Date Night
Jo pari kuukautta sitten sain puhelun, joka meni suunnilleen näin: ”Mitä sulla on perjantaina 20. päivä?” Minä: ”Mhhmm ei vielä näillä näkymin mitään.” Ääni luurin toisessa päässä: ”Hyvä, nyt sulla on, kirjoita kalenteriisi treffit.”
Ja tämä pläänihän toteutui viime perjantaina.
Romanttinen illallinen kynttilänvalossa, mutta ei tällä kertaa Maken, vaan rakkaan ystäväni Erikan kanssa, joka tosin puhelimestanikin löytyy nimellä Eetu. Tämähän on monesti saattanut uusia tuttavuuksia hämmentää, kutsuessani häntä luonnollisesti tällä nimellä useissakin eri tilanteissa, sen kummemmin miettimättä.
Häneltä löytyy mulle vähintään yhtä monta miehen lempinimeä, Vesa on ehkä niistä se yleisin.
Useimmiten me handlataan Erikan kanssa molemmat paljon puuhailevina ja kiireisinä tyyppeinä kaikista parhaiten ne extempore-illat, tällaisten suunniteltujen ohjelmien sijaan, mutta miksei välillä näinkin. Mahtavuutta. Mutta yleensä päähänpistot on vaan yksinkertasesti se meidän juttu, yksi nerokkaimmista sellaisista, oli lähteä aikoinaan päivää ennen ylppärijuhlia heittämään talviturkki Hietsun keväiseen hyiseen veteen (alunperin piti hypätä vaatteet päällä töölönlahteen lakkien kunniaks, mutta ajateltiinkin, että Hietsu houkuttelee ehkä pikkusen enemmän) ja valvoa syvällisiä jutellessa kyseisenä iltana pikkutunneille asti. Erikan sanoin: ”Sillä aikaa kun muut oli jo kihartamassa fledaa, ja laittamassa juhlanaamaa kuntoon, niin me oltiin pulikoimassa.” Tosin Erikan silloisessa hiusmalli-valinnassa, ei ollut mitään mitä kihartaa. Ahaha. Se valvomis-tempaus ehkä selittääkin meidän ujot silmäpussit ylppärikuvissa 😀
Yleensä minä tykkään hääriä keittiössä, ja varmaan juuri siksi minut patistettiinkin viime perjantaina pois lieden ääreltä, olohuoneeseen istumaan ja odottamaan illallisen valmistumista. Ei valittamista. Kelpasi vallan hyvin.
Annokset kuvastaa hyvin tekijäänsä; sympaattisia, söpöjä, liikkiksiä, hauskoja ja persoonallisia.
Ruoka oli suussa sulavaa ja pihvit juuri täydellisesti kypsennettyjä. Eetulle pisteet.
Tuntien mittaisen perinteisen juttelutuokion päätteeksi, keksittiin alkaa katselemaan meidän yhteisiä valokuvia yhdeksän vuoden takaa.
Teimme naurukuolemaa käydessämme läpi videomateriaalia ja valokuvia kaikista niistä molempien järkyttävistä hiusmalleista ja tyylikokeiluista kyseiseltä ajalta ja totesimme illan päätteeksi, että vaikka hiuskuontalo on ehkä muuttunut, ei meidän ystävyytemme sen sijaan ole muuttunut niiltä ajoilta yhtikäs mihinkään. Niin sen olla pitääkin.
Kiitos Eetu, että olet olemassa.
<3:Vesa, Vebu..
Nykäsen vanhoissa farkuissa
”Hän oli näköjään päättänyt vetää Matti Nykäsen vanhat farkut jalkaansa..” Näin luki erään lehden kohdalla leikkimielisessä tyyliartikkelissa minun kuvani alapuolella, noin vuoden tai parin takaisen duunin pressipäivän jälkeen.
Hahaa mahtavuutta! En pistä ollenkaan pahakseni, onhan aina mukava hämmentää. Sanokoon muut mitä sanoo, mä kyllä jollain tavalla diggaan näistä byysista, jotka poistinkin siis itselleni duunin kirppikseltä. Kaikki rispekti näiden Levisten tuunauksesta kuuluu siis taitaville puvustajille!
Sen lisäksi, että nämä ovat törkeen päheet, on ne niin kovin rennot päällä ja alle mahtuu näin keväisin mukavasti vaikka kokonainen lämpökerrasto 😉
Kun näihin farmarihousuihin vielä yhdistää mokkanahkarotsin, harsopaidan ja takkuisen tötterön, niin Nykänen-look on kruunattu. Avot!
Hauskaa viikonloppua toverit!
<3:Venla
Tämä oli tässä.
Nuuhkuttelen Mulanin turkkia, hänen työntyessään syvemmälle peiton alle, hän ei tee elettäkään noustakseen, joten ampaisen jälleen rantalenkille itsekseni. Pysähdyn ihailemaan auringonnousua. Olo tuntuu haikealta ja jokseenkin jopa hieman tyhjältä, aivan niinkuin vierestäni puuttuisi jotain. Nyt en puhu Mulanista, sillä olen jo tottunut, että hänen kansssaan pääsen aamulenkille vasta paljon myöhemmin. Mitä se sitten voisi olla?
Samassa naurahdan ääneen, sillä tajuan, että tänään on ensimmäinen päivä, jolloin tämä upea auringonnousu ei tallennu pohdintojeni kera vempeleelle, joka kulki matkassani monta kuukautta. Hassua, videokamera, jota aluksi jopa vierastin tuli osaksi arkeani, se kulki matkassani ystävän lailla. Yhteisen matkamme alussa, jännitin sen läsnäoloa, sillä onhan uusiin ihmisiinkin tutustuminen jännittävää ja samaan aikaan mielettömän hienoa ja kutkuttavaa.
