Ystäviä,laatuaikaa,kesämekkoja,juhlia,Magnummeja ja treeniä!

Viime viikko koostui laatuajasta, upeista ystävistä ja sukulaisista.

Ninan kanssa kesäiltaa viettämässä edellisen kotini maisemissa, Lauttasaaren rannassa.

Erikan kanssa nautittiin auringosta Aurinkolahden rannalla. Tuli kesäfiilis! Omnom kylmäsavulohisalaattia. Joutsenkin tuli meidän meininkejä yytsimään.

Arjen kiireen keskellä on mahtavinta hetkeksi pysähtyä ja hengähtää rakkaiden ystävien kera. Joidenkin ihmisten kanssa sitä vaan tulee niin hyvä olo. Naurattaa niin, että vatsaan sattuu. Huumori menee yksiin, lietsotaan toisissamme hepuleita, kuunnellaan, ja voidaan olla vaikka hiljaa. Tosin harvoin niin käy, kun on meistä kyse 😀  Ympäröikää itsenne ihmisillä, jotka tuottavat teille iloa ja hyvää mieltä, uskovat teihin ja osaavat arvostaa teidän kunnioitusta heitä kohtaan.

Siskon rakas Aapo-koira tuli ensimmäistä kertaa meille yökylään. Aapo ennen trimmausta ja trimmauksen jälkeen.

Viikon treenikuvia:

Viikonloppuna juhlittiin Isoisäni 80-vuotis syntymäpäiviä Näköalaravintola Haikaranpesässä, Haukilahden vesitornissa Espoossa. Upeat puitteet, näkymät ja maukasta ruokaa. Hieno uusi kokemus ja paikka, jonka olemassaolosta en edes tiennyt, vaikka noin lähellä sijaitseekin. Suosittelen!

Eilen käytiin Magnum Pleasure Storen -avajaisillassa  Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla, jossa tämä pop-up ravintola tarjoilee jäätelönautintoja elegantissa ympäristössä kesäkuun ajan. Vitsi mitä herkkuja, käykääpä maistelemassa. Mä valitsin mun puikkoon kookoshiutaleita, pistaasipähkinöitä ja makean suklaan vastapainoksi suolakiteitä, makuja korostamaan (oisko ollu Himalajan ruususuolaa). Se oli kyllä mainio combo!

Pahoittelen hieman hätäistä postausta, mutta havahduin, että edellisestä olikin jo aivan liian pitkä aika, ja halusin kertoa teille edes jotain mun viime päivien kulusta ja puuhista.

Voikaa hyvin:)

Mukavaa viikonjatkoa!

<3:Venla

Voittaja, treenejä, ruokaa, boobs!

 

 

Ihanaa lauantaita kaikille!

Photoshoot -kilpailun voittaja on nimimerkki: 

Sipatti,

hän on 30 vuotta täyttävä, kolmen ihanan pojan äiti, joka valmistuu tänä keväänä uuteen ammattiin. 

Nostan hattua ja toivotan lämpimästi:

PALJON ONNEA!!! 🙂

Viikon treenikuvia:

Kävin tässä muutama päivä sitten aikaisin aamulla klo. 5.40 (ennen töihin menoa) upealla aamulenkillä rannassa. Niin parasta ja piristävää! 🙂

Viikon ruokakuvia:

Ananasta&rahkaa. Jälkimmäisessä mustikoita, rahkaa,ananasta, sekä Berryfectin mustaherukka kuitu- ja ravintojauhetta. NAM!

Pestokanaa, salaattia, pähkinöitä ja kananmunaa. 🙂

Mustikkakieli ja välipalakarjanlanpiirakoita! 😀

Olen saanut paljon kysymyksiä siitä, kannattaako naisten treenata rintalihaksia. Osa on sitä mieltä, ettei missään nimessä, koska silloin tissit kutistuisivat. Pah! Ite oon kyllä sitä mieltä, että rintalihakset tukee povea. Isompia varustuksia ei varmaan rintalihastreenillä saa, mutta treenatut ja kiinteät rintalihakset saa ne näyttämään ryhdikkäimmiltä. Rintakudos on pääosin rasvaa ja on hyväksyttävä, että jos laihdut huomattavasti, kuppikoko pienenee väistämättä.

Jos haluat pitää varustuksesi kiinteinä, kannattaa unohtaa pikadieetit ja painon  edestakainen jojoilu. 

Omia tissejä pitäisi arvostaa, eikä vertailla niitä leffojen leikeltyihin tapauksiin. Kaikki saa loihdittua itselleen juuri semmoisen poven kun haluaa, kun vaan jaksaa panostaa kunnon liiveihin ja ottaa huomioon omat yksilölliset mittansa, ja mukailla liivejä asukokonaisuuden mukaan.

Kun huolehdit rintalihasten, syvien selkälihasten, sekä yläselän asennon ja yleisen lihaskunnon  treenaamisesta, niin se riittää!

Meidän rintojen koon määräävät perintötekijät, ja tottakai rintojen kokoon vaikuttaa myös rintakudoksessa sijaitsevien rasvasolujen määrä. 

