Mitä minä puuhailen? Kuka minua inspiroi?
Mitä minä tällä hetkellä puuhailen? Mitä muiden inspiroiminen minulle merkitsee? Entäpä kuka minua inspiroi? Minkälaisiksi minä miellän terveelliset elämäntavat? Mitä julkisuudessa oleminen on opettanut? Minkälaisiin muutoksiin elämässäni vegaaninen ruokavalio on johtanut? Ja mitä blogin pitäminen antaa minulle?
Muun muassa näihin kaikkiin kysymyksiin selviää vastaukset haastattelusta, joka löytyy TÄSTÄ LINKISTÄ.
Aurinkoista keskiviikkoa toverit!
PS. Kiitos paljon kaikille edelliseen postaukseen kommentoineille!
<3:Venla
Vegaani, joka tukee kotimaista maataloutta
Ensinnäkin kiitos kaikille teille lukuisille ihmisille, jotka olette lähettäneet kiitosta siitä, että olen puhunut näin mielipiteitä jakavasta aiheesta, vegaaniruokaohjeita ja muita vinkkejä jakaessani. On aivan huikeeta, kuinka selkeästi suurin osa on innostunut itsekin kokeilemaan kasvisreseptejä ja mahdollisesti myös jopa vähentämään lihankulutusta.
Tämä postaus on kuitenkin omistettu rakkaudella sinulle, joka lähetit kyseisen viestin:
”Tämä koko vegaani asiasi on aivan naurettavaa. Suomessa ei pystytä itse tuottamaan niitä tuotteita, joita te vegaanit syötte. Eli siis tuotteet tuodaan ulkomailta, sen sijaan sijaan, että tukisitte suomalaista maataloutta ja suomalaista elinkeinoa. Siksi minulla nousee verenpaine aina kun joku vegaani hippi alkaa aukomaan päätänsä. Joten mietippä vähän millaista esimerkkiä täällä annat!”
Minä syön mm.
suomalaisia herneitä
suomalaisia härkäpapuja
suomalaisia pellavansiemeniä
suomalaisia hampunsiemeniä
suomalaista lehtikaalia
suomalaisia ruusukaaleja
suomalaisia parsakaaleja
suomalaisia kukkakaaleja
suomalaista kauraa
suomalaista ruista
suomalaista ohraa
suomalaista rypsiä
suomalaisia punajuuria
suomalaisia porkkanoita
suomalaisia sipuleita
suomalaisia lanttuja
suomalaisia nauriita
suomalaista parsaa
suomalaisia retiisejä
suomalaista palsternakkaa
Suomessa viljeltyjä bataatteja
suomalaisia tomaatteja
suomalaisia kurkkuja
Suomessa viljeltyjä maa-artisokkia
Suomessa viljeltyjä talvikurpitsoja
suomalaisia perunoita
suomalaisia mustaherukoita
suomalaisia punaherukoita
suomalaisia lakkoja
suomalaisia vadelmia
suomlaisia mustikoita
suomalaisia mansikoita
suomalaisia sieniä
suomalaisia salaatteja
Suomessa kasvatettuja yrttejä kuten tilliä, persiljaa, ruohosipulia, basilikaa, timjamia, korianteria, kuminaa, minttua, oreganoa, rosmariinia
Eli älä huoli, ei hätää! Kyllä vegaanikin voi hyvillä mielin tukea suomalaista maataloutta, maatalouselinkeinoa ja valita lähiruokaa. Meille on tarjolla Suomessa kesästä pitkälle syksyyn runsas valikoima upeita lähialueilla tuotettuja värikkäitä vihanneksia. Talviajan keittiöön voi taas ottaa mukaan esimerkiksi talvikurpitsan ja maa-artisokan.
Hyviä pohjoisessa Suomessakin kasvavia kasviproteiininlähteitä ovat siis mm. herne, härkäpapu, pellava, hamppu ja lupiini. Niitä voi käyttää ruoanlaitossa yhtämonella tavalla kuin soijaa, linssejä, kikherneitä ja kidneypapuja.
