mennessä VenlaSavikuja | loka 29, 2015 | Yleinen
Tässä tulee jälleen super simppeli ja herkullinen punajuurikeitto-ohje, teille resepti-inspiraatiota toivoneille. Ainekset: 5-8 punajuurta n. litra vettä 2 porkkanaa 2 perunaa 1 iso punasipuli 1 luomu kasvisliemikuutio ruususuolaa mustapippuria sitruunapippuria...
mennessä VenlaSavikuja | loka 15, 2015 | Yleinen
Mikäs muukaan se maistuisi paremmin kauniissa syyssäässä ulkoilemisen jälkeen kuin tulinen kookoskeitto: Tämä kuului myös viime viikonloppuna ystäväni loihtimaan menyyhyn. Keitto piti sisällään ainakin: kookosöljyä punaista thai currytahnaa sipulia inkivääriä...
mennessä VenlaSavikuja | loka 14, 2015 | Yleinen
Yleensä olen itse tottunut nauttimaan puuroni kaikista mieluiten melkein selllaisenaan vain voinokareen kera, enkä ole liiemmin välittänyt makeista puuroista. Nyt viikonloppuna arkipuuroni sai kuitenkin vahvan haastajan, kun ystäväni loihti mitä suussasulavimman...
mennessä VenlaSavikuja | heinä 28, 2015 | Yleinen
Olen viimeaikoina pyrkinyt vähentämään lihansyöntiä, sekä ettisistä, että ekologisista syistä. Koen olevani erittäin eläinrakas, ja siksi tuntuukin toisinaan tekopyhältä syödä silti lihaa, sillä faktahan on, että eläimet kärsivät tehotuotantotiloilla vain meidän...
mennessä VenlaSavikuja | loka 28, 2014 | Yleinen
Tässä tulee syksyinen ja suussa sulava tämän hetken lempparikeittoni: Samettinen kookos-curry-bataatti-porkkana-keitto. Keitot on siitä mainioita, että jos ei joka päivä jaksa kokkailla, niin niitä on helppo tehdä iso kattilallinen kerralla. Usein tuntuu, että...
Viimeisimmät kommentit