mennessä VenlaSavikuja | touko 6, 2015 | Yleinen
Huh, kiireinen viikko, mutta onneksi kuitenkin niin jänniä kivoja juttuja täynnä! Saa olla iloinen, että puuhaa riittää!En kuitenkaan malttaisi odottaa ensi viikkoon, koska silloin on luvassa jotain ihanan rentouttavaa ja superhauskaa, josta kerron teille piakkoin....
mennessä VenlaSavikuja | touko 4, 2015 | Yleinen
Spurttasin uuden viikon käyntiin perinteisesti energisellä aamutreenillä. Maanantai saa kummasti lisäpotkua, kun sen aloittaa liikkumalla. Olin ensin menossa salille, mutta verhot avatessani sainkin ilokseni huomata, että auringonsäteet saapuivat loistamaan meidän...
mennessä VenlaSavikuja | huhti 23, 2015 | Yleinen
Kiireinen viikko vaatii toki sitäkin paremmat eväät, jotta jaksaa viilettää paikasta toiseen. Jos aikaa kokkailuun ei viikolla ole, suosittelen satsaamaan esimerkiksi viikonloppuna yhteen tai muutamaan kauppareissuun, jolloin aineksia saa roudata kassikaupalla...
mennessä VenlaSavikuja | huhti 20, 2015 | Yleinen
Uusi viikko lähtee parhaiten käyntiin milläs muullakaan, kuin energisellä aamutreenillä! Jeah! Auringonsäteet heijastuvat otsalla kuultavista hikipisaroista ja niin keho, kuin mieli kiittää. Viikonloppu koostui voimaannuttavista läheisistä, ystävistä ja tietenkin...
mennessä VenlaSavikuja | huhti 14, 2015 | Yleinen
Energistä tiistai-päivää toverit rakkaat! Hip hei ensimmäinen Fitnesspäiväkirjat -jakso on nyt ulkona, kuinka moni oli ruudun äärellä eilen klo.21? Olisi vallan ihanaa kuulla, minkälaisia ajatuksia ohjelma teissä herätti? Moni lukijani, joka tiesi jo etukäteen, ettei...
Viimeisimmät kommentit