Jauhelihan voi siis korvata juurikin esimerkiksi kotimaisilla herne– ja härkäpapurouheilla, joita voi käyttää ruoissa jauhelihan lailla.
Ravitsemuksellisesti täysipainoinen ruokavalio voidaan siis koostaa haluttaessa vaikka pelkästään kotimaisista kasvikunnan tuotteista. Tällöinkin on tärkeää turvata B12-vitamiinin saanti ravintolisillä ja myös D-vitamiinin saanti on syytä varmentaa talven ajaksi esim. ravintolisillä. Kalsiumiin, sinkkiin ja omega 3-rasvahappojen riittävään saantiin kannattaa myös kiinnittää huomiota.
On hieman valitettavaa, että välillä joiltakin tuntuu unohtuvan se tosiasia, että maatalouttahan se kasviravinnon tuottaminen juuri on. Toivoisin suomalaisille kasviravinnontuottajille edes sen verran enemmän arvostusta, että heidät laskettaisiin näissä kommenteissa mukaan maataloustuottajien piiriin.
Nykyinen liharuoantuotanto ja luonnonvarojen kulutus on yksinkertaisesti kestämätöntä. Kasvisperäiseen ruoantuotantoon ja kulutukseen siirtyminen olisi nopea ja tehokas keino taistelussa ilmastonmuutosta vastaan. Fakta on, että eläintuotannon tulisi pienentyä, sillä väestön kasvaessa maapallon kantokyky ei tule sitä kestämään. Tätä korostavat kaikki tutkimuksia tehneet tahot. YK-raportin mukaan lihansyönti on suurin yksittäinen syy ilmaston lämpenemiseen.
Länsimaisesta ruokavaliosta saa energiaa huomattavasti yli tarpeen, mikä aiheuttaa ylipainoa sekä altistaa sydän- ja verisuonitaudeille, aikuistyypin diabetekselle ja muille elintasosairauksille. Lihan vaihtamisessa kasviksiin/ tai korvaamisessa edes osittain kasviksilla on myös paljon terveydellisiä hyötyjä. Oikein koostettuna kasvisruoka vähentää riskiä sairastua sydän- ja verisuonitauteihin, sekä tiettyihin syöpätyyppeihin.
Rakkain terveisin, se ” vegaani hippi”, joka jakaa vinkkejään juurikin hyvin aikein, eikä suinkaan ilkeyttään.
Peace and love!
<3:Venla
mm. tästä tutkimuksesta voit lukea lisätietoa kasvisravinnon vaikutuksista ympäristöön ja terveyteen.
TEHOKAS MAANANTAITREENI
Uusi viikko on ihana aloittaa raikkaasti reippaalla treenillä!
Täällä suunnalla oli havaittavissa pientä maanantai-kankeutta, mutta onneksi aurinko sai minut kaikesta huolimatta liikkeelle. Jälleen kerran unihiekat karisivat rantahietikkoon ja treenin jälkeen olo oli mitä mahtavin.
Tämän treenin voit tehdä missä ja milloin vain.
Muista lämmitellä alkuun!
Treeni:
Tee jokaista liikettä kolme kierrosta ja päivän energiatasostasi riippuen joko 12-20 toistoa.
Liike 1. ojentajapunnerrusLiike 2. russian twist, jalat ylhäällä, kämmenet vastakkain, kädet suorana puolelta toiselle, napautus maahan.Liike 3. sumokyykky välihypyllä.Liike 4. punnerrus tankoa vastenLiike 5. dipit penkilläLiike 6. vatsarutistus. Jalat suoraksi ja koukkuun.Liike 7. lankutus
Kertokaa sitten kun olette ennättäneet tehdä tämän, että saitteko hyvin tuntumaan?
Oikein energistä alkanutta viikkoa ja liikunnan iloa kaikille!
<3:Venla
Training clothes: tights* Puma, top* Puma, shoes* Puma (*= gifted)