole ärsyttävämpää kuin jotenkuten kasaan rypistelty voipaketti joka sotkee jääkaapin, kädet ja pöydän. Tämä ratkaisee sen ongelman ja lisäksi rasiaa voi käyttää myös juustokupuna, ei huono!

  114. Oonapu

    1. Lempiaamiaiseni on ehdottomasti mantelimaitoon tehty kaurapuuro, jonka kanssa syön itse poimittuja pakastemustikoita. 🙂

    2. http://www.fiskars.fi/tuotteet/ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/f

    Tuotteeksi valitsin tämän veitsisetin, sillä kunnollisiin ja laadukkaisiin veitsiin on pitänyt sijoittaa jo pitkän aikaa. Veitsiä tulee käytettyä keittiössä päivittäin, joten olisi ihanaa jos ei tarvitsisi taiteilla tylsien veisten kanssa. 😀

  115. SHaidi

    ehdoton suosikkiaamiainen on mupu-smoothie ja croissaintit hilloilla. Luksusta, nam nam!

    Ehdottomasti suosikein Firskarsin tuotteista olisi tomaattiveitsi. Ai ihanaa, jos ainainen tappeleminen poistuisi.

  116. Henna

    http://www.fiskars.fi/tuotteet/ruoanlaitto/keittioetyoevaelineet/functio

    Lemppari aamiaiseni sisältää puuroa, jonka päälle macaa, tyrnijauhoa ja chiageelä, joskus teeluskikallinen kookosöljyä ja aina suomalaisia mustikoita. Puuron lisäksi syön makean munakkaan, jonka maustan kanelilla päälle myös siihen marjoja pakkasesta:)

    Fiskarsilta valitsin raastimen, tulee käytettyä niin paljon raastettua porkkanaa ja kesäkurpitsaa jauhelihan joukossa perus arkiruokana. Perusraastimen tämä korvaisi välittömästi!

  117. liisaa

    1. lapsuudesta lähtien yksi suosikkiaamupalojani on aina ollut mysli+maustamaton jugurtti/maito combo, mums!

    2. http://www.fiskars.fi/tuotteet/ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/e… vihanneksia kuluu sen verran paljon joka aterialla, että hyvä veitsi on a ja o! sellainen itseltäni kuitenkin vielä uupuu, joten tuollaisella veitsellä monta ärsytyskohtausta säästyisi kun vihannesten pilkkominen kävisi käden käänteessä.

  118. Lissu

    Lempi aamupala on ehdottomasti kaurapuuro mustikoiden, raejuuston ja kanelin kera! Nam nam!

    Fiskarsilta olisi tarvetta kunnon yleisveitselle

  119. Sini

    Lemppariaamiaiseeni kuuluu kreikkalainen jugurtti-vadelmat/mango-granola-kombo ja maitokahvi, ja vähän spessumpaan tilanteeseen sitten lisäksi täydellisen rapea croissant rasvaisella maalaisgoudalla ja tomaatilla sekä cappuccino <3 Hyvä leipäveitsi olisi Fiskarsin tuotteista kivoin, sitä tarvitaan arkiaamuissa, kun unisena väkerrät leipiä nälkäisille tenaville

  120. Meri

    Kaurapuuro mustikkahillolla, nams!

    Ja Fiskarsin sitruspuristimen kotiuttaisin mielelläni, saisi tehdä ihania tuoreita mehuja viikonlopun aamiaispöytään

  121. Mini

    Aamiainen on ehdoton suosikkini! En ymmärrä miten ehkä vielä 5v sitten en koskaan syönyt aamupalaa…nykyisin haaveilen ja suunnittelen jo seuraavan aamun herkkujani edellisenä iltana Suosikkiaamupalani on lähes joka aamu kreikkalainen tai turkkilainen jugurtti hedelmillä ja pähkinöillä maitokahvia unohtamatta. Viikonloppuisin saatan joskus panostaa enemmän ja nautiskella lisäksi tuoretta sämpylää ja ihania juustoja. Kaurapuuro mantelimaitoon keitettynä maistuu nyt syksyn tullen myös.

