19.03.2015 | 30 Kommentit

Tämä oli tässä.

 Nuuhkuttelen Mulanin turkkia, hänen työntyessään syvemmälle peiton alle, hän ei tee elettäkään noustakseen, joten ampaisen jälleen rantalenkille itsekseni. Pysähdyn ihailemaan auringonnousua. Olo tuntuu haikealta ja jokseenkin jopa hieman tyhjältä, aivan niinkuin vierestäni puuttuisi jotain. Nyt en puhu Mulanista, sillä olen jo tottunut, että hänen kansssaan pääsen aamulenkille vasta paljon myöhemmin. Mitä se sitten voisi olla?

Samassa naurahdan ääneen, sillä tajuan, että tänään on ensimmäinen päivä, jolloin tämä upea auringonnousu ei tallennu pohdintojeni kera vempeleelle, joka kulki matkassani monta kuukautta. Hassua, videokamera, jota aluksi jopa vierastin tuli osaksi arkeani, se kulki matkassani ystävän lailla. Yhteisen matkamme alussa, jännitin sen läsnäoloa, sillä onhan uusiin ihmisiinkin tutustuminen jännittävää ja samaan aikaan mielettömän hienoa ja kutkuttavaa.

Minun oli ymmärrettävä, että nyt pitäisi pystyä olemaan edes jotenkin oma itsensä, tähän mennessä kuusi ja puoli vuotta kameran kanssa päivittäin töitä tehneenä, olin aina tottunut piiloutumaan roolin taakse. Nyt roolit oli kuitenkin heitettävä narikkaan ja näyttelemisen sijaan annettava pala itsestään. Tiesin, etten sille ihan kaikkea kuitenkaan tulisi itsestäni kertomaan, koska se pala minusta ja yksityiselämästäni ei kuulu julkisuuteen tai lehtienpalstoille, vaan harvoille ja valituille lähimmäisilleni, ja hyvä niin. Toki täytyy ottaa huomioon myös se seikka, että me ihmiset käyttäydymme hyvin eri tavalla erilaisten ihmisten ja omien erilaisten ystäviemmekin seurassa, joten niitä lukuisia puolia, joita meistä itsestämme löytyy, tuskin pystyisi videokameralle kuitenkaan aivan kaikkia tallentamaan.

Halusin kuitenkin raottaa tälle ”uudelle tekniselle kamulleni” kaikkia niitä puolia elämästäni, joita hyvinvointi kattaa. Niinpä päätin avata sille mm. sanaisen arkkuni, ajatusmaailmaani, treenejäni, ruokavaliotani, arkeani, ulkomaan reissuseikkailujani, sekä tutustuttaa sitä myös joihinkin ystäviini. Aina kun koin vahvoja tunteita, niin kiukkuja kuin onnistumisen iloja, halusin kertoa ne tälle kamulleni. Siitä tuli jokseenkin automaattista, mitä ikinä teinkään tai koinkaan, painoin rec-nappulaa ja annoin sen teknisen vempeleen elää pienen hetken siitä kanssani. Se näki niin lumihanget ja mökkireissut, kuin Los Angelesin ja Grand Canyonin mahtipontiset maisemat, ja Las Vegasin paahtavan asfalttiviidakon muovisine rakennelmineen, sen lisäksi se näki myös kaikkea muuta mitä puuhailin, ja myös ne hetket, kun en puuhaillut yhtikäs mitään. Sanoisin, että alun jännityksestä huolimatta, meidän tiimityö alkoi rullata varsin mainiosti. Parasta oli, kun tämän ”työkaverin” seura muuttui niin luonnolliseksi, että sen läsnäolon saattoi unohtaa.

Eilen oli varsin jännittävä ja hieno päivä. Heräsin ennen viittä, sillä oli kiiruhdettava aikaiseen maskeeraukseen, koska meillä oli luvassa Fitnesspäiväkirjojen pressipäivä Glo Hotellissa. Sen lisäksi eilen oli se päivä, jolloin luovutin videokameran pois ja heitin hyvästit tälle pienelle ystävälleni, joka oli kulkenut matkassani koko tämän tietyn ajanjakson.

Näin jälkikäteen voin todeta, että koen olevani etuoikeutettu, janoan aina uusia kokemuksia ja elämyksiä, ja tämä toden totta oli sellainen. Mieletön ainutlaatuinen työprojekti, jota saan toivottavasti muistella lämpimästi vielä vanhanakin. Työkokemuksen karttumisen ja lukuisten uusien oivallusten lisäksi, tämä proggis opetti minulle myös paljon itsestäni.

