10.02.2016 | 0 Kommenttia

YOU ARE BRAVE

Siis ensinnäkin wau! Vitsi miten huikean paljon upeita kirjoituksia edellisen postauksen kommenttiboxiin on kolahtanut jo tähän mennessä.

Kohta lähemmäs tuhat pientä kertomustanne luettuani, en voi muuta kuin jälleen ihmetellä, miten upeita tyyppejä siellä ruudun takana onkaan. Ennen kaikkea arvostan, että olette käyttäneet aikaanne aiheen pohdiskeluun ja mietteidenne rustailemiseen. Omakohtaisten kokemuksienne jakaminen on myös mielettömän rohkeata. Haluan lähettää virtuaalihalauksen ja kiitoksen joka ikiselle.

Mukavaa, että aihe sai miettimään ja heittäydyitte täysillä mukaan.

Teidän muutos-tarinat olivat hurjan voimaannuttavia.

Te, jotka ette ole vielä ehtineet osallistumaan skabaan, ei hätää! Teillä on hyvin aikaa!

Täällä suunnalla päivä näytti tänään erittäin harmaalta ja juoksennellessani tihkusateessa työasioita hoitamassa, on päivän aurinko-annos edes kuvien muodossa erittäin tervetullut.

Siispä energiaa ja valoisaa mieltä kaikille!

PS. Älkää ikinä vähätelkö omia kasvutarinoitanne ja muutoksianne. Niiden suuruutta ei voi mittareilla mitata, sillä tapamme kokea asioita ovat erilaisia, ja onneksi niin, olemmehan ainutlaatuisia juuri sellaisena kuin olemme. Jokaisen polku ja valinnat ovat yhtä merkittäviä.

”Don´t be ashamed of your story

it will inspire others.” 

<3:Venla

0 kommenttia

Lähetä kommentti