REMPPAKUULUMISIA
Ensimmäiset remppaviikonloput ovat vierähtäneet mm. purkuhommissa ja remppamateriaaleja valikoidessa ja tilaillessa. Purkuhommien lisäksi aikaa on uponnut huolelliseen suunnitteluun, mittailuun ja erinäisten lukuisten asioiden selvittämiseen ja muutostyöilmoituksiin/muuhun perinteiseen remonttibyrokratiaan.
Tällä kertaa koitan välttää sen pidempiä turinoita ja listailen lyhyesti ja ytimekkäästi mitä kaikkea olemme tähän mennessä mm. saaneet aikaiseksi. Valitettavasti paljon erilaisia pikkujuttuja/työvaiheita listalta varmasti uupuu, sillä kaikkea mitä tässä tohinan sivussa on huomaamatta samalla tullut hoidettua, en ole muistanut kirjata ylös.
Kuten aikataulusta voi päätellä, olemme työskennelleet lähinnä viikonloppuisin ja töidemme puitteissa myös satunnaisina arki-iltoina.
1. viikonloppu:
Pe: Yläkerran makuuhuoneen vaatekaappien purku, ja eteisen kaapistojen ovien irroittaminen. Vanhat saunanlauteet kiertoon.
La: Vanhan keittiön purkuhommien aloittaminen ja loppujen vaatekaappien purku. Pihatöiden tekoa.
Su: Keittiön purkaminen loppuun. Keittiön seinän kaataminen (avokeittiön luomiseksi). Tästä aiheutuneiden rempparoskien siivoaminen. Keittiön kodinkoneiden lähteminen seuraaville onnekkaille omistajille.
2. viikonloppu:
Pe: Keittiön lattian piikkaus. Yläkerran tapettien irroitus.
La: Loppujen tapettien irroitus. Kaakeleiden poistoa. Yläkerran makuuhuoneen seinän kaato, sekä roskien putsaus. Keittiön reikien tiivistys.
Su: Keittiön lattian tasoitus. Yläkerran seinien tasoitus.
3. viikko:
Ti: Seinien hiomista. Sähkömies tulee asentamaan sähköjä.
Ke: Materiaaleja vertailemassa ja valitsemassa.
To: Sähkömies jatkaa sähköjen asennusta. Vesieristeiden laittoa.
Pe: Keittiön tarkkojen mittojen ottaminen. Kierrätyskeskuksessa käyminen. Keittiön lattialaattojen hankkiminen ja kantaminen asunnolle.
La: Keittiön lattian laatoitus. Lisää seinien tasoitusta.
Su: Laatoituksen jatkamista. Seinien hiomista. Osan seinien maalaamista pohjamaalilla.
4. viikko:
Ke: Keittiön lattian saumaus.
Loppuviikko: Remppatyöt jatkuu…
Sähkö-, sekä putkityöt/erikoislupia vaativat hommat hoitavat luonnollisesti niihin erikoistuneet ammattilaiset.
Edellä mainittujen lisäksi monena iltana on tullut kierreltyä ja istuttua eri paikoissa katselemassa ja suunnittelemassa materiaalivaihtoehtoja, keittiöitä yms. Mielessä on pyörinyt kiukaan, saunalauteiden, laattojen, valaistuksen, kodinkoneiden, kylpyhuoneen, keittiön, tasojen, kaappien, ovien, maalien, lattioiden, listojen jne. valintaa.
Entisöitävissä olevat asiat saavat luonnollisesti jäädä tai vastaavasti lähteä eteenpäin muiden käyttöön. Emme esimerkiksi missään nimessä nähneet tarpeelliseksi tai edes järkeväksi vaihtaa hyväkuntoista alakerran puista parkettia muoviseen laminaattiin. Sen sijaan yläkerran muovimatto saa väistyä uuden lattian tieltä.
Kyllä tähän rutkasti aikaa ja energiaa uppoaa. Välillä päästellään ärräpäitä ja vuodatetaan niin hikeä kuin turhautumisen kyyneleitä. Samalla saa toki myös taas todeta, mitä tämä parhaimmillaan voi olla, kun saa tehdä kodista sellaisen kun itse haluaa. Näkee vieläpä oman käden jäljen ja sen, että hommat todella etenevät ja työt tehdään mahdollisimman hyvin ja huolella.