    Fiskarsin veitsisetti tulisi tarpeen…meidän veitset ovat about 10v vanhoja ja tylsiä kuin mitkä! Leipä ja tomaatit pitää melkein sahata

  122. Lena

    Olen vähän huono syömään aamupalaa (myönnetään!), mutta viikonloppuisin nautiskelen hyvällä leivällä, jonka päällä on paksu viipale jotain hyväö juustoa sekä tomaattia. Ja tietty iso kuppi mustaa kahvia!

    Salaattilinko olisi kätevä ja tarpeen Fiskarsin tuotteista. Ja veitsisetti…

  123. Päivi

    Joka aamu alkaa kaurapuurolla ja voisilmällä mustan kahvin kera. Viikonloppuisin sitten lisäksi hyvää pullaa

    Fiskarsilta kiinnostaisi tomaattiveitsi!

  124. SAMP

    Vaihtelen kolmen lemppariaamupalani välillä: joko jälkiuuniruispala juustolla ja tomaatilla tai kaurapuuro mantelimaitoon keitettynä isolla voisilmällä tai sitten rahka/turkkijugu+tuoreet marjat. Ilman kahvia ei tämän mamman päivä lähde käyntiin.

    Fiskarsilta ehdottomasti tarvitsisimme kunnon veitset: erityisesti leipä- ja hedelmäveitsi täytyisi saada uudet!

  125. Marianne

    1. Joka aamu tulee tehtyä kaurapuuro, johon tulee yön yli liotettuja chiansiemeniä, marjoja, raejuustoa sekä tilkka rypsi/auringonkukkaöljyä. Aamu ei vaan lähde käyntiin ilman tätä komboa!

    Kiireettöminä aamuina kaurapuuron lisäksi maistuu paahdettu, rapea moniviljaleipä, johon päälle pinaattia, salaatinlehtiä, paprikaa, tomaattia ja kurkkua. Kahvin sekaan pakurikääpäjauhetta sekä soijamaitoa, joka tuo pienen makean vivahteen.

    Mutta aamupalasta tekee parhaan myös kiireettömyys, hyvä seura sekä kaunis kattaus. Kesällä mökillä aamiainen on jotain niin ihanaa! Heräämisen jälkeen pieni kävelylenkki maalaismaisemissa, jossa saa hengittää ihanan raikasta ilmaa ja katsella naapurin heppoja laitumilla. Kävelyn jälkeen onkin jo mukava näläntunne vatsassa, joten ruoka maistuu vielä paremmalta. Kattauksen viimeistelee vanhat Arabian astiat. Miten hyvältä kahvi maistuukaan kahvikupista juotuna?! Hyvään aamupalaan kuuluu siis muutakin kuin itse ruoka. 🙂

    2. Kattilat tarvitsisivat uudistusta, joten kovanaamalle olisi käyttöä 😉 Myös Brasserien emalikattilat kuulostavat houkuttelevalle helpon hoidettavuuden vuoksi. Lisäksi sitruspuristin olisi käytännöllinen ja ehdottomasti myös tarpeellinen omassa taloudessa!

    • Marianne

      Ja jostain syystä en pääse nettisivuilla suoraan tiettyihin tuotteisiin, joten linkki jäi sen takia pois. 🙁

  126. Kristiina

    Tällä hetkellä syön aamupalaksi rahkaa ja mehukeittoa, mutta ei ole lemppari. Parasta on puuro, siihen suklaan makuista protsku jauhetta ja mansikoita. Nam, liian hyvää ollakseen totta 😀

    Fiskarilta olen nähnyt myymälöissä tämän tuotteen ja se on niin mun juttu! Yleensä kotona voivottelen sitä kuinka painava paistinpannu on, pannu painaa sen verran että mielelläni jätän tiskauksen vahvemmalle.