Itse olen sitä mieltä, että jos on todella treenattu kroppa, isot tissit näyttävät luonnottomilta ja barbiemaisilta. Varsinkin kisattaessa, alhaisen rasvaprosentin takia, se on lähes mahdottomuus, että sinulla on iso povi, ilman kirurgisia toimenpiteitä. Moni kuitenkin kokee naisellisuutensa olennaisena osana isommat tissit, ja siksi turvautuu implantteihin. Mun mielestä treenattu kroppa on kaunis, eikä kaipaa veitsen alle muokattavaksi menoa!! Luomut kunniaan! Mutta se on makuasia.

Toivoisin kuitenkin, että kisoihin tähtäävien mimmien treeniblogeja lukiessasi sinä, joka haluat vain elää omaksi iloksesi terveellisesti, tai tehdä elämäntapa muutoksen, otat huomioon sen, ettei lavalla poseeravien kunto, ole se terveellisin ihailtava kestotila. Eikä siihen pidä pyrkiä. Eivät kisaajatkaan ole ympäri vuoden niin kuivassa kunnossa. Kisapäiväksi rasvaprosentti on rutistettu ihan äärimmäisyyksiin, jotta pienimmätkin suonet ja lihakset erottuisivat.

Kunnon urheiluliiveistä ei kannata tinkiä, koska ymmärtääkseni äkilliset liikkeet aiheuttavat kudosvaurioita ja rintojen venymistä. Isotissisellä huonot liivit voivat myös aiheuttaa ja pahentaa niska- ja hartiaseudun vaivoja. Mitä isommat rinnat, sitä parempi tuki tulee olla myös kevyemmässä ja vähemmän vauhdikkaassa liikunnassa.

 Olen myös ymmärtänyt, että jos et laihduttaessasi saa tarpeeksi proteiineja, jotka ovat kudosten rakennusaineita, niin rintakudos ja lihaskudos vähenee. Jos syöt laadukasta monipuolista ruokaa, etkä harrasta nälkälakkodieettejä, niin eivät myöskään rinnat katoa samalla tavalla. Mutta nämäkin asiat ovat varmasti yksilöllisiä  ja geeneistä kiinni.

” Go ahead..

tell me i look like a MAN!

all the hard work.. sweat, early morning hours in the gym, cardio, clean eating and discipline to do it 6 days a week!..

..Sweetie.. I´ve earned THAT COMPLIMENT!! ”-bwdwo.com

WORD!! KOHTELIAISUUS NIMENOMAAN! Kateelliset ne aina jaksaa huudella.

 ARVOSTETAAN TISSEJÄMME,  OLI NE SITTEN PIENET TAI ISOT! ERILAISUUS ON RIKKAUS! JA KAIKENLAISET TISSIT ON KAUNIITA, SEHÄN ON FAKTA SE!! <3 

<3:Venla

 

Marjajauheita ja vitamiinijuomia 🙂 NAM!

Mulla on ollut jo useamman viikon testauksessa Berryfectin mainioita ravintokuiturikkaita marjajauheita. Ne sisältävät paljon kuituja, vitamiineja, hivenaineita sekä flavonoideja ja sopivat mainiosti osaksi urheilijan ruokavaliota.  Berryfectin marjajauheissa  ei ole käytetty lainkaan lisäaineita, säilöntäaineita tai lisättyä sokeria. Erittäin terveellisiä siis! Mulla ne on maistunu mainiosti rahkan ja puuron kanssa. Kiinnostuneet kokeilkaa, voin suositella mielelläni, koska itse olen ne jo käytössä todennut erinomaisiksi. 🙂  Kiitokset Sugarille tästä vinkkauksesta!

Lisätietoa  mm. makuvaihtoehdoista osoitteessa: www.berryfect.fi

Kuvassa: puolukka- ja kuitujauhetta laitettu rahkan sekaan, sekä lisäsin joukkoon vähän kookoskermaa! Slurps 🙂

Nyt olen myös maistellut  vitaminwell -juomien makuvaihtoehtoja, raikkaita ovat! Ja parempi vaihtoehto sokerilisäainelimppareille, sillä Vitamin Well- juomat ovat hyvänmakuisia ja sisältävät vitamiineja, mineraaleja sekä luonnon aromeja. Makeutuksessa on käytetty vain vähän hedelmäsokeria, eivätkä ne sisällä keinotekoisia makeutusaineita. Eri mauissa on eri vaikuttavat vitamiinit ja mineraalit. 🙂

Viikon treenikuvia ja häppeninkejä:

Jennyn synttäreille lähdössä lauantaina, päällä vihreä toppi ja inkkarikorvikset 🙂 Jälkimmäisissä Jennyn loihtimia ihania herkkuja.

Aurinkoista sunnuntaipäivää vietimme Linnanmäen hulinassa. Makella ei menny toi Wingsien syöminen ihan putkeen. 😀

   

Sunnuntai-iltana oli vielä pakko käydä kevyellä kävelylenkillä nauttimassa ilta-auringosta. KESÄ<3

Tässä vielä oiva lounas ehdotus:

pinaattia, salaattia, kurkkua, tomaattia, chilipähkinöitä & viereisessä kipossa muussattua keitettyä kukkakaalia, sekä tonnikalaa ja cashew pähkinöitä. Hyvää ja yksinkertaista.

(postaus sisältää 2 mainosta)

Ihanaa alkanutta viikkoa!

<3:Venla

Kiitos kaikille, jotka osallistuitte valokuvauskilpailuun. Kilpailu päättyi sunnuntaina ja paljastan voittajan seuraavassa postauksessani.