PS. Kuvia ja lisää kuulumisia on luvassa myöhemmin.
Ihanaa loppuviikkoa toverit rakkaat!
<3:Venla
FAMILY TIME
Kokoonnuimme sunnuntaina siskon luokse koko perheen voimin isänpäivän viettoon brunssille.
Iskä kertoi pienenä mitä hauskimpia iltasatuja ja mielikuvitustarinoita omasta päästään.
Iskä kokkasi aina kokkausvuoron koittaessa papupataa tai spagettia.
Iskä paijasi aina ohimennen päätä.
Iskä auttoi rakentamaan tuoleista ja peitoista majoja sekä laivoja keskelle lastenhuonetta.
Iskä auttoi aina kotitehtävissä.
Iskä ulkoili paljon meidän kanssa.
Iskältä voi kysyä mitä vaan maailman historiasta.
Iskä on lukenut aina paljon kirjoja ja rapistellut Hesareita.
Iskä on katsonut dekkarisarjoja, jännittäviä elokuvia ja dokumentteja meidän kanssa.
Mikä tärkeintä: Iskä on ollut läsnä.
Iskä tykkää pohdiskella elämää.
Iskä huolehtii.. välillä vähän liikaakin.
Iskä tykkää liikkua luonnossa.
Iskältä löytyy huumorintajua.
Iskän kanssa voi keskustella ja kiistellä yhteiskunnallisista asioista, politiikasta, elämästä, mielipiteistä.
Kiitos iskä!
<3:Venla
ASUNTOKAUPOILLA
Lupasin kertoa teille uudesta kodistamme ja tässä niitä faktoja nyt piisaa. Ostimme lähemmäs 110 m2 kaksikerroksisen paritalon Espoosta. Hauskinta on, että alue ei juurikaan muutu ja rakkaat lenkkipolkuni pysyvät suhteellisen samoina. Uudistunut kauppakeskus on vaan nyt entistä lähempänä. Tämä tarkoittaa myös luonnollisesti sitä, että Helsingin keskustaan pääsee edelleen hujauksessa ja liikenneyhteydet sekä lähipalvelut ovat loistavat.
Kyseessä on jälleen toisen helvetti, toisen taivas; eli remppaajan unelmakohde.
Ison kasan myynti-ilmoituksia ja näyttöjä läpikäytyämme, kaksi kohdetta jäivät kummittelemaan mieleen. Toinen oli perussiisti, mutta silti selkeästi pientä päivitystä ja pintaremonttia kaipaava asunto, jonka alkuperäinen lämmitysjärjestelmä oli kaiken lisäksi rikki. Tästä syystä kustannukset olisivat hiponeet pilviä, vaikka olisimmekin korjanneet sen energiatehokkaammaksi.
Toinen mieleenpainunut asunto ja juurikin tämä, johon lopulta sitten päädyimme, oli sen sijaan suurta remonttia kaipaava kohde, jossa asumiskustannukset ovat edulliset siitäkin huolimatta, että se on yli 20 neliötä isompi kuin tuo edellä mainittu toinen vaihtoehtomme. Kyseinen asunto oli myös luonnollisesti reilusti edullisempi, juurikin tuon kuntonsa takia, ja veti siitäkin syystä pidemmän korren. Suhteellisen iso remontti kun ei ole meille mikään ongelma, sillä perheen toisella osapuolella pysyy vasara kätevästi hyppysissä, ja minäkin olen tässä jo edellisen omistusasunnon myötä ollut halukas oppimaan uutta. Nyt pääsemme jälleen toteuttamaan uusia visioitamme ja voimme tehdä kodistamme juuri sellaisen kun haluamme. Mieleistä uudessa kodissamme on ehdottomasti myös piha, jonne aurinko paistaa koko päivän iltaan saakka.
Voin siis luvata, että remppakuulumisia on luvassa enemmänkin lähiaikoina!
Heitelkää ihmeessä lisää kysymyksiä ja toiveita ilmoille, mikäli sellaisia juolahti mieleen.
Minä vedän nyt haalarit jalkaan ja suuntaan jälleen remppatyömaalle.
Ihanaa viikonloppua toverit rakkaat!
<3:Venla