    http://www.fiskars.fi/tuotteet/ruoanlaitto/keitto-ja-paistoastiat/handy-

  127. Eveliina

    Tykkään syödä monipuolisen aamupalan ja maistella kaikenlaisia juttuja vähän, mutta ehdoton suosikkini on vaihtarivuotenani jenkeissä opittu banaanileipä! Aamupalaan panostan yleensä päivän ruuista eniten ja tykkään syödä erilaisia aamupaloja. Kaikenlaiset hedelmät, pannarit, smoothiet, munakkaat, puurot ja leivät tuovat vaihtelua aamuihin 🙂

    Olen jo pitkään kaivannut salaattikastikesekoitinta ja sellainen osui silmääni Fiskarsin sivuilta: http://www.fiskars.fi/tuotteet/ruoanlaitto/keittioetyoevaelineet/functio

  128. Eevi

    Mä myös rakastan syödä aamupalaa. Ootan sitä aina illalla ja pakko myöntää, et joskus jopa koko päivän heti sen jälkeen kun oon sen syöny. Mun aamupala vaihtelee tosi usein, joten yhtä suosikkia oli vaikee valita. Mut mun tänhetkisiä aamupalalemppareita on: ruispuuro marjoilla (ja siihen vielä jotain lisäystä esim. maapähkinävoita tai banaaniviipaleita). Myös tuorepuuro kaikilla eri variaatioilla on etenkin kiireisten aamujen lemppari. Ja sitten vielä mysli luonnonjugurtilla ja banaanilla maistuu niin hyvältä aamuisin.

    Fiskarsilta ollaan äitin kaa jo pitkään haaveiltu tälläsestä http://www.fiskars.fi/tuotteet/ruoanlaitto/yrttitarhat/fiskars-kitchenga
    ja myös uus paistinpannu ois mahtava http://www.fiskars.fi/tuotteet/ruoanlaitto/keitto-ja-paistoastiat/rotiss

  129. Paula

    1. Lempiaamiaiseni on ehdottomasti pannutuore munakokkeli, rapeaksi paistettu pekoni sekä raikas salaatti lämpimän täytetyn sämpylän kera.
    Kaiken kruunaavat tuoreet yrtit, jotka eivät kuitenkaan ole yrityksistäni huolimatta koskaan onnistuneet selviämään seuraavaan päivään asti säilytysprobleemien vuoksi.

    2. Omalla yrttitarhalla jopa minä onnistuisin mitä varmimmin kasvattamaan ihania tuoreita yrttejä. Näillä herkuilla kelpaisi viimeistellä ateria kuin ateria, terveellisesti!

    http://www.fiskars.fi/tuotteet/ruoanlaitto/yrttitarhat/fiskars-kitchenga

  130. Jenna

    Viikonloppu aamut on parhaita kokoviikossa, aamiasen kerkeää syömään ilman kiireitä ja vielä sängyssä! Aamupalaani kuuluu munakas tomaatilla ja herkkusienillä, tuoretta leipää, kahvia sekä appelsiinimehua.
    Fiskarsilta täytyisi saada uusi leipäveitsi, selatessani uusia tuotteita kiinnitin myös huomioni yrttipuutarhaan josta saisi ihania tuoreita yrttejä! http://www.fiskars.fi/tuotteet/ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/f

  131. Saana

    Suosikkiaamiaiseni on kiireettä nautittu kokonaisuus hyvää seuraa, kaunista esillepanoa, tuoreita hedelmiä, vihanneksia ja leipää yhdistettynä hyvin hautuneeseen teehen ja raikkaaseen mehuun.
    Keittiön tärkeimpiä välineitä ovat hyvät veitset, joten siksi valitsisin uutuustuotteista veitsitelineen viidellä veitsellä, joka sopisi myös kotini sisustukseen
    http://www.fiskars.fi/tuotteet/ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/v

  132. lsmv

    1. Mun omat spessut proteiinipannarit 🙂 En kyllästy ikinä.

    2. Ehdottomasti toi sitruspuristin. Inhottaa puristella sitrushedelmiä käsin kun mehut roiskuu joka paikkaan ja kädet on niin kuivat ja haavoilla, että se mehu kirvelee käsissä.