Minun oli ymmärrettävä, että nyt pitäisi pystyä olemaan edes jotenkin oma itsensä, tähän mennessä kuusi ja puoli vuotta kameran kanssa päivittäin töitä tehneenä, olin aina tottunut piiloutumaan roolin taakse. Nyt roolit oli kuitenkin heitettävä narikkaan ja näyttelemisen sijaan annettava pala itsestään. Tiesin, etten sille ihan kaikkea kuitenkaan tulisi itsestäni kertomaan, koska se pala minusta ja yksityiselämästäni ei kuulu julkisuuteen tai lehtienpalstoille, vaan harvoille ja valituille lähimmäisilleni, ja hyvä niin. Toki täytyy ottaa huomioon myös se seikka, että me ihmiset käyttäydymme hyvin eri tavalla erilaisten ihmisten ja omien erilaisten ystäviemmekin seurassa, joten niitä lukuisia puolia, joita meistä itsestämme löytyy, tuskin pystyisi videokameralle kuitenkaan aivan kaikkia tallentamaan.
Halusin kuitenkin raottaa tälle ”uudelle tekniselle kamulleni” kaikkia niitä puolia elämästäni, joita hyvinvointi kattaa. Niinpä päätin avata sille mm. sanaisen arkkuni, ajatusmaailmaani, treenejäni, ruokavaliotani, arkeani, ulkomaan reissuseikkailujani, sekä tutustuttaa sitä myös joihinkin ystäviini. Aina kun koin vahvoja tunteita, niin kiukkuja kuin onnistumisen iloja, halusin kertoa ne tälle kamulleni. Siitä tuli jokseenkin automaattista, mitä ikinä teinkään tai koinkaan, painoin rec-nappulaa ja annoin sen teknisen vempeleen elää pienen hetken siitä kanssani. Se näki niin lumihanget ja mökkireissut, kuin Los Angelesin ja Grand Canyonin mahtipontiset maisemat, ja Las Vegasin paahtavan asfalttiviidakon muovisine rakennelmineen, sen lisäksi se näki myös kaikkea muuta mitä puuhailin, ja myös ne hetket, kun en puuhaillut yhtikäs mitään. Sanoisin, että alun jännityksestä huolimatta, meidän tiimityö alkoi rullata varsin mainiosti. Parasta oli, kun tämän ”työkaverin” seura muuttui niin luonnolliseksi, että sen läsnäolon saattoi unohtaa.
Eilen oli varsin jännittävä ja hieno päivä. Heräsin ennen viittä, sillä oli kiiruhdettava aikaiseen maskeeraukseen, koska meillä oli luvassa Fitnesspäiväkirjojen pressipäivä Glo Hotellissa. Sen lisäksi eilen oli se päivä, jolloin luovutin videokameran pois ja heitin hyvästit tälle pienelle ystävälleni, joka oli kulkenut matkassani koko tämän tietyn ajanjakson.
Näin jälkikäteen voin todeta, että koen olevani etuoikeutettu, janoan aina uusia kokemuksia ja elämyksiä, ja tämä toden totta oli sellainen. Mieletön ainutlaatuinen työprojekti, jota saan toivottavasti muistella lämpimästi vielä vanhanakin. Työkokemuksen karttumisen ja lukuisten uusien oivallusten lisäksi, tämä proggis opetti minulle myös paljon itsestäni.
Eilen sain höpötellä sydämeni kyllyydestä, ja pakko myöntää, ettei edes suun kuivuminen haitannut tippaakaan, sillä oli mielettömän hieno huomata, kuinka paljon mediaa oli saapunut Fitnesspäiväkirjoista kuulemaan. Rehellisesti sanottuna, toimittajia oli paikalla enemmän, kuin yhdessäkään aikaisemmassa pressissä, jossa olen ollut.
Minulle tämä projekti oli suurimmilta osin tässä, mutta teillä se on vielä onneksi kokonaan edessä!
Tämä upea matka kulminoituu huhtikuussa, kun Fitnesspäiväkirjat -sarja alkaa Ava -kanavalla!
Aamulenkillä ollessani täytti minut ristiriitaiset fiilikset, haikeudun lisäksi, olo tuntui suunnattoman vapaalta, sillä olihan kameran kanssa jatkuva työskentely työtä, siinä missä muutkin, vaikkakin hyvin outoa ja erilaista. Itse otin tämän proggiksen kuitenkin uutena upeana haasteena ja työtarjouksena, joten on sen valmistuminen toki haikeuden lisäksi jollain tavalla palkitsevaa ja vapauttavaa.
Vaikka koin kameran kanssa tämän ainutlaatuisen matkan, olen kuitenkin aina ollut sitä mieltä, että kameroiden, sosiaalisen median ja ig-filttereiden lisäksi, on ihmisen todella tervettä ja tärkeää osata muistaa katsoa maailmaa omin silmin, ei aina linssin läpi. Niinpä tänään auringonnousua ihastelemaan pysähtyessäni huokaisin helpotuksesta, olin jättänyt puhelimenkin tarkoituksella kotiin. Tämä kaunis, räiskyvän oranssi auringonnousu syöpyköön muistikorttien ja puhelimien sijasta tässä ja juuri nyt, vain sinne kaikista parhaimpaan talteen, pääni sisälle muistoihin. <3
Ihanaa torstaita toverit!
<3:Venla