Rituaali

”Ii-jaaii-ja ii-jaaii-ja” syvältä vatsanpohjasta kantautuva ujelluslaulumme täyttää crescendona koko huoneen. Istumme ringissä utuisen punaisessa valon hämärässä. Lopulta leijailemme ilmassa tarkoin harjoiteltujen tanssiliikkeiden avulla, kunnes paiskaidumme energiavirtauksen mukana seinään. 

”Unohdin todella hetkeksi olevani tässä mustassa studiossa. Aivan kuin huone olisi täyttynyt savulla ja ääriviivanne olisivat hiljalleen kadonneet”, tokaisi luokkatoveri nähtyään meidän työstämän kohtauksen kreikkalaisesta tragediasta nimeltä Electra. Kenties siis onnistuimme välittämään edes pienen ripauksen tuota aidon rituaalin tunnelmaa, jossa esimerkiksi fyysisen toiminnon jatkaminen vie sinut jonnekin muualle, luoden jotakin metafyysistä. 

Ennen esitystä olimme saaneet opettajalta ohjeiksi keskittyä enemmän kieleen ja retoriikkaan. Kaikki löytyy itse tekstistä, joten ei ollut tarvetta lisätä draamaa. Yhtäkkiä aloimme kuulostella harjoittelemaamme kohtausta uudella tavalla. Itse sanat saivat aikaan kehossa jotakin, kun niitä maisteli selvästi artikuloiden uusin silmin. Täten saimme tekstistä avaimet kohtauksen runollisuuteen, musikaalisuuteen sekä rytmiin. 

Lukujärjestyksemme täydentyi myös heti ekojen viikkojen Caryl Churchillin Love and Information kohtausten esittämisen jälkeen jälleen mm. laulu- ja äänitunneilla sekä nykytanssilla.

Ensi viikosta on tulossa jännittävä, sillä perjantaina koittaa myös intensiivisesti harjoittelemamme Vuonna 1984 -näytelmän esitys, joiden roolihahmojen parissa ja kohtausten maailmassa onkin vierähtäneet menneet viikot todella vauhdilla. Nyt suuntaan koululle juuri samaisen näytelmän sunnuntaitreeneihin.

Rentoa päivää toverit!

<3:Venla

 

Ei ihan perinteisin perhe

Välillä sitä havahtuu siihen todellisuuteen (ei aivan yhtä järkyttyneenä kuin tuossa meidän esityksen kuvassa), että on oikeassa paikassa, juuri nyt tässä hetkessä. Vaikka kiire ja proggikset painavat päälle, on hurjan onnellinen olo. En haluaisi olla missään muualla juuri nyt. Toisinaan sitä kaipaa hieman omaa aikaa, tilaa olla yksin. Täällä kun on lähes jatkuvasti ihmisten ympäröimänä. Silloin varsinkin, kun työstämme useampia projekteja samaan aikaan ja päivät venyvät koululla yömyöhään saakka, kuten tälläkin viikolla. Toisaalta ehkä tämä juuri siksi niin hullaannuttavaa ja mukaansatempaavaa touhua onkin, kun ne samat ihmiset ovat koko ajan siinä vierellä, niin hyvinä kuin huonoinakin hetkinä. Eikä ole aikaa hautautua mietteisiin, ainakaan mihinkään turhiin.

Tälläkin viikolla useampana iltana pimeällä koululta hymyssä suin kotiin pyöräillessä, mieleeni tulvahti miten paljon tulenkaan vielä joskus ikävöimään näitä hetkiä, ihmisiä, tätä yhteisöä. Välillä päivät tuntuvat kiitävän niin pelottavan nopeasti ohi, että samassa hetkessä kun on ensin valittanut nälkää ja väsymystä, onkin jo kauhuissaan siitä, kuinka kovasti tätä kaikkea rakastaa ja miten paljon vielä joskus tuleekaan kaipaamaan perhettä, tätä Köpiksen kouluperhettä. Ainutlaatuiseksi perheeksi hitsaantunutta ympäri maailmaa tullutta sakkia, jonka kanssa käydään välillä hyvinkin suoraa ja kiivasta sananvaihtoa, niinkuin perheen kanssa noin yleensäkin voi. Yhtälailla sitten myös puhutaan, halitaan, tuetaan ja tsempataan. Näin tiiviisti yhdessä ollessa sitä aika nopeasti karisee kaikki suojamuurit. Ihmiset ovat niin rehellisen auki ja se jos mikä on kaunista. Nämä päivittäiset tunteidenkirjot, yhteiset kokemukset, mitä erilaisemmat ja erikoisemmat harjoitukset, mielen ja muistojen sopukoihin sukeltaminen, luovat niin ainutlaatuisen luottamussuhteen, että sitä on edes vaikea sanoinkuvailla. Sitä oppii hurjasti itsestä, mutta myös ennen kaikkea ihmisyydestä ja tarkastelemaan asioita erilaisesta perspektiivistä.

