13.05.2013 | 34 Kommentit

Vireystaso nousuun!

YLÖS ULOS JA PIHALLE!

Kyllä vaan tuli taas eilen todistettua, että aina se ulkoilu piristää, vaikka kuinka väsyttäis. Vitsi mikä fiilis oli lähteä iltalenkille, kun aurinko paisto ja ulkona oli vielä illallakin toppikeli. Ja mikä parasta; se tuoksu! Mä oon aina ollu sitä mieltä, että meikäläinen haistaa eri vuodenajat. JEP! Nyt kyllä tuoksu jo ihan kesälle! Ensimmäistä kertaa tän talven jälkeen tuli se fiilis. Eikä mikään ihme, hiirenkorvat puissa ja muutenki alkaa maisema vihertää.

Lauantaina oltiin pitkästä aikaa ulkona, hyvällä poppoolla. Onneks mulla oli myös vesilinjalla oleva kohtalontoveri seurana, mahtava mimmi, jota muutenkin ihailen. Tulipa Namun terdekin tän kesäkauden osalta korkattua.

Huomas tosin, että väsymys oli taas eilen sitä luokkaa, ettei mikään ihme, että oli hirvee makeanhimo koko päivän. No onneks olin jättäny mun Cheat meal -päivän eiliselle 😀 

Oli oikeen kunnon setti, niinkun kuvasta näkyy! 😀 No okei, en kyl jaksanu ihan kaikkea kuitenkaan syödä.

 Kun arkiruokavalio koostuu suunnilleen seuraavanlaisista sapuskoista, niin voi joinain viikonloppuina (tai vaikka kerran viikossa) huoletta syödä noita edellisissä kuvassa esiintyneitä vähemmän terveellisiäkin juttuja.

Oon saanu paljon kysymyksiä siitä paljonko painan. Sen verran voin sanoa, että vaikka rasvaa on selvästi lähtenyt ja lihasmassaa tullut lisää, niin paino on myös noussut muutaman kilon. Eikä yhtään haittaa, mä kannan ne kilot ihan mielelläni. Tuli itsellekin yllätyksenä, (vaikka kaikki sitä aina hehkuttaa) että kyllä se lihas vaan painaa enemmän kun läski! Joten rakkaat ihmiset, älkää liikaa tuijottako sitä vaakaa. 😉 

Viikon treenikuvia:

 

Usein kuulee puhuttavan, etteivät ihmiset jaksa tai ehdi liikkua. Monissa tapauksissa, asia olisi kuitenkin vain järjestelykysymys. Itse olen sen käytännössä todennut. Aiemmin saatoin kukkua koneella tai katsoa leffoja puoli yötä. Siitä se petollinen kierre alkaa. Aamulla väsytti, en muka ehtinyt syömään aamupalaa, kun torkutin viimeiseen asti, niin että piti suoraan kiireessä juosta ovesta ulos. Väsyneenä makeanhimo kasvaa, eikä aterioiden väliin jättäminen ainakaan auttanut asiaa. Kun verensokerit on alhaalla, tulee naposteltua kaikkea shaibaa siellä täällä. Ja uskon, että monen ongelma onkin juuri se, että päivällä nähdään nälkää ja illalla mätetään senkin edestä. Jos illalla podet herkkuhimoja tai on hirmu nälkä, se on usein vaan merkki siitä, ettet ole päivällä syönyt tarpeeksi. Asia korjaantuu säännöllisillä ruoka-ajoilla. Voin sen kokemuksesta sanoa. Ruokavalion kuntoon laittaminen, riittävä uni, sekä liikunnan lisääminen, nostavat vireystasoa, ja työpäivätkin sujuvat huomattavasti letkeämmin. Olen tästä suunnilleen samasta asiasta aiemminkin postaillut, mutta tätä ei vaan voi tarpeeksi painottaa. Tämän asian ovat todenneet myös monet lukijani, jotka ovat palautteissaan kertoneet elämäntaparemonteistaan.

Viikonloppuna käytiin siskon kanssa nauttimassa Munkkiniemen rantakahvilan antimista. Nam mitä lohisalaattia!