  133. Paula

    1. Puuro raejuustolla ja marjoilla!:-) Myös riisikakut maapähkinävoilla.

    2. Veitsiä haluaisin omaa kotia varten.

  134. Maria.S

    Voi kun ei aina heräisi niin myöhään että aamupala jää välistä. Mutta viikonloppuna puuro ehdottomasti!

  135. Kaoliina

    Aamiainen on aterioista suosikkini! Arkena päädyn helppoo, terveelliseen, edulliseen ja kotimaiseen vaihtoehtoon – kaurapuuroon! 🙂 Viikonloppuna tykkään panostaa, monipuolinen ja kauniisti katettu aamupala saa hymyn korviin!! 🙂 Pressopannu ja veitset ovat tästä sarjasta ensimmäisenä hankintalistalla!

  136. dea

    Paras aamiainen sisältää hyvää kahvia, hedelmiä, maustamatonta jogurttia ja mysliä/marjoja, croissanteja, appelsiinimehua, tuoretta leipää, juustoa, kurkkua ja salaattia. Sokerihiirenä tarvitaan pieni makea kahvin kanssa kruunaamaan lopputulos. Tätä kaikkea nautitaan tunnista kahteen kiireettömänä aamuna hyvässä seurassa 🙂

    Ja mitä haluaisin keittiööni.. No Brasserien pannun. Ehdottomasti! http://www.fiskars.fi/tuotteet/ruoanlaitto/tuoteperheet/brasserie-keitto

  137. Ninni

    Kautta-aikojen ehdoton aamupala suosikki on kaurapuuro, marjat ja lasi maitoa. Ihanaa syksyä! <3

  138. Mari

    Olen vasta viimeaikoina löytänyt aamupalan hienouden, kun ennen lähdin aina liikkeelle tyhjällä vatsalla. Mielessä perinteinen en ehdi syödä aamiaista. Lempi aamupalakseni on muodostunut kiirettömien aamujen brunssi. Ja etenkin paahtoleipä juustolla ja kasviksilla.

    Tykkäisin myös aamiaisella juoda mehua, mutta kaupan mehuissa on liikaa ylimääräisiä lisäaineita ja sokeria. Äidin marjamehua ei ole aina saatavilla, joka on maailman parasta. Joten sitruspuristin olisi tervetullut lisä!

    http://www.fiskars.fi/tuotteet/ruoanlaitto/keittioetyoevaelineet/functio

  139. Katielennah

    1. Lempiaamiaiseni on ehdottomasti puuro kaikissa muodoissaan! Marjojen/raejuuston/pähkinöiden/hedelmien ym. kera tai tuorepuurona. 🙂 Tällä hetkellä suosikkini on tuorepuuro (maito, kaurahiutale, chiasiemenet, maustamaton heraproteiini ja ripaus vaniljajauhetta), jonka päälle vadelmia + manteleita.

    2. Kananmunaleikkuri, johon saa kuoret piilotettua, pakko saada! 😀
    http://www.fiskars.fi/tuotteet/ruoanlaitto/keittioetyoevaelineet/kananmu

  140. SusannaRa

    Aamuni ovat usein kiireisiä jolloin tulee syötyä kaurapuuroa marjoilla ja pähkinöillä. Rakastan kuitenkin rauhallisia aamuja ja pyrin ainakin kerran viikossa järjestämään aamuni niin että loihdin ihanan ja maittavan aamiaisen/brunssin! Siihen sisältyy jokin ihana smoothie, itsetehdyt sämpylät(tai croissantteja), omeletti kasviksilla. Myös hedelmiä kuten vesimelonia, passionhedelmää tai pitahayaa pitää olla! Haaveilisin vielä tuosta sitruspuristimesta jotta aamupala saisi vielä pisteen i:n päälle itsepuristetun appelsiinimehun kera! Ihanaa syksyä sinulle Venla! 🙂