PS. Tekniikka ei ole tänään ystäväni. Päästin juuri muutamat ärräpäät, sillä kirjoitin jo kertaalleen yhden postauksen, joka katosi taivaantuuliin järjestelmän päättäessä heittää minut pihalle. 

Tekisi mieli kirjoittaa pidemminkin, mutta en tässä väsymystilassa enää muista mitä alunperin kirjoitin, joten jatketaan toisella kertaa. Tulin tänäänkin vasta hetki sitten koulusta ja yritän mennä pian nukkumaan. Lupasinhan itselleni, että tänä vuonna satsaan hyvinvointiini myös siinäkin mielessä, että nukun enemmän kuin viime vuonna. Toistaiseksi löytyy vielä hieman parantamisen varaa tässä uniprojektissa.

Nyt kuitenkin kiitollisin mielin peiton alle.

Nautinnollista alkavaa viikkoa!

<3:Venla

 

Perinteinen viikko esittävän taiteen koulussa

Tällä viikolla on taas ollut useampia tehtäviä roolihahmon maailmaan uppoutumiseen ja työstämiseen liittyen. Pidin pääni yhdessä ideassa, saamistani ennakkokommenteista huolimatta ja lopulta se kannatti. Opettaja oli myös iloinen, että vaadin saada toteuttaa suunnitelmani. Meitä onneksi kannustetaankin olemaan jämäkkiä, sillä pitäähän sitä pystyä seisomaan oman työnsä, taiteensa ja valintojen takana. Niin kauan kuin itse uskoo ideaan, kaikki on hyvin. Ja kukapa muukaan sitä uskoisi, jos ei itse usko?

Helppoa päätöksienteko ei toki aina ole, varsinkin kun palaute on tullut arvostamaltasi opettajalta, jonka neuvoista noin yleensä kannattaa ottaa vinkit talteen. 

Menneellä viikolla olemme työstäneet viime syksyn tapaan myös omia esityksiä ilman ohjaajaa joko pareittain tai pienissä ryhmissä. Ideat eivät onneksi tuntuneet loppuvan kesken ja hyvä niin. Enemmänkin valinnanvaikeus tuotti hieman päänvaivaa ja hepuleita, kuten IG Storyani seuraavat ovat saattaneet tällä viikolla aistia. Ainakin meillä oli hervottoman hauskaa ja sehän se on tärkeintä. Usein silloin se näkyy myös itse tuotoksessa. Muuten sitä liian helposti ajautuu kierteeseen, jossa painaa eteenpäin mutru suussa tukka putkella ja unohtaa sen olennaisen. 

Mitä kaikkea sitä sitten tuli mm. tällä viikolla tehtyä?

Harjoittelin soittamaan harmonikkaa sekä rytmejä tietokoneen näppäimistöllä, suunnittelin koreografiaa, videota, valoja ja musiikkeja. Sen lisäksi syvennyin totalitaristisen yhteiskunnan maailmaan ja harjoittelin huoneesta pakenemista mallinukkea harhautukseen apuna käyttäen. Alkuviikosta olin myös yltä päältä suklaakastikkeen peitossa. Siispä aika perus viikko teatterikoulussa, jossa ehkä noin ylipäätään mikään ei toisaalta ole perinteistä. Mitä vaan voi tapahtua kun vain mielikuvitus on rajana ja jokainen viikko yleensäkin ottaen on hyvin erilainen.

Hauskaa lauantai-iltaa kaikille!

 

<3:Venla