Eilen sain höpötellä sydämeni kyllyydestä, ja pakko myöntää, ettei edes suun kuivuminen haitannut tippaakaan, sillä oli mielettömän hieno huomata, kuinka paljon mediaa oli saapunut Fitnesspäiväkirjoista kuulemaan. Rehellisesti sanottuna, toimittajia oli paikalla enemmän, kuin yhdessäkään aikaisemmassa pressissä, jossa olen ollut.

Minulle tämä projekti oli suurimmilta osin tässä, mutta teillä se on vielä onneksi kokonaan edessä!

Tämä upea matka kulminoituu huhtikuussa, kun Fitnesspäiväkirjat -sarja alkaa Ava -kanavalla!

Aamulenkillä ollessani täytti minut ristiriitaiset fiilikset, haikeudun lisäksi, olo tuntui suunnattoman vapaalta, sillä olihan kameran kanssa jatkuva työskentely työtä, siinä missä muutkin, vaikkakin hyvin outoa ja erilaista. Itse otin tämän proggiksen kuitenkin uutena upeana haasteena ja työtarjouksena, joten on sen valmistuminen toki haikeuden lisäksi jollain tavalla palkitsevaa ja vapauttavaa.

Vaikka koin kameran kanssa tämän ainutlaatuisen matkan, olen kuitenkin aina ollut sitä mieltä, että kameroiden, sosiaalisen median ja ig-filttereiden lisäksi, on ihmisen todella tervettä ja tärkeää osata muistaa katsoa maailmaa omin silmin, ei aina linssin läpi. Niinpä tänään auringonnousua ihastelemaan pysähtyessäni huokaisin helpotuksesta, olin jättänyt puhelimenkin tarkoituksella kotiin. Tämä kaunis, räiskyvän oranssi auringonnousu syöpyköön muistikorttien ja puhelimien sijasta tässä ja juuri nyt, vain sinne kaikista parhaimpaan talteen, pääni sisälle muistoihin. <3

Ihanaa torstaita toverit!

<3:Venla

30 Kommentit

  1. Elisa

    Innolla odottelen jo ohjelman alkamista! 🙂
    Minuakin kiinnostaa, mistä takkisi on? Ihanan pirteä!

  2. omppuliini

    Kirjoitat ihanan syvällisesti tätä blogia ja eritavalla kuin muut , ihana Venla , pisteet sulle ! <3

  3. Annukka

    Voi mitä hyväntuulen kuvia! Siusta oikein loistaa positiivisuus ja ilo elämää kohtaan, ja tulen aina tosi hyvälle mielelle kun luen siun juttuja. 🙂

  4. Armi

    Ei vitsit kuinka pelästyttävä otsikko! 😀 Olin ihan melkein jo kyyneleet silmissä, Bloglovinissa näkyi vain tekstiä Mulanista ja luulin että tää ihana koira on ehtinyt jo menehtyä. Luojan kiitos näin ei ollut!! 😀
    Mä ootan Fitnesspäiväkirjoja niiiiin kovasti! 🙂

    • Venla Savikuja

      Voi eikä, pahoittelut, luojan kiitos näin ei tosiaan ollut!! Todella ihana kuulla, että sarjaa jo odotellaan, kiitos Armi! 🙂

  5. Anni

    Pakko myöntää, että itsekkin pelästyin ensin otsikkoa 😀 Hyvä teksti ja ihania kuvia ♥

  6. Joanna

    Et oo mulle aiemmin ollu tuttu mut näin tänään mainoksen telkkarist tulevasta ohjelmasta, ja oli pakko lähtee googlettamaan sua, hah! Onneks lähdin, tykkään tosi paljon sun tyylistä kirjoittaa ja ennen kaikke oot niin kaunis! Oot tosi kivaa inspiraatiota siis, jään ruudun toiselle puolelle innolla seuraamaan 🙂

    • Venla Savikuja

      Oi mahtava kuulla, että nyt löysit tänne! Lämpimästi tervetuloa bloginilukijaksi Joanna 🙂 Jee kiitos!

  7. ulla

    Jälleen ihana kirjoitus 🙂 Kiitos. alkoi tämä perjantai hymyssä suin. Nyt töihin.

    Ihanaaa viikonloppua !

  8. Emmi

    Oii ihana postaus! Oot mun lempi näyttelijä salkkareista ja en malta oottaa Fitness-päiväkirjojen alkamista<3 Hyvää viikonloppua sulle ja ihanalle Mulanille<3 ps. Oot tosi kaunis ja sun hiukset on ihanat<3 Ja sun blogia on niin mukava lukea!

    • Venla Savikuja

      Oi todella mukava kuulla, kiitokset piristävästä kommentista Emmi! Mahtavaa viikonloppua sulle 🙂

Lähetä kommentti