Protskua puurosta!
Sain toukokuussa kokeiluuni käteviä uusia Elovena Plus Annospikapuuroja. Yhdestä puuroannoksesta saa 10 grammaa protskua (protskun lähteenä kauran ohella vähälaktoosinen maitojauhe).
Mun oma lempparini on Sydänmerkillä varustettu Elovena Plus Kaura & Maito (jossa on 20% proteiinia, 24% ravintokuitua, EI LISÄTTYÄ SOKERIA) ja sen lisäksi valikoimasta löytyy myös makoisa karpaloa ja mustikkaa sisältävä Metsämarja & Maito ( jossa on 20% proteiinia ja 22% ravintokuitua).
Ootteko vielä ehtiny bongata näitä kaupasta ja maistaa? 🙂
Ps. Elovena Hetki-skaba on jo päättynyt, ja kolmeen onnekkaaseen voittajaan otetaan yhteyttä sähköpostitse!
<3:Venla
Mitä jos kääntäisimme kateuden vahvuudeksi ja kehittäisimme itseämme, toisten väheksymisen sijaan?
Hei kaverit, mitä jos levitettäis hyvää ja kannustettaisiin toisiamme sen negatiivisuuden sijaan!
Vaikka luonteessani on varmasti paljon vikoja ja minulla on ärsyttäviä ominaisuuksia (totta hitossa! Eikös meillä kaikilla?) niin kuitenkaan huonoja käytöstapoja, kiittämättömyyttä, saati toisten syvää jatkuvaa kadehtimista, en kyllä itsessäni ainakaan tunnista. Sillä minun on vaikea ymmärtää, miksi se mitä on jollakin toisella, olisi muka minulta pois. Varmasti olemme kaikki joskus jollekin kateellisia, mutta se, miten sitä käsittelemme, riippuu monestakin seikasta.
Todellakin myönnän olevani kateellinen ajoittain joillekin, mutta silloin ennemmin hyväksyn, kuin kiellän sen tunteen. Sitten kysyn itseltäni, haluanko kadehtimiani asioita oikeasti omaan elämääni? Jos haluan, niin mitä olen valmis tekemään niiden asioiden eteen? Minusta on kehittävämpää myöntää tämä "negatiivinen" tunne, kuin paeta sitä.
Se miten asioihin suhtautuu riippuu myös varmasti siitä, millainen identiteetti ihmiselle on muodostunut.
Huom! Tässä vaiheessa on pakko todeta, että kuten tiedätte, en todellakaan ole psykologian-ammattilainen. Eikä tällä pohdinnalla minun ole tarkoitus mitään ammattilaisen oppeja osoittaakaan, mutta psykologia on aina kiinnostanut minua ja minusta on kiva lueskella tähän aiheeseen liittyviä kirjoja. Mielellään otan kommentteja vastaan teiltä kaikilta, jotka tällä osa-alueella olette fiksumpia siellä ruudun äärellä. Ja toki muiltakin! 😉
Minusta on kiva harrastaa itsetutkiskelua, pohtia miksi olen tällainen kun olen. Ja minusta kaikkien olisi hyvä joskus pysähtyä tutkiskelemaan omia ominaisuuksiaan ja piirteitään.
Sillä tavalla voit kehittää itseäsi ja tehdä oivalluksia toimintatavoistasi.
Oletko kateellinen jollekin? Myönnätkö olevasi? Pitäisikö sinun pohtia, miksi olet kateellinen? Voitko mahdollisesti kehittää itsessäsi näitä toisessa kadehtimiasi piirteitä tai ominaisuuksia? Jos et, mitä jos alkaisit rakastamaan itseäsi sellaisena kuin olet? Arvosta itseäsi, niin heikkouksia, kuin vahvuuksiasikin.
Minä olen sitä mieltä, että kaikki lähtee itsensä hyväksymisestä. Jos olet sinut itsesi kanssa, tiedostat niin heikkoutesi kuin vahvuutesikin, ei sinun tarvitse polkea muita alas.
Kannattaa muistaa, että toisesta pahaa puhuminen, kertoo enemmän sinusta itsestäsi. Tiedättekö ne tyypit, joilla on aina hirveesti negatiivista sanottavaa muista ihmisistä? Näitä tyyppejä on työpaikat, nettien palstat ja bloggaajien kommenttiboksit täynnä. Eivätkö nämä ihmiset ymmärrä, että heidän sanomansa viestii enemmän heidän omasta elämästään, mahdollisesta tyytymättömyydestä itseensä ja huonosta itsetunnosta, kuin tästä kolmannesta osapuolesta? Toki täytyy ymmärtää, että sellaisen käytöksen taustalla voi olla monia erilaisia syitä. Mutta se, tarvitseeko sellaista käytöstä hyväksyä, on toinen asia.
