30.09.2015 | 3 Kommentit

Restoran Ö

Varsinkin tätä osuutta minilomastamme olin odottanut innoissani ja jännittyneenä kuin kuuta nousevaa. Tämä paljastuikin ehdottomasti reissumme kohokodaksi; neljän ruokalajin illallinen Ravintola Ö:ssä, joka onkin rankattu useampaan otteeseen Viron parhaimmaksi Ravintolaksi. Täytyy sanoa, että tuolla illallistettuamme, en enää ihmettele yhtään.

Kävelimme hotelliltamme vanhastakaupungista Rotermannin kauppakeskuksen läheisyyteen, ja talojen välissä puikkelehdittuamme löytyikin oikea rakennus näppärästi. Vanha tiilitalo, jonka ikkunoista loisti tunnelmallinen kynttilänvalo.

Astelimme sisään varovaisesti, sillä ravintola näytti alkuun tyhjältä, ja tuumimme onkohan tämä auki vielä ollenkaan? Olimme kyllä tehneet pöytävarauksen. Samassa superystävällinen tarjoilija johdattelee meidät peremmälle ja ottaa kohteliaasti takkimme säilytykseen. Sitten ravintolaan tupsahtaakin perhe, ja toteamme, että ehkä muut asiakkaat eivät tosiaan ole vielä vain saapuneet. Kenties olemme itse turhan ajoissa, vaikka kello onkin jo puoli kahdeksan. Samassa perhe kuitenkin nousee pöydästä ja lähtee yhtä nopeasti, kuin ravintolaan tupsahtikin. Tämä oli kieltämättä todella hämmentävää, sillä olimme tosiaan ainoat asiakkaat.  Vähän kuin meillä olisi ollut yksityistilaisuus käynnissä. Tosin ravintoloille ominainen taustan rento puheensorina ei olisi ollut pahitteeksi, sillä nyt tarjoilijat saattoivat sen sijaan kuulla kaikki meidän omat höpötyksemme. Kaikenlisäksi sama seurueiden lappaus sisään ja yhtä nopea syömättä poistuminen toistui valehtelematta ainakin neljä tai jopa kuusikin kertaa. Siinä vaiheessa tahtomattakin mieleen hiipi ajatus, että mikä tässä kehutussa paikassa nyt yhtäkkiä on vikana. Sen sijaan viereiseen Kaks Kokka ravintolaan näytti populaa menevän sitäkin enemmän.

Noh alun muutamien pahojen hämmennyksestä johtuneiden hervottomien nauruhepuleiden jälkeen, päätimme sivuttaa tämän pienehkön miinuspuolen ja nautttia menusta yllin kyllin. Se, jos mikä oli viisas päätös, sillä ruoka oli aivan taivaallista! Palvelukin oli alusta asti todella laadukasta ja ystävällistä. Eteen tuli sopivan säännöllisin väliajoin toinen toistaan upeampia annoksia ja keittiön (väli) tervehdyksiä ammattitaitoisten ja houkuttelevien annoskertomuksien kera. Makuelämysten lisäksi, ruoat olivat luonnollisesti esteettisesti ja visuaalisesti niinkin kauniita, aivan kuin pieniä taideteoksia,  ettei niitä melkein olisi hennonnut syödä. Ravintolan kotisivuilla on hyvin kuvailtu: ”Ravintola Ö:n illallinen on kuin pieni näytelmä, joka kertoo oman tarinansa.” Juurikin näin.

Ravintola Ö tekee tiivistä yhteistyötä pientilojen ja tuottajien kanssa, ja täten hyödyntää tuoreita, kotimaisia, paikallisia raaka-aineita ja menu vaihtelee myös aina hieman sesonkien antimia mukaillen.

Lähtiessämme ravintolaan olikin saapunut jo useampia seurueita meidän lisäksemme. Illan aikana selvisi, että viereinen Kaks Kokka ravintola olikin Ravintola Ö:n hieman rennompi sisarravintola, josta sai myös yksittäisiä annoksia, joiden perässä nämä poistuneet ihmiset olivatkin varmasti juuri siirtyneet tuohon kyseiseen ravintolaan.

Kaikki annokset olivat upeita, mutta jos on pakko valita, niin ainoa, joka ei ollut meidän mieleemme yhtä tajunnanräjäyttävä, kuin muut menun annokset, oli jälkiruoka. Tosin sen makua kompensoi nestytypellä tehty näyttävä loppuesitys.

Kertakaikkisen upea kokemus, täysin satsauksen arvoinen, mielettömiä uusia makuelämyksiä. Ei voi muuta kuin suositella!

<3:Venla

3 Kommentit

  1. Liina

    Itse kävimme myös noin vuosi sitten kyseisessä ravintolassa. Ruoka oli hyvää mutta suoraan ravintolasta lähdimme kohti mäkkäriä sillä nälkähän siitä jäi 😀

  2. Lyhyt Oppimäärä Tallinnaa

    Moikka,

    hieno teksti Ö:stä! Seuraavalla Tallinnan reissulla kannattaa käydä testaamassa heti naapurissa sijaitseva ravintola Kaks Kokka, joka on samojen omistajien pyörittämä. Se on yksi meidän suosikkiravintoloistamme koko Tallinnassa. 🙂

  3. V

    Pakko kehua blogiasi, että blogisi seuraanneena oon saanut paljon hyviä ideoita, kuten ruokareseptejä ja vinkkejä ravintoloista. Tämän ja viime postauksen inspiroimana varasinkin poikaystävälleni ja minulle pidennetyn viikonlopun Tallinnassa. Yövyimme Telegraafissa ja söimme Ö:ssä sekä seuraavana iltana Nero ravintolassa ja viikonloppuhan oli täydellinen. Ja muutenkin on niin kiva lukea kaikki sun postauksia ja kuvat on tosi kivoja aina 🙂 Kiito Venla, olet super!

Lähetä kommentti