02.10.2013 | 13 Kommentit

Venla 23-vee

Viime lauantaina täytin 23 vuotta. Aamulla paistoi aurinko ja pirteä syystuuli puhalsi vasten kasvoja, kuulemma aivan samalla tavalla kuin 23 vuotta sitten Jorvin sairaalassa, kun meikä päätti tulla tähän maailmaan. Vanhemmat olivat täysin varmoja, että nyt syntyy poika, ja menikin hetki ennen kuin silloinen kutsumanimeni Villevaltteri vaihtui Venlaan. 😀 Kaikki muut osaston vastasyntyneet olivat kaljupäitä, mulla sen sijaan oli jo syntyessä paksu musta Elvis-tukka, ainakaan vanhemmillani ei ollut vaaraa erehtyä ottamaan väärää vauvaa mukaan kotiin. 😉

Tänä vuonna synttäripäiväni alkoi milläs muullakaan kuin energisellä salitreenillä. Eipä olis paljon paremmin päivä voinut lähteä käyntiin.

Sen jälkeen oli aika mennä Petran hoiviin Studio Serenityyn ja laittaa jälleen ripset kuosiin.

Sitten Make vei mut syömään, ja kävästiin myös vähän kaupoilla.

 Ostoksia harkitessa minä nautiskelin kahvia, Make sai shampanjaa. Parasta palvelua. 😀

Esittelen myöhemmin teille mitä tarttui matkaan. Iiks oli niin hieno kyllä!

Illalla en halunnut lähteä minnekään humpalle, koska seuraavana päivänä oli edessä hauskat kuvaukset, joissa halusin olla paikallla sikeesti nukkuneena ja freshinä. Vietimmekin toivomaani koti-iltaa pikku iltapalanaposteltavien parissa.

kukkakaalia ja dippiä. NAM!

Hedelmiä:kiivejä,luumuja,banaaneja ja suomalaisia omenoita

vadelmia,hunajaa ja turkkilaistajogurttia.

Ainiin ja sainhan mä kukkiakin:

Synttäripäivä mun makuun: täydellisen leppoinen, ilman vöyhötystä, stressiä tai sen suurempia juhlallisuuksia. Myöhemmin sitten mennään joku viikonloppu ystävieni kanssa porukalla ulos, kun on fiilistä ja aikaa.

<3:Venla

13 Kommentit

  1. wau

    Mitä ja kuinka kallista ostit LV:ltä että kahvia ja shamppanjaa saitte?
    Mä kun siellä olen ostoksilla ollut niin ei ole kyllä ikinä mitään tarjottu….

  2. Jenna

    Onneksi olkoon ! 🙂 Kuulosti kyllä ihan unelma synttäripäivältä, ei mitää stressiä nostavia isoja kakkukahveja tai muuta 🙂

  3. Irene

    Whaaaat?! Oletko sinä vasta 23?! Miten olin ajatellut sinut vanhemmaksi – ei sillä, että näyttäisit siltä, mutta jotenkin vaikutat kypsemmältä. Olet ihana. Olen tällainen satunnainen kurkkailija, joka tykkää myös liikkua, siksi tänne päädyn aina toisinaan, Salkkarit ei ole minun juttuni. =D (Tai mistä minä tiedän, oletko sinä edes niissä enää mukana.) Parhainta syntymäpäiväonnea! =D (Minäkin olen käytännössä 23. Tai siis minun iässäni esiintyvät samat numerot. Mutta siis toisinpäin. =D )

  4. Lilli

    Moi! Kun aloit treenaamaan niin tuliko sulle missään vaiheessa semmosta, että sun teki kyl mieli mennä treenaamaan mut sit loppujen lopuks et jaksanu vaan tehä sitä treeniä? Mulle on tullut nyt semmonen et hirveä himo on päästä treenaamaan mutta ku aloitan treenin niin en vaan jaksa tehdä sitä.

Lähetä kommentti