WIN FESTIVAL TICKETS WHILE SAVING THE PLANET
In collaboration with Oatly
Maailman kansakunnat ovat äskettäin asettaneet ilmastosopimukseen kunnianhimoiset tavoitteet. On aika kääntää tämä sopimus toiminnaksi. Tänä päivänä maailman elintarviketuotannon osuus aiheuttaa noin kolmanneksen kasvihuonekaasupäästöistä.
Ensi vuonna EU arvioi uudelleen ohjeet, jotka määräävät miten tuotamme elintarvikkeita EU: ssa. Meillä on mahdollisuus auttaa planeettaamme lisäämällä kasvipohjaisten tuotteiden kulutusta. Esimerkiksi vaihtamalla lehmänmaidon kaurajuomaan, voimme vähentää kasvihuonekaasupäästöjä jopa 69%.
Oatly kannustaa kaikkia, jotka ovat heidän kanssaan samaa mieltä, allekirjoittamaan vetoomuksen, joka on myös samalla soittolista. Yhden kappaleen soittolista. Jokainen allekirjoitus luo soittolistalle lisää 3:33 minuuttia samaa Summer of 69 -laulua. Tarkoituksena olisi, että soittolistasta tulisi toivottavasti pisin maailmassa. Sen varmistamiseksi, ettei soittolista/vetoomus eksy kaiken byrokratian alle, se soitetaan päätöksentekijöille livenä Brysselissä.
Kaikilla, jotka allekirjoittavat vetoomuksen, on mahdollisuus voittaa liput joihinkin Euroopan upeimmista festivaaleista (Popaganda and Lollapalooza!!!). Siinäpä vielä yksi erinomainen syy auttaa planeettaamme!
Voit voittaa liput allekirjoittamalla vetoomuksen TÄÄLLÄ!
Oatly on yhteydessä voittajiin ja lähettää heille liput festareille!
TÄÄLTÄ voit katsoa lyhyen esittelyvideon vetoomuksen ideasta.
<3:Venla
VEGAANIN GRILLIHERKUT OSA II
Lapin reissullamme pyörähdimme myös Ruotsin puolella katsastamassa ruokakauppojen vegaanista tarjontaa. Yllätyimme iloisesti löytäessämme paljon erilaisia herkkuja. Valinnanvaraa oli huimasti, jopa huomattavasti enemmän kuin Suomessa, mikä ei tosin liene ihme, sillä suurin osa tuotteista on juurikin ruotsalaisia ruokainnovaatioita.
Ihanaa, että kauppojen valikoima kasvaa Suomessakin koko ajan ja erilaisia oikeasti maukkaita kasviproteiininlähteitä tulee toivottavasti markkinoille lähitulevaisuudessa entistä enemmän.
Ruotsin tuliaiset eivät suinkaan tuottaneet pettymystä. Söimme sekä valmiiksi maustettuja, että maustamattomia Oumph!-tuotteita, jotka upposivat erittäin mainiosti meidän syöjille.
Maustamattoman joukkoon heitin paljon valkosipulisilppua, paprikaa, chiliä, kirsikkatomaatteja, limen mehun, sekä muutamia mökin kaapista löytyneitä mausteita. Voisin melkein pistää pääni pantiksi siitä, ettei sekasyöjä olisi taatusti osannut erottaa oliko kyseessä nyhtöpossu vai nyhtösoija, sillä eihän liha itsessään maistu miltään, harvemmin kun sitä kukaan verisenä ja raakana poskeen popsii muut kuin villieläimet.
Avain ruoan maukkauteen löytyy juurikin oikeanlaisesta valmistuksesta ja maustamisesta. Näiden tuotteiden kohdalla koostumus ja maku oli uskomattoman hyvä. Edellä mainittujen lisäksi Anamman Schnitzel ja Ekko Gourmetin mausteiset maapähkinäpihvit olivat herkullisia. Sen sijaan Anamman fileet eivät olleet niinkään meidän mieleen.