Sen jälkeen käytiin ostamassa vielä Lauttasaaren keskustasta kesän ekat mansikat ja mustikat. Oli niiiiiiiiiiin makoisia. Voin sanoa, että paljon paremmalta maistu tuoreet marjat, kuin ne mitkään eiliset lisäainekarkit.

 

Viime viikolla vedin ihanan pyörälenkin Sipooseen ilta-auringon paistaessa. Muistakaa käyttää kypärää! Se on aika halpa ja kannattava henkivakuutus!;)

 

 Vielä muutama brunssikuva sitä edellisen viikonlopun brunssilta ihanien ystävien kera:

Vanski,minä ja Erika! 🙂

Tämän päivän asukuva:

Energistä alkanutta viikkoa kaikille!

<3:Venla

34 Kommentit

  1. veerus

    Kyllä on muuten ihan totta toi mitä kirjotit liikunnasta + arjen jaksamisesta. Ja siitä, että liikkuminen ja terveelliset elämäntavat noin muutenkin on vaan järjestelykysymys… tuntuu typerältä kuunnella valitusta ”kun ei vaan ehdi liikkua” tavallisilta nuorilta ihmisiltä. Mielialakin on paljon parempi yleisesti ottaen ja vastoinkäymiset elämässä on helpompi ottaa vastaan kun vuorokausirytmi on fiksu, syö hyvin, ja liikkuu 🙂

    terkuin tämän kevään innokas elämäntapamuuttuja !!!

    • Venla Savikuja

      AIVAN!! Mahtava kuulla, hienon muutoksen olet tehnyt! Se kannattaa. Iloista ja aurinkoista kevättä! 🙂

  2. ek

    Huonosti lataa tämä nykyinen sivusto kuvat, ainakin mulla ei näy kun osa 🙁 Onko sulta leikattu umpilisäke, kun vatsalla näkyy tollanen arpi? Hurjan inspiroiva muuten tämä blogisi, täältä saan aina vauhtia omaan kuntoprojektiini kun motivaatio alkaa heikentyä. Jatka samaan malliin! 🙂

    • Venla Savikuja

      Toivotaan, että jatkossa lataa nopeammin. 🙂 Ihana kuulla, treeni-intoa täältä sinne yllin kyllin ja aurinkoista kevättä! Ja ei oo umpilisäkettä leikattu, mutta ylimääräinen ”kolmas mununainen” leikattiin multa, kun olin 6-vuotias. 🙂

    • Aleksi

      Moikka! mietin täs vaa et paljo penkistä nousee tarkasti, kun olet noin paljoin treenannut.. 🙂

  3. Eliina

    Voi vitsit Venla sä tunnut niin mukavalta ihmiseltä <3 Sä oot iha tajunnanräjäyttävässä kunnossa ja oot niin nätti 🙂 Aina, kun oon lukenut sun postauksen, tekee mieli alkaa treenaileen ihan himona 😀 Mukavaa kesän odotusta ja jatka samaan malliin! 🙂

    • Venla Savikuja

      Kiitoksia aivan käsittämättömän ihana kuulla! Aurinkoista kevättä sinne suunnalle! 🙂

  4. Roosaa

    Aloin vähän aikaa sitten lukemaan tätä sun blogia, ja aina tulee hyvälle tuulelle kun lukee näitä sun postauksia 🙂 Aloin itsekin käymään salilla ja olisi kiva tietää kuinka monta kertaa olis hyvä käydä salilla että pysyisi kunnossa , niin kuinka monta kertaa itse käyt viikossa salilla? 😀

    • Venla Savikuja

      Kunnossa pysyy varmasti parillakin kerralla, mutta jos selkeetä muutosta tai kehitystä haluaa tapahtuvan, niin itse olen todennut n.4 (joskus 5) kertaa hyväksi! Mutta täytyy muistaa levätä tarpeeksi 🙂

  5. Noora

    Hyväs kunnos kyl oot!! mistä noi ekan treenikuvan housut on? Makeet 🙂
    Ihan huippu blogi, sisältö on just mist mä tykkään!