Kateuteen ja katkeruuteen takertuminen, ei tuo meille hyvää oloa, vaan sen sijaan luo ahdistusta, ja estää meitä itse menemästä elämässä eteenpäin.
Toista dissaamalla, et usein vahingoita itse puheiden kohdettasi, sillä vahvan identiteetin omaava ihminen, ei horju sinun sanomisistasi. Enemmän luot sillä hallaa itsellesi.
Suosittelen keskittämään energiasi kadehtimisen sijaan, itsensä kehittämiseen ja omaan elämääsi.
Olit minkä ikäinen, kokoinen, näköinen, tai missä työssä tahansa. Se, että keskityt omaan elämääsi ja onnellisuuteesi, on paljon kehittävämpää, kuin toisten ihmisten anonyyminä mustamaalaaminen.
Ihmisillä tulee aina löytymään mielipiteitä sinusta. Tärkeintä on, ettet rakenna omaa itsetuntoasi tai minäkuvaasi niiden varaan.
KATSO PEILIIN ja sano itsellesi:
Minä olen kaunis tällaisena kuin olen. Minä riitän tällaisena kuin olen. Minä olen täydellisen epätäydellinen, ja siksi minä olen juuri sopiva. Minä olen minä.
"A flower does not think of competing to the flower next to it.
It just blooms." –
Keskity kadehtimisen ja kilpailemisen sijaan olemaan oman elämäsi pääroolissa ja loistamaan siinä!
Inspiroivaa viikonloppua ja hyviä hetkiä itsetutkiskelun parissa!
<3:Venla
Meri, se halvin terapiamuotoni.
Se liplattaa, antaa raikkaan tuoksun ilmaan, se yhdistää ja erottaa. Se on mahtipontinen, ja jokseenkin todella pelottavakin. Siihen liittyy paljon muistoja. Ennen kaikkea se kuitenkin rauhoittaa ja antaa varsinaista sielunhoitoa. Nimittäin meri, ja sen äärellä oleminen.
Purjehtijaa tai todellista veneilijää musta ei todennäköisesti koskaan tule. Kiitos sen, että Lintsin laitteetkin saa mut helposti voimaan pahoin, suuresta aallokosta ja merenkäynnistä puhumattakaan. 😀
Mutta ah ranta, siellä voin niin hyvin. Mieli lepää meren äärellä. Aina kun on liikaa ajatuksia tai oon pahalla tuulella, niin mikäs sen parempi hermojentyynnyttäjä onkaan, kuin lenkki meren äärellä, tai istuskella rantakalliolla yksin tai ystävän kanssa, oli sää mikä hyvänsä.
Tajusin, että tähän astisen elämäni varrella on kaikkien kotieni läheisyydessä ollut jokin vesistö. Ehkä kiintymys mereen, ja helppo kotiutuminen rantojen läheisyyteen, on siis tullut siinä sivussa huomaamatta. Niin ja älkää siis ymmärtäkö väärin, mikään kämppäni ei siis kuitenkaan ole koskaan ollut varustettu varsinaisella merinäköalalla, vaan ranta on ollut mukavan välittömässä läheisyydessä.
Olen täysin rakastunut uuteen kotirantaani. Toki olin kiintynyt vanhankin kodin vieressä olevaan rantaan, mutta sen olin jo kolunnut läpikotaisin, muutaman vuoden aikana lenkkien parissa. Uudet maisemat ja vaihtelu on tervetullutta.
Edellisellä viikolla niitä kauniita rantalenkki-päiviä riitti, mutta toissapäiväisen helteen jälkeen sää on näyttänyt kyllä huolestuttavasti siltä, että sauvakävelijät saa varmaan laittaa viikonloppuna suksetkin jalkaan, jos tää viileneminen tätä tahtia jatkuu. 😀 Sen verran on keli kylmennyt muutamassa päivässä. Vielä maanantaina oli bikineissäkin hiki ja tänään ei meinannut kerrospukeutuessa nahkatakki, neule ja aluspaitakaan olla tarpeeksi. Oi kesä-aurinko, mihin katosit?
<3:Venla