Kuvissa esiintyvien herkkujen lisäksi söimme mm. Hälsans Kökin linssipihvejä, sekä kasvispihvejä, joissa oli quinoaa, lehtikaalia, parsakaalia ja minttua.
Ihanteellisinta olisikin mielestäni juuri se, että kasvikunnan tuotteiden tarjonta olisi niin runsas, houkutteleva, maukas ja herkullinen, että sekasyöjäkin mielellään valitsisi kyseisen aterian edes silloin tällöin, niin marketin hyllyltä, kuin ravintoloiden ruokalistoiltakin. Mikäli kuitenkin sattuu käymään niin, että kohtaamasi ravintolan menun vegaaninen annos näyttää edelleen siltä listan ankeimmalta aterialta, josta on riisuttu kaikki pois, suosittelen jättämään kyseiseen paikkaan palautetta. Vain sillä tavoin ravintolat voivat tietää mitä kannattaa kehittää, ja tällöin ne herkulliset kasvisruoka-annoksetkin löytävät tiensä ruokalistoille ja ihmisten sydämiin.
Vaikka ruoanlaitosta pidänkin (ja koitan välttää syömästä liikaa prosessoitua ruokaa) on mukavaa, että vegaanillekin löytyy kaupasta esimerkiksi kesän grillailuja ja laiskoja sunnuntaipäiviä varten myös erilaisia helppoja puolivalmiita vaihtoehtoja.
Upeita vegaanisia ravintola-annoksia syötyäni ja kasvisruoanlaittoon enemmän perehdyttyäni, voin edelleen käsi sydämmellä todeta, etten ole kokenut joutuvani luopumaan mistään, eläinkunnan tuotteet jätettyäni.
Mamban sanoin: ”Vielä on kesää jäljellä, vielä tulee kauniita päiviä…”
..ja ehtii hyvin grillailemaan.
Kuinka moni teistä on maistellut kyseisiä tuotteita?
Oumph!-tuotteita löytää Suomen puoleltakin K-ruokakaupoista. Anamman Schnitzeleitä ei taida valitettavasti ainakaan vielä saada Suomesta (korjatkaa jos olen väärässä), mutta muita Anamman tuotteita löytyy hyvin varustetuista Prismoista ja S-marketeista.
Herkullista viikonjatkoa toverit!
<3:Venla
VOIMAA LUONNOSTA
Kun omien ajatusten punaiset langat menevät solmuun, tehtäviä on vaikea jäsennellä, eikä oikein tiedä mistä aloittaisi. Totean, että on parempi hengittää syvään ja suunnata paikkaan, jossa asiat saavat oikeat mittasuhteet: luontoon.
Kerta toisensa jälkeen saa mahtipontinen metsä näyttämään omat murheet tai stressiä aiheuttaneet listat vähän lyhyemmältä, ellei jopa mitättömältä. Universumin mittapuulla omat suuremmatkin haasteet alkavat kutistua. Siinä maailmankaikkeuden tyyneyttä sisään hengitellessä, alkavat asiat palautua oikeaan tärkeysjärjestykseen.
Avara miljöö ja hiljaisuus antaa tilaa omille ajatuksille. Pikkuhiljaa mieli alkaa näyttää kirkkaammalta ja mietteet alkavat lutviutua.
Jos oikein tarkasti malttaa pysähtyä kuuntelemaan, saattaa jopa löytää ratkaisuja mieltä askarruttaneisiin kysymyksiin. Yllättäen hartiat eivät tunnukaan niin raskailta ja kaikki näyttää jotenkin seesteisen valoisalta. Kevein ja inspiroitunein mielin on huomattavasti helpompi tarttua tuumasta toimeen.
Ensi kerralla, kun kiire tai stressi meinaa saada yliotteen sinusta, haastan sinut irtaantumaan edes pieneksi hetkeksi kaikesta. Kävele rannalle, metsään, vehreään puistoon, kalliolle tai johonkin sinulle mieluisaan luonnon kolkkaan. Joskus pienikin etäisyyden ottaminen voi auttaa.
Voimaannuttavaa viikonjatkoa toverit!
<3:Venla