  141. Iris O.

    Rakastan syödä aamupalaa (paras syy nousta sängystä), ja rakastan tehdä erilaisia aamupaloja, mutta varmaan kaikkien aikojen suosikiksi nousee, ylläri ylläri, puuro! Keittovaiheessa lisään sekaan teelusikallisen kookosöljyä ja hieman vaniliinisokeria, niin ai että on hyvää. Sekaan voi sitten laittaa mitä ikinä mieli sinä aamuna tekee: marjoja, hedelmiä, sokeria, kanelia, hilloa, raejuustoa… Kaveriksi vielä kuppi kahvia tai teetä niin on täydellinen aamun aloitus kasassa 🙂

    Rakastan myös kaikenlaista keittiökamaa, eli haluaisin aika lailla kaiken Fiskarsin keittiötarvikkeista, mutta jos joku täytyy valita, niin joko yrttitarha-asia olisi ihana, sillä olen haaveillut pienestä yrttitarhasta ja muutaman vuoden. http://www.fiskars.fi/tuotteet/ruoanlaitto/yrttitarhat/fiskars-kitchenga
    Toinen ajankohtainen tarvittava olisi uudet veitset telineineen, ja nämä sopisivat meille paremmin kuin hyvin: http://www.fiskars.fi/tuotteet/ruoanlaitto/veitset-ja-leikkuuvaelineet/e

    Ihanaa syksyä ja aamupalahetkiä <3

  142. Katri

    Kaipaan keittiööni kananmunanleikkuria (en voi sietää pöydällä pyöriviä kananmunankuoren hituloita:D) ja täydellistä tomaattiveistä.

  143. Piritta

    1. Arkiaamun käynnistää parhaiten puuro marjoilla, mutta viikonloppuisin ”juhlimme” kiireetöntä aikaa runsaalla brunssimaisella aamiaisella. Silloin pöydästä löytyy puuron ja marjojen lisäksi, hedelmiä, munakasta, pekonia, patonkia tai croisantteja, smoothieta..
    2. Sitruspuristin puuttuu vielä keittiövarusteistani ja se kruunaisi aamiaisen, kun saisi tuorepuristettua appelsiinimehua. http://www.fiskars.fi/tuotteet/ruoanlaitto/keittioetyoevaelineet/functio

  144. Lumisade

    Moi!

    Minulla on kaksi vakkarivaihtoehtoa aamupalaksi. Valitsen aina sen mukaan, minkälainen päivä on tulossa (eli siis tarvitsenko täyttävämpää ravintoa heti aamusta, vai selviänkö kevyemmällä). Vaihtoehto 1 on bulgarianjugurtti marjoilla ja pellavansiemenrouheella + omena + kahvia. Vaihtoehto 2 on kaksi jälkiuunileipäpalaa sulatejuustolla, avokadolla ja muilla täytteillä + omena + kahvia. Kahvin lisäksi aamupalaani yhdistää siis AINA omena! Omena on ehdoton vakiovarusteeni jääkaapissa, rehellisesti sanottuna en muista milloin viimeksi olisi ollut sellaista päivää kun en omenaa olisi syönyt. Usein syön useammankin, varsinkin näin syksyllä kun kotimaiset omput on melko pieniä. Omena ei välttämättä ole lempihedelmäni, mutta eniten syödyin se kyllä on. Se on edullinen, kätevä ottaa mukaan, ei tarvitse kypsyttelyä, ei ikinä tuota pettymystä tai ylläreitä (kuten vaikkapa sisältä harmaat avokaadot, kuivat appelsiinit, puisevat mangot jne.). Omena on tasalaatuisen mainiota ruokaa!

    Onko yllättävää että aion linkittää tähän omenanlohkojan? 😉

    http://www.fiskars.fi/tuotteet/ruoanlaitto/keittioetyoevaelineet/functio

  145. S

    Aamulenkki koirien kaa. Kaurapuuro chian siemenillä. Täysjyväleipä keitetyllä kananmunalla, 2dl rasvaton maito, ennen kahvia nyt teetä.

Lähetä kommentti