  6. Mari

    Oot aivan huipussa kunnossa! Pitäis itsekkin ruveta liikkumaan enemmän. Voisitko joskus kuvata asuntoasi? 😀

  7. Tiina Johanna

    Kiitos taas Venla mukavasta ja kannustavasta päivityksestä! Tuli niin hyvä mieli taas sun juttuja lueskellessa! Kaikki mainitsemasi asiat ovat niin totta, joita tässä itsekin yritän käytännössä toteuttaa. Välillä kyllä tuntuu, että vuorokaudesta loppuu tunnit kesken, etenkin kun valvoo yöt töissä ja päivällä yrittää sitten nukkua edes jotenkin normaalia unta. Mutta kyllä sitä aikaa löytyy lenkille, jos niin vain haluaa! Muistaa vaa kuitenkin nukkua tarpeeksi, ettei väsymys aiheuta ”ahmimista” ja repsahtelua yöaikaan! Mukavia kevätpäiviä sinulle Venla, minä lähden nyt ”aamulenkille” ihanan koirani kanssa! <3

    • Venla Savikuja

      Nimenomaan. oikea meininki! Ja nukkua pitää, muuten menee treenitkin hukkaan 🙂 Oi aamulenkki koiran kanssa kuulostaa ihanalta! Iloista viikkoa sinne ja tsemppiä! 🙂

  8. Eve_

    Oot kyllä ihanan inspiroiva! Susta saa tosi positiivisen vaikutelman ja intoa omaan treenaamiseen! 🙂 Teetkö muuten aamuaerobista ja kuinka usein viikossa käyt yleensä salilla?

    • Venla Savikuja

      Joo yritän tehdä ainakin muutaman kerran viikossa aamuaerobista. Salilla käyn 4-5 kertaa viikossa. 🙂 Kiitoksia ja ihanaa kevättä!

  9. Anniina

    Hei Venla!

    Ensinnäkin kiitos ihanasta blogistasi, jonka pariin eksyin viime syksynä 🙂 On ollut mielenkiintoista ja inspiroivaa seurata ”elämäntaparemonttiasi” sekä treenejäsi! Olet niin ihanan positiivinen sekä innostava persoona! Innostuin itsekin talvella muuttamaan ”elämäni suuntaa”. Säännöllisen epäsäännöllinen salilla käynti vaihtui säännölliseksi kuntosalikortin myötä ja niinhän se vain on, että syödessä nälkä kasvaa – myös ruokavalion puolella 🙂 Olen pikku hiljaa oppinut syömään enemmän ja useammin, myös ruoan ”laatu” on muuttunut parempaan päin. Pidin muuten kovasti aiemmasta tekstistäsi, jossa annoit arvoa kunnon kotiruoalle 😉

    Kiitos myös kaikista treeni- ja ruokavinkeistä – useat niistä ovat päässeet testaukseen! Pidän myös siitä, että tekstisi ovat selkeitä ja että kirjoitat ”hyvää suomea”. Saattaa kuulostaa pilkun viilaamiselta, mutta itse en jaksa lukea tekstiä, joka vilisee kielioppivirheitä 😀

    Jatka samaan malliin! Ihanaa kevättä 😉

    • Venla Savikuja

      Kiitoksia palautteestasi! Mahtava kuulla, jos joku on saanut inspiraatiota! PS. Yritän kirjoittaa selkeästi ja mahdollisimman hyvällä suomenkielellä. Välillä tulee itsekin jälkeenpäin hoksattua tönkköjä lauseita tai kielioppivirheitä, joita koitan kovasti välttää. Upean aurinkoista kevättä sulle! 🙂

  10. laura

    Moikka! Huippukunnossa oot huh!:) onko sulla muuten nyt mitään tarkkaa ruokavaliota käytössä ja punnitsetko ruokia? Vai syötkö vaan silmämääräisesti terveellisesti?:)

  11. flowerbomb

    Löysin netin syövereistä jonkun aikaa sitten blogin Lihastohtori. En tiedä, onko tuttu sulle, mutta sitä pitää liikuntatieteiden tohtori, jolla löytyy ihan älyttömästi tietoa treeneistä, ravinnosta kuin muustakin. Kannattaa edes kurkata! 🙂 http://lihastohtori.wordpress.com/

    Kiitos vielä siitä kaikesta inspiraatiosta, jota tuotat tän blogin avulla!

