16.09.2016 | 5 Kommentit

PERJANTAIN POSITIIVISET

Ystäväni juhlissa eräs ihana uusi tuttavuus tuli kertomaan, kuinka paljon positiivista energiaa hän oli saanut niinkin yksinkertaisista asioista, kuin aurinkoisista aamulenkkikuvistani ja kauniista maisemaotoksista. Nuo Instagram-julkaisut olivat herättäneet inspiraation kipinän ja innostaneet lähtemään itsekin liikkumaan luontoon. Miten mahtavaa!

Tästä syystä tulinkin pohtineeksi sosiaalisen median positiivisia puolia, usein kun nostetaan esille juurikin niitä negatiivisia seikkoja. Aihetta on pyöritelty useaan otteeseen erinäisistä kulmista myös minunkin postauksissani.

Se, millaisia tunteita some herättää riippuu varmasti monestakin seikasta. Missä mielentilassa sattuu kuvia selailemaan, millainen on oma elämäntilanne, ja miten asioihin ylipäätänsä suhtautuu. Oikeastaan tuohon aiheeseen voivat vaikuttaa niinkin erilaiset seikat, että niiden kuvailu yhdellä lauseella tuntuu liki mahdottomalta.

Kun ymmärtää, ettei kenenkään Instagram-tili mitä todennäköisemmin huoliteltuine kuvineen kerro koko totuutta arjesta tai elämästä. Voi pienistä taideteoksista imeä kadehtimisen, paineiden ja täydellisyyden tavoittelun sijaan vaikkakin juuri sitä inspiraatiota ja hyvää mieltä.

Se, millaista virtaa somesta saa, riippuu varmasti myöskin siitä millaisia tilejä on ylipäätänsä päättänyt laittaa seurantaan.

Itsehän olen hurahtanut (jo silloin aikoinaan) mm. huumorisivustoihin ja erilaisiin sarkastisiin, sekä pohdiskeleviin hyvän mielen sitaatteihin ja lausahduksiin, jota quoteiksikin kutsutaan. Myös kaikki erinäiset luontokuvat informaatioineen, sekä Rescue- ja löytöeläin-tilit sulattavat sydämeni. Meillä on siskon kanssa tapana viihdyttää toisiamme lähettämällä keskellä päivää piristäviä hauskoja screenshotteja vastaan tulleista vitseistä ja suloisista eläimistä. Sama pätee myös uutisiin. Mikäs sen parempaa, kun kuulla tämän kaiken melankolisen uutistulvan keskellä, että ”poliisikoira Börje on kotiutunut sairaalasta” tai että ”löytökoira seurasi juoksijaa yli 240 km – kaksikko ystävystyi”.

Tyyli- ja sisustussivustojakin voi seurata muutenkin kuin kulutushysteriaa lietsoakseen, sillä sen sijaan, että päätyisi ostamaan kaikki vaatekappaleet ja mööpelit uutena kaupasta, voi ideoita saatuaan tuunata vanhoja huonekaluja, vaihtaa järjestystä tai tehdä uusia asuyhdistelmiä omankin vaatekaapin kätköistä.

Koen, että matkailu-, ruoka-, resepti-, sekä ravintolavinkkejä postailevat sivustot ja tilit ovat myöskin hurjan antoisia, sillä ideoita voi saada niin viikonlopun menuhun, kauppareissulle, kuin matkusteluunkin.

Suosikkiartisteja, näyttelijöitä ja esikuviaan seuraamalla voi taas päästä kurkistamaan esimerkiksi keikkaelämään tai kulissien taakse.

Mitä positiivisia mietteitä some teissä herättää? Olisi myös ihana kuulla, mitkä on teidän lempparisivustoja tai tilejä?

Mahtavaa viikonloppua toverit rakkaat!

<3:Venla

 

5 Kommentit

  1. ester

    Huh mikä Fitness kaunotar venlasavikuja ja tuo musta puna ruudullinen paita on nätti. 🙂 Kiitos samoin mahtavaa viikonloppua!❤️☀️

  2. Juuli

    Ite seurailen jonkinverran ”hyvinvointi” blogeja johon sunki blogin lasken. Saan näistä inspiraatiota mm. liikkumiseen ja hyvään ruokaan. Myös erilaiset luontoon liittyvät jutut ja reissut on kivoja. Sitte omien esikuvien tilejä on kiva seurata, joista saa tsemppiä omaan tekemiseen kun tietää heidänkin tehneen kovan työn unelmansa eteen. Toisaalta myös ihan tavallisten, puolituttujen positiivisen, muttei liian kiillotellun elämän seuraaminen tuo iloa.

Lähetä kommentti