17.06.2016 | 9 Kommentit

VEGAANIN GRILLIHERKUT

Hampurilainen, jonka välissä on grillattua ananasta, tomaattia, sipulia, basilikaa, salsaa, kasvispihvi, vegaanista perunamajoneesisalaattia, kurkkusalaattia ja ketsuppia. Ketsupit, sinapit, tomaattisalsat ja kurkkusalaatit ovat yleensä aina vegaanisia.

Grilliin voi laittaa esim. sipulirenkaita balsamico-öljymarinadilla, sekä siivuttua munakoisoa ja kesäkurpitsaa savupaprikajauheella, öljyllä, suolalla ja pippurilla maustettuna. Maissit, paprika ja ananas ovat tietysti myös aina varma valinta, niiden lisäksi myös bataatti ja peruna sopivat grilliin. Kasvikset voi grillata joko sellaisenaan tai asetella esimerkiksi vuorotellen kauniisti vartaisiin.  Kiinteät valmiiksi maustetut tofut voi grillata sellaisenaan ja maustamattomat marinoimisen jälkeen. Tofulla, yrteillä ja soijatuorejuustoilla täytetyt herkkusienet uppoavat taatusti ainakin sienten ystäville. Maukkaita täyttäviä lisukesalaattejakaan ei sovi unohtaa kesäjuhlien noutopöydästä. Tällä kertaa tein Chocochilin herkullista limellä, korianterilla, avokadolla ja maissilla höystettyä 

Erilaisia vegaanisia nakkeja ja makkaroita löytää nykyään hyvin ihan tavallisistakin ruokakaupoista, mutta mikäli niiden anti ei maistu, kannattaa suunnata erikoisliikkeisiin.

Hot dogin väliin sopii täytteeksi esimerkiksi soijachorizon ja perinteisen ketsupin, sinapin, vegaanisen majoneesin ja kurkkusalaatin lisäksi, mainiosti itsetehty vegaaninen chilimajoneesi, vegaaninen cheddarjuusto, BBQ-kastike, kevätsipuli ja paahdettusipulirouhe -combo. Tai oma lempparini: tuoresalsa, guacamole, vegaaninen cheddarjuusto, Sriracha-kastike ja nachorouhe -combo.

Jälkkäriksi voi grillata vaikka mansikoita ja vegaanisia vaahtokarkkeja, joita dipata vegaaniseen sulatettuun suklaaseen! Sen lisäksi grillattu nektariini kera vegaanisen vaniljajäätelön kuulostaa myös suussa sulavalta ja kokeilemisen arvoiselta yhdistelmältä.

Toivottavasti saitte tästä hieman inspiraatiota kesän grillijuhliin!

<3:Venla

Lisää mainioita ideoita grillaukseen löydätte täältä.

 

9 Kommentit

  1. Marjo

    Hei Venla!

    Olen aivan suunnattoman inspiroitunut ja äimistnyty blogistasi! <3 Seurasin blogiasi aiemmin indiedaysin puolelta ja se sitten jotenkin vain jäi (valju sisältö, ehkä?). Nyt piipahdin kuitenkin täällä uuden blogin puolella ja siis WAU!! Koko blogisi on kokenut valtavan muodonmuutoksen; kuvat ovat laadukkaita, kirjoitukset huoliteltuja ja täynnä asiaa, yläbannerin kategorialistoista löytää helposti etsimänsä ja sivut toimivat tökkimättä! Palaan ehdottomasti lukijaremmiisi takaisin ja nyt onkin urakkaa selata vanhoja postauksiasia läpi 😀 Olen itse myös erittäin kiinnostunut vegaaniruokavaliosta, mutta vielä toistaiseksi munat ja kala kuuluvat ruokavaliooni. Varmaan sinulta löytyykin postauksia vegaaniruokavaliosta vaikka ja kuinka joten eikun vaan kaivelemaan 🙂 Jos viitsit laittaa vinkiksi muutamia postauksia, jotka koskevat vegaaniruokavalion perustaa, vegaanisen ruokavalion aloittamista ja toki kaikki upeat resepti- ja ruokapostaukset ovat huippuja! Lisäksi himotreenaajana olen erityisen kiinnostunut treeniin liittyvistä postauksista! 🙂 Olet upea esimerkki ihan kaikille, mukavaa viikonloppua <3 Vesiherahti kielelle tätäkin grilliherkkupostausta lukiessa, lisäksi nopealla selauksella ystäväsi valmistujaisjuhlissa näytti olevan aivan mielettömät tarjoilut!

  2. Nainen1979

    Kun katson noita sinun ruokiasi, pysyt hoikkana ja niin minäkin mutten saa niitä syötyä. En ole eläinten teurastuksien ihannoija mutta kyllä lihapihvi on hyvä hampurilaisten välissä. Ja kebabliha. Turha eläinten kärsimys on aihe joka pitää saada loppumaan, täällä Suomessa ja muualla. Tässä muutamia kasviruokia joita itse syön: pinaattiletut, kaalimuhennos kermaan tehtynä vaikka perunan sijaan, täytetyt tomaatit/herkkusienet ja hernekeitto ilman lihaa.

  3. Venla Savikuja

    Lämpimästi tervetuloa takaisin bloginilukijaksi Marjo!<3
    Voi vitsi miten liikuttavaa oli lukea kommenttiasi, et uskokaan kuinka paljon se ilahdutti. On todella antoisaa ja arvokasta saada työstään ja kehityksestä palautetta, joten sydämelliset kiitokset siitä.

    Tässä muutamia vanhempia vegaani-aiheisia postauksiani:
    Vinkkejä vegaaniksi ryhtyvälle: https://venlasavikuja.fi/2015/11/13/vinkkeja-vegaaniksi-ryhtyvalle/
    Juttua vegaanin kohtaamista ennakkoluuloista: https://venlasavikuja.fi/2015/12/09/someday-they-wont-be-laughing/
    Vegaani, joka tukee kotimaista maataloutta: https://venlasavikuja.fi/2016/04/12/14243/
    Arkiruokaa: https://venlasavikuja.fi/2016/05/30/14853/
    Ruoka-inspiraatiota: https://venlasavikuja.fi/2016/03/22/13999/
    Viisi mielenkiintoista juttua: https://venlasavikuja.fi/2016/05/26/14723/
    Vegaanisia brunssi-ideoita: https://venlasavikuja.fi/2016/05/05/vegan-brunch-ideas/
    Miksi kannattaa syödä värikkäästi? : https://venlasavikuja.fi/2016/04/20/14359/
    Juttua vegaanisesta kosmetiikasta: https://venlasavikuja.fi/2016/03/02/13729/

    Yllä mainittujen lisäksi löytyy vanhempien postausten kätköistä mm. vinkkejä niin eläinystävälliseen pääsiäisen, joulun kun uuden vuoden viettoonkin, sekä arkiruokareseptejä 🙂

    Täältä löytyy juoksuvinkkejä: https://venlasavikuja.fi/2016/03/19/13922/
    Lisää treenipostauksia löytyy Treeni-kategoriasta.
    Syvällisempiä ja pohdiskelevampia postauksia löytyy mm. Ajatuksia-kategoriasta. 🙂

Lähetä kommentti