  12. ellu

    Moikka! Tää sun blogi innostaa oikeesti tosi paljon liikkumaan! Oon ite tässä jo muutaman kilon pudottanu, pitää näyttää ylppärimekossa niin hyvälle kuin vaan voi;) Mutta tosiaan, toi ruokailu on mulle aika vaikeeta… Töissä meillä tauot on vaan 10min ja niitä on kaksi 7h päivinä. Siinä ajassa ei vaan kerkeä syömään kunnon ruokaa, ja jos menen vaikka 12-19 niin ruokailut on todella vaikea ajoittaa oikein. Pyöräilen töihin n.40min eli en haluaisi sitä ”lämmintä ruokaa” syödä vielä klo 11, joten se jää aina liian myöhäiseksi… Töissä siis tauolla ei kerkeä syömään muuta kuin jonkun banaanin ja jugurtin, koska ruuan lämmittämiseen meneekin jo melkein koko tauko, ja taukotilaan kulkeminen vie jo 4min… Oisko mitään vinkkejä?=)

    • Venla Savikuja

      Vedä huiviin tonnikalapurkki, ei tarvi lämmittää ja saat proteiinia ja jaksat paremmin, siihen kylkeen vielä salaattia tai pastaa esimerkiksi. Tai rahkamarjasekoitus. 🙂

  13. Janina

    Moikka! Harrastan säännöllistä lenkkeilyä ja ongelmakseni ovat koituneet järkyttävät rakot.. Käytän Niken juoksukenkiä ja ihan perus nilkkasukkia niiden kanssa. Oisko mitään vinkkejä miten ehkäistä/hoitaa niitä, koska tuntuu että ne ovat jatkuva riesa..

    • Venla Savikuja

      Onkos sulla oikeita treenisukkia? Voi myös olla, että joko sun kengät on liian pienet tai isot, kannattaa käydä ammattilaisen neuvoilla tarkistamassa. Koska itselläni ei ainakaan ole kertaakaan kunnon treeni/juoksukengistä tullut rakkoja. 🙂

  14. jarna

    Blogisi on ihana ja inspiroiva Venla ! 🙂 Olisko sulla antaa vinkkejä säännölliseen ruokailuun kiireisten työpäivien aikana ? Varsinkin kun ruokia ei kylmään ole mahdollisuus saada taikka lämmittää.. Kuinka paljon mielestäsi olisi hyvä saada proteiinia ja hiilareita päivässä, jos treenaa 4-5 kertaa salilla ja lenkkejä muutaman kerran viikossa ? Käytätkö lisäravinteita, koetko niiden käytön tarpeelliseksi (palkkarit tietty mutta lähinnä kreatiinit yms.) Kiitos ruoka- ja treenivinkeistä joita blogissasi jaat ! 🙂 Aurinkoista kesän alkua 🙂

    • Venla Savikuja

      Ite pidän sellaisina päivinä kun ei saa säilöön tuotteita, niin mm. tonnikala- ja ananaspurkkeja messissä, sekä hätävara välipaloina protskupatukoita. Ne ei ainakaan mene pilalle ja saa huitastua huiviin pikasellakin tauolla. 🙂

  15. imlacking

    Mulla aikoinaan yhdellä tutulla hajosi pyöräilykypärä, kun ajoivat toisen naapurin kanssa pyörillä päin toisiaan, mutta sentään pää pysyi ehjänä. Muutenkin ihmettelen ihmisiä jotka nauraa niille jotka käyttävät kypärää. Eipä naurata enää sen jälkeen, jos esimerkiksi itselle sattuu jotain.

    Sama, kun viime talvena oli uutisissa että toisia lapsia oli kiusattu sen takia että he käyttävät heijastinta. Viime vuonna mua ilostutti ihan älyttömästi ihminen joka näkyi ihan kunnolla koska oli heijastimet ja näkyi jo kauas. Tosin parin minuutin päästä vihastutti, kun samalla matkalla joku ihminen oli täysin ilman heijastimia ja mustissa vaatteissa. Just kohdalla vasta huomas :S.

