13.10.2015 | 30 Kommentit

Terapiaa kansallispuistossa

Kun on kerran ollut partiolainen, on sisimmältään aina partiolainen. Tämän me jälleen totesimme yhdessä lapsuudenystävieni ja rakkaiden vanhojen partiotovereideni kanssa, ollessamme viikonlopun vietossa Kouvolassa opiskelevan ystävämme luona. Täydellinen tyttöjen reissu piti sisällään luonnollisesti paljon ulkoilua mykistävän kauniissa maisemissa. Pyhitimme sunnuntain seikkailulle Repoveden kansallispuistossa. Näkymät olivat kuin suoraan upeimmista maisemamaalauksista ja ruskan syksyinen väriloisto näyttäytyi parhaimmillaan. Iloksemme vastaamme polkua pitkin tallusti myös pieniä partiolaisia reippaasti hymyillen, huivit kaulassaan ja rinkat selässään.

Tämä on se halvin terapiamuoto; luonnossa liikkuminen, sekä ystävien kanssa höyryävän teekupin äärellä kallion päällä turiseminen. Vierellä jaloissa temmeltää ihmisen paras ystävä; Mulan, joka on pakahtua onnesta, kun luonnosta löytyy niin paljon uusia mielenkiintoisia hajuja.

Valitsemamme Ketunreitti piti sisällään jännittävän Lapinsalmen riippusillan, sekä Määkijänsalmen ylityksen hauskalla narulossilla (joka todella osoittautui juuri sellaiseksi mitä kuvittelimmekin; eli siis vetolautta, jota liikutetaan käsipelillä päällystetyn vaijerin avulla). Maasto on todella vaihtelevaa ja reitillä saa ihailla mm. kivikkoisia polkuja ja satumaista sammalpäällysteistä vanhaa kuusimetsää.

Onko joku teistä lukijoistani sattunut retkeilemään Repoveden kansallispuistossa? Tai mahdollisesti useampikin? Olisi hauska kuulla teidän kokemuksia.

Energistä viikonjatkoa kamut!

<3:Venla

30 Kommentit

  1. Tuija

    Voi vitsit miten ihania maisemia! On se suomen luonto vaan aika kaunis! Ja nyt harmittaa kun kouluni järjesti tuonne matkan mutten lähtenyt. Asun siis Lappeenrannassa. Mutta ehkä syyslomalla kelien salliessa tuo ois täydellinen lomanvietto paikka hetkeksi. Kiitos muistutuksesta, nyt on hyvät lomasuunnitelmat! 🙂

    • Venla Savikuja

      Totta, Suomen luonto on kyllä niin upea. Mahtava kuulla, että innostuit ja otit tästä vinkin syyslomasuunnitelmia varten Tuija! 🙂

  2. Marika

    Repovesi on vähän sellainen lapsuuden takapiha. On koluttu kaikki nurkat. 🙂 Nykyään liikun siellä lähinnä hiljaisempiin aikoihin tai kesäisin juosten. Kun polut on tutut, siellä on hyvä juosta eikä tarvitse katsella karttaa juurikaan.

  3. Ilona

    Olen käynyt muutamia kertoja ala-aste ikäisenä 🙂 Ensimmäisellä kerralla vuokrasimme kajakit (n.15 hengen porukka, johon kuului mm. isäni ja kaksi sisarustani sekä kaksi tuttavaperheen isää lapsineen). Koko päivä melottiin tuonne Lapinsalmeen, jossa yövyimmme laavulla. Seuraavana päivänä meloimme sellaiseen paikkaan, jossa sijaitsee jokin vanha puiden uittokouru (en muista nimeä) ja sieltä meloimme taas seuraavaan paikkaan jossa yövyimme teltoissa.
    Seuraavana vuonna vuokrasimme pienen kirkkoveneen, jolla lähdimme samalla porukalla Repovedelle. Yövyimme silläkin reissulla noissa samoissa paikoissa. Yhden kerran olemme käyneet myös kävellen, mutta silloin ei ollut yhtä mielekäs reissu, kuin soutaen/meloen.

    • Venla Savikuja

      Oi miten mahtavalta seikkailulta teidän melomis- ja souturetket kuulostavat laavuyöpymisineen kaikkineen! 🙂

  4. Nea

    Olen itse käynyt lapsesta asti, monta kertaa kesäisin. Isovanhempien mökki on melko lähellä ja matka taittuu (kesäisin) aina veneellä! 🙂 Hienothan nuo maisemat ovat!

  5. Emma

    Oi että kuin kaunista! Kaks kertaa ala-asteella tehtiin luokkaretki Repovedelle, hauskoja kommelluksia ja upeita muistoja sieltä. Hienoa, että 90-luvun lopussa oli mahdollisuus tämmöiseen. Tehdäänkö vielä luokkaretkiä luontoon? En sen jälkeen oo käynytkään ja nyt oikeesti himottaa lähtä 🙂

    • Venla Savikuja

      Mukava kuulla Emma. Oi no on kyllä upeat luokkaretki maisemat ollu teillä! Ei muuta kun sinne siis takaisin verestelemään muistoja! 🙂

  6. jutta

    Kouvolassa asuvana on kyllä tullut Repovedellä pyörähdettyä muutamia kertoja, tosin vain koulujuttujen kautta. Piti kyllä tänä keväänä käydä siellä ihan omalla ajallakin, mutta se vähän jäi ja kesä ja syksy on sitten ollut sen verran kiireistä aikaa ettei ole oikein ehtinyt 🙁

    • Venla Savikuja

      Eihän sitä aina kaikkialle voi ehtiäkään, mutta ainakin sijaitsee lähellä ja on tuttu paikka, niin pääset kätevästi sitten kun kiireet helpottaa. Toivottavasti ehdit jossakin välissä tuonne nauttimaan upeista maisemista. Ihanaa syksyä Jutta! 🙂

  7. Nuppuni

    On tuttuja maisemia Kouvolalaiselle 🙂
    Juuri tuon ketunlenkin itsekin aina käymme heittämässä kerta vuoteen, se on vaihteleva ja paljon kauniita maisemia!

  8. partiolainen

    Repovesi on kuulunut läpi lapsuuden jokaiseen kesääni -olen itse ollut juuri tuollainen pieni huivikaulainen partiolainen. Iän myötä vaellusreitit ovat saaneet pituutta ja vieläkin yrityksenä on viettää vähintään yksi yö kesässä Repoveden kauniissa maisemissa. Loppuvuodesta muutan takaisin kotikulmille, joten varmasti Repovedellä tulee retkeiltyä jatkossa entistä useammin!

  9. Iiris

    Ihana postaus ja aivan mielettömät kuvat – pakko sanoa, että sulla on tapahtunut huikee kehitys valokuvaajana! =)<3 oot ihan pro nykyään!

Lähetä kommentti