  16. nelli

    Moi! Olen etsinyt pakaralihasliikkeitä, mitä voisi tehdä ilman välineitä kuntopiirin yhteydessä. En ole löytänyt itselläni toimivia liikkeitä.. Olisiko sinulla tietoa liikkeistä, jotka kiinteyttäisivät pakaraoita? Olet ihan huippukunnossa, tsemppiä treenailuun!:)

  17. Roosa

    Ei liity ihan suoraan postauksen aiheeseen, mutta mielenkiinnosta kyselisin että paljonko aerobista treeniä teet viikon aikana? Ja mikä on sun mielestä ns liikaa aerobista jos pyrkii lihaskasvuun? 🙂

    • Venla Savikuja

      Pyrin tekemään ainakin 3 päivänä, joskus enemmän joskus vähemmän, vaihtelevasti:) Liikaa oli itseni kohdalla ja monen muunkin tapauksessa juuri se, ettei saa tarpeeksi energiaa, jos liikkuu paljon. Elikä pitää syödä PALJON! jos lihaskasvua haluaa. Mutta ei eineksiä vaan tuoretta yksinkertaista kotiruokaa, lihaa, kalaa,kanaa, salaatteja ja pastaa ja riisiäkin! 🙂

  18. Jonna

    Sun blogi on huikeen inspiroiva! Itse tein elämäntaparemontin ollessani 16-vuotias, pudotin yli 20kg, muutuin sohvaperunasta liikkujaksi ja laitoin koko ruokavalioni uusiksi.
    Alku menikin hyvin ja paino on pudotuksen jälkeen pysynyt samoissa lukemissa, mutta pelko lihomisesta jäi takaraivoon. Liikunta muuttui pakkomielteiseksi ja syöminen pilkuntarkaksi. En suonut itselleni herkkuja enkä lepopäiviä, josta tietenkin seurasi uupumusta. Kun löysin sun blogin sain kuin salamaniskusta takaisin liikkumisen ilon ja ymmärsin, etten voi rääkätä itseäni loputtomiin.
    Nyt olen taas ruvennut pitämään karkkipäivän sekä lepopäivän kerran viikossa ja olen huomannut positiivisia muutoksia sekä fyysisesti että henkisesti. Kiitos tästä herätyksestä ja ihanaa kesää!

    • Venla Savikuja

      Ihana kuulla! Niinpä, pitää muistaa levätä tarpeeksi ja herkutellakin 🙂 Mieli ja kroppa voi hyvin, kun pitää sen balanssin. Mahtavaa kesää sullekin 😀

  19. tytti

    Hei! Minä rakastan liikkumista, käyn salilla ja lenkkeilen, pyöräilen töihin ympäri vuoden. Syömisen kanssa on ongelmia, siksi en laihdu. Töissä ei kerkiä syömään 3-4 tunnin välein, sitten kotona töitten jälkeen syön paljon, ja illasta en syö salin jälkeen mitään. Ärsyttävää 🙁 no ei mulla oo kun 5 ylimääräistä kiloa, mutta lisää en ota!
    Ja joskus kun laiskottaa, ajattelen ihmisiä jotka eivät voi urheilla kuin haluisivat, esim heitä ketkä ovat pyörätuolissa yms. Pitää ottaa itteään niskasta kiinni ja muistaa, että jokaisesta päivästä pitää nauttia. Ja miten sen paremmin tekisikään kun liikkumalla, syömällä hyvin ja rakkaiden ympäröimänä.

    Ihanaa kesää Venla ja kaikki muutkin lukijat 🙂 Tsemppiä!

    • Venla Savikuja

      Yritä ottaa edes nopeita protskuvälipaloja töihin mukaan, ettei tulisi niin järkyttävä nälkä, sitten kun menet kotiin (eikä tulisi kerralla syötyä paljon). Jos pystyt edellisenä iltana tehdä jtn töihin valmiiksi tai sitten otat rahkan tai protskupatukan. Ne on yleensä itselläni nopeita hätävaihtoehtoja. Salin jälkeen kannattaa myös ehdottomasti syödä jotain. Lihakset tarvitsevat rasituksen jälkeen ravintoa kehittyäkseen. Ihanaa kesää sulle ja liikunnan iloa! 🙂

